Itsevaltius
Wikipedia
| Hallitusmuodot |
|---|
|
Tämä artikkeli on osa |
|
| muokkaa |
Itsevaltius on hallitusmuoto, jossa hallitsijan valtaa ei rajoiteta millään tavalla. Hallitsija on myös lain yläpuolella.
Hallitsijan yksinvaltaa on usein perusteltu usein jumalallisella mandaatilla. Näin ainakin Egyptin faaraoiden, Rooman keisareiden, Venäjän tsaarien ja Euroopan kuninkaiden tapauksessa. Itsevaltaisen aseman voi hankkia myös vallankaappauksella, jolloin valtiota usein nimitetään diktatuuriksi.
Rajoittamatonta yksinvaltaa tai sen kannatusta alettiin 1600-luvulla kutsua absolutismiksi. Absoluuttisen itsevaltiaan perikuva, Ranskan Aurinkokuningas (Ludvig XIV) määritti absolutismin lyhyesti ja ytimekkäästi "valtio olen minä". Kuningas halusi hoitaa kaikki valtion asiat itse, vaikka tarvitsikin avukseen neuvonantajia. Hän ei ottanut neuvonantajiaan aateliston joukosta, kuten oli aiemmin ollut tapana, vaan kolmannen säädyn oppineista. Lainsäädäntö-, tuomio-, ja toimeenpanovalta ovat kaikki keskittyneet samalle henkilölle.
Ranskassa kolmas sääty syrjäytti (jumalallisen) itsevaltiuden Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789. Vaikka vallankumouksen jälkeen palattiinkin takaisin itsevaltiuteen, samanlaisesta jumalallisesta vallasta ei enää ollut kyse, vaan esimerkiksi keisari Napoleon I:n yksinvaltaisesta hallituksesta.
Ranskan vallankumouksen myötä itsevaltiudesta vähitellen luovuttiin ja hallitsijan valtaa alkoivat rajata perustuslait.
