Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

Neuvostoliiton elokuun 1991 vallankaappausyritys oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen eräiden johtajien yritys syrjäyttää presidentti Mihail Gorbatšov ja muuttaa politiikan linja takaisin häntä edeltävään aikaan estäen uuden liittosopimuksen voimaantulon.

Virallisesti vallan kaapannutta junttaa johti Neuvostoliiton varapresidentti Gennadi Janajev. Kaappaajiin kuuluivat myös Neuvostoliiton hallituksen pääministeri Valentin Pavlov, KGB:n johtaja Vladimir Krjutšov, puolustusministeri Dimitri Jazov, sisäministeri Boris Pugo, valtionyhtiöiden liiton johtaja Aleksandr Tizjakov, sotateollisen kompleksin johtaja ja puolustusneuvoston varajohtaja Oleg Baklanov ja maatalousneuvoston puhemies Vasili Starodubtsev. Kaappaushankkeen varsinainen johtaja oli Vladimir Krjutšov. Parlamentin puhemies Anatoli Lukjanov ja Gorbatšovin henkilöstöpäällikkö Valeri Boldin tukivat kaappaajia.

Kaappaajat pyrkivät estämään alkaneen Neuvostoliiton hajoamisen ja siihen liittyvän etenemisen kohti markkinataloutta ja vallan luisumisen pois kommunistisen puolueen käsistä. Vuonna 1991 oli menossa ns. 500 päivän talousuudistus kohti markkinataloutta. Elokuussa allekirjoittamista vaille oleva uusi liittosopimus olisi kaappaajien mukaan siirtänyt liikaa valtaa keskushallinnolta tasavalloille.

Kaappaus kesti 19. elokuuta – 21. elokuuta 1991. Se epäonnistuminen hajotti Neuvostoliiton.

[muokkaa] Vallankaappauksen taustaa

Pääartikkeli: Uusi liittosopimus

Neuvostoliiton johtoon oli vuonna 1986 noussut uudistusmielinen johtaja Mihail Gorbatšov, jonka ansiosta poliittinen kenttä vapautui 1989-1990. Se johti siihen, että vaaliessa oli monia ehdokkaita kussakin vaalipiireissä ja vaalit olivat monipuoluevaalit. Kansallisuuskiistat 1980-luvun lopulla olivat nousseet näkyviin, mm. Baltian maat halusivat erota Neuvostoliitosta. Vuoden 1991 alussa Liettuan Vilnassa neuvostopanssarit tukahduttivat hetkellisesti maan itsenäistymispyrkimykset.

Venäjän neuvostotasavallassa oli kesällä 1991 noussut valtaan kommunistipuolueesta eronnut presidentti Boris Jeltsin. Hän ei ollut väleissä Neuvostoliiton presidenttinä toimivan Gorbatšovin kanssa, koska Gorbatšov oli erottanut Jeltsinin vuonna 1987 politbyroosta tämän arvosteltua perestroikaa liian hitaaksi.

17. maaliskuuta 1991 pidettiin Neuvostoliiton tulevaisuutta käsitellyt kokous, jota boikotoivat Baltian maat, Armenia, Georgia ja Moldovia. Tämän jälkeisissä neuvotteluissa kahdeksan tasavaltaa yhdeksästä, muut paitsi Ukraina, sopivat uudesta Neuvostoliitosta. Uusi liittosopimus olisi tehnyt tasavalloista itsenäisiä, mutta yhteiseksi olisi jäänyt ulkopolitiikka, presidentti ja puolustusvoimat. Lopulta vain Venäjän Sosialistinen Federatiivinen Neuvostotasavalta, Uzbekistan ja Kazakstan olisivat kirjoittaneet uuden liittosopimuksen. Liettua oli julistautunut itsenäiseksi 11. maaliskuuta 1990, ja Latvia ja Eesti olivat samalla kurssilla Liettuan kanssa. Pelättiin että monet Neuvostoliiton tasavallat eivät allekirjoittaisi uutta liittosopimusta 20. elokuuta 1991. Uutta Neuvostoliiton liittosopimusta ei koskaan allekirjoitettu, sillä kaappausyritys ja sen jälkimainingit estivät sen.

