Venäjän federaation historia

Wikipedia

Venäjän federaation historia: Venäjän federaatio syntyi Neuvostoliiton hajottua 25. 12. 1991. Vuosina 1992-1999 maata johti presidentti Boris Jeltsin, ja vuonna 2000 virkaan astui nuori Vladimir Putin. Venäjästä tuli hajonneen Neuvostoliiton perillinen.

Uudistusten alkaessa tammikuussa 1992 alkoi nopea inflaatio, joka aiheutti laajaa köyhtymistä ennestään köyhässä maassa. Tämä vei Jeltsinin kansansuosiota. Parlamentin kommunistit juonittelivat Jeltsiniä vastaan. 1990-luvun alkupuolella epävakaassa, köyhtyvässä Venäjässä pelättiin jopa sisällissotaa ja äärioikeistolaisen äärioikeistolaisen Vladimir Zhirinovskin johtaman liberaalidemokraattisen puolueen nousua. Vuonna 1993 "punaruskeat" kommunistit ja äärioikeistolaiset yrittivät aseellista vallankaappausta epäonnistuen. Yksityistettävä valtion omaisuus kasautui nopeasti suurliikemiesten käsiin, kun kansalaiset myivät yksitystämiskuponkinsa pois. Venäjällä ei maksettu kuukausiin tai vuosiin palkkoja, mutta myös veronkierto yleistyi. Varjotalous ja mafiatyyppinen rikollisuus levisivät. Maassa murhattiin jonkin verran liikemiehiä ja poliitikkoja. 1994 alkoi sota itsenäiseksi julistautunutta Tšetšeniaa vastaan, mikä teki presidentti Jeltsinistä epäsuositun ja mustasi Venäjän mainetta ulkomailla. Boris Jeltsin valittiin silti toisen kerran presidentiksi 1996 alkoholismista ja heikosta terveydentilasta huolimatta. Presidenttiä tukivat suurliikemiehet,oligarkit, jotka pelkäsivät vallan luisuvan kommunisteille. 1990-luvun jälkipuoliskolla Venäjän politiikassa alkoi näkyä yhä selvemmin ökyrikkaiden liikemiesten, oligarkkien välinen valtataistelu. Vuonna 1998 Venäjällä tapahtui pankkikriisi joka kaatoi monia pankkeja ja monet pankkitoimintaan luottaneet oligarkit menettivät varallisuutensa. Jeltsinin politiikkaa on arvosteltu epävakautta ja hajaantuneisuutta luovaksi, ja häntä syytettiin korruptiosta. Vuonna 2000 valtaan nousi nuori turvallisuuspalvelun upseeri Vladimir Putin, joka kannattaa valtion harjoittamaa lujaa ohjausta sisäpolitiikassa. Neuvostoliiton ihannointi on näkynyt Putinin politiikassa, mutta hän on myös kannattanut talousuudistuksia ja niitä oligarkkeja, jotka eivät asetu oppositioon häntä vastaan. Putin vastustaa poliittisia ääriliikkeitä kuten fasismia ja myös innokkaimpia länsimielisiä. Putinin vastustajien mielestä maassa on sananvapaus kapeutunut. Putinin puolueella on suurin osa parlamentin paikoista. Valtataistelun rajuudesta kertoo se, että Putinin vastustajat syytävät presidenttiä vastaan myös perättömiä syytöksiä. Venäjällä näyttävät nykyään kilpailevan oligarkkien ja silovikkien ryhmät. Silovikit ovat voimaministeriöiden, turvallisuuspalvelun, armeijan ja sisäministeriön edustajia. He vastustavat länsityyppistä liberalismia ja kannattavat vahvaa Venäjää. Maa on Putinin aikana selvästi vakautunut Jeltsinin ajoista ja sen talous nousussa, vaikka maassa vallitsee yhä räikeä taloudellinen epätasa-arvo. Fasismi on nostanyt päätään joillain alueilla yhä Putinin aikana.

