Repa ja Väiski

Wikipedia

Repa ja Väiski {{{nimi-alkukielinen}}}
Kirjailija	Väinö Riikkilä
Kustantaja	WSOY
Suomentaja	{{{suomeksi}}}
Genre	Suomalainen 1950-luvun poikien seikkailukirja
Ilmestynyt	1964 (toinen painos v. 1967)
Julkaisuasu	kovakantinen
Sivuja	120
Kirjasarja	{{{sarja}}}
Kansitaiteilija	{{{kansi}}}
ISBN	[[Toiminnot:Kirjal%C3%A4hteet/ei käytössä v. 1964|ei käytössä v. 1964]]

Repa ja Väiski on Väinö Riikkilän viimeisimpiä nuortenkirjoja, joissa kuvattiin Kotkan ja Karhulan lähiseudun työläisperheiden lapsien seikkailuja, joihin miltei aina liittyi rikoksen ratkaiseminen.

Romaani alkaa, kun Väinö "Väiski" Kukkonen koulusta kotiin tultuaan ja syötyään kaapissa (vaan ei jääkaapissa) olleen voileivän pohtii kevättalven iltapäivän velvollisuuksiaan: maantiedon kokeeseen luku, polttopuiden haku hellan luo, veden haku ja keittön likasangon tyhjennys. Maantiedossa aiheena oli mm. pitkä joki ja pian läksyään lukeva poika oli mielessään joella ongella. Leivän tultua syödyksi poika lähtee hakemaan polttopuita, mutta liiteri sijasta jalat vievät ystävän "Repa" Vännin taloon, josta tulee savua. Repa oli yrittänyt muuttaa kaalikeiton tähteet laadukkaammaksi ruoaksi, lettusiksi. Tästä poikien ajatukset menevät Riikkilälle tyypilliseen kohteeseen: "Jos meillä olisi rahaa, niin saataisiin halvalla mitä vain." Vene oli poikien suurimman kiinnostuksen kohde. Se puuttui kummaltakin perheeltä: toinen oli myynyt omansa pois ja toinen oli tullut sisämaasta eikä ollut kiinnostunut veneilystä merellä.

Ajankohta oli pääsiäisen jälkeen - rahaa ei ollut mahdollista ansaita pääsiäiskortteja tekemällä, eikä kitkemällä kuten kesällä. Oikeassa työssä poikien ikä rajoittaisi työajan kuuteen tuntiin päivässä. Pojat menivät Äijänniemen hietikolle pohtimaan tilannetta ja näkemään kevään tulon vaiheen - onko avovettä näkyvissä. Ei ollut.

Seuraavana päivänä koulun jälkeen he päättivät mennä Hallan lautatarhan pomon luo pyytämään kesäksi työtä. Sinne mennessä oli tarkoitus korjata tehtaan savupiipun irronnut ukkosenjohdatin, mutta tuon tuhannen markan urakan oli jo toinen poika tehnyt.

Väiskin perheeseen kuuluu isä, äiti ja Iikka-veli, joka oli seikkaillut aiemmassa Riikkilän romaanissa, Viimeiset kaanit, ja oli nyt konepajakoulussa oppilaana. Iikka oli sivussa tästä tarinasta, jossa hänet oli kuvattu pitkäksi, laihaksi ja saamattomaksi - hän sai kaaneissa luutnantin arvon omistamalla ilmakiväärin.

Repa Vännin perheessä on isän ja äidin lisäksi jo töissä käyvä isoveli Pekka, joka harrasti nyrkkeilyä. Poikien optimismi näkyy myös siinä, että he uskovat Pekan nousevan ammattilaiskehään ja siellä arvostetulle Ringin listalle. Nyrkkeilyn pohtiminen johti poikien väliseen harjoitusotteluun. Sen jälkeen nenät vuotivat verta ja toisella pojista oli musta silmä. Poikien ikiaikaiseen "Miten selittää tapahtunut äidille?"-kysymykseen keksittiin hyvä selitys - oli käyty harjoitusottelu.

