Ralph Doubell
Wikipedia
Kesäolympialaiset | ||
Kultaa | 1968 | 800 m |
Ralph Douglas Doubell (s. 11. helmikuuta, 1945, Melbourne, Australia) on entinen australialainen 800 metrin juoksija ja olympiavoittaja Mexicon kisoista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Ralph Doubell oli huipulla vain melkoisen lyhyen ajan, mutta teki uransa parhaan suorituksen täsmälleen oikeassa paikassa - olympiafinaalissa.
Doubell oli valmistunut Melbournen yliopistossa, missä hän oli harjoitellut legendaarisen itävaltalaissyntyisen valmentajan Franz Stampflin johdolla. Ensimmäisen suuren voittonsa Doubell saavutti vuoden 1967 Universiadeissa ajalla 1.46,7. Seuraavalla kaudella hän kärsi akillesjännevammasta eikä kyennyt kilpailemaan kuuteen kuukauteen ennen olympialaisia.
Mexicossa ylivoimainen suosikki oli Kenian Wilson Kiprugut, joka veti ensimmäisen kierroksen kovaa vauhtia (51,0) ja johti vielä viimeisessä kaarteessa. Loppusuoralla Doubell ohitti Kiprugutin ja voitti kultaa Peter Snellin maailmanennätystä sivuavalla ajalla 1.44,3. Huolimatta kilpailupaikan korkeasta sijainnista Doubell ei ollut harjoitellut etukäteen päivääkään vuoristo-olosuhteissa.
Doubell tähtäsi vielä Münchenin olympialaisiin, mutta hänen uransa päättyi jalkavammoihin. Kansainyhteisön kisoissa Doubell sijoittui kuudenneksi sekä 1966 että 1970.
Urheilu-uransa jälkeen Doubell työskenteli pankkialan johtotehtävissä ja myöhemmin Telstra-stadionin johtajana Sydneyssä.
[muokkaa] Ennätykset
- 800 m 1.44,3
- 1 000 m 2.20,8
- maili 4.00,5
[muokkaa] Lähteet
- Hannus, Matti; (1983): Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY. ISBN 951-0-11900-8.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- The Sports Factor - Ralph Doubell & Franz Stampfl [englanniksi)
Miesten 800 metrin juoksun olympiavoittajat |
1900: Alfred Tysoe | 1904: James Lightbody | 1908: Melvin Sheppard | 1912: Ted Meredith | 1920: Albert Hill | 1924: Douglas Lowe | 1928: Douglas Lowe | 1932: Thomas Hampson | 1936: John Woodruff | 1948: Malvin Whitfield | 1952: Malvin Whitfield | 1956: Thomas Courtney | 1960: Peter Snell | 1964: Peter Snell | 1968: Ralph Doubell | 1972: Dave Wottle | 1976: Alberto Juantorena | 1980: Steve Ovett | 1984: Joaquim Cruz | 1988: Paul Ereng | 1992: William Tanui | 1996: Vebjørn Rodal | 2000: Nils Schumann | 2004: Juri Borzakovski |