[muokkaa] Neuvostoliiton viimeiset vuodet

Pääartikkeli: Neuvostoliitto 1985-1991

Neuvostoliiton vanhan kaartin kommunistijohtajat Brežnev, Andropov ja Tšernenko kuolivat 1980-luvun alussa vanhuuden sairauksiin. Jo tämä yksinomaan kertoi siitä, miten jähmettynyttä politiikka maassa oli. Neuvostoliiton talouskasvu hidastui jatkuvasti 70-luvulla ja sen pelättiin pysähtyvän kokonaan. Uudistusmielinen Mihail Gorbatšov valittiin kommunistisen puolueen pääsihteeriksi, ja alkoi pian uudistaa maata. Gorbatsov myös liennytti ratkaisevasti kylmää sotaa. Alettiin puhua talousuudistuksesta perestroikasta ja glasnostista, tiedonvälityksen vapaudesta. Pian Gorbatsov sai huomata, että vanhoilliset kommunistit vastustivat uudistuksia, jotka eivät parantaneet maan taloutta, päinvastoin. 1980-luvun lopulla eri ei-venäläiset kansallisuudet alkoivat kapinoida Neuvostoliittoa vastaan. Vuonna 1989 valittiin ensimmäisillä monen ehdokkaan vaaleilla kansanedustajien kongressi, jossa oli kommunistienemmistö, mutta jossa oli myös oppositiopoliitikkoja, jotka arvostelivat kiivaasti Neuvostoliittoa. Tämä kiihdytti kansojen halua erota Neuvostoliitosta. 1990 maa alkoi hajota, Baltian maat itsenäistyivät, demokraattinen Venäjä julistautui suvereeniksi. Demokratisoinnin edistyessä, maan talouden heiketessä ja Neuvostoliiton alkaessa pikkuhiljaa hajota, vanhoilliset kaappasivat hetkeksi vallan elokuussa. Kaappajat kukistettiin, kommunistinen puolue kaatui ja Gorbatsov menetti käytännössä valtansa istuen vielä muutaman kuukauden vuoden 1991 lopussa maan presidenttinä. 25. joulukuuta 1991 Kremliin nousi Venäjän lippu sen jälkeen kun Neuvostoliiton lippu oli laskettu alas.

[muokkaa] Venäjän talousuudistukset

Lokakuussa 1991 Venäjän talousministeriksi nousi aikaisemmin tuntematon nuori talousmies Jegor Gaidar, jota pidettiin kokemattomana virkaansa. Vuonna 1992 aloitti Venäjän johto aloitti IMF:n pakottamana Venäjän talouden shokkiterapian, jonka tarkoitus oli siirtää maa nopeasti markkinatalouteen. Gaidar ei tiennyt mistä aloittaa: koskaan ei oltu suurta sosialistista maata yritetty siirtää markkinatalouteen. Neuvostoliitossa valtio tuki tavallisia kansalaisia alentamalla monien tuotteiden hintoja omalla tuellaan. Jotain taloudelle tehdäkseen Jeltsin 2. tammikuuta 1992 vapautti hinnat, jotta tuotteiden tuotantokustannukset tulisivat hinnoissa esille. Samalla vapautui sääntelystä myös ulkomaankauppa ja valuutta. Kuluttajahinnat nousivat pian 2,5-kertaisiksi. Helmikuussa alettiin painaa uusia ruplan seteleitä tästä syntyneen rahapulan helpottamaksi, ja raju hyperinflaatiokierre lähti käyntiin. Se alensi rahan arvoa vuonna 1992 noin 1/25:hen entisestä ja saavutti huippunsa 1992-1993. Gaidar oli ennustanut inflaation tasoittuvan nopeasti, muttei näin käynyt. Shokkiterapiaa alettiin kutsua nimellä "shokki ilman terapiaa". Jeltsinin keskuspankin johtajaksi nimittämä marraskuussa Viktor Gerashchenko kiihdytti inflaatiota. Tuotteiden tuontihinnat pysyivät matalalla, vientihinnat korkeina.

