Gros ventresit
Wikipedia
| gros ventresit | |
|---|---|
 "Atsina" nimeltään Assiniboin boy |
|
| Kokonaismäärä | 3 000 |
| Pääasiallinen asuinalue | Montana (Yhdysvallat) |
| Kieli (kielet) | englanti, (gros ventre) |
| Uskonto (uskonnot) | kristinusko + muita |
Gros ventres (ranskaksi "suuret vatsat") on Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaisiin kuuluva intiaaniheimo, joka erosi omaksi ryhmäkseen arapahoista 1600-luvun lopulla. Heimo siirtyi pohjoiseen nykyisin Montanan alueelle ja levittäytyi aina pohjoiseen Saskatchewanjoelle asti. He liittoutuivat mustajalkojen kanssa ja liitto pysyi aina vuoteen 1867. Tämän jälkeen gros ventret siirtyivät Missourijoen sivujoen Milk Riverin varrelle ja alkoivat elää yhdessä assiniboine-heimon kanssa. Tämä yhteiselo on jatkunut tähän päivään asti ja heimot jakavat Fort Belknapin intiaanireservaatin.
Gros ventreseistä on käytetty myös arapahonkielistä nimeä atsina. Itse he kutsuivat itseään nimellä a'ani tai a'aninin ("valkean saven kansa"). Myös hidatsa-heimosta on käytetty joskus gros ventres- nimeä. Ranskalaiset tulkitsivat näiden kahden erikielisen kansan käsimerkit väärin intiaanien merkkikielessä. Sen vuoksi niin atsinoita kuin hidatsojakin erehdyttiin kutsumaan samalla nimellä.
Gros ventreseillä on oma kielensä gros ventre, mutta se on lähes kuolemassa. Kieltä puhuu vain muutama vanhus.
[muokkaa] Historia
Jos mennään ajassa tarpeeksi taaksepäin niin tulemme nykyisen Minnesotan osavaltion pohjoisille alueille,jossa gros ventret asustivat yhdessä arapahojen kanssa muodostaen mitä ilmeisimmin yhden ja saman kansakunnan. He olivat maanviljelijöitä ja kansoittivat Red riverin laaksot. He puhuivat Algonkin-kieliryhmän murretta niin kuin useat heidän naapureistaankin. 1600-luvulla oli eurooppalaisten maihinnousu itärannikolla kuitenkin aikaansaanut niin suuria mullistuksia itäisimpien intiaanikansojen keskuudessa,että tapahtumat alkoivat vaikuttaa myös niiden heimojen elämään,jotka eivät olleet edes kuulleet valkoisesta miehestä aiemmin. Eurooppalaisilta hankittujen ampuma-aseiden voimin alkoi Minnesotan alueille työntyä riidanhaluisia ojibway-sotureita,jotka olivat uusista aseista niin innoissaan,että halusivat pelotella pienempiä kansoja. Arapahot ja gros ventret vetäytyivät 1600-luvun aikana etäämmälle ja jättivät maansa etsiäkseen uudet elintilat itselleen. Hevosia ei vielä ollut,vaan pitkät taivallukset suoritettiin kanootein ja jalkaisin. Uuvuttavan matkan päätteeksi pakolaiset asettuivat pohjois-Dakotaan. Tämä lienee tapahtunut 1600-luvun lopulla. Näihin aikoihin gros ventrein on oletettu irtaantuneen omaksi kansakseen.
Hevosten tultua osaksi tasankointiaanien arkipäivää alkoi moni heimo liikkua yhä laajemmilla alueilla,koska ratsujen avulla siirtyminen kauemmaksi kävi joutuisasti. Gros ventret onnistuivat saamaan hevosia siksi paljon,että muutto Montanaan ei tuottanut suurempia vaikeuksia. Missouri-joen yläjuoksu ja sen ympäristö muotoutui heidän uudeksi kotiseudukseen. Lisäksi he asuttivat alueita myös Kanadan puolella Albertan eteläisemmillä rajaseuduilla. Kulttuuriin tuli voimakkaita vaikutuksia ymräristöstä,heistä kehittyi melko tyypillisiä preerioitten metsästäjiä,joilla oli tiipii-majoitus ja valmius muuttaa hetkessä asuinpaikkaa.
