Pilapiirros

Wikipedia

Hieronymus Bosch, yksityiskohta maalauksesta Kristuksen ristiltäotto, 1515-1516.

Pilapiirros, karikatyyri tai pilakuva (ital. caricare, 'lastata') on tarkoituksellisesti liioiteltu kuva, jolla kiinnitetään huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen henkilön johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Se on visuaalista satiiria, kritiikkiä, huumoria ja ivaa.

Pilapiirroksia on poliittisia ja ei-poliittisia. Tutkijoiden mukaan poliittiset pilapiirrokset ovat saaneet elinvoimaa yhteiskunnan kriisi- ja kuohuntakausista. Ei-poliittisia karikatyyrejä taas ovat esimerkiksi useat sarjakuvien henkilöhahmot. Karikatyyrillä on yhteyksiä sekä maalaustaiteeseen että kuvittamiseen.

Ranskan carton ja englannin kielen cartoon (it. cartone=kartonki, pahvi, paperi) ovat karikatyyrin synonyymejä, mutta sana tarkoittaa myös kuvaa koomisesta tilanteesta, sarjakuvaa tai animoitua piirustusta.

[muokkaa] Historiaa

[muokkaa] Pilakuvan groteski alku

Groteskin käsitettä pidetään karikatyyrin alkujuurena. Antiikin pienveistoksissa on joskus henkilön joitain vartalon osia liioittelevia piirteitä. Myös goottilaisten kirkkojen kattokourujen nokat (vanh. ransk. gargouille) muotoiltiin liioitteleviksi ja tahallisen kauhistuttaviksi. Renessanssin taiteilijoilla, kuten Leonardolla tavataan tällaisia tavallisesti kasvoja ja vartalon yläosia liioittelevia piirteitä korostavia piirustustutkielmia. Tässä yhteydessä groteski tarkoittaa irvokasta, outoa, rumaa, naurettavaa tai luonnottomasti liioiteltua.

Oman taiteenalan karikatyyristä kehitti bolognalainen historiamaalari Annibale Carracci (1560-1609). Hänen mielestään karikatyyri on kauneuden äärimmäinen vastakohta ja kuten kauneus taiteessa, se perustuu valintaan ja synteesiin. Ajatuksena oli tarjota katsojalle vaikutelma alkuperäisestä, joka on sykähdyttävämpi kuin muotokuva.

Groteski nainen, saviveistos Attikasta, n. 350–300 eaa.	Poliittinen pilapiirros Pompeijista	Eugène Viollet-le-Duc, Piirustus goottilaisen kirkon kattokourun nokasta eli gargouillesta, 1854.	Eugène Viollet-le-Duc, gargouille Sainte Chapelle de Paris kirkossa, piirustus vuodelta 1856.
Leonardo da Vinci, Groteski pää, 1504-07.	Leonardo da Vinci, Groteskeja päitä, n. 1490.	Giacomo della Porta, Fontana del Moro, Rooma, 1576. Yksityiskohta.	Annibale Carracci, alastontutkielma

[muokkaa] Hoveista sanomalehtiin

Eräs karikatyyrin edelläkävijöistä, Gianlorenzo Bernini (1598-1680) tuli suosituksi paavin hovissa, koska hänellä oli kyky kuvata henkilön olemus kolmella tai neljällä viivanvedolla. Tästä juontuu karikatyyrin italiankielinen sana caricare, lastata tai ladata, jolla tarkoitetaan sitä, että karikatyristin tavoite on panostaa kuvaansa niin paljon merkitystä kuin mahdollista.

Pilapiirrokset kohtasivat ensimmäiset menestyksensä Ranskan ja Italian suljetuissa ja aristokraattisissa hoveissa, joissa kierteli pilakuvia henkilöistä. Laajempi menestys karikatyyrillä oli Englannissa 1700 -luvulla, jossa julkaistiin ensimmäinen kirja aiheesta, Mary Darlyn A Book of Caricaturas (n. 1762). James Gillray (1757-1815) on eräs 1700-luvun suuria englantilaisia pilapiirtäjiä.

Karikatyyrit yleistyivät tullessaan sanomalehtiin 1800-luvun alussa, jolloin suosioon tulivat poliittiset pilapiirrokset. Karikatyyrien kohteet saattoivat olla suuria vallanpitäjiä, jotka eivät useinkaan pitäneet piirustuksista. Pilakuvista tuli näin kepposten, kujeiden ja ilkikurisuuden temmellyskenttä.

Giuseppe Arcimboldo, Vihanneskauppias n. 1590.	William Hogarth, Characters & Caricaturas, 1743.	Thomas Rowlandson, Boney ja hänen uusi vaimonsa eli riita tyhjästä. (Napoleon ja hänen vaimonsa Itävallan Marie Louise), 1810.	James Gillray (1757-1815), Muodikasta vastakkainasettelua.
Amos Doolittle, Bonaparte vaikeuksissa, 1814.	George Cruikshank, Radikaalin aseet, 1813.	George Cruikshank, Suuri voitonpylväs, 1815.	Charles Philipon, Kuningas Louis-Philippen muodonmuutos päärynäksi, luult. 1831.
Honoré Daumier, Victor Hugo, 1849.	Gustave Doré (1832-1883), Ristiretkeläisten vihollinen, kuvitusta Ristiretket -kirjaan.	Gustave Doré, Paroni Münchausen.	Julien Then, Manipulaatio, 2006.

