Katariina II

Wikipedia

Katariina II

Katariina II, myöhempi Katariina II Suuri (1729–1796) syntyi 2. toukokuuta vuonna 1729 Stettinin linnassa Pommerissa ja kastettiin nimillä Sophie Auguste Friedrike Hänen vanhempansa olivat Anhalt-Zerbstin ruhtinas Christian August ja ruhtinatar Johanna Elisabeth (o.s. Holstein-Gottorp). Sophien täytettyä 14 vuotta hänet vedettiin mukaan Euroopan jalosukuisten avioliittomarkkinoille. Preussin kuninkaan Fredrik II avustuksella häntä ryhdyttiin pian sovittamaan yhteen Venäjän suuriruhtinas Pietarin kanssa. Suunnitelmassa suuri merkitys oli epäilemättä myös hänen äidillään, jonka isorokkoon kuolleen veljen kanssa vastikään Venäjän valtaistuimelle noussut keisarinna, Pietari Suuren tytär Elisabet, oli nuorena ollut kihloissa. Sofia äiteineen lähtikin Venäjälle tammikuussa 1744 tapaamaan sekä Elisabetia että nuorta Pietaria.

Perillä Moskovassa Sofialle selvisi totuus hänen tulevasta puolisostaan, ankaran kasvatuksen turmelemasta pelokkaasta, teeskentelevästä ja hennosta nuorukaisesta, joka ei osoittanut juurikaan kiinnostusta morsiantaan kohtaan. Lisäksi nuorten luonteet poikkesivat toisistaan monissa suhteissa: siinä missä ortodoksisen kasteen myötä nimen Katariina Aleksejevna saanut nuori nainen pyrki intohimoisesti samaistumaan uuteen kotimaahansa oli suuriruhtinas haluton opettelemaan venäjää tai tunnustamaan ortodoksista uskoa ja kaipasi nuoruudenkotiinsa Kieliin. Avioliitosta muodostuikin etäinen, nykytermillä ilmaisten hyötyavioliitto.

Pietari nousi valtaistuimelle hallitsijanimellä Pietari III tätinsä Elisabetin kuoleman jälkeen. Lyhyen hallituskautensa aikana hän irrotti Venäjän seitsenvuotisesta sodasta ja aloitti toimet kirkon vallan kaventamiseksi. Hän kuitenkin kuoli epäselvissä oloissa jo valtaannousuaan seuraavana vuonna mitä ilmeisimmin Katariinan tukijoiden murhaamana. Näin Katariinasta tuli Venäjän keisarinna Katariina II. Hänen hallituskautensa kesti vuodesta 1762 vuoteen 1796.

Valtaannousunsa jälkeen Katariina pyrki korjaamaan valtion katastrofaalista budjettivajetta peruuttamalla mahtisukujen etuoikeuksia, luomalla uusia veroja ja maksuja, ottamalla lainaa, luopumalla hallitsijoiden henkilökohtaisesta budjetista ja perustamalla pankin, jolla oli setelinanto-oikeus. Lisäksi Katariina pyrki lisäämään kansanopetusta ja selkeyttämään julmaa ja sekavaa lainsäädäntöä kirjoittamalla vuonna 1767 oman lakikokoelman, joka kuitenkin sisälsi suuria lainauksia Montesquieun Lakien hengestä sekä Beccarian Rikoksesta ja rangaistuksesta. Katariina pyrki jopa luomaan eräänlaisen edustuksellisen parlamentin perustamalla Suuren valiokunnan, jonka toiminta kuitenkin päättyi jo pian alkamisensa jälkeen.

Menetettyään nuorena puolisonsa Katariinan elämässä oli monia rakastajia. Heistä merkittävimmät, kuten Grigori Orlov, Grigori Potjomkin ja nuorena kuollut Aleksandr Lanskoi, ehtivät saavuttaa merkittävän yhteiskunnallisen aseman. Toisaalta hallitseminen ajoi Katariinaa eroon erityisesti pojastaan Paavalista, joka kasvoi lastenhoitajien huomassa, oppi vihaamaan äitiään ja ihannoi isäänsä, jota ei juurikaan ollut ehtinyt tuntea. Vanhemmiten Katariina alkoi suunnitella poikansa syrjäyttämistä vallanperimyksessä korvaamalla tämän pojanpojallaan Aleksanterilla (myöhempi Aleksanteri I), joka oli kasvanut isoäitinsä huomassa ja ihaili tätä voimakkaasti.

Katariina II oli kulttuuria suosiva valistushallitsija, joka kävi kirjeenvaihtoa valistusfilosofien kanssa. Hän oli taideharrastaja, joka hankki välittäjiensä kautta ainutlaatuisia taideteoksia kokoelmaansa Eremitaasiin. Katariinan ostoksia kuljetti myös epäonninen Vrouw Maria -laiva, joka nyt makaa Suomenlahden pohjassa. Musiikki ei tosin kuulunut keisarinnan suosikkiajanvietteisiin, sillä omien sanojensa mukaan se oli hänelle harvoin muuta kuin meteliä. Esikuvansa Pietari Suuren kunniaksi hän teetti Pietariin patsaan, kuuluisan Vaskiratsastajan, jonka jalustaan hän antoi kirjoittaa latinaksi "Pietari ensimmäiselle, Katariina toinen".

Katariina suosi valtansa vakiinnuttamiseksi uutta nousevaa aatelia ja institutionalisoi lainsäädäntöön maaorjuuden, joka oli Länsi-Euroopassa valistuksen voimasta ja seuraavalla vuosisadalla teollistumisen johdosta heikkenemässä. Katariina Suuri myös laajensi Venäjää Keski-Euroopan suuntaan osallistumalla Puolan jakoihin vuosina 1772, 1793 ja 1795. Lisäksi hän siirsi Venäjän rajoja Turkin suuntaan liittäen Krimin ja Ukrainan valtakuntaansa. Katariina joutui sotaan myös serkkunsa, Ruotsin kuningas Kustaa III:n kanssa, mutta rauha solmittiin Värälässä vuonna 1790 ilman rajamuutoksia.

Ajauduttuaan välirikkoon poikansa Paavalin kanssa Katariina päätti tietoisena heikentyneestä terveydestään toteuttaa suunnitelmansa pojanpoikansa määräämisestä seuraajakseen. Hän suunnitteli julistavansa aikomuksensa Pyhän Katariinan päivänä 24.11. Keisarinnan voimat kuitenkin pettivät vain muutamia viikkoja ennen aiottua ilmoitusta. Hän sai halvauskohtauksen marraskuun alussa 1796 ja menehtyi pari päivää sen jälkeen 5./16. marraskuuta 1796. Niin Paavali I nousi Venäjän valtaistuimelle ja Aleksanteri peri kruunun vasta isänsä jälkeen vuonna 1801.