[muokkaa] Elokuun 1991 kaappaus

Maanantaiaamuna 19. elokuuta 1991 valtiolliset televisiokanavat lopettivat ohjelmansa mukaiset lähetykset ja alkoivat esittää tilalla klassista musiikkia, mikä ennenkin oli merkinnyt kohta annettavaa tärkeää poliittista ilmoitusta. Pian varapresidentti Gennadi Janajev ilmoitti televisiossa, että presidentti Gorbatšov oli terveyssyistä joutunut luopumaan tehtävistään ja että hän, Janajev, oli nyt virkaatekevä presidentti.

Gorbatšov oli tuolloin loma-asunnollaan Forosissa Krimillä, jossa hänet asetettiin kotiarestiin.

Janajev ja seitsemän muuta kaappauksen johtajaa muodostivat valtion hätätilakomitean (ГКЧП, GKTšP), joka otti vallan käsiinsä. 20. elokuuta olisi allekirjoitettu sopimus, joka muuttaisi Neuvostoliiton suvereenien tasavaltojen liitoksi ja tunnusti että kuusi sopimusneuvotteluista poissa ollutta tasavaltaa (Armenia, Georgia, Moldova, Latvia, Liettua ja Viro) olivat vapaita eroamaan tai hyväksymään myöhemmin liiton. Kaappaajat vetosivat neuvostokansalaisiin ja varoittivat Neuvostoliiton tuhosta. Asevoimia määrättiin avainpaikkoihin Moskovassa. Kaikki riippumaton media suljettiin. Muut poliittiset organisaatiot kuin kommunistipuolue määrättiin hajotettaviksi. Neuvostoliitto julistettiin hätätilaan.

Kaappaus alkoi kaatua tämän alun jälkeen paljolti sen tekijöiden kykenemättömyyteen. Maan puhelimet ja sähköposti toimivat, joka mahdollisti vastapuolen organisoitumisen. Suosittua Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan johtajaa, presidentti Boris Jeltsiniä ei vangittu. Jeltsin kokosi datšalleen Venäjän avainjohtajat kuten pääministeri Ivan Silajevin, puhemies Ruslan Hasbulatovin, Leningradin pormestari Anatoli Sobtšakin, Moskovan varapormestari Juri Lužkovin ja kenraali Konstantin Kobetsin. He laativat vetoomuksen Venäjän kansalle ja poistuivat huvilalta. KGB:n Alfa-yksikkö piiritti huvilan, muttei edelleenkään pidättänyt Jeltsiniä. Jetsin meni Moskovan nk. valkoiselle talolle. Siellä hän julisti panssarivaunun päältä kaappauksen laittomaksi ja julisti televisiokameroille Venäjän asevoimien ja poliisin kuuluvan nyt hänen komentoonsa. Ulkomaille faksatut tiedotukset, jotka lähettiin takaisin Neuvostoliittoon saivat Jeltsiniä tukevat kansalaiset liikkeelle. Valkoisen talon ympärille kerääntyi tuhansia ihmisiä odottamaan armeijan hyökkäystä. Tamskaja-divisioonan joukot käänsivät kuitenkin tykkinsä talosta poispäin.

Useimmat neuvostotasavallat tuomitsivat kaappaajat. Kaappaajat saivat tukea Libyalta ja Irakilta, mutta suurin osa ulkovalloista jätti kommentoimatta kaappauksen ja jääden odottavalle kannalle. "Virkaatekevä presidentti" Gennadi Janajev piti lehdistötilaisuuden, jossa hän käyttäytyi hermostuneesti eikä kyennyt vakuuttavasti perustelemaan kaappausta. Lisäksi Janajev oli selvästi juovuksissa.

