Juri Borzakovski
Wikipedia
Kesäolympialaiset | ||
Kultaa | 2004 | 800 m |
Juri Mihailovitš Borzakovski, (ven. Юрий Михайлович Борзаковский, s. 12. huhtikuuta 1981, pituus 182 cm, paino 73 kg) on venäläinen keskimatkojen, pääasiassa 800 metrin juoksija. Hänen tähän mennessä suurimpana saavutuksenaan voidaan pitää 800 metrin olympiavoittoa Ateenan kisoista 2004 23-vuotiaana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuusvuodet
Juri Borzakovski syntyi 12. huhtikuuta vuonna 1981 Žukovskissa Moskovan lähellä työläisten kommuuniin, jossa hänen köyhähköllä perheellään oli huone. Asukkailla oli käytössään vain yksi yhteinen keittiö, kylpyhuone ja käymälä. Nimensä hän sai kosmonautti Juri Gagarinin mukaan, joka lähetettiin ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen samana päivämääränä, 12. huhtikuuta, kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, vuonna 1961.
Borzakovskin äiti, Jekaterina, työskenteli katujen siivoojana, ja joutui heräämän aamuisin jo neljän aikaan. Juri vei joka aamu puoli kahdeksaksi lastentarhaan ja meni itse kouluun. Hänen huolehti myös ruuan valmistuksesta sisarilleen ja tehtaassa työskenneelle isälleen.
Urheilussa Juri oli jo pienestä pitäen luonnonlahjakkuus. Hänen lahjansa havaittiin kuitenkin vasta hänen ollessa 10-vuotias, kun hänen koulussaan opetettiin venäläistä SAMBO-itsepuolustuslajia (Samozaštšitja bez oružija, "itsepuolustus ilman aseita"). Kaksi viikkoa myöhemmin hänet kutsuttiin urheiluseuraan, jonka Borzakovski itse luuli aluksi olevan jalkapallojoukkue, mutta se paljastuikin yleisurheiluseuraksi. Kuukauden kuluttua Borzakovski osallistui ensimmäisiin koulun kilpailuihinsa 600 metrin matkalla ja kaikkien yllätykseksi voitti sen. Pian hänestä tuli myös kotikaupunkinsa Žukovskin mestari, ja saman tien mestaruus tuli myös Moskovan alueen nuorten mestaruuskipailuista.
[muokkaa] Juoksu-ura
Borzakovski tuli tunnetuksi vuonna 1998 voitettuaan 800 metrin kilpailun Maailman nuorten kisoissa Moskovan Olympiastadionilla. Samana vuonna hän voitti myös nuorten Euroopan mestaruuden. Vuonna 1999 hän voitti matkansa aikuisten Euroopan cupissa . Tammikuussia 2000 Dortmundissa hallikisoissa hän juoksi maansa miesten halliennätyksen 1.44,38, joka oli samalla nuorten hallimaailmanennätys.
Borzakovski on muodostanut omalaatuisesta juoksutyylistään varsinaisen "tavaramerkkinsä". Hänellä on tapana jättäytyä joukon hännille ja ratkaista juoksu vasta hurjan loppukirinsä ansiosta. Tämä on perua jo nuoruusvuosilta: ikäistensä sarjassa ylivoimainen Juri laitettiin juoksemaan vanhempaan ikäluokkaan, jossa kilpakumppanit olivat fyysisiltä ominaisuuksiltaan, varsinkin voimaltaan, paljon kehittyneemmässä vaiheessa. Tämän takia Juri sai kokea tönimistä ja kyynerpään iskuja melko lailla. Tämän vuoksi hän valitsi taktiikakseen rauhallisen juoksun, jossa ratkaiseva repäisy tehdään vasta viimeisen kahdensadan metrin aikana. Siinä vaiheessa hän sitten laskelmoi, kuinka juoksu täytyy suorittaa loppuun; hän taktikoi.
Sydneyn olympalaisissa 2000 hän oli vasta 19-vuotias, ja kokemattomuus näkyikin lopputuloksissa. Hän ajatteli, että täytyi rentoutua ennen loppukilpailua, ja tämän seurauksena jumittui suurten ihmismassojen joukkoon päästen stadionille vain viime hetkellä ennen starttia. Kunnon alkulämmittely jäi tekemättä. Vaikka finaali olikin hidas kilpailu, jäi Borzakovski kuudenneksi. Tuon juoksun jälkeen hän vannoi keskittyvänsä täysillä uransa tärkeimmän kilpailun, 2004 olympialaisten 800 metrin, voittamiseen, ja kaikki turhat kilpailut, jopa taloudellisessa mielessä melko tuottoisat GP-kisat, saivat jäädä ennen kuin tavoite oli saavutettu. Tästä syystä hän jätti osallistumatta myös 2001 MM-kisojen ja 2002 Euroopan mestaruuskisojen 800 metrille. Tuossa välissä Borzakovski kuitenkin voitti muun muassa vuonna 2000 Euroopan hallimestaruuden ja 2001 hallimaailmanmestaruuden, sekä hopeaa 2003 MM-kisoista Algerian Djabir Said-Guernin jälkeen.
