Pjotr Wrangel
Wikipedia
Paroni Pjotr Nikolajevitš Wrangel (ven. Пётр Николаевич Врангель, 15. elokuuta 1878 – 25. huhtikuuta 1928, Bryssel, Belgia) oli venäläinen vapaaherra ja kenraali, joka toimi Krimiltä operoivan Etelä-Venäjän armeijan ylipäällikkönä vuonna 1920 Anton Ivanovitš Denikinin jälkeen. Etelä-Venäjän armeija taisteli sekä moskovalaismielistä, bolševikkien punakaarteista vuonna 1918 perustamaa, työläisten ja talonpoikien punaista armeijaa että Ukrainan kansallisia maan itsenäistymiseen pyrkiviä armeijoita vastaan. Wrangel muodosti myös Krimin hallituksen. Myöhemmin hän oli valkoisen emigranttiliikkeen johdossa.
Wrangel syntyi Novoaleksandrovskissa Liettuassa silloisessa Venäjän keisarikunnassa baltiansaksalais-ruotsalaiseen sukuun. Wrangel oli koulutukseltaan kaivosinsinööri, mutta liittyi vapaaehtoisena ratsuväkirykmenttiin ja ylennettiin upseeriksi 1902. Hän osallistui vapaaehtoisena Venäjän-Japanin sotaan vuosina 1904–1905. Tämän jälkeen hän opiskeli Venäjän yleisesikunta-akatemiassa, josta valmistu 1910. Ensimmäisessä maailmansodassa hän komensi kasakkarykmenttiä ja taisteli mm. Itä-Preussissa sekä Galitsiassa. Hän yleni kenraalimajuriksi ja sai vuonna 1917 komentoonsa 7. ratsuväkidivisioonan.
Vuoden 1917 elokuussa Wrangel liittyi Venäjän väliaikaisen hallituksen jälkeisiin bolševikkeja vastustaviin valkoisiin joukkoihin. Hän nousi kenraali Denikinin alaisuudessa lähinnä Kubanin kasakoista koostuvan Kaukasuksen armeijan komentajaksi.
Kesällä 1919 hän johti valkoisen armeijan hyökkäystä Tsaritsyniin. Wrangelin ja Denikinin keskinäisten riitojen vuoksi Wrangelia syytettiin salaliitosta ja hänet karkotettiin Konstantinopoliin. Kun Denikinin yritykset epäonnistuivat, Wrangel kutsuttiin takaisin ja huhtikuussa 1920 hänestä Denikinin seuraaja Etelä-Venäjän armeijan, joka nyt hallitsi lähinnä Krimiä, komentajana.
Poliittisesti Wrangel oli monarkisti ja suhtautui epäluuloisesti liberaaleihin, mutta järjesti silti maauudistuksen vahvistaakseen kannatuspohjaansa. Etelä-Venäjän armeijansa hän nimesi uudelleen Venäjän armeijaksi. Hän suunnitteli yhteistyötä Puolan Pilsudskin kanssa, mitä kariutui komentajan valintaan. Wrangelin joukot murtautuivat Krimiltä kesällä 1920 Tauriaan, mutta bolševikkien solmittua rauhan Puolan kanssa lokakuussa, Puna-armeija keskitti ylivoimaiset joukkonsa eteläään ja ajoi Venäjän armeijan takaisin Krimille.
Vuoden 1920 marraskuussa Wrangel joutui evakuoimaan liittoutuneiden avulla noin 70 000 sotilasta ja 65 000 siviiliä Krimiltä Turkkiin, joka oli ympärysvaltojen hallussa. Wrangel matkusti Turkin ja Tunisian kautta Jugoslaviaan, jossa hän piti yllä pakolaisesikuntaa mahdollista vastavallankumoussotaa varten vuoteen 1925 asti. Hän perusti sisällissodan veteraanien järjestön, Venäläinen yleissotilaallinen unioni (ROVS) 1924 ja putki pitämään miehensä taistelukuntoisina ja yhdistämään monarkistit ja tasavaltalaiset. Marraskuussa 1924 hän tosin tunnusti suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin Venäjän kruunuun lailiseski tavoittelijaksi.
Wrangel kuoli Brysselissä, kun hän tukijoineen suunnitteli terrorijärjestöjen luomista bolševikkejä vastaan. Hänen sukunsa väitti että Wrangelin asuessa veljensä talossa talon hovimestari olisi neuvostoagentti, joka olisi myrkyttänyt hänet, sillä kun hovimestari oli lähtenyt talosta, oli Wrangel sairastunut pahasti. Wrangel haudattiin venäläiseen katedraaliin Belgradissa.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- P.N. Wrangel: Kenraali Wrangelin muistelmat, Karisto 1989.
[muokkaa] Lähteet
Millar, Encyclopedia of Russian History, ISBN 0-02-865907-4, s. 1693
