Suomen ilmavoimat

Wikipedia

Suomen ilmavoimat

Motto: Qualitas Potentia Nostra (Laadussa voimamme)
Perustettu	6. maaliskuuta 1918
Henkilökunta	3 100
Komentaja	kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen

Suomen ilmavoimat on yksi Suomen puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta. Muut kaksi ovat maavoimat ja merivoimat.

Sisällysluettelo 1 Ilmavoimien perustaminen 2 Ilmavoimien organisaatio 2.1 Esikunta 2.2 Lennostot 2.3 Koulut 2.4 Laitokset 3 Nykyinen lentokalusto ja lentotoiminta 3.1 Lentokalusto 3.2 Koneiden käyttöperiaatteet vuoteen 2010 asti 3.3 Helikopterit 4 Katso myös 5 Viitteet 6 Lähteet 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Ilmavoimien perustaminen

Suomen puolustusvoimat

Puolustushaarat Ilmavoimat Maavoimat Merivoimat Muut Rajavartiolaitos

Suomen sisällissodan aikana Valkoisen armeijan lentojoukkoja perustettaessa oli sekä lentokoneiden että lentohenkilöstön saamiseksi turvauduttava ulkomaiseen apuun. Puolueettoman Ruotsin viralliset tahot suhtautuivat torjuvasti avunpyyntöihin, mutta yksityiset Ruotsin kansalaiset halusivat auttaa Suomen Valkoista armeijaa. Ruotsalaisen Aftonbladetin toimittaja Waldemar Langlet osti Finlands vänner -järjestön varainkeräyksellä tukholmalaisen Nordiska Aviatik A.B.-tehtaan N.A.B. Albatros-koneen (Ruotsissa valmistettu saksalaisen Albatros-koneen muunnos kulki nimellä SW 20), joka oli ensimmäinen Ruotsista saapunut kone. Koneen lensivät Haaparannasta 25. helmikuuta 1918 ruotsalaiset luutnantit John-Allan Hygerth, josta tuli 10. maaliskuuta Suomen ilmavoimien ensimmäinen komentaja, ja Per Svanbäck. Kone teki välilaskun Kokkolassa ja pakkolaskun Pietarsaareen, josta lähdettäessä moottori leikkasi kiinni. Kone sai myöhemmin Suomen ilmavoimissa tunnuksen F 2, jossa F oli lyhennys sanasta Flygmaskin.^[1]

Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti Suomen valkoiselle hallitukselle Morane-Saulnier Parasol -lentokoneen ruotsalaisen Enoch Thulinin lentokonetehtaan valmistaman muunnoksen Thulin Typ D. Luutnantti Nils Kindberg lensi sen Vaasaan 6. maaliskuuta 1918. Lahjoittaja von Rosen oli koneessa matkustajana. Tämäkin kone tuotiin Suomeen vastoin Ruotsin virallista linjaa. Se ei ollut saanut lähtölupaa Ruotsista ja Kindberg sai 100 kruunun sakon luvattomasta maastapoistumisesta. Tätä konetta pidetään Suomen ilmavoimien ensimmäisenä lentokoneena, koska Suomen Ilmavoimilla ei - ymmärrettävistä syistä - katsota olevan historiallista jatkuvuutta sisällissodan toisen osapuolen lentotoimintaan, joka alkoi aiemmin. Kone sai tunnuksen F1.^[1] Suomen Ilmavoimia kutsuttiin useiden vuosien ajan virallisesti Ilmailuvoimiksi. Vuodesta 1922 (1924 on myös mainittu) alkaen koneen saapumispäivää on vietetty Ilmavoimien päivänä. Ilmavoimien synty tapahtui hyvin aikaisin: esim. Englannin RAF perustettiin itsenäisenä aselajina 1. huhtikuuta 1918 ja Ruotsin Flygvapnet vuonna 1925.

Von Rosen oli maalauttanut Uumajassa koneen siipiin onnenmerkkinsä, sinisen hakaristin, josta tuli Suomen ilmavoimien tunnus. Tunnuksen tausta, valkoinen ympyrä, tuli siitä, kun koneen siivissä ollut Thulinin lentokoulun mainos piti maalata piiloon.^[2] Natsiassosiaatioiden johdosta hakarististä luovuttiin vuonna 1945 hävityn jatkosodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomission kehotuksesta ilmavoimien koneissa ja lentomerkeissä tilanteessa, jossa hakaristi oli häviävän natsi-Saksan tunnus. Kunniamerkeissä ja muissa pienissä tunnuksissa hakaristiä käytetään edelleen Suomen puolustusvoimissa, etenkin Ilmavoimissa, jonka joukko-osastojen lipuissa risti ei olekaan sininen von Rosenin merkin tapaan, vaan musta. Lentomerkkien alkuperä on pääosin taiteilija Akseli Gallen-Kallelan töissä ja suunnitelmissa. Hakaristi määrättiin Mannerheimin päiväkäskyllä numero 26 18. maaliskuuta 1918 sotilaskoneiden kansallisuustunnuksiksi.‎

