Robby Krieger
Wikipedia
Robert Alan Krieger (s. 8. tammikuuta 1946) eli Robby Krieger on yhdysvaltalainen rock-kitaristi ja -lauluntekijä sekä myöhemmin laulaja, joka tuli tunnetuksi vuonna 1965 Los Angelesissa perustetusta The Doors -yhtyeestä.
Krieger oli kitaransoitossa itseoppinut. Hän oli yhdessä Jim Morrisonin, Ray Manzarekin ja John Densmoren kanssa yksi The Doorsin perustajajäsenistä. Morrisonin kuoltua 1971 yhtye julkaisi triona kaksi albumia, joilla Krieger jakoi vokaalit kosketinsoittaja Manzarekin kanssa. The Doorsin hajottua kahden vuoden kuluttua Krieger perusti rumpali Densmoren kanssa The Butts Band -yhtyeen, jonka ainoaksi jäänyt yhtyeen nimeä kantanut albumi ilmestyi 1974. 1970-1980-luvuilla hän levytti joitakin albumeja "The Robby Krieger Bandin" kanssa. Krieger on myös soittanut kitaraa joissakin Blue Öyster Cultin kappaleissa.
2000-luvulla Krieger on esiintynyt joitakin kertoja uudelleen perustetun The Doorsin kanssa. Rolling Stonen kaikkien aikojen sadan parhaan kitaristin listalla Krieger on sijoittunut 91. sijalle. Kriegerin kirjoittamia The Doorsin kappaleita ovat muiden muassa "Light My Fire", "Love Me Two Times", "Touch Me" ja "Love Her Madly".