Näin maa ajautui ns. nuorien uudistajien johdolla talouskriisin, miljoonien köyhtyessä muutamat harvat suurliikemiehet rikastuivat rohmuamalla hajoavan Neuvostoliiton omaisuuden itselleen. Jo rikastuneet liikemiehet keinottelivat itselleen lisää. Räjähdysmäinen ruplan arvon aleneminen, inflaatio söi tavallisella kansalla olevat säästöt ja peruselintarvikkeiden hinnat räjähtivät pilviin. Kansa löyhtyi ja omavaraistalous ja loismainen talous levisivät. Länsimaissa käyvät kohtalaisen varakkaat perustivat kioskeja ja alettiinkin puhua "basaaritaloudesta". Palkkoja ja eläkkeitä ei maksettu joillain alueilla kuukausiin, jopa vuosiin. Ruplaa paljon vakaampi dollari yleistyi maksuvälineenä. Pikkuvirkamiehet elivät yksitysten puutarhapalstojen tuotolla. Vanhat mummot myivät torilla viimeisiä taloustarvikkeitaan. Talousuudistus ei tuonut venäläisille vaurautta, vaan miljoonat ihmiset vajosivat kurjuuteen. Monet saivat vanhoilla päivillään nähdä sosialistisen työn saavutusten sortuvan. Näin Jegor Gaidarista ja Boris Jeltsinistä monien venäläisten hyljeksimiä johtajia, vaikka Gaidar itse kertoo vastustaneensa toteutetun tyyppistä yksitystämistä.

Venäjän kehitys ei vienyt länsimaiseen markkinatalouteen, vaan siirtymätaloudeksi tai realistisemmin rosvokapitalismiksi kutsuttuun tilaan, jossa Neuvostoliiton rakenteet rapistuivat ja uusien syntyminen oli hidasta. Talouskriisi jatkui pitkään 1990-luvulle. Venäjän talous oli syvässä lamassa 1990-luvun puolivälissä. Laman aiheutti mm. Venäjän heikko infrastruktuuri (tietä, kuljetuskapasiteetti jne), yrittämistä tukevan lainsäädännön puute, yhä tehokkaammin toimiva mafiamainen rikollinen toiminta, suurtalouden jatkuva epävakaus, lahjonta ja korruptio, turha byroktaria ja huono yritysjohto.

1990 Venäjän BKT oli supistumassa muutaman prosentin ja putoaminen kiihtyi vuonna 1991. 1992 Venäjän BKT putosi noin 14,5 %. Hurja romahdus jatkui 1993-1994. Venäjän BKT:n supistuminen heikkeni 1995-1996 enää noin 4% ja alkoi kasvaa 1997 noin 1% juuri ennen uutta romahdusta. Lama oli vakavampi kuin länsimaiden vuoden 1929 suuri lama, mutta vain puolet ensimmäisen maailmansodan, vallankumouksen ja sisällissodan talousromahduksesta. Kun köyhiä alle 25 dollaria kuussa ansaitsevia oli 1988 1,5%, heitä oli vuoden 1993 keskivaiheilla 39% - 49% väestöstä. Kansan keskiansio laski vuodesta 1988 $72 vuoden 1993 puolivälin $32:een. Keskiverrolla venäläisillä rahat eivät tahdo riittää ruokaan ja jos riittävät, niin eivät jatkuviin vaateostoihin. Länsimaista elektroniikkaa voi ostaa vain muutama prosentti. Aivan niin synkkä venäläisten taloustilanne ei ole kuin luvuista voisi päätellä, varjotalous ei välttämättä näy virallisissa luvuissa, joissa eivät näy myöskään sukulaisten antamat avustukset ja yksityset puutarhapalstat. Talouden luhistuessa kansan keskimääräinen elinajanodote ja terveys alenivat, ja Venäjän väestö alkoi laskea viimeistään 1990-luvun lopulla. Ihmisiä alkoi kuolla yhä enemmän murhien, itsemurhien ja välinpitämättömyydestä johtuvien onnettomuuksien takia.

