Orne (departementti)
Wikipedia
Orne (61) on Ranskan departementti, ja se sijaitsee Basse-Normandien hallinnollisella alueelle. Nimensä se on saanut alueen halki virtaavan Ornejoen mukaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Ornen departementti perustettiin Ranskan vallankumouksen myötä tehdyn aluehallintouudistuksen myötä 4. maaliskuuta 1790, tällöin pantiin täytäntöön jo 22. joulukuuta 1789 tehty laki. Alue käsitti suurimman osan Ludvig XIII aikana vuonna 1636 perustettua Alençon hallinnollista (Généralité d’Alençn) aluetta.
[muokkaa] Ornen alue antiikin aikana
Noin vuonna 500 eaa. Keltit asettuivat asumaan nykyisen Ornen departementin alueelle. He jakoivat alueen korostaen topografisia ja vesistöllisiä olosuhteita. Kolme eri ryhmää kelttejä olivat alueen herroina ennen kuin roomalaiset tulivat alueelle: Aulerci-Diablintesit (Perchen aluella), Essuit (Essayn, heidän hallituskaupunkinsa ympäristössä) sekä Sagiit (tulevassa Séesin hiippakunnassa).
Ensimmäisenä roomalaisten valtaa Galliassa vastaan nousivat Aulercit. He hyökkäsivät Julius Caesarin avustajaa, Titus Sabinusta vastaan. Aulercien johtajana toimi Viridovix, ja alueen asukkaat esittivät hyvin keskeistä roolia kun yleinen roomalaisvastainen kansanousu tapahtui Galliassa Vercingetorixin johdolla.[1] Kuitenkin toinen kelttikansa essuit tekivät välittömästi liiton roomalaisten valloittajien kanssa. Tämä antoi heille mahdollisuuden päästä merkittäviin asemiin roomalaisten valloittajien aikana.
Vuoden 286 jälkeen saksit valtasivat nykyisen departementin alueen ja asettuivat kanaalin rannikkoalueelle. Suurten kansainvaellusten aika alkoi ja Rooman keisarikunta mureni.
[muokkaa] Ornen alue ja keskiaika
Koko 300-luvun ajan barbaarit hyökkäilevät alueella ja vähensivät alkuperäisten asukkaiden alueita. Kuitenkin nämä alkuperäiset asukkaat vastasivat hyökkäyksiin muodostamalla konfederaation Amorican eli Nykyisen Bretagne asukkaiden kanssa. Kun alueen asukkaat olivat torjuneet frankkien kuninkaan Klodvigin ensimmäisen hyökkäyksen vuonna 497, niin tämän jälkeen he kuitenkin alistuivat frankkien hallintoon. Alençon ja Sésin hiippakunta tulivat näin osaksi frankkien kuningaskuntaa. Tästä alkoi rauhallinen aikakausi, jonka Esmesin, Séesin ja Alençonin kaupungit lisäsivät valtakunnallista merkitystään.
Noin 900-luvun alkupuolella maahantunkeutumisten aalto uusiutui. Normannit hävittelivät kaupunkeja ja maaseutua. Vuonna 911 alue, joka oli osa Neustrian kuningaskuntaa, luovutettiin normannien haltuun. Mutta rauha ei suinkaan palanut Alençonin alueelle. Alueen luovutti vuonna 943 Normandian herttua Rikhard I Bellémen herrojen eli Talvasin suvun hallintaan. Perheen sisäiset taistelut repivät aluetta.
Vuonna 1204 jälleen kääntyi historia sivu. Ranskan kuningas Filip Auguste valloitti Alençonin alueen ja liitti näin Alençonin ja Prechen kreivikunnan valtakunnan alueeseen. Tämän jälkeen alueet ovat olleen joko kuninkaan pojan tai veljen apanage-läänityksenä aina Ranskan vallankumoukseen saakka.
Satavuotisen sodan aikana Alençonin ja Perchen kreivikunnan vaihtoivat tiuhaan hallitsijaa. Vuonna 1449 Alençonin kreivi Jean II onnistui saamaan koko alueen hallintaansa englantilaisilta, jotka olivat valloittaneet alueen vuosien 1417–1419.
[muokkaa] Ornen alue uudella ajalla
Protestanttinen reformi vaikutti syvällisesti myös Ormen alueella. Useita reformoituja yhteisöjä syntyi alueelle vuosien 1550 ja 1560 välisenä aikana. Uskonsotien aikakaudella Alençonin herttuakunnasta tuli näin ollen taistelujen näyttämö. Tällöin Mayennen herttua, joka oli katolisen ryhmittymän päämies sekä Navarran kuningas Henrik, tulevan Ranskan kuningas Henrik IV ottivat yhteen useiden kaupunkien hallinnasta taisteltaessa.
Vuonna 159 Henrik IV otti haltuunsa Alemçonin ja mui sen jälkeen vuonna 1605 koko herttuakunnan Wurtembergin herttualle. Kuitenkin Henrik IV:n puoliso Maria de' Medicis osti herttuakunnan itselleen vuonna 1613.
