T. Rex
Wikipedia
T. Rex (aiemmin Tyrannosaurus Rex) oli brittiläinen glamrock-yhtye. Yhtye perustettiin vuonna 1967 nimellä Tyrannosaurus Rex Marc Bolanin toimesta (oikea nimi Mark Feld), mutta vuonna 1970 yhtye lyhensi nimensä T. Rexiksi. Yhtye oli suosionsa huipulla vuosina 1971-1973. Yhtye hajosi vuonna 1977, jolloin laulusolisti Marc Bolan kuoli auto-onnettomuudessa Richmondissa.
60-luvun lopulla Marc Bolanin kiinnostuksenkohteita oli mm. hippiliike, William Blake, Kahlil Gibran jotka inspiroivat Tyrannosaurus Rexin alkuajan musiikkia. Huomattuaan naiseksi pukeutumisen ja meikkaamisen edistävän hänen uraansa, Bolan vaihtoi yhtyeineen suuntaa kehittäen sen, mitä me nyt kutsumme glamrockiksi.
Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat glam-kauden "Get It on", "Telegram Sam" ja "20th Century Boy" sekä "Hot Love". Hippiajoilta muistetaan kauniskaunis "She was born to be my unicorn". 70-luvun alussa Bolan tutustui nuoreen David Bowieen, joka jatkoi glamrockia siitä mihin Bolan sen jätti. He aloittivat ystävinä, mutta T.Rexin laskusuunnassa oleva ura ja Bowien menestys katkeroitti Bolanin, josta heidän ystävyytensä kärsi.
Marc Bolan oli poikkeuksellisen lyhytkasvuinen, mutta se ei estänyt häntä naimasta June Childia, muusaansa, pitkäaikaista tyttöystäväänsä, joka oli mm. laulanut Tyrannosaurus Rexin levyillä. Marc Bolan ei onnistunut pysymään yhden naisen miehenä, vaan teetti yhdysvaltalaisen laulaja Gloria Jonesin raskaaksi. Gloria synnytti Marcin ainoaksi jääneen jälkeläisen, joka sai nimekseen Rolan Bolan.
Marc Bolan on haudattu Golders Greenin hautausmaalle Pohjois-Lontooseen. Sinne tehdään pyhiinvaellusmatkoja supertähden syntymä- ja kuolinpäivinä, etenkin tänä vuonna, jolloin Bolanin kuolemasta ja syntymästä on kulunut pyöreitä vuosia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Tyrannosaurus Rex
- My People Were Fair and Had Sky in Their Hair... But Now They're Content to Wear Stars (1968)
- Prophets, Seers & Sages the Angels of the Ages (1968)
- Unicorn (1969)
- A Beard of Stars (1970)
[muokkaa] T. Rex
- T.Rex (1970)
- Electric Warrior (1971)
- The Slider (1972)
- Tanx (1973)
- Zinc Alloy And The Hidden Riders Of Tomorrow (1974)
- Bolan’s Zip Gun (1975)
- Futuristic Dragon (1976)
- Dandy In the Underworld (1977)