Neljäs ristiretki
Wikipedia
| Ristiretket |
|---|
| Ristiretket Pyhälle Maalle |
| Ensimmäinen ristiretki (1095–1099) |
| Toinen ristiretki (1147–1149) |
| Kolmas ristiretki (1187–1191) |
| Neljäs ristiretki (1202–1204) |
| Viides ristiretki (1217–1221) |
| Kuudes ristiretki (1228–1229) |
| Seitsemäs ristiretki (1248–1254) |
| Kahdeksas ristiretki (1270) |
| Yhdeksäs ristiretki (1271) |
| Pohjoiset ristiretket |
| Ristiretket Suomeen |
| * Ensimmäinen ristiretki Suomeen (noin 1155) |
| * Ristiretki Hämeeseen (1238/1239 tai 1249) |
| * Ristiretki Karjalaan (1293) |
| * Ristiretket Baltiaan |
| Muut Ristiretket |
| Albigenssiristiretki (1209–1229) |
| Lasten ristiretki (1212) |
Neljännen ristiretken tarkoitus oli alun perin vallata Egypti, mutta lopulta vuonna 1204 valtauksen kohteeksi joutui Bysantin pääkaupunki Konstantinopoli.
Euroopassa ei ollut paljoakaan intoa lähteä uudelle ristiretkelle muslimeja vastaan, kun Kolmas ristiretki oli epäonnistunut yrityksessä vallata pyhä maa Saladinilta.
Paavi Innocentius III alkoi 1198 saarnata uuden ristiretken puolesta. Vuonna 1199 organisoitiin ristiretkiarmeija Champagnen kreivin Thibautin johdolla. Thibaut kuitenkin kuoli vuonna 1200, ja hänen paikalleen nousi Montferratin markiisi Bonifatius. Markiisi Bonifatius ja muut ristiretken johtajat pyysivät apua Venetsialta ja Genovalta armeijan kuljetuksessa meren yli Egyptiin, joka oli ristiretken kohde.
Genova ei ollut innostunut, mutta Venetsia lupasi järjestää laivaston 30 000 sotilaalle. Vuonna 1201 armeija oli koolla Venetsiassa, mutta paljon pienempänä kuin oli aikaisemmin sovittu. Venetsian vanha ja sokea doge Enrico Dandolo ei antanut ristiretken lähteä, ennen kuin jo sovittu rahasumma maksettaisiin. Ristiretkeilijät eivät pystyneet maksamaan enempää kuin puolet sovitusta summasta.
Dandolo käytti ristiretkeä hyväkseen ja antoi laivastonsa hyökätä kohti entistä venetsialaista kaupunkia Zaraa, joka tässä vaiheessa oli unkarilaisten hallussa. Unkarin kuningas Emerik, katolinen hänkin, oli itse aikonut lähteä mukaan ristiretkelle, ja ristiretkeläiset vastustivatkin Dandolon aikeita. Simon de Montfortin johtama osa väestä ei halunnut osaa venetsialaisten suunnitelmissa vaan lähti kotiin. Hyökkäyksen alettua paavi julisti heti ristiretken osaanottajat ja venetsialaiset pannaan, jonka hän myöhemmin kuitenkin kumosi.
Zaran hyökkäyksen aikana Bonifatius oli mennyt tapaamaan serkkuaan Saksan hallitsijaa Svaabin Filipiä. Ilmeisesti juuri siellä Bonifatius tapasi myös vuonna 1195 Bysantin syrjäytetyn keisarin Isaak II:n pojan Aleksioksen, jonka sisar oli naimisissa Filipin kanssa. Aleksios lupautui maksamaan ristiretken kulut, jos se auttaisi hänen isänsä ja hänet taas keisarinistuimelle. Venetsialaiset olivat myös mielissään tästä uudesta suunnitelmasta. Paljon venetsialaisia ja muita länsieurooppalaisia oli kuollut mellakoissa Konstantinopolissa vuonna 1182, ja Kostantinopoli oli Venetsian pahimpia kilpailijoita kaupallisella rintamalla.
Kun ristiretkeläiset saapuivat Konstantinopolin edustalle, huomattiin, että kansa ei halunnutkaan Aleksiosta takaisin vaan oli tyytyväinen vallassa olleeseen keisariin Aleksios III:n, Isaak II:n veljeen. Ristiretkeläiset päättivät asettaa Aleksioksen keisariksi väkivalloin. Vuonna 1203 hyökättiin kaupunkia kohti. Yllättäen keisari Aleksios III pakeni kaupungista. Aleksios IV kruunattiin keisariksi, ja hänen isänsä Isaak II:sta tuli hänen kanssahallitsijansa.
Ilmeni, että valtakunnan kassakirstut ammottivat tyhjyyttään. Aleksios ei pystynyt millään maksamaan ristiretken kuluja. Kansa ei pitänyt "latinalaisista", joiksi bysanttilaiset kutsuivat länsieurooppalaisia. Ristiretkeläiset hyökkäsivät Konstantinopolissa ollutta moskeijaa kohti hämmästyneenä, että sellainen sallittiin kristityssä kaupungissa. Seuranneessa kahakassa suuria osia kaupungista paloi maan tasalle. Vastustus Aleksios IV:tä vastaan kasvoi, ja lopulta hänet murhattiin ja Aleksios V Dukas Murtzuflus kruunautti itsensä keisariksi. Ristiretkeläiset ja venetsialaiset alkoivat suunnitella hyökkäystä kaupunkiin vuonna 1204. Aleksios V karkasi kaupungista hyökkäyksen alkaessa. Lopulta ristiretkeläiset valtasivat koko kaupungin.
Domenico Tintoretton (1518–1594) teoksessa "Konstantinopolin valtaaminen, 1204" säilyneen bysanttilaisen historioitsijan Niketas Khoniateen (1155–1215/16) kuvauksessa valloitus oli äärimmäisen julma, eivätkä ristiretkeläiset säälineet edes naisia ja lapsia. Kirkkoja ja pyhäinjäännöksiä häpäistiin kalleuksia ryöstettäessä. Hagia Sofian kultainen alttaripöytä hakattiin sotasaaliina kappaleiksi. Aarteita kuormattiin alttariin tuotujen muulien ja hevosten selkään, ja kun ne kaatuilivat liukkaalla lattialla, ristiretkeläiset surmasivat eläimet siihen paikkaan. Kolmessa päivässä Itä-Rooman pääkaupunki, jossa valloituksen edellä oli asunut arviolta 100 000–500 000 asukasta, hävitettiin niin perinpohjaisesti, ettei sen väkiluku ennen turkkilaisten valloitusta vuonna 1453 enää ylittänyt muutamaa kymmentä tuhattä.
Venetsian ja ristiretken johtajien välisen sopimuksen mukaan Konstantinopoliin perustettiin Latinalainen keisarikunta, jonka keisariksi ei tullutkaan Bonifatius vaan Flanderin kreivi Balduin. Bonifatius perusti Thessalonikan kuningaskunnan itselleen. Venetsialaiset perustivat omia saarivaltioitaan Egeanmeren saaristoon ja saivat haltuunsa muun muassa Kreetan. Muita ristiretkeilijöiden perustamia valtioita olivat Akhaian ruhtinaskunta ja Ateenan herttuakunta. Bysantin valtakunta jatkoi olemassaoloaan Nikean keisarikuntana, Epeiroksen despotaattina ja Trapezuntin keisarikuntana.
