Joan Crawford

Wikipedia

   

Joan Crawford
Joan Crawford (1948)
Syntymäaika:	23. maaliskuuta 1905
Syntymäpaikka:	San Antonio, Texas
Pituus:	163 cm [1]
Kuolinaika:	10. toukokuuta 1977
Syntymänimi:	Lucille Fay LeSueur
Merkittävä(t) rooli(t):	Grand Hotel, Mildred Pierce, Baby Jane

Joan Crawford, oik. Lucille Fay LeSueur (23. maaliskuuta 1905, San Antonio, Texas – 10. toukokuuta 1977, New York) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä ja amerikkalainen ikoni. Nykyään Crawfordia pidetään yhtenä Hollywoodin kulta-ajan legendaarisimmista näyttelijöistä ^[2].

Joan Crawford aloitti uransa tanssijana New Yorkissa ja siirtyi mykkäelokuviin vuonna 1925, jolloin hän allekirjoitti sopimuksen elokuvajätti MGM:n kanssa. Alkujaan hän esiintyi vain pienissä sivurooleissa, mutta kohosi 1930-luvulla nopeasti suosittujen "flapper"-elokuvien kautta yhdeksi Hollywoodin kirkkaimmista tähdistä. Erityisen tunnetuksi Crawford tuli eräänlaisista tuhkimotarinaelokuvistaan, joissa hän esitti köyhiä ja ahkeria tyttöjä, jotka lopulta menestyivät kovan työnsä seurauksena. Myöhemmin hänen rooleikseen vakiintuivat vahvat, määrätietoiset ja menestyneet naiset. Parhaan naispääosan Oscarilla Crawford palkittiin vuonna 1945 elokuvasta Mildred Pierce - amerikkalainen nainen.

Lähes viisikymmentä vuotta kestäneellä urallaan Crawford ehti näytellä sekä elokuvissa, televisiossa että radiossa. Hän myös työskenteli vuosia miehensä Al Steelen johtamassa Pepsi-yhtiössä. Yhtiön johtokuntaan hänet valittiin miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1959, ja hän erosi paikalta vasta 1973. Elokuvauransa hän päätti vuonna 1970. Crawford kuoli seitsemän vuotta myöhemmin kotonaan New York Cityssä.

[muokkaa] Nuoruus

Ranskalais-englantilaista sukujuurta oleva Crawford syntyi kolmanneksi lapseksi katoliseen LeSueurin perheeseen Texasin San Antoniossa 23. maaliskuuta vuonna 1905 Thomas E. LeSueurille (1868–1938) ja Anna Bell Johnsonille (1884–1958). Vanhemmat eivät olleet naimisissa ^[3]. Crawfordin vanhempiin sisaruksiin kuuluivat varhaislapsuudessaan kuollut Daisy ja kaksi vuotta Joania vanhempi Hal LeSueur. Crawfordin isä hylkäsi perheen joko ennen Joanin syntymää tai pian hänen syntymänsä jälkeen Joanin ollessa vain muutaman kuukauden vanha. Crawford itse sanoi lähdön tapahtuneen hänen ollessaan vielä sylivauva, mutta monet muut lähteet ovat kertoneet isän lähteneen jo ennen tyttärensä syntymää ^[4].

Sisuuntuneen Annan lapsineen tiedetään kuitenkin muuttaneen pian tämän jälkeen Lawtonin kaupunkiin Oklahomaan, jossa hän oli aikeissa aloittaa uuden elämän. Anna tutustuikin nopeasti elokuvateatterinomistaja Henry J. Cassiniin ja meni tämän kanssa naimisiin viisi vuotta nuorimman tyttärensä syntymän jälkeen vuonna 1910. Crawfordista tuli avioliiton seurauksena Billie Cassin, ja hän kasvoi luullen Henryä isäkseen. Vasta Hal-veli korjasi tämän käsityksen muutamaa vuotta myöhemmin.

Viisivuotias Crawford katseli ahkerasti isäpuolensa teatterin lavalla esitettyjä vaudevillenäytöksiä ja haaveili itsekin tanssijan urasta. Isäpuoli oli muutenkin kannustava: Hän muun muassa maksoi Crawfordin tanssitunnit ja antoi ottotyttärensä harjoitella vapaa-aikoinaan teatterinsa lavalla. Crawford sai myös vapaasti leikkiä teatterin rooliasuilla ja maskeilla ja sisällyttää niitä omiin "näytöksiinsä". Vielä alkamatonta tanssijan uraa kuitenkin vaikeutti Joanin loukkaantuminen; hän astui vahingossa rikkonaiseen pulloon ja sai jalkaansa syvän haavan. Puoleentoista vuoteen pieni Joan ei loukkaantumisensa takia päässyt edes käymään koulua. Kolmen leikkauksen jälkeen jalka oli jälleen kunnossa, mutta tytölle kerrottiin olevan erittäin epätodennäköistä, että hän enää koskaan voisi tanssia kuten ennen. Crawford, joka oli päättänyt tulla tanssijaksi vaikka mikä olisi, ei kuitenkaan lannistunut ja harjoitti jalkaansa päivittäin. Hän onnistuikin voittamaan vammansa ja pystyi jälleen sekä kävelemään että tanssimaan aivan kuten ennen loukkaantumistaankin.