Mannerheimin maininta lentokoneesta päiväkäskyssään 21 (13. maaliskuuta 1918) kuuluu: "Kuuluisa ruotsalainen löytöretkeilijä, Kreivi Erik von Rosen, joka on lahjoittanut armeijallemme sen ensimmäisen lentokoneen, on ilmoittautunut päämajaan saapuneeksi. Hänen kaunis lahjansa tulee vastaanotettavaksi kiitollisuudella ja merkittävä lentokoneena N:o 1, Kreivi von Rosen, Suomen armeijan ilmailutarhaan."

Tämä F.1-kone tuhoutui pian, huhtikuussa 1918 koneen pudotessa Tampereen Näsijärveen miehistön kuollessa. Myöhempi onnettomuus (1920-luvulla) oli suurempi isku ja 7. syyskuuta vietetään ilmavoimien onnettomuuksissa kuolleiden muistopäivää.

Svinhufvud hyväksyi 28. kesäkuuta 1918 Akseli Gallen-Kallelan piirtämän sotalentäjän merkin (myöhemmin: lentomerkki).

[muokkaa] Ilmavoimien organisaatio

Ilmavoimat on organisoitunut 10 joukko-osastoon: esikuntaan sekä kolmeen laitokseen, kolmeen kouluun ja kolmeen lennostoon. Ilmavoimissa tapahtui vuoden 2005 alussa kaksi koulujen nimimuutosta.

• Tikkakoskella sijaitsevan Ilmavoimien Viestikoulun nimi muutettiin Ilmasotakouluksi josta samalla tuli Ilmavoimien puolustushaarakoulu. Samalla Kauhavalla sijaitseva Ilmasotakoulu muuttui Lentosotakouluksi jonne myös vuoden 2005 lopulla keskitettiin Hawk-suihkuharjoituskonekoulutus ja -kalusto. Vinka-kalusto siirtyi puolestaan sitä ennen Kauhavalta Tikkakoskelle.
• Tikkakoskella sijainnut Tukilentolaivue lakkautettiin itsenäisenä joukko-osastona ja liitettiin Ilmasotakouluun.

[muokkaa] Esikunta

Ilmavoimien esikunta johtaa ilmavoimien toimintaa.

[muokkaa] Lennostot

Operatiivisten hävittäjälennostojen määrä on kolme kattaen koko valtakunnan ilma-tilan:

• Lapin Lennosto (Rovaniemi)
• Satakunnan Lennosto (Pirkkala)
• Karjalan Lennosto (Kuopio, Siilinjärvi)

Kaikki operoivat McDonnell Douglas/Boeing F-18 Hornet-torjuntahävittäjiä.

[muokkaa] Koulut

Ilmavoimilla on kolme koulua, joissa koulutetaan aselajin varusmiehet ja kantahenkilökunta:

• Lentosotakoulu (Kauhava)
• Ilmasotakoulu (Tikkakoski)
• Ilmavoimien Teknillinen Koulu (Halli)

[muokkaa] Laitokset

Ilmavoimilla on kolme laitosta hoitamassa pääosin hyvin teknisen aselajin lento- ja viestitekniikan hallitsemisesta ja kehittämistä:

• Lentotekniikkalaitos (Tampere)
• Ilmavoimien Viestitekniikkalaitos (Tikkakoski)
• Viestikoelaitos (Tikkakoski)

[muokkaa] Nykyinen lentokalusto ja lentotoiminta

[muokkaa] Lentokalusto

Taistelukoneet:

• McDD F-18C Hornet (HN) torjuntahävittäjä on ilmavoimien tärkein ase. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista yksi on tuhoutunut lento-onnettomuudessa.
• McDD F-18D Hornet (HN) on kaksipaikkainen torjuntahävittäjä, joita hankittiin seitsemän kappaletta tyyppikoulutukseen.
• BAe Hawk Mk51/51A (HW) on harjoitushävittäjäkone. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista seitsemän on tuhoutunut onnettomuuksissa.

