Hippias (laajempi dialogi)

Wikipedia

Platonin teokset
I tetralogia
II tetralogia
III tetralogia
IV tetralogia
V tetralogia
VI tetralogia
VII tetralogia - Laajempi Hippias - Lyhyempi Hippias - Ion - Meneksenos
VIII tetralogia
IX tetralogia
Epäperäiset

Laajempi Hippias on yksi Platonin dialogeista. Sen toinen nimi Thrasylloksen ryhmittelyssä on Kauniista. Dialogissa Sokrates keskustelee sofisti Hippiaan kanssa kauneuden määritelmästä. Dialogi ei liity yhteen lyhyemmän Hippias-dialogin kanssa.

Dialogi on todennäköisesti epäperäinen eli se ei ole todellisuudessa Platonin kirjoittama. Teos hyökkää sofistien käsityksiä ja argumentointia vastaan satiirisen komedian keinoin. Platon olisi sinällään voinut kirjoittaa tällaisen teoksen, mutta Platonin muihin vastaavanlaisiin myöhempiin teoksiin verrattuna teos on hyvin karkea. Tyylinsä vuoksi sitä on puolestaan vaikea pitää Platonin varhaisvaiheen tuotantona. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että teos olisi kirjoitettu Platonin Akatemiassa hänen ja oppilaidensa yhteistyönä, tai oppilaiden toimesta Platonin valvomana.

Sokrates hämää Hippiasta niin, että esittää mukamas jonkun toisen esittämiä kysymyksiä ja pyytää Hippiaalta neuvoja tätä toista vastaan. Tämä toinen henkilö paljastuu karkeaksi mutta kovaksi väittelijäksi, jolta mikään ei jää huomaamatta, ja jolle olisi turha mennä väittämään puuta heinää. Hippias on usein vaikeuksissa, koska hänen argumenttinsa eivät mene helposti läpi. Lopulta käy ilmi, että kyseessä on Sokrates itse.

Aluksi Hippias yrittää määritellä kauneuden esimerkkien, kuten "kaunis neito", avulla (287e). Sokrates osoittaa, että kauneinkin neito on jumaliin verrattuna ruma. Sen sijaan heidän tulisi löytää aina pätevä kauneuden käsite. Seuraavaksi Hippas yrittää kultaa — kulta olisi aina ja kaikkialla kaunista kaikkien mielestä. Sokrates saa osoitettua, että jossain tapauksissa, kuten kuvanveistossa, halvempikin materiaali voi olla yhtä kaunista mutta tarkoituksenmukaisempaa. Päädytään siihen, että kauneus on sopivuutta.

Tämän jälkeen Hippias yrittää väittää, että todellista kauneutta on elää rikkaana, terveenä ja kreikkalaisten kunnioittamana vanhaksi ja saada kunniakkaat hautajaiset (291d). Sokrates osoittaa, ettei heeroksille, kuten Akhilleukselle, olisi ollut kunniakasta olla kuolematta nuorena. Hippiaan vastaus ei siis vieläkään kelvannut yleispäteväksi. Väittely jatkuu sopivuusaiheesta. Päädytään siihen, ettei kaikki kyvykkyys ja käyttökelpoisuus voi olla kaunista, koska henkilö voi olla kyvykäs myös tekemään pahaa ja rumaa — kauneus on siis käyttökelpoisuutta ja kyvykkyyttä hyvän tekemiseen. Tästä kuitenkin seuraisi, että kauneus olisi syy ja hyvä seuraus, kun taas Sokrates ja Hippias vaativat, että kauneuden tulee olla itsessään hyvää, ei ainoastaan sen aiheuttaja.

Seuraavaksi he yrittävät lähestyä kauneutta määrittelemällä sen kuulon ja näön kautta saatavaksi mielihyväksi (298a). Kaikkia mielihyvää tuottavia asioita ei kuitenkaan saada mahtumaan kuulolla ja näöllä aistittaviksi, joten joudutaan toteamaan, etteivät ne siis ole kauniita vaan ainoastaan miellyttäviä. Lopulta keskustelu päätyy umpikujaan, ja myös Hippias kyllästyy vääntämiseen. Hän toteaa kauneuden olevan sitä, että puhuu hyvin oikeuden istunnossa, saa kuulijansa vakuuttumaan ja näin voittaa istunnon. Sokrates ei voi hyväksyä tällaista sofisteille tyypillistä näkökantaa, sillä eihän voi tietää, onko joku puhunut kauniisti, jos ei tiedä mitä kauneus on.