Suhde isäpuoli Cassiniin oli aina ollut lämmin. Crawford oli kasvanut luullen miestä isäkseen, eikä ollut osannut kaivata oikeaa isäänsä. Cassinistä kehittyi Crawfordin varhaisen elämän tärkein henkilö, sillä suhde äitiin oli huono ja etäinen; Hal-veli oli äidin suosikki. Äiti ei myöskään osannut arvostaa tyttärensä unelmaa tulla kuuluisaksi tanssijaksi. Hän itse työskenteli monessa työssä taatakseen perheelleen elannon, eikä hänellä ollut aikaa unelmille. Crawford taas oli vakaasti päättänyt, ettei koskaan joutuisi raatamaan äitinsä tavoin. Crawford siis tukeutui vahvasti isäpuoleensa, ja päinvastoin: jo 11-vuotiaana hän oli seksisuhteessa isäpuolensa kanssa ^[5]. Suhteen alkamista oli ilmeisesti edesauttanut se seikka, että Crawford oli saanut tietää Cassinin olevan vain hänen isäpuolensa, eikä suinkaan hänen biologinen isänsä. Suhde selvisi pian Annalle, joka erosi nopeasti miehestään ja muutti vuonna 1916 kaksine lapsine Kansas Cityyn, Missouriin. Anna ei kuitenkaan voinut antaa anteeksi tyttärelleen, jota syytti miehensä viettelystä.

Kansas Cityssä perheen rahahuolet alkoivat, ja perheen molemmat lapset joutuivat työhön. He työskentelivät hotellin pesulassa ja saivat vastineeksi elää hotellissa. 13-vuotiaana Crawford päätyi opiskelemaan katoliseen St. Agnes Academy -sisäoppilaitokseen. Raha oli kuitenkin yhä tiukoilla, ja Anna oli edelleen pakotettu työskentelemään pesulassa. Lopulta Crawford itsekin joutui työskentelemään oppilaitoksessaan opetuksensa vastineeksi. Tyttö kadehti muita oppilaita, jotka saattoivat keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Agneksen jälkeen Crawford siirtyi Rockinghamin akatemiaan, jossa sama järjestely jatkui. Hän vietti yhä enemmän aikaa työnsä parissa, ja koulutus jäi toiselle sijalle. Kotona Kansas Cityssä äiti Anna oli mennyt jälleen kerran uusiin naimisiin, eikä Anna halunnut viettelijäksi uskomaansa tytärtä takaisin kotiin. Crawfordille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kotoa ja jatkaa opintojaan. Vuonna 1922 hän jatkoi yliopistotasolle. Hän jaksoikin opiskella lähes vuoden, mutta hänen samanaikaisesti tekemänsä työ ja öinen juhliminen veivät osansa Crawfordin ajasta. Jäätyään pahasti jälkeen opinnoissaan hän tuli siihen tulokseen, ettei opiskelu ollut häntä varten ja lopetti koulun.

[muokkaa] Ura

Joan Crawford elokuvassa Naiset vuonna 1939. Se oli Crawfordin toinen yhteinen elokuva ohjaaja Cukorin kanssa. He tekivät lopulta neljä elokuvaa yhdessä.

Crawford aloitti yli neljä vuosikymmentä kestäneen uransa New Yorkissa tanssijana ja käytti edelleen nimeä Lucille LeSueur. Hän esiintyi päivisin teatterissa, iltaisin klubeilla ja osallistui muutamiin tanssikilpailuihin lyhytaikaisen tanssiparinsa ja poikaystävänsä Michael Cudahyn kanssa. Pari onnistuikin voittamaan useita palkintoja, mutta henkilökohtaisten syiden takia he lopettivat yhdessä tanssimisen.

Harry Rapf, yksi silloisen Hollywoodin johtavista voimista, sattui näkemään Crawfordin The Passing Show of 1924-tuotannossa ja kiinnostui. Vuonna 1924 Crawford allekirjoitti ensimmäisen sopimuksensa elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa. Uuden vuoden päivänä 1925 hän nousi junaan ja aloitti matkansa Kalifornian Culver Cityyn, jossa MGM:n studiot sijaitsivat.

