Hélène Carrère d'Encausse

Wikipedia

Hélène Carrère eli Carrère d'Encausse, os. Hélène Zourabichvili (6. heinäkuuta 1929, Pariisi) on ranskalainen Venäjän historiaan erikoistunut historioitsija. Hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi vuonna 1990 ja toimii samalla sen pääsihteerinä.

Sisällysluettelo

1 Elämäkerta
2 Huomionosoitukset
3 Teokset

[muokkaa] Elämäkerta

Hélène Carrère eli Carrère d'Encausse syntyi Pariisissa Georges Zourabichilin ja Nathalie Pelken tyttärenä ja hän avioitui Pariissa 5. heinäkuuta Louis Édouard Carrèren (7. tammikuuta 1928) kanssa, jonka vanhemmat olivat Albert Carrère ja Pauline Dencausse.

Hélène Zourabichvili syntyi hengeltään kosmopoliittiseen perheeseen, joka oli kulkenut ympäri Eurooppaan Venäjän vallankumouksen jälkeisinä vuosina. Hänen esi-isiensä joukossa oli huomattavia Venäjän keisarikunnan virkamiehiä, joiden jalanjälkiä hän tavallaan seuraa. Mutta myös keisarikunnan vastustajat ovat myös olleet tuossa esi-isien joukossa. Tuohon sekalaiseen joukkoon on mahtunut keisarinna Katariina II:n aikainen Venäjän tiedeakatemian johtaja kuin kaksi keisarin murhaa yrittänyttä. Tämä kaikki tavallaan ennalta määräsi hänet opiskelemaan historiaa sekä valtiotiedettä, jota hän opetti Sorbonnessa ennen kuin hän muutti oppituolinsa – syvin nomadiperinne on tässä varmaankin ollut apuna – Pariisin poliittisten tutkimuksen instituuttiin (Institut d'études politiques de Paris).

Hélène Carrère eli Carrère d'Encausse tuli suuren yleisön tietoisuuteen kun hän julkaisi vuonna 1978 teoksen ”L'Empire éclaté”, jossa hän ennusti neuvostoyhteiskunnan loppua, ei suinkaan Yhdysvaltojen presidentin ja Ronald Reaganin tai paavi Johannes Paavali II tekemisten seurauksena, vaan Keski-Aasian neuvostotasavaltojen muslimivaltioiden voimakkaan ja rajun syntyvyyden aiheuttamana. Tämä ennustus oli osittain väärä, mutta Neuvostoliitto kuitenkin hajosi, joskin kaikkein eurooppalaisimman osansa eli Baltian maiden noustua selkeään vastarintaan. Samanaikaisesti muslimivaltio olivat tyystin rauhallisia aina itsenäistymiseensä saakka.

Hänet on kutsuttu moniin ulkomaisiin yliopistoihin professoriksi, eritoten Yhdysvalloissa ja Japanissa. Hän on Montréalin yliopiston ja Leuvenin yliopiston kunniatohtori. Hän toimi vuosina 1986 – 1987 Ranskan kansalaisuusreformia pohtineen komitean puheenjohtajana. Vuonna 1992 oli Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin neuvonantajana ja osallistui näin entisten kommunistimaiden demokratisoinnin ja taloudellisen avustamisen suunnitteluun. Vuonna 1994 hänet valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi ja hän toimiulkosuhteiden- sekä puolustus komission varapuheenjohtajana.

Hänellä on kaksi lasta: Emmanuel Carrère, joka on kirjailija ja ohjaaja sekä Marina Carrère d'Encausse, joka on journalisti. Hänen serkkunsa on Salomé Zourabichvilin, joka oli Ranskan suurlähettiläänä Georgiassa ja on nykyisin tämän maan ulkoministeri.

[muokkaa] Huomionosoitukset

Aujourd’hui palkinto teoksesta «L'Empire éclaté vuonna» 1978,
Louise Weiss palkinto samasta teoksesta vuonna 1987,
Comenius palkinto koko tuotannosta vuonna 1992,
Ambassadeurs palkinto teoksesta ”Nicolas II” vuonna 1997.
Belgian kuninkaallisen akatemian jäsen,
Ranskan akatemian jäsen 13. joulukuuta 1990 (tuoli 14),
Ranskan akatemia pääsihteeri 21. lokakuuta 1999 alkaen, jolloin hän korvasi tehtävässä akateemikko Maurice Druonin.

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Merkittävät artikkelit

Les survivances pré-islamiques chez les musulmans de l'URSS (1961)
La politique culturelle du pouvoir tsariste au Turkestan, 1867-1917 (1962)
Les routes commerciales de l'Asie centrale et les tentatives de reconquête d'Astrakhan (1970)

[muokkaa] Kirjat

L'Union Soviétique de Lénine à Staline, Édtions Richelieu, 1972,
L'Empire éclaté, Paris, Flammarion, 1979,
Le pouvoir confisqué. Gouvernants et gouvernés en URSS, Paris, Flammarion, 1980,
Le grand frère : l'Union soviétique et l'Europe soviétisée, Paris, Flammarion, 1983,
La déstalinisation commence, Paris, Complexe, 1984,
Ni paix ni guerre : le nouvel empire soviétique ou du bon usage de la détente, Paris, Flammarion, 1986,
Le grand défi : bolcheviks et nations, 1917-1930, Paris, Flammarion, 1987,
Le malheur russe. Essai sur le meurtre politique, Paris, Fayard, 1988,
La gloire des nations ou La fin de l'empire soviétique, Paris, Fayard, 1990,
Victorieuse Russie, Paris, Fayard, 1992,
L'URSS de la Révolution à la mort de Staline, 1917-1953, Paris, Seuil, 1993,
La Russie inachevée, Paris, Fayard, 2000,
L'impératrice et l'abbé : un duel littéraire inédit entre Catherine II et l'abbé Chappe d'Auteroche, Paris, Fayard, 2003,
Nations et Saint-Siège au XXe siècle, colloque sous la dir. d'Hélène Carrère d'Encausse, Paris, Fayard, 2003, * Russie, la transition manquée, coll. "Les Indispensables", Paris, Fayard, 2005,
L'Empire d'Eurasie. Une histoire de la Russie de 1552 à nos jours, Paris, Fayard, 2005,