Kardinaali Richelieu uudisti totaalisesti vuonna 1636 Ranskan kuningaskunnan aluehallinnon. Alençonin herttuakunta lakkautettiin ja korvattiin yleishallinnolla, joka oli osa Normandian aluehallintoa, kuten olivat myös Rouenin ja Caenin kaupungitkin.
[muokkaa] Nykyinen Orne
Vallankumouksen tuulet puhalsivat myös nykyisen Ornen alueella ja eritoten huhtikuussa 1789 Perchen alueella oli vallankumouksellisia kapinoita. Vasta perustettu 1790 Ornen departementtia oli tapahtumien eräs maakunnallinen keskus. Siellä erityisesti ottivat yhteen federalistisen ja vallankumouksen vastustajien ajatukset ja aktivistien toiminnat.
1800-luvulla Orne teollistui, kuten yleensä Ranskan pohjoisosa ja luoteisrannikko. Alueen ensimmäinen teknisesti tekstiilejä valmistava tuotantolaitos valmistui Ferté-Machén kaupunkiin vuonna 1862. Metallurginen teollisuus kehittyi voimakkaasti Ouchen kaupungin ympäristössä. Tämän voimakkaan kasvun symbolina voidaan pitää Bohinin neulatehdasta lähellä Aiglen kaupunkia. Tähän aikakauteen sijoittuu myös ensimmäisten rautateiden rakentaminen Ornen alueelle. Vuonna 1867 avattiin linja Flers-Argentan-L'Aigle-Pariisi.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Ornen departementistä mobilisoitiin 20 000 miestä rintamalle. Alue toimi brittisotilaiden taustatukialueena ja sinne sijoitettiin myös pohjoisten maakuntien evakoita, jotka olivat lähteneet pakoon saksalaisia sotilaita.
Ornen departementtia koetteli myös toisen maailmansodan tapahtumat. Aina kesäkuusta 1940 saksalaiset valtasivat Alençonin. Mutta nopeasti onnistuttiin muodostamaan vastarintaliike ja se aloitti toimintansa jo keväällä 1941 luomalla tehokkaan tiedusteluverkoston. Järjestelmä muotoutui vähitellen ja siihen osallistui noin 3 500 jäsentä kesäkuussa 1944.
Alençon vapautettiin saksalaisten vallasta 12. elokuuta 1944 kenraali Leclercin osaston toimesta. Sodan aikana paljon kärsinyt alue kuitenkin toipui nopeasti. Tässä toipumisessa sen etuina olivat maantieteellinen sijainti ja ennen kaikkea voimakas väestönkasvu, jotka toimivat kasvutekijöinä seuraavan 30 vuoden kauden aikana.
[muokkaa] Maantiede ja ilmasto
Orenen departementti on osa Basse-Normandien aluetta. Se rajoittuu Euren, Eure-et-Loiren, Sarthen, Mayennen, Manchen sekä Calvadosin departementteihin. Orne on myös ainoa Normandian departementeistä, jolla ei ole merirajaa.
Departementin ilmasto muodostuu eräänlaisesta Bretagnen valtamerellinen ilmaston ja Pariisin altaan valtamerellisen ilmaston sekoituksesta. Tämä on luonut erinomaiset edellytykset maanviljelylle ja eritoten kurkunkasvatukselle. Näin ilmasto on melkoisen lauhkea johtuen merellisestä vaikutuksesta, mutta myös sen kohtalaisesta etäisyydestä. Kutenkin alueen ylänköseuduilla sateisuus on kohtuullisen runsasta ja sen syynä on juuri merellinen ilmastoelementti ja sen myötä kesät ovat myös kohtuullisesti sisämaan maakuntien ilmastoa viileämpi.
[muokkaa] Asujamisto
Vuoden 1999 tilastojen mukaan departementissa on 292 337 asukasta, joka oli 0,49 % koko Ranskan väestöstä mainittuna vuonna. Saman tilaston mukaan väestä oli 20,56 % Basse-Normandien alueen väestöstä, se on vähäväestöisin alueen departementeistä. Vuodesta 1990 lähtien departementin väestö on jatkuvasti vähentynyt. Maaseuduksi luettavissa kunnissa asui väestöstä 55,09 % ja se sijoittui yhteensä 474 kuntayksikköön. Kaupunkiväestö puolestaan asui 31 kunnassa, jotka muodostivat 14 urbaania keskittymää.
[muokkaa] Kulttuuri
Kirkollisessa kulttuurissa Ornen departementti muodostaa Séesin hiippakunnan ja sen väestöstä suurin ja merkittävin osa kuuluu katolisen tunnustuksen piiriin.