[muokkaa] Ensimmäiset vuodet Hollywoodissa

Vuonna 1925 Crawford aloitti näyttelijänuransa mykkäelokuvassa Liikemies koko päivän (eng. Old Clothes). Hän oli kyllä esiintynyt aiemmin muutamassa muussa elokuvatuotannossa, mutta vain statistin roolissa. Tälläisiin "pikkurooleihin" kuului muun muassa Crawfordin esiintyminen Norma Shearerin body doublena elokuvassa Sydämen ääni (1925). Se oli hänen ensimmäinen roolinsa valkokankailla.

Hän myös vaihtoi nimensä Joan Crawfordiksi, sillä vanhan sukunimen LeSueurin katsottiin kuulostavan liikaa englanninkielen sanalta sewer, "viemäri". Se ei myöskään ollut englanninkielinen sukunimi ja oli täten hankalasti lausuttavissa. Uusi nimi valittiin fanilehti Movie Weeklyn järjestämän kilpailun kautta. Voittajaksi valittiin ensin nimi Joan Arden, mutta kävi ilmi, että sen niminen näyttelijä oli jo mukana alalla. Ei siis auttanut muuta kuin valita jokin toinen nimi. Lopulta voittajaksi valittiin Joan Crawford, ja sen ehdottaja palkittiin ehdotuksestaan viidellä sadalla dollarilla. Crawfordin kerrotaan olleen ensin närkästynyt uudesta nimestään ja kutsuneen itseään JoAnneksi. Hänen mielestään nimi muistutti liikaa sanaa crawfish, "rapu". Uusi nimi kuitenkin takasi sen, että myös hänen uransa saisi uuden alun.

[muokkaa] Menestystä MGM:llä

Uransa alkuaikoina Crawford esiintyi lähinnä sivurooleissa studionsa MGM:n johtavien miestähtien kiinnostuksen kohteena. Hän ehti myös näytellä Lon Chaney vanhemman kanssa vuonna 1927 valmistuneessa elokuvassa Kädetön Alfonso. Elokuvaa kuvaillaan usein Crawfordin sen ajan epätavallisimmaksi elokuvaksi. Myöhemmin Crawford myös kertoi oppineensa enemmän Chaneylta kuin keneltäkään muulta vastanäyttelijältään koko pitkän uransa aikana ^[6].

Vuonna 1928 Crawford näytteli suuren suosion saavuttaneessa Tanssivat tyttäremme-elokuvassa. Elokuva antoi Crawfordille mahdollisuuden esitellä kunnolla molempia taitojaan, sekä näyttelijän että tanssijan kykyjään, ja sitä pidetäänkin usein hänen varsinaisena läpimurtoroolinaan. Elokuva myös toi Crawfordille laajan fanikunnan, mutta erityisesti nuoret naiset löysivät hänet ja alkoivat pitää häntä esikuvanaan. 1930-luvulla Crawfordin ura nousi muutenkin aivan uudelle tasolle. Äänielokuva alkoi syrjäyttää vanhaa mykkäelokuvaa, ja moni näyttelijä epäonnistui siirtymään vanhasta trendistä uuteen. Crawfordin oma ääni sen sijaan oli vahva ja juuri sopiva tähän muutokseen. Hänen ensimmäinen äänielokuvansa oli Hollywood revue 1930 vuodelta 1929.

Crawford myös alkoi esiintyä yhdessä monien kuuluisuuksien kuten Greta Garbon ja Clark Gablen kanssa. Useiden hittielokuviensa ja yllättävän suosionsa ansiosta hän oli nyt lähes heidän veroisensa kuuluisuus, jonka esiintyminen elokuvissa takasi suuret katsojaluvut. Tänä aikana hän myös näytteli ensimmäisessä "ryysyistä rikkauksiin" -tarinassaan roolissa määrätietoisena ja ahkerana mutta köyhänä tyttönä, joka oli valmis tekemään mitä tahansa menestyäkseen. Tästä roolista kehittyi myöhemmin hänen "tavaramerkkinsä". Nämä "Tuhkimotarinat" tuntuivat viehättävän erityisesti nuoria naisia, jotka olivat ottaneet Crawfordin omakseen jo elokuvan Tanssivat tyttäremme jälkeen. 1930-luvun suuren lamakauden naiset vaikuttivat samastuvan voimakkaasti Crawfordin hahmojen kamppailuihin kovissa ja köyhissä olosuhteissa, ja elokuvien onnelliset loput antoivat luultavasti heillekin toivoa paremmasta. Hänen studionsa MGM myös toimitti julkisuuteen runsaasti materiaalia Crawfordin omista köyhistä lähtökohdista, jolloin fanit luonnollisesti rinnastivat Crawfordin itsensäkin hahmojensa kaltaiseksi "Tuhkimoksi".