Maassa tapahtui omaisuuden uusjako, jossa omaisuus keskittyi entistä enemmän muutamien talouselämää pyörittävien liikemiesten käsiin. Jo Neuvostoliiton johtajan Brezhnevin aikoina kytenyt mafiatyyppinen rikollisuus alkoi kasvaa räjähdysmäisellä vauhdilla ja haittasi vapaata yksitysyritteliäisyyttä. Kun Venäjän hallitus ei kyennyt keräämään yrittäjiltä veroja, monet näistä joutuivat maksamaan mafialle suojelurahoja. Maan kehitys kohti toimivaa markkinataloutta oli 1990-luvulla kangertelevaa. Lainsäädäntö oli alkeellinen, ja sitä uudistettiin hitaasti jos lainkaan. Joillain alueilla saattoi olla ristiriitaisuutta paikallisten ja liittovaltion lakien kesken. Jeltsinin Venäjällä alueiden kuvernöörit kasvattivat valtaansa. Monet Venäjälle siirtyneet ulkomaiset länsimaiset suuryritykset vetivät alkuhuuman jälkeen Venäjältä toimintansa pois, törmättyään moniin vaikeuksiin, kuten laajaan rikollisuuteen. Elokuussa 1998 romahtivat monet Venäjän pankit samaan aikaan kun Itä-Aasiassa oli talouskriisi. Rupla päästettiin kallumaan vappaasti vaihdettavaksi valuutaksi, ja devalvoitui. Seitseämän vuoden ajan pyörinyt kasinotalous romahti, tämä oli pahin kriisin sitten vuoden 1991, ja venäjän talous melkein romahti. 1999-2000 Venäjän talous alkoi taas kasvaa. Vuonna 2004 keskiansio oli jo $100 kuussa, muttei keskiansion kasvu jakaantunut tasaisesti. Osa kasvusta selittynee sillä että verot osataan nykyään periä aikaisempaa paremmin ja pääomien maastapakoa saatu pysäytettyä. Koska Venäjä on suuri öljynviejä, on arvioitu, että noin puolet Venäjän talouden kasvusta pohjautuu öljyn hinnan nousuun. Venäjä tuottaa edelleenkin monia tarvikkeita länsimaihin verrattuna vähän, ja maan oma teollistuminen nykyaikaan on lapsenkengissä. Venäjä on edelleenkin taloudeltaan lähinnä kehitysmaatyyppinen energian ja raaka-aineiden viejämaa. Omaa länsimarkkinoille kelpaavaa jalostustyyppistä tuotantoa on vähän. Monien mielestä Venäjän kehittyminen länsimaistyyppisekksi vauraaksi markkinatalousmaaksi kestää vuosikymmeniä. Synkempi näkemys tietysti on se, että Venäjä pysyy köyhänä maana vielä pitkään samaan tapaan kuin Etelä-Amerikan maat.