Kaappaajien suunnitelma romahti parissa päivässä ensimmäisiin vastoinkäymisiin, etenkin Jeltsinin pontevaan ja näkyvään toimintaan. Hätätilakomitea antautui keskiviikkona 21. elokuuta 1991 kello kymmenen. Seitsemän sen jäsentä pidätettiin heti, sisäministeri Pugo teki itsemurhan.

[muokkaa] Kaappaus lopetti Neuvostoliiton

Gorbatšov palasi Moskovaan torstaiaamuna 22. elokuuta. Hän ei kyennyt reagoimaan tilanteeseen. Hän ylisti puheessaan tavanomaista neuvostofraseologiaa käyttäen Leniniä ja sosialismia, kun samaan aikaan Moskovassa kaadettiin Leninin ja Dzeržinskin patsas Ljubjankan edestä ja Leninin mausoleumi suljettiin tuhoamisen pelosta yleisöltä.

Kaappausyrityksellä oli laajoja seurauksia, kun Jeltsin kielsi sen jälkeen sekä Neuvostoliiton että Venäjän kommunistiset puolueet. Kaappauksen jälkeiset neljä kuukautta olivat Neuvostoliiton lopun aikaa. Kommunististen puolueiden varat takavarikoitiin. Tämä jätti – hetkeksi senkin – Gorbatšoville vain Neuvostoliiton presidentin aseman.

Syyskuussa 1991 Neuvostoliitto tunnusti kaikki Baltian maat itsenäisiksi. Kaikki neuvostotasavallat itsenäistyivät. Neuvostoliiton tilalle tuli Suvereenien valtioiden liitto. Marraskuussa 1991 siihen liittyi seitsemän uutta itsenäistä valtiota. Venäjän jälkeen suurin entinen neuvostotasavalta Ukraina jäi liitosta pois – se julistautui itsenäiseksi 1. joulukuuta 1991 ja Venäjä tunnusti sen itsenäisyyden 3. joulukuuta. Venäjän valtaa liitossa lisäsi Jeltsinin päätös, ettei Venäjän ei kannata ottaa liittoon kaikkia halukkaita uusia köyhiä tasavaltoja.

Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän johtajat perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Täten ne hylkäsivät vuonna 1922 laaditun Neuvostoliiton perustaneen liittosopimuksen. IVY:yyn liittyi 21. joulukuuta 1991 Keski-Aasian tasavaltoja, mm. Armenia ja Azerbaidžan. Georgia jäi pois IVY:stä vuoteen 1993 asti.

Mihail Gorbatšov erosi 25. joulukuuta 1991 Neuvostoliiton johdosta. Eron jälkeen jälkeen Neuvostoliiton lippu laskettiin Kremlin salosta pois. Tilalle nostettiin Venäjän federaation puna-valko-sininen trikolori. Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta. Jälkikäteen esim. nykyinen Venäjän presidentti Vladimir Putin on pitänyt Neuvostoliiton hajoamista vuosisadan geopoliittisena katastrofina. Myös Yhdysvalloille tilanne oli geopoliittisen strategian uudistamisen paikka, sen uudeksi uhkakuvaksi nousi asymmetrinen sodankäynti.

Elokuun kaappausta johtaneet Janajev ja 11 muuta tuomittiin vallankaappausyrityksestä. Heidät armahdettiin helmikuussa 1994.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Esa Seppänen: Kuuma elokuu 1991, musta lokakuu 1993 Moskovassa

	Kapinat ja vallankumoukset Venäjän historiassa
Stenka Razin 1670 \| Ivan Mazepa 1709 \| Jemeljan Pugatšov 1773 \| Dekabristit 1825 \| Vuoden 1905 vallankumous \| Helmikuun vallankumous 1917 \| Lokakuun vallankumous 1917 \| Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 \| Perustuslaillinen kriisi 1993