[muokkaa] Pilalehdet

Eri maissa julkaistut kuuluisat pilalehdet alkoivat ilmestyä 1800-luvulla. Ranskan La Caricature alkoi ilmestyä 1830, Englannin Punch 1841 ja Saksan Fliegende Blätter 1844 ja Simplicissimus (ilmestyi 1896-1944) ja Ruotsin 1862 perustettu Söndags-Nisse.

Taiteenala koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pilapiirroksiin tuli myös hauskuutta, väriä ja viehkeyttä aikaisempien rujojen ja ilkeiden sävyjen lisäksi.

Pilakuva Rossinista ranskalaisessa Le Hannetonissa, 1824.

André Gill, Charles Darwinin karikatyyri apinana, La Petite Lune, Pariisi 1880-luku.

Simplicissimus, Saksa.

Caran d'Ache (1858-1909), Tutkimusmatkailijat, Le Rire, Ranska, 1901.

[muokkaa] Suuri pilakuvakohu

Syyskuussa 2005 tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten julkaisi pilakuvia profeetta Muhammadista. Tämä suututti maailman muslimeja. Mielenosoitukset voimistuivat alkuvuodesta 2006, kun islamilaisissa maissa osoitettiin mieltä Tanskan pääministerille, poltettiin Tanskan lippuja ja boikotoitiin tanskalaisia elintarvikkeita. Pilakuvakohu aiheutti keskustelua länsimaisesta sananvapaudesta ja uskonnollisesta pyhyydestä.

[muokkaa] Pilapiirros Suomessa

Suomessa pilapiirrosten historia alkaa 1880 -luvulla. Vaikka aikaisemmin oli julkaistu useita pilakuvia, edellytykset niiden säännölliselle julkaisemiselle syntyivät. Poliittisia kotimaisia pilapiirroksia tutkinut Marja Ylönen toteaa tämän johtuneen painotekniikan kehittymisestä, vaurauden ja lehtitilausten lisääntymisestä, vakiintuneesta valtiopäiväinstituutiosta ja siksi, että darwinismi ja liberalismi alkoivat tulla auktoriteettiuskoisen maailmankatsomuksen sijalle.

[muokkaa] Myös Suomessa rangaistuksia

Pilapiirrokset aiheuttivat Suomen suurruhtinaskunnassa joitakin rangaistustoimia. Matti Meikäläinen -lehdessä 14.4. 1899 julkaistu kuva otsikolla Kyyrölän kummalliset koulurettelöt aiheutti lehden lopettamisen, sen jälkeen kun se oli saanut useita varoituksia viranomaisilta. Eric Vasström (1887-1958), jota pidetään eräänä ensimmäisistä suomalaisista ammatillisista pilapiirtäjistä, tuomittiin vankilaan kahdeksi vuodeksi piirustuksestaan, jonka otsikko oli Venäjän hovi tanssii Paatiossa (Fyren heinäk. 1913), kuten myös lehden toimittaja Rafael Lindqvist. Keisarillista perhettä loukkaavaksi eli majesteettirikokseen syylliseksi tuomittiin vasemmiston pilalehti Kurikassa julkaistu piirros ja vankilaan lähti lehden vastaava toimittaja Albin Karjalainen.

[muokkaa] Karikatyyri ja taide

Karikatyyri on ollut kautta historian läheisesti tekemisissä muun kuvataiteen kanssa. Esimerkiksi ekspressionistit 1900-luvun alussa käyttivät maalauksissaan liioittelua ja vahvoja ääriviivoja, siis samoja tehokeinoja kuin karikatyristit. Claude Monet aloitti taiteilijauransa karikatyristinä.

Helene Schjerfbeck ihaili ranskalaista 1800 -luvun kuvittajaa Constantin Guysia ja mm. teki muutamia maalauksiaan hänen piirustustensa mukaan. Suomalainen ekspressionisti Tyko Sallinen toimi Hancockissa, Michiganissa vuosina 1912-13 amerikansuomalaisen lehden pilapiirtäjänä.

Suomen taiteilijaseuran verkkomatrikkelissa haulla pilapiirtäjä löytyi kuusitoista taiteilijaa. Lisäksi seuran toiminnan piiriin kuulumattomia on ollut useita kymmeniä. Kuvittajan ja karikatyristin ammatit ovat usein erottamattomia. Tove Jansson, jonka äiti graafikko Signe Hammarsten-Jansson oli myös pilapiirtäjä, toimi pilalehti Garmin kuvittajana 25 vuotta vuodesta 1929 lähtien. Kari Suomalainen toimi Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosina 1950 – 1991.

[muokkaa] Kestoaihe Suomi ja Venäjä

Tutkija Marja Ylönen toteaa, että yli satavuotiaan kotimaisen pilapiirroksen kuvastossa poliittinen historia esiintyy:

Vikojen ja puutteiden historiana
Ihanteiden historiana
Yksinkertaistuksien historiana
Yksipuolisena historiana
Kansallisena ja ulkopolitiikan historiana
Oppositiohistoriana
Omalaatuisena voimakkaiden persoonallisuuksien historiana
Vastakkaisuuksien ja ristiriitojen historiana.

Ylösen mukaan Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton/Venäjän välisiä suhteita käsittelevät piirrokset ovat tyypillisiä suomalaiselle pilakuvastolle, jossa monet muut teemat ovat samoja kuin muissa maissa. Itänaapurin ylivaltaan liittyvä kritiikki kulkee punaisena lankana siinä kertomuksessa, minkä piirrokset Suomesta välittävät. Tutkija toteaa, että se on perusteema, joka ei ole hävinnyt kuvastosta vielä 2000-luvullakaan.