Ruokakulttuurille ovat ominaista juustot ja muut perinteiset maataloustuotteet. Camembert-juusto on saanut nimensä Ornen departementissä sijaitsevan kylän mukaan, ja kansantarina kertoo juuri siellä kehitetyn kyseisen juuston. Poiré on päärynöistä tehty siiderin tapainen alkoholijuoma, jonka tuotanto on alueelle tyypillista kuten myös siiderin ja calvadosin tuotanto.
Alueen historiallisista monumenteista kannattaa mainita Séesin tuomiokirkko, Pin kansallinen hevossiittola, Ô de Mortréen linna, La chapelle-Montligeonissa sijaitseva Norte-Dame de Monteligeonin basilika sekä Saint-Christophe-le-Jajolet'n, Domfront'n. Couternen ja Carrougesin linnat.
[muokkaa] Hallinto
Ornen departementin hallintorakenne muodostuu seuraavasti:
- Alueella on kolme arondissementtiä, eli valtionhallinnon aluetta:
- Alençon, jossa sijaitsee varsinainen prefektuuri, eli maaherran virastoa vastaava hallinto,
- Argentan, jossa sijaitsee aliprefektuuri.
- Mortagne au Perche, jossa sijaitsee toinen aliprefektuuri.
- Alueella on 40 kantoonia, jotka ovat pääsääntäisesti käytössä valtakunnallisina vaalipiireinä (enemmistövaalit),
- Alueella on kaikkiaan 506 kuntaa, joiden yhteispinta-ala on 6 103 neliökilometriä,
- Alue kuuluu Caenin akatemian, joka päättää alueen kouluasioista, alaisuuteen.
- Orne muodostaa Calvadosin ja Manchen kanssa Basse-Normandien alueen
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Näkemyksiin yleisestä kansannoususta ja sen johtajasta Vercingetorixistä on suhtauduttava kriittisesti. Yleisesti on nykyisin tunnustettu, että Ranskan kolmannen tasavallan propagandistit loivat myytin tuosta kansannoususta ja sen johtajasta. On todennäköistä, että myytille on olemassa perusta, mutta se on kuitenkin paisuteltu melko kohtuuttomiin mittoihin. Katso asiasta enemmän mm. Suzanne Citron; Le mythe national. L'Histoire de France en question. Les Editions Ouvrières. 1989 sekä Colette Beaune; Naissancve de la nation France. Éditions Gallimard 1991.
[muokkaa] Lähteet
- Suzanne Citron; Le mythe national. L'Histoire de France en question. Les Editions Ouvrières. 1989, ISBN 2-7082-2875-7
- Colette Beaune; Naissancve de la nation France. Éditions Gallimard. 1991. ISBN 2-07-070389-4
- La France, goeraphie et turisme. Larousse, 1951.
[muokkaa] Aiheesta muualla
01 Ain 02 Aisne 03 Allier 04 Alpes-de-Haute-Provence 05 Hautes-Alpes 06 Alpes-Maritimes 07 Ardèche 08 Ardennes 09 Ariège 10 Aube 11 Aude 12 Aveyron 13 Bouches-du-Rhône 14 Calvados 15 Cantal 16 Charente 17 Charente-Maritime 18 Cher 19 Corrèze 2A (20A) Corse-du-Sud 2B (20B) Haute-Corse 21 Côte-d'Or 22 Côtes-d'Armor 23 Creuse 24 Dordogne 25 Doubs 26 Drôme 27 Eure 28 Eure-et-Loir 29 Finistère 30 Gard 31 Haute-Garonne 32 Gers 33 Gironde 34 Hérault 35 Ille-et-Vilaine 36 Indre 37 Indre-et-Loire 38 Isère 39 Jura 40 Landes 41 Loir-et-Cher 42 Loire 43 Haute-Loire 44 Loire-Atlantique 45 Loiret 46 Lot 47 Lot-et-Garonne 48 Lozère 49 Maine-et-Loire 50 Manche 51 Marne 52 Haute-Marne 53 Mayenne 54 Meurthe-et-Moselle 55 Meuse 56 Morbihan 57 Moselle 58 Nièvre 59 Nord 60 Oise 61 Orne 62 Pas-de-Calais 63 Puy-de-Dôme 64 Pyrénées-Atlantiques 65 Hautes-Pyrénées 66 Pyrénées-Orientales 67 Bas-Rhin 68 Haut-Rhin 69 Rhône 70 Haute-Saône 71 Saône-et-Loire 72 Sarthe 73 Savoie 74 Haute-Savoie 75 Pariisi 76 Seine-Maritime 77 Seine-et-Marne 78 Yvelines 79 Deux-Sèvres 80 Somme 81 Tarn 82 Tarn-et-Garonne 83 Var 84 Vaucluse 85 Vendée 86 Vienne 87 Haute-Vienne 88 Vosges 89 Yonne 90 Territoire-de-Belfort 91 Essonne 92 Hauts-de-Seine 93 Seine-Saint-Denis 94 Val-de-Marne 95 Val-d'Oise 971 Guadeloupe 972 Martinique 973 Guyane 974 Réunion |