Kuljetuskoneet:

• Learjet 35A/S (LJ) on alun perin liikesuihkukone. Kolme Learjetia toimii yhteys- ja maalinhinauskoneina.
• Fokker F.27 Friendship (FF) koneet toimivat laskuvarjojääkärien kuljetuskoneina ja elektronisessa tiedustelussa. Koneita on tällä hetkellä kaksi kappaletta käytössä (korvataan EADS CASA C-295M-kuljetuskoneilla vuonna 2007).
• EADS CASA C-295M (CC) koneet toimitettiin maalis-huhtikuussa 2007, noin vuoden alkuperäisestä toimitusaikataulustaan edellä. Ensimmäinen kone, CC-1, saapui Suomeen 6.3.2007 Ilmavoimien 89. vuosipäivänä. Koneita on tilattu 2 kpl ja lisäksi ilmavoimilla on optio viiteen lisäkoneeseen.

Koulukoneet:

• Valmet L-70 Vinka (VN) on ilmavoimien ohjaajien peruskoulutuskone. Niitä on käytössä 28 kappaletta. Koneet siirtyvät Patria Aviation-osakeyhtiön operoitaviksi peruslentokoulutuksen siirtyessä sen tehtäväksi.
• BAe Hawk Mk51/51A (HW) on harjoitushävittäjäkone. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista seitsemän on tuhoutunut onnettomuuksissa.

Yhteyskoneet:

• Piper PA-31-350 Chieftain (PC) on ilmavoimien 7-paikkainen yhteyskone. Niitä on käytössä kuusi kappaletta
• Valmetin Valmet L-90 TP Redigo (RG) on 4-paikkainen yhteyskone. Niitä on käytössä yhdeksän kappaletta.

[muokkaa] Koneiden käyttöperiaatteet vuoteen 2010 asti

1970-luvun alusta alkaen ilmavoimat ja valtiojohto ovat pyrkineet hankkimaan suorituskykyisempiä hävittäjäkoneita. Tuolloin suuret lentokonetuottajat alkoivat myydä yhtä suorituskykyisiä koneita sotilasliittojensa ulkopuolisiin maihin. Tässä jouduttiin valtiotasolla ulkopoliittiseen tasapainoiluun länsimaisten ja neuvostoliittolaisten koneiden välillä 1970- ja 1980-luvulla. 1990-luvulla tapahtunut siirtyminen yhteen hävittäjäkoneeseen, Hornetiin, on globaali trendi, myös suurissa maissa. Hornetien nykyinen rooli Suomessa on torjuntahävittäjä. Tätä roolia on harjoiteltu myös ulkomaisten ilmavoimien koneita vastaan, esimerkiksi 2000-luvulla Hornetit ovat käyneet ilmataisteluharjoituksia Luftwaffen MiG-29-koneita vastaan Saksassa. Puolustuspoliittisen selonteon linjausten myötä 2010-luvulle mennessä F-18 Hornet-hävittäjiin ilmasta-maahan iskukykyä, toisin sanoen niiden rynnäkkökoneominaisuuksia otettaisiin käyttöön. Näin ollen F-18 Hornetista tulisi F/A-18 Hornet aseistuksensa perusteella, jolloin se olisi muutakin kuin tutka- ja infrapunaohjuksin varustettu torjuntahävittäjä.

Vuoden 2004 lopulla keskusteltiin ja vuonna 2005 päätettiin ilmavoimien peruslentokoulutuksen siirtämisestä Patria Aviationin hoidettavaksi. Ilmavoimien koulutuksessa on kysymys sopivien lentäjätyyppien etsimisestä, minkä tehtävän toteuttaminen yrityksessä edes entisten sotilaslentäjien toimesta voi olla vaikeaa. Toisaalta on keskusteltu yhteiseurooppalaisen lentokoulun saamisesta Suomeen. Suomen rauhallisempi ilmatila ja suuret harvaanasutut alueet puoltavat tätä, kun taas huono lentosää ja NATOon kuulumattomuus ovat sitä estämässä.

Huhtikuussa 2006 puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala arvioi julkisesti, että Suomi joutuu 2020-luvulla Hornet-kaluston vanhenemisen myötä miettimään pystyykö se ylläpitämään omaa ilmapuolustusta. Ilmapuolustusyhteistyö Euroopan maiden kesken on Kaskealan mukaan joka tapauksessa edessä parin vuosikymmenen kuluessa.^[3]

Valmet Vinka ja Redigo olivat suomalaisen lentokoneteollisuuden viimeiset omat lentokoneet. Tämä kansallisen konetuotannon lopettaminen oli noin vuosikymmentä edellä esimerkiksi Hollantia. Toisaalta kotimaisen tuotannon vahvuus on aina Suomessa ollut lisenssivalmistus ja loppukokoonpano, jotka ovat ilmavoimille tärkeitä kriisiaikana huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Ilmavoimien tarkoitus on korvata myös nykyiset Valmet L-90 TP Redigo- ja Piper Chieftain -yhteyskoneet yhdellä konetyypillä, joka olisi käytössä vuonna 2009. Myös Valmet Redigon käyttö päättynee tässä yhteydessä. Koneiden hankinta käynnistyy kun kuljetuskonehanke on saatu päätökseen.