[muokkaa] Venäjän sisäpolitiikka 1990-luvulla

Venäjällä alkoi mm. Jeltsinin ja IMF:n takia talousuudistus, ns. shokkiterapia. Hyvin pieniä puolueita oli runsaasti, monet olivat populistisia yhden johtajan ympärille rakentuneita. Räikeä esimerkki räyhäkansallisuudesta oli Vladimir Zhirinovskin johtama Liberaalidemokraattinen puolue, joka menestyi parhaiten vuoden 1993 parlamenttivaaleissa. Boris Jeltsinin sisäpolitiikka oli hapuilevaa, maan alueiden kuvernöörit hallitsivat maata itsenäisesti ja heidän alueillaan oli liittovaltion lakien kanssa ristiriidassa olevia lakeja. Venäjän sisäpolitiikkaa luonnehti varsinkin 1990-luvun alussa parlamentin ja presidentin välinen valtataistelu. Sairastelevan, alkoholisoituneen Jeltsinin sisäpolitiikka oli melko heikkoa ja presidenttiä itseään epäiltiin korruptiosta. Venäjälle syntyi nopeasti suurrikkaiden luokka, kun Neuvostoliiton omaisuus jaettiin yksityistämishuutokaupoissa alkujaan 1994 ja myös 1996. Keinottelijat ostivat inflaation myötä arvoaan menettäviä yksityistämissetelejä itselleen suunnattomia määriä tavalliselta kansalta. Aivan ensimmäiset oligarkit syntyivät jo 1991-1993 Jeltsinin jatkaessa Gobratsovin talouslinjaa, ja edelleen vuosina 1993-1998 maata yksitystettiin Anatoli Tshubaisin johdolla, sen ollessa samaan aikaan jatkuvassa talouskriisissä. Presidentin ja parlamentin välillä alkoi maaliskuussa 1992 valtaltaistelu, sillä vanhoillinen neuvostoaikana valittu parlamentti vastusti presidentti Jeltsinin johtamia uudistuksia, jotka ajoivat kansaa köyhyyteen. Parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov halusi Venäjän presidentiksi. Häntä tuli varapresidentti, kenraali Aleksandr Rutskoi. Hasbulatov käynnisti maalis-huhtikuussa 1993 parlamentissa täyden hyökkäyksen Boris Jeltsiniä vastaan. Syksyllä 1993 Boris Jeltsin määräsi hallitusta vastaan niskuroivan parlamentin hajotettavaksi vastoin maan lakeja. Tämä takia Hasbulatov julisti Aleksandr Rutskoin presidentiksi ja Jaltsinin erotetuksi, ja neuvostovallan voimaan. Hasbulatovin ja Rutskoin kannattajat linnoittautuivat parlamenttiin, joka pian joutui Venäjän sotilaiden ja poliisin piirittämäksi. Piirityksen jatkuttua jonkin alkaa ulkopuoleta tuli mielenosoittajia, jotka mursivat piiritysrankaan, valtasivat pormestarin talon ja hyökkäsivät kohti Ostankinon TV-keskusta, joka oli Venäjän päätelevisiokeskus. Opposition joukot ja sisäministeriön kevyet joukot taistelivat tunteja Ostankinon TV-keskuksessa, ja siellä kuoli kymmeniä ihmisiä. Tässä vaiheessa hallitus oli lamautunut. Presidentti Jeltsin onnistui saamaan vastahakoisen armeijan puolelleen, ja armeijan panssarit jyristivät lopulta Valkoista taloa vastaan. Vanhan sotilasjohtajan ehdotuksesta panssarit ampuivat parlamenttitaloa sytyttäen rakennuksen palamaan. Lopulta erikoisjoukko Alfa aloitti rynnäkön, jossa kuoli kymmeniä. Rutskoi ja Hasbulatov antautuivat, mutta vaikka ehitä pidettiin jonkin aikaa tutkintavankeudessa, heidät vapautettiin pian. Ensimmäinen Tshetshenian sota alkoi vuonna 1994 ja vei presidentti Jeltsinin kannatuksen pohjalukemiin. Venäjä halusi estää Tšetšeniaa itsenäistymästä, koska pelkäsi venäjän hajoavan. Venäjän joukot rikkoivat ihmisoikeuksia Tšetšeniassa ja pommittivat pääkaupunkia järjettömällä tavalla.

Paikallisvaaleissa nousi Venäjällä 90-luvulla valtaan jopa rikollisia joillain alueilla. Eri alueet eivät saaneet enää Moskovalta rahaa tai ainakaan tarpeeksi rahaa. Toiset alueet rakensivat markkinataloutta, köyhemmät jättäytyivät omavaraistalouteen. Jotkut alueet rikastuivat, toiset köyhtyivät. Alueet saivat itselleen lisää valtaa päättää omista asioistaan. Rikollisten hallitsemilla alueilla Moskovasta tulevat avustusraha jaettiin päättäjien kesken.

