Pohjanlepakko
Wikipedia
| Pohjanlepakko | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni) |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni) on maailman pohjoisin lepakkolaji, jota tavataan napapiirin pohjoispuolellakin. Sen levinneisyysalueeseen kuuluu Suomi, Norja ja Ruotsi, sekä suuri osa koillista Eurooppaa, Keski-Eurooppa laikuttaisemmin ja edelleen itä halki Aasian Tyynellemerelle asti. Suomessa pohjanlepakoita on tavattu ulkosaaristosta aina Ivaloon saakka, pohjoisessa levinneisyys on tosin hyvin laikuttainen.
Pohjanlepakoiden pituus ilman häntää on 4,8–7 cm. Siipien kärkiväli on 23,5 cm ja 28 cm välillä. Niiden paino on 8-24 grammaa. Pohjanlepakon tunnusmerkki on kullanhohtoiset selkäkarvat. Myös selvä väriraja tumman niskan ja vaalean kurkun välillä auttaa tunnistamisessa.
Pohjanlepakko on alun perin metsä- viljely- ja vuoristoseutujen sekä asutuskeskusten laji, mutta Pohjolassa se on sopeutunut muihinkin elinympäristöihin. Pohjanlepakon päivä- ja talvehtimispiilot ovat useimmiten rakennuksissa. Näin ollen pohjanlepakko on levinneisyydeltään ja kannan tiheydeltään tiukasti sidoksissa ihmiseen.
Pohjanlepakko parittelee syksyllä ja synnyttää heinäkuun lopulla 1–2 poikasta. Pohjanlepakon elinikä on enimmillään 14-15 vuotta.
Pohjanlepakko on horroksessa lokakuusta huhtikuuhun. Aktiivisena aikanaan se viettää päivät puunkoloissa, luolissa ja rakennuksissa. Yöt ovat sen saalistusaikaa. Pohjanlepakko saalistaa 5-10 metrin korkeudella, pääosin puiden läheisyydessä. Pohjanlepakon ruokalistalle kuuluvat monenlaiset hyönteiset vaihdellen sääskistä kovakuoriaisiin, perhosiin ja varsinkin yökkösiin sekä korentoihin.
Pohjanlepakko on Suomen yleisin lepakkolaji.