Harjoitushävittäjänä jatkaa British Aerospace Hawk Mk.51 2010-luvulle asti. Tällöin koko EU:n 1970-luvulla käyttöön otetut harjoitushävittäjät alkavat olla suhteellisen ikääntyneitä. Suomessa Ilmavoimat on jo jatkanut Hawkien elinikää erikoistoimin.

Fokker F.27-kuljetuskoneiden korvaajaksi valittiin espanjalainen CASA C-295. Toisena vaihtoehtona esillä oli italialainen Alenia C-27J Spartan. Tarjouspyynnöt lähetettiin valmistajille tammikuussa 2005 ja arviointilennot päättyivät keväällä 2006. Toimitusten on määrä alkaa vuoden 2008 alkupuolella. Kuljetuskoneet ovat jatkossa enemmän kansainvälisiin tehtäviin liittyviä ja laskuvarjojoukot käyttävät enenevästi maavoimien helikoptereita kuljetuksiinsa.

18. tammikuuta puolustusministeriön muodostama työryhmä ehdotti, että Suomeen hankittaisiin noin 2 raskaan kuljetuskoneen ja ilmatankkauskoneen yhdistelmää. Mahdollisesti konetyyppi olisi Airbus A330 MRTT. Koneet tulisivat Finnairin ja Puolustusvoimien yhteiskäyttöön. Yksinomaan Ilmavoimien käyttöön koneet olisivat liian kalliita, ja niille olisi liian vähän käyttöä. Toistaiseksi Finnair suhtautuu hankkeeseen epäilevästi.

[muokkaa] Helikopterit

Suomen ilmavoimat operoivat 1990-luvun jälkipuolelle asti kaikkia sotilaallisia ilma-aluksia. Helikopteri oli pääosin rahdin kuljetusväline ja pelastusväline. Helikoptereita ei alun alkaen hankittu maahanlaskujoukkoja varten, vaikka laskuvarjojääkärit käyttivät niitä toiminnassaan. Helikoptereiden siirto maavoimille Utin Jääkärirykmentin alaisuuteen erilliseksi Helikopteripataljoonaksi on merkki niiden käytön luonteen muuttumisesta osaksi maavoimien taktiikkaa.

• Mil Mi-1(SM-1) (tiedustelu/yhteys/pelastushelikopteri; 1961-1967; 4 kpl)
• Mil Mi-4 (kuljetushelikopteri; 1962-1979; 3 kpl)
• Sud-Aviation S.E.3130(313B) Alouette II (1966-1975; 2 kpl)
• Agusta Bell 206A Jet Ranger (1968-1979; 1 kpl)
• Mil Mi-8 (kuljetushelikopteri; 1973-1996, 9 kpl, 1997 siirto maavoimille)
• Hughes McDonnell Douglas MD500 (koulutushelikopteri)
• NH90 (kuljetushelikopteri, tulossa maavoimille)

[muokkaa] Katso myös

• Suomen ilmavoimien historia
• Luettelo Suomen ilmavoimien komentajista
• Luettelo Suomen ilmavoimien ilma-aluksista
• Hävittäjä (lentokone)
• Ilmailu
  • Sotilasilmailu
• Ilmailukirjallisuus – suomalaisten lentäjien muistelmia
  • Ilmailumuseo – Suomen ilmavoimien koneita
• Ilmavoimat – kattaa ilma-aseen käytön kautta aikojen
  • Luftwaffe
  • Royal Air Force
• Toinen maailmansota

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ ^{1,0 1,1} Keskinen, Partonen, Stenman 2005.
2. ↑ Heinonen 1992.
3. ↑ HS.fi, Kaskeala: Naton jäsenyys ei säästäisi puolustusmenoja 23. huhtikuuta 2006. Helsingin Sanomat. Luettu 6. tammikuuta 2007.  suomi

[muokkaa] Lähteet

• Kalevi Keskinen, Kyösti Partonen, Kari Stenman (2005): Suomen ilmavoimat I 1918-1927. Tietoteos. ISBN 952-99432-2-9.
• Timo Heinonen (1992): Thulinista Hornetiin - 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Keski-Suomen ilmailumuseo. ISBN 951-95688-2-4.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Nykytila ja kehitys:

• Ilmavoimien kotisivu
• Pääesikunnan materiaaliosaston julkaisema Sotatekninen arvio ja ennuste (STAE), luku 8: "Ilmapuolustusjärjestelmä"
• Kenraali Heikki Nikusen kirjoittama katsaus Suomen ilmavoimista (englanniksi)
• Ilmavoimien lentäjäyhdistys