Kommunisti Gennadi Zjuganov pyrki presidentiksi 1996 ja oli vahvoilla, ennen kuin suurliikemiehet, oligarkit alkoivat tukea epäsuosittua Boris Jeltsiniä. Huhtikuussa 1994 13 Venäjän johtavaa oligarkkia allekirjoitti julistuksen "Ulos umpikujasta!" kommunisteja vastaan, tukien Jeltsiniä. Oligarkit pelkäsivät kommunistien mahdollisen vaalivoiton ajavan Venäjän sekasortoon ja vievän heidän asemansa ja rahansa. Jeltsinin henkilökohtainen turvallisuusneuvosto vastusti presidentinvaaleja ja olisi halunnut hajottaa parlamentin, ja pidentää vastoin lakia presidentin toimikautta. Venäjän presidentti Jeltsin heittäytyi Venäjän suurpankkien tuettavaksi, ja kommunistien kannatus heikkeni kuukaudessa huomattavasti Jeltsinin noustessa. Oligarkeista tuli merkittävä vaikuttajia Venäjän politiikkaan. Eräs tunnetuimmista 90-luvun oligarkeista oli Boris Berezovski. Seitsemän suurta pankkia alkoivat kilpailla poliittisesti keskenään. Kreml tasapainoili "raharuhtinaiden" välillä. Elokuussa 1998 tapahtunut devalvaaltokriisi oli Venäjän talouden alassyöksyn viimeinen pudotus, monet pankit romahtivat pankkikriisissä, ja virallisten lukujen mukaan kansalaisten keskiansio laski 15% entisestään.

Oligarkkien välinen valtataistelu jatkui ja heidän valtansa kasvoi. Vuonna 1999 kullakin suurella oligarkilla oli oma ehdokkaansa Venäjän presidentiksi.

1999 valittiin pääministeriksi kyvykäs Jevgeni Primakov, jonka aikana maan talous kääntyi tosin hitaaseen nousuun. Presidentti Jeltsin erotti Primakovin pian luultavasti peläten hänestä tulevan kovan poliittisen vastustajan.

1990-luvun lopulla voimistui turvallisuuspalvelun ote Kremlissä, ja on väitetty, että toisen Tshetsenian sodan aloitus olisi ollut turvallisuuspalvelun junailema. Moskovassa tapahtui merkillisiä kerrostalojen räjähdyksiä, joiden tekijää ei ole saatu selville. Niistä syytettiin tšetšeenejä, mutta toiset sanovat tekijöiden olevan turvallisuuspalvelun miehiä tai muita isänmaallisia. Joka tapauksessa Vladimir Putinin johtama "sotapuolue" sai terrori-iskujen ja Tšetšenian sodan takia merkittävää kannatusta ja voitti presidentinvaalit. Putinin voitto merkitsi silovikkien nousua Vanäjän johtajiksi.

Liikkellä olevien arvailujen mukaan mukaan Putin olisi solminut oligarkkien kanssa sopimuksen, jonka mukaan oligarkit saavat jatkaa liiketoimiaan, mutteivat puuttua politiikkaan. Vaikka Putin uhkasi hävittää oligarkit luokkana, näin hän ei ole tehnyt. Putin on nostanut mm. veronkiertosyytteitä muutamia oppositiossa olevia oligarkkeja vastaan, ja näin mm. aikaisempi öljypohatta, [[Jukos]-yhtiön johtaja Mihail Hodorkovski istuu nyt tuomiotaan siperialaisessa työleirissä. Lännessä tunnetuin oligarkki Boris Berezovski pakeni Venäjältä marraskuussa 2000.

Mutta yleisemmin oligarkit ovat edelleenkin merkittävä tekijä Venäjällä. Käytännöllisesti ajatteleva Putin on pyrkinyt keskittämään maata poliittisesti johdon käsiin, ja ottamaan valtaa pois alueilta. Ennen oligarkkien hallussa olleita TV-asemia on joutunut hallituksen valvontaan. Huhtikuussa 2001 valtion jättimäinen kaasu-yhtiö Gazprom kaappasi NTV:n, ja viimeinen riippumaton TV-yhtiö TV-6 suljettiin tammukuussa 2002 ja sen seuraaja, Kremlin valvoma TVS:kin suljettiin kesäkuussa 2003. Lokakuussa 2005 viimeinen kriittinen TV-kanava REN joutui Kremliä tukevien tahojen käsiin.

Putinin aikana palkat on maksettu suunnilleen ajallaan, mutta monet muut ongelmat kuten korruptio ja rikollisuus rehottavat. Putinin aikana ovat jatkuneet mm. Tšetšenian sotaa arvostelleiden toimittajien, liikemiesten ja poliitikkojen murhat. Fasismia kytee Venäjällä erityisesti joillain alueilla. Virallinen konservatiivinen Venäjän politiikka ei kuitenkaan tue äärioikeistolaisia.