Romaanin kertoo, miten kaksi pikkupoikaa pääsee kesäksi töihin sahalle maalareiksi: he maalasivat lautojen päät punaisiksi, kun niitä lastattiin proomuihin poiskulejtusta varten. Työn kuvaukset ovat tässäkin kirjassa tarkkoja - etenkin kun kuvauksen kohteena on urakkatyön ja pitkän ylityön autuus palkan juostessa moninkertaisena. Toisinaan - kuten proomussa mukana ollessa tai proomun vuotovahtina - palkka juoksi ilman ponnistelua. Professori Juha Siltalan suomalaisen miehen ja työn psykohistoriallisissa tutkimukissa on vastaavia tarinoina, joissa osoitetaan kysy ponnistella nääntymykseen asti ja toisaalta älykkyys joskus ansaita hyvin helpollakin. Vastaaviin onnistumissuorituksiin ovat myöhemmin pystyneet vain ohjelmointitaitoiset nörtit tai pikaruokaloiden työntekijät.

Tarinaan liittyy kaksi tyttöä, Kana-Maija ja Anne. Molemmat saivat samasta maalaustyöstään - nopeammin ja paremmin tehtynä - huonompaa palkaa kuin miespuoliset. Tytöt vievät pojat töihin ja töistä kotiin veneellään, joka oli työelämän rasituksiin suuri helpotus, aikuisten maailmassa toivottu työmatka-ajan minimoituminen. Vene oli väärää mallia - laatokanmallia. Tuolloin ei vielä voitu arvioiden mopojen, moottoripyörien, autojen, vaatetuksen, puhelinten jne. väärää brandiä. Yksi poikain ja Kana-Maijan yhteinen huviretki tehtiin veneellä saarelle. Tarinan pojat alkoivat olla olla siinä iässä, jossa tytöt eivät enää ole aivan kamalia. Saarella kuitenkin saatiin uutta vihiä seudulla tapahtuvista rikoksista - kalavaras Janne jää kiinni ja yrittää vyöryttää syyn lasten niskaan. Lapset puolustuvat syyttömyyttään topakasti.

Jo työtä haettuaan laivasatamassa ollessaan he törmäävät rikoksen maailmaan: kansainvälinen timanttivaras Blink pakenee poikien vahingossa ja ahneuttaan (palkkiona poliisista varoittamisesta konna antoi heille tupakkakartongin) antamalla avulla pakoon poliisilta. Konnalla on Stetson ja sadetakki, lisäksi Intelpol jahtasi häntä - kansainvälinen rikos oli kuvattu Yhdysvaltain malliin jo ennen Raidin aikoja. Sittemmin samaan mieheen törmättiin mykkä-Askon mökin luona, jossa pyöri myös tunnettu kalavaras Janne. Blink paljastuu myöhemmin todellisen timanttivarkaan apuriksi, jonka tehtävä oli vain johtaa poliisi väärille jäljille. Hän kuitenkin koulutti puolivahingossa Jannen ryöstäjäksi, joka vein mm. bussin rahastajaksi päässeen Annen käsilaukun. Pojat paljastavat lopussa koko koplan.

Se miten hitaasti mutta varmasti raha kertyy veneen hankintaan kuvataan monta kertaa. Poikien rehellisyys osoittautuu moitteettomaksi: kun he löytävät Jannen ryöstösaaliin, he vievät sen poliisille. Pojat saavat lopussa poliisin takavarikoimaan veneeseen käyttäoikeuden kesäksi ja joulukuussa he saivat ostaa sen pilkkahinnalla. Tavoitetta kohden pitkäjänteinen ponnistelu toi tuloksen. Tarinalla on vertailukohtansa esim. Yhdysvaltain 1930-luvun laman tarinoihin, joissa pääosassa on hyvä köyhä perhe ja sen lapsienkin ponnistelu eteenpäin arjessa. Enid Blytonin tarinoihin verrattuna perheet ovat kokonaisia ja realistisia eikä seikkailun suurin hetki ole säilykepurkkien sisällön ahmiminen. Aikuisten maailman vaikutus lapsiin on kuvattu realistisesti.