Ilmari Pimiä

Wikipedia

Ilmari Pimiä (19. kesäkuuta 1897 Kivennavalla – 22. marraskuuta 1989 Helsingissä) oli suomalainen kirjailija ja runoilija, kuvataiteilija, piirustuksenopettaja.

Ilmari Pimiän isä oli Kivennavan suntio ja koulumestari. Pimiä kirjoitti ylioppilaaksi Terijoen yhteiskoulusta 1916 ja suoritti piirustuksenopettajan tutkinnon Taideteollisessa keskuskoulussa. Hän toimi 1920-luvulta 1960-luvun puoliväliin saakka piirustuksenopettajana mm. Viipurin klassillisessa lyseossa, Viipurin uudessa yhteiskoulussa ja Helsingin Kirkkopuiston tyttökoulussa.

Pimiä oli Olavi Paavolaisen lapsuudenystävä ja eli väkevästi mukana Tulenkantajien vaiheissa. Pimiän kirjallinen ura alkoi yhteiskokoelmista Nuoret runoilijat (1924) ja Hurmioituneet kasvot (1925). Hänen oma esikoiskokoelmansa Näkinkenkä ilmestyi 1926. Hän kirjoitti runotekstit Karjalan liiton muistojulkaisuun Rakas entinen Karjala, joka ilmestyi 1942, ja toimi muutenkin teoksen avustajana. Teoksen toimitti Olavi Paavolainen. Sodan jälkeen Pimiä tuli tunnetuksi karjalaisrunoilijana, joka tulkitsi kotinsa menettäneiden evakkojen tuntoja. Viimeinen julkaistu teos Jäivät seudut rakkahimmat (1980) sisältää muistoja Karjalasta.

[muokkaa] Kirjallinen tuotanto

• Näkinkenkä (runoja, 1926)
• Taivaan polku (runoja, 1929)
• Viimeinen porras (uskonnollisaiheisia runoja, 1936)
• Unen maa (runoja Karjalalle, 1942)
• Valitut runot (1948)
• Jäivät seudut rakkahimmat (runoja ja muisteluita, 1980)

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kirjailijat puhuvat: Tulenkantajat / toimittanut Ritva Haavikko (Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1976)
• Lappeenranta / Pimiä