Mulhouse
Wikipedia
Mulhouse (saks. Mülhausen) on kaupunki ja kunta itä-Ranskassa lähellä Sveitsin ja Saksan rajaa. Mulhouse on arrondissementtinsa aliprefektuuri.
Mulhouse tunnetaan 1100-luvulta. Keskiajalla se kuului Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Vuonna 1515 se liittyi Sveitsin valaliittoon, eikä sitä liitetty Ranskaan kuin vasta 1648. Sitä pidettiin edelleen Sveitsiin kuuluvana vapaana tasavaltana ennen vuotta 1798, jolloin Ranskan direktoraatti liitti sen suoraan Ranskaan.
Vuodet 1870–1918 Mulhouse kuului Saksan keisarikuntaan osana Alsace-Lorrainea. Ranskalaiset miehittivät kaupungin 8. elokuuta 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa, mutta joutuivat perääntymään Mulhousen taistelussa. Sodan jälkeen Alsace-Lorraine palautettiin Ranskalle. Saksan valloitti sen taas 1940, mutta menetti sen 1944.
Mulhouse oli Ranskan teollisen vallankumouksen kärjessä. Kaupungin kehitystä ovat jouduttaneet tekstiiliteollisuus ja nahkojen käsittely ja myöhemmin kemianteollisuus ja insinööritieteet 1700-luvun puolivälistä. Vuonna 1962 Mulhousessa alettiin valmistaa autoja (nykyisin Peugeot Mulhouse). Tekstiiliteollisuuden seurauksena kaupungilla on tiiviit siteet Louisianaan ja Levanttiin, joista tuotiin puuvillaa.
Mulhousessa on monia teknillisiä museoita, ml. automuseon (Musée National de l'Automobile de Mulhouse) Schlumpfin kokoelma, johon kuuluu 400 autoa, Ranskan rautatiemuseo (Musée Français du Chemin de Fer), tekstiilimuseo (Musée de l'Impression sur Étoffes), Electropolis ja historiallinen museo.
Mulhousea lähinnä sijaitseva lentokenttä on Ranskan ja Sveitsin yhteinen EuroAirport Basel-Mulhouse-Freiburg.