Monien epäilemä taktiikka tuotti lopulta tulosta, ja Borzakovski saavutti tavoittelemansa olympiavoiton Ateenassa, Kreikassa, olympiaurheilun syntysijoilla elokuussa 2004.
2005 Helsingin MM-kilpailuissa Borzakovski oli hyvissä kiriasemissa, mutta kompuroi kilpailun viimeisessä kaarteessa. Hän kuitenkin otti jälleen hyvän loppukirin ja sijoittui lopulta hopealle Bahrainin Rashid Ramzin jälkeen.
[muokkaa] Muuta
Juri Borzakovskilla on vaimo, Irina, ja poika, Jaroslav. Perhe asuu yhä Jurin kotikaupungissa Žukovskissa.
[muokkaa] Luettelo suurimmista saavutuksista
[muokkaa] Olympialaiset
- 2004 kultaa, 800 m, 1.44,45
[muokkaa] Maailmanmestaruuskilpailut
- 2001 hallimaailmanmestaruus, 800 m, 1.44,49 Lissabon
- 2003 hopeaa, 800 m 1.44,4, Pariisi (Saint-Denis)
- 2005 hopeaa, 800 m 1.44,51, Helsinki
- 2006 halli-MM-pronssia 1.47,38, Moskova
[muokkaa] Euroopanmestaruuskilpailut
- 2002, hopeaa, 4 kertaa 400 metrin viesti, Venäjä (O. Mišukov, A. Semjonov, Maštšenko, Borzakovski)
[muokkaa] Kultainen liiga
- 2001 1., 800 m 1.42,47 Bryssel
- 2001 2., 800 m 1.44,02 Rooma
- 2001 2., 800 m 1.43,76 Pariisi (Saint-Denis)
- 2001 2., 800 m 1.43,17 Monaco
- 2003 1., 800 m 1.43,94 Pariisi (Saint-Denis)
- 2004 1., 800 m 1.44,41 Bergen
- 2004 3., 800 m 1.44,19 Rooma
[muokkaa] Grand Prix
[muokkaa] Super Grand Prix
- 2003 1., 800 m 1.43,97 Trkala
- 2003 2., 800 m 1.44,36 Ostrava
- 2003 2., 800 m 1.45,89 Tukholma
- 2004 1., 800 m 1.43,92 Herakleion
[muokkaa] Henkilökohtaiset ennätykset
- 200 m 22,56
- 400 m 45,84 (Tula, 24. heinäkuuta 2000)
- 800 m 1.42,47 (Bryssel, 24. elokuuta 2001)
- 1000 m 2.17,40 (Sindelfingen, 2000)
- 1500 m 3.43,36 (Moskova, 11. helmikuuta 2003)
[muokkaa] Ennätykset
- Nuorten sisäratojen ME, 1.44,35, Karlsruhe, 2000
- Euroopan alle 23-vuotiaiden ennätys, 1:42,47, Bryssel, 2001
- Nuorten EE, 1.44,33, Sydney, 2000
- Venäjän ennätys 1.42,47, Bryssel, 2001
- Venäjän sisäratojen ennätys 1.44,15', Karlsruhe, 2001
[muokkaa] Parhaat tulokset 800 metrillä
- 1.42,47 (1) Bryssel 24.8.2001
- 1.43,17 (2) Monaco 20.7.2001
- 1.43,30 (6) Zürich 17.8.2001
- 1.43,68 (6) Bryssel 5.9.2003
- 1.43,76 (2) Saint-Denis 6.7.2001
- 1.43,92 (1) Iráklio 4.7.2004
- 1.43,93 (2) Sevilla 7.6.2003
- 1.43,94 (1) Saint-Denis 4.7.2003
- 1.43,97 (1) Trikala 24.6.2003
Miesten 800 metrin juoksun olympiavoittajat |
1900: Alfred Tysoe | 1904: James Lightbody | 1908: Melvin Sheppard | 1912: Ted Meredith | 1920: Albert Hill | 1924: Douglas Lowe | 1928: Douglas Lowe | 1932: Thomas Hampson | 1936: John Woodruff | 1948: Malvin Whitfield | 1952: Malvin Whitfield | 1956: Thomas Courtney | 1960: Peter Snell | 1964: Peter Snell | 1968: Ralph Doubell | 1972: Dave Wottle | 1976: Alberto Juantorena | 1980: Steve Ovett | 1984: Joaquim Cruz | 1988: Paul Ereng | 1992: William Tanui | 1996: Vebjørn Rodal | 2000: Nils Schumann | 2004: Juri Borzakovski |