Toinen ristiretki
Wikipedia
| Ristiretket |
|---|
| Ristiretket Pyhälle Maalle |
| Ensimmäinen ristiretki (1095–1099) |
| Toinen ristiretki (1147–1149) |
| Kolmas ristiretki (1187–1191) |
| Neljäs ristiretki (1202–1204) |
| Viides ristiretki (1217–1221) |
| Kuudes ristiretki (1228–1229) |
| Seitsemäs ristiretki (1248–1254) |
| Kahdeksas ristiretki (1270) |
| Yhdeksäs ristiretki (1271) |
| Pohjoiset ristiretket |
| Ristiretket Suomeen |
| * Ensimmäinen ristiretki Suomeen (noin 1155) |
| * Ristiretki Hämeeseen (1238/1239 tai 1249) |
| * Ristiretki Karjalaan (1293) |
| * Ristiretket Baltiaan |
| Muut Ristiretket |
| Albigenssiristiretki (1209–1229) |
| Lasten ristiretki (1212) |
Toinen ristiretki käytiin 1147–1149 vastauksena Edessan kreivikunnan kukistumiseen 1144.
Ensimmäisen ristiretken valloittaman Jerusalemin kuningaskunnan sotatahto heikkeni sisäisiin riitoihin. 24. joulukuuta 1144 Mosulin atabeg (ruhtinas tai kuvernööri) Imad ad-Din Zengi valtasi Edessan, mikä oli kova isku kristittyjen vallalle.
Paavi Eugenius III:n saatua uutisen hän julkaisi Quantum praedecessores -bullan 1. joulukuuta 1145 julistaen toisen ristiretken. Määräys jätettiin aluksi huomiotta, vaikka Ranskan Ludvig VII oli harkinnut uutta retkeä jo itsenäisesti. Bernhard Clairvauxlainen saarnasi retken puolesta Ranskassa. Keisari Konrad III:ta houkuteltiin myös, mutta saksan ruhtinaat pitivät parempana retkeä koillisen slaavilaisten pakanoiden kristillistämiseen. Paavi salli myös ristiretken Espanjassa, vaikka sotaa maureja vastaan oli jo käyty jonkin aikaa. 1147 Englannin laivasto valtasi Lissabonin maureilta, ja purjehti kohti Tortosaa, muttei ikinä päässyt Syyriaan asti.
Ranskalaiset ja saksalaiset ristiretkeläiset lähtivät liikkeelle toukokuussa 1147. Konradin armeija saapui ensin Konstantinopoliin, mutta välit Bysantin keisarin Manuel Komnenoksen kanssa olivat huonot, ja saksalaisia kehotettiin kulkemaan Vähä-Aasiaan nopeasti. He eivät jäänet odottamaan ranskalaisia, vaan marssivat kohti Edessaa. Konrad jakoi armeijan kahteen divisioonaan, ensimmäisen tuhosivat seldžukit 25. lokakuuta 1147 Dorylaeumissa. Toinen tuhottiin samaan tapaan aikaisin 1148.
Manuelin suhteet Ranskaan olivat jonkin verran paremmat, mutta hän kieltäytyi avustamasta omilla joukoillaan, ja vannotti palauttamaan vallatut alueet Bysantille. Ranskalaiset tapasivat Konradin joukkojen jäänteet Nicaeassa, mutta Ludvig koki samanlaisen tappion kuin saksalaiset olivat kokeneet. Armeijoiden jäänteet pääsivät lopulta Syyriaan meritse.
Jerusalemissa Konrad vakuutti Baldwin III:n hyökkäämään Damaskokseen, vaikka valtakunnilla oli aselepo. Muut ristiretkeläiset halusivat hyökätä heikompaan Aleppoon, joka olisi ollut portti Edessaan ja hillinnyt Nur ad-Dinin, Zengin pojan, vallan kasvua. Damaskoksen piiritys alkoi heinäkuussa 1148, mutta ristiretkeläiset olivat vedettömällä aavikolla ja vetäytyivät alle viikon kuluttua. Konrad ja Ludvig palasivat kotiin.
Ristiretken tuloksena Damaskos ei enää luottanut ristiretkeläisiin ja kaupunki luovutettiin Nur ad-Dinille 1154. Baldwin III valloitti Ascalonin 1533 ja toi epäonnekseen Egyptin sodan piiriin. Bernhard Clairvauxilainen koki myös nöyryytyksen ja yritti sanoutua irti ristiretkestä.