[muokkaa] Venäjän ulkopolitiikka

Venäjän ulkopolitiikkaa leimasi heti sen synnyttyä pyrkimys luoda jäljelle jäädystä IVY:stä mahdollisimman suuri ja Venäjä-vetoinen. Vuonna 1993 puhkesi kiista Krimin laivastosta itsenäistyvän Ukrainan kanssa. Viron kanssa oli vastakkaisasettelua mm maassa asuvan suuren venäläsvähemmistön takia. Tšetšenian sota oli Venäjän maineelle paha kolaus. Venäjä vastusti myös NATO:n laajenemista. Vuonna 1999 venäjä vastusti NATO:n suorittamia Kosovon pommituksia, sekä 2000-luvulla USA:n hyökkäystä Irakiin. Venäjän ulkopolitiikkaan on vaikuttanut mm sen armeijan heikkeneminen.

[muokkaa] Spekulaatioita Venäjän tulevaisuudesta

Muutamat tutkijat ovat rakennelleet summittaisia käsikirjoituksia Venäjän tulevasta kehityksestä. Näissä käsikirjoituksissa toistuvat kolme elementtiä: vapaa markkinatalous, voimakas keskusvalta tai Venäjän hajoaminen.

Optimistinen ennuste ennustaa Venäjän kehittyvän kohtalaisen nopeasti kohti USA:n tyyppistä markkinataloutta. Näinhän tapahtuu Kauikoidän maissa, esim. Etelä-Koreassa ja Taiwanissa. Tämän mukaan suuri osa kansasta vaurastuu, vaikka köyhien osuus pysyy suurena.

Mutta pessimistisemmässä Venäjän talouskehityksen pelätään olevan hidasta, koska kehitysmaatyyppinen maa tuottaa lähinnä energiaa ja raaka-aineita ulkomaille. Tämän mukaan köyhyys pysyy laajana, kansalaiset eivät kiinnostu politiikasta. Tämä saattaisi johtaa jonkinnäköiseen toisen maailmansodan Argentiinan tyyppiseen talousmalliin.

Pessimistisen Venäjän tulevaisuuden kannalta lienee Venäjän hajoaminen, keskusvalta heikkenee ja paikalliset kuvernöörit ottavat alueellaan vallan. Hajoamiskehityksen ääripäänä olisi Venäjän pirstoutuminen moneksi valtioksi.

Perinteisesti Venäjää on pitänyt koossa vahva keskusvalta niin tsaarin kuin kommunisminkin aikana. Venäjän on pelätty ajautuvan täyteen diktatuuriin. Vahva keskusvalta voi olla tsaarin ajan tyyppinen, tai äärikansallismielinen, jopa aggressivinen naapurimaita kohtaan. Venäjä kääntyisi sisäänpäin, ei länteen. Suuri osa Venäjän kansasta näyttää haluavan suurta Venäjää. 1990-luvulla pelättiin kommunistien ottavan vallan maassa, nykyään tulevat valtiaat nousevat turvallisuuspalvelusta tai armeijasta, silovikeista. Fasismi on Venäjällä paikoitellen yleistä, ja äärioikeistolaiset saattavat joskus ottaa maassa vallan. Putinin valtakauden on ajateltu johtavan yhä keskitetympään valtaan Venäjällä historian edetessä, sillä Putin on tyypillinen silovikk.

[muokkaa] Lähteitä

Peter Naville: Matkaopas historiaan: Venäjä
Ilmari Susiluoto, Anne Sailas, Martti Valkonen:

Venäjä - jättiläinen tuuliajolla (Edita, 1996 Painos 2. korj. p. - 2. p. 1996) ISBN 951-37-2062-4 (nid.)

Ilmari Susiluoto, Anne Kuorsalo, Martti Valkonen: Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko
Heikki Kirkinen: Venäjän historia
Boris Kagarlitski: Hajonnut monoliitti
Daniel Yergin, Thane Gustafson Venäjä 2010 : ja sen merkitys maailmalle ISBN 951-1-13546-5, Otava - Venäjän tulevaisuuden arvailua vuodelta 1995