[muokkaa] Pohjoisten tasankojen ratsastajat
Saskatchewa-joen ja Missourin välillä samoillessaan gros ventret tapasivat ensimmäisen kerran valkoisia miehiä vuonna 1754. Myöhemmin he ostivat englantilaisilta aseita ja ammuksia. Tuliaseet antoivat heille selvän yliotteen moniin alueen muuhun heimoon nähden kuten shoshonit,jotka vielä silloin yrittivät pärjätä jousin ja nuolin. Kanadan rajoille gros ventrein polut yhtyivät mustajalkojen kanssa,jotka hallitsivat vahvimman yksinoikeudella pohjoisia tasankoja. Oli gros ventrein onni,että mustajalat aggressiivisuudestaan huolimatta sattuivat juuri sinä päivänä olemaan rauhanomaisella päällä ja halusivat liittolaisia itselleen tullakseen vielä vahvemmaksi. Gros ventreillä ei ollut mitään asiaa vastaan. Näin heistä tuli mustajalkojen taistelupari pitkäksi aikaa alueen muiden heimojen kanssa käydyissä sodissa.
Biisonien perässä liikkuvien heimojen eteneminen tapahtui pääasiassa itä-länsisuunnassa. Ratsastavien intiaanien joukkoja ilmestyi lisää koko ajan. Väkivahvat siouxit liikkuivat tetonien johdolla länteen ja hieman pohjoisempaa suunnistivat samaan suuntaan assiniboinet ja creet. Lännestä päinvastaiseen suuntaan riitti myös tulijoita. Shoshonet,jotka ensimmäisinä olivat saaneet hevosia,tekivät kalliovuorilta käsin retkiä tasangoille. He vetivät vanavedessään flatheadit,nez percet ja pend d`oreillet. Vaikka biisonikanta olikin vielä kohtuullinen,alkoi taistelu metsästysmaista muuttua astetta verisemmäksi.Gros ventreillä ei olisi näissä kohtaamisissa ollut paljonkaan mahdollisuuksia ilman mustajalkojen antamaa tukea. Assiniboinet ja creet,joilla molemmilla oli paljon eurooppalaisilta hankittuja ampuma-aseita saivat kokea gros ventrein taholta odottamattoman vastaiskun vuonna 1793. Viimemainitut hyökkäsivät Kanadan puolella sijainneille Hudson Bay companyn postiasemille,polttaen niistä kaksi. Samaiset asemat olivat myyneet creille ja assiniboineille suurimman osan näiden aseista ja ammuksista. Paljolti tasankointiaanien militaristinen käytös ja luonteenlaatu juonsivat alkunsa lapsuudessa opetetuista sotaleikeistä,mutta monet heidän keskinäisistä sodistaan olivat kuitenkin verrattavissa lähinnä hurjaan leikkiin. Soturien osoittama urhoollisuus palkittiin kunniamerkein,eikä vihollisen surmaamista pidetty suurena urotyönä. Joskus tehtiin myös lyhytaikaisia rauhansopimuksia ja käytiin kauppaa naapureiden kanssa. Gros ventreillä oli paljonkin kauppakumppaneita,joista cheyennet ja arapahot olivat merkittävimmät.
Amerikkalaisia turkismetsästäjiä alkoi 1800-luvun alkupuolella liikkua Montanassa ja myös Wyomingissä. Osa intiaaneista tuli toimeen heidän kanssaan hyvin. Gros ventret eivät pitäneet valkoisista tunkeilijoista ja tekivät kantansa selväksi surmaamalla useita amerikkalaisia. Vuonna 1818 gros ventret siirtyivät asumaan Wyomingiin,jossa asustivat jonkin aikaa arapahojen kanssa. Heidän alun perin noin 3000-päinen joukkonsa oli huomattavasti harvennut sotien ja sairausepidemioiden myötä. Lisää harmeja tuli heidän riitaannuttuaan mustajalkain kanssa ja ottaessaan uusiksi liittolaisikseen crowt. Mustajalat eivät hyväksyneet tätä,vaan kostivat gros ventrein käytöksen surmaamalla näistä suurimman osan. Tästä verilöylystä henkiin jääneet sijoitettiin Fort Belknapin reservaatioon pohjois-Montanaan,missä he sekoittuivat entisiin vihollisiinsa assiniboineihin.