"Jumalaisen Garbon" kanssa Crawford esiintyi yhdessä klassikkoelokuvassa Grand Hotel, joka sai parhaan elokuvan Oscarin vuonna 1932. Se oli ainoa Crawfordin elokuvista, joka tämän himotun palkinnon voitti. Elokuvassa olivat mukana myös Barrymoren veljekset Lionel ja John. Crawford näytteli juonikasta pikakirjoittajaa, joka ihastuu John Barrymoren esittämään paroniin. Grand Hotel on huomattava siitä, että se on yksi ensimmäisistä "all-star"-elokuvista: sen päärooleissa esiintyi nimen mukaisesti useita supertähtiä, mikä oli niihin aikoihin epätavallista.

Joan Crawford elokuvan Naiset (1939) trailerissa.

Ensimmäinen Gablen kanssa tehty elokuva Hänen rakastajattarensa (1931) osoittautui suureksi menestykseksi. Tämän johdosta pari teki yhdessä vielä seitsemän muuta elokuvaa seuraavan yhdeksän vuoden sisällä. Crawfordilla oli myös elokuvan kuvausten aikana lyhyt romanssi Gablen kanssa huolimatta siitä, että hän oli yhä naimisissa ensimmäisen miehensä Douglas Fairbanks Juniorin kanssa. Crawfordin ja Gablen on/off-suhde jatkui aina miehen kuolemaan saakka. Tulevan toisen aviomiehensä Franchot Tonen Crawford puolestaan tapasi elokuvan Hänen suuri rakkautensa kuvauksissa alkuvuodesta 1933. He menivät naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. Tone on kolmanneksi eniten yhteisiä elokuvia Crawfordin kanssa tehnyt näyttelijä: he tekivät yhdessä seitsemän elokuvaa. Hänen edelleen pääsivät vain Gable (kahdeksan yhteistä elokuvaa) ja Gwen Lee (yhdeksän yhteistä elokuvaa).

Vaikka monet Crawfordin 1930-luvun elokuvista niittivät mainetta ja menestystä, vuosikymmenen lopulla kiinnostus niihin ja Crawfordiin itseensä väheni ja hänet leimattiin monien muiden näyttelijöiden ohella niin sanotuksi box-office poisoniksi, josta ei enää ollut menestymään. Tämä johtui suurilta osin siitä, että Crawford hahmoineen oli omaksunut hienostuneemman tyylin ja vallitseviksi elementeiksi olivat sen johdosta nousseet hahmon varsinaisten luonteenpiirteiden sijaan kauniit vaatteet, asusteet ja hiustyylit. Tähän ihailijat pian väsyivät, ja Crawfordin elokuvien tuotot alkoivat laskea. Yhteistyöstä ohjaaja George Cukorin kanssa syntyi kuitenkin elokuva Naiset (1939), joka hieman elvytti Crawfordin asemaa MGM:llä. He tekivät yhdessä vielä kaksi elokuvaa ennen Crawfordin siirtymistä toiseen elokuvayhtiöön.‎

Crawfordille tarjottiin myös Scarlett O'Haran roolia elokuvasta Tuulen viemää (1939). Vastanäyttelijäksi Rhett Butlerin rooliin oli jo valittu pitkäaikainen yhteistyökumppani ja rakastaja Clark Gable. Crawford kuitenkin kieltäytyi roolista. Hän tarvitsi hittielokuvan useiden floppiensa jälkeen, eikä uskonut Tuulen viemää-elokuvan menestyvän tarpeeksi. Scarlett O'Haraksi valittiin lopulta nuori britti nimeltä Vivien Leigh, joka palkittiin Oscarilla suorituksestaan. Elokuvakin oli menestys. Se voitti muun muassa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja on nykyään yksi kaikkien aikojen suosituimmista elokuvista.

[muokkaa] Muutto Warnerille

Sopimus MGM:n kanssa päättyi 18 vuoden yhteistyön jälkeen kesäkuussa vuonna 1943, ja entinen "MGM:n kuningatar" joutui etsimään itselleen uuden kodin. Loppua kohden suhde studioon oli ollut jäätävä: Crawford halusi epätoivoisesti löytää itselleen roolin, joka tekisi hänestä vakavasti otettavan näyttelijättären, mutta MGM ei ollut kiinnostunut panostamaan häneen, vaan sen sijaan suosi Crawfordin kilpailijoita Greta Garboa ja Norma Sheareria. Loppuvuosinaan MGM:llä Crawford ei tehnyt yhtäkään hittielokuvaa, suurelta osin siksi, ettei studio tarjonnut niitä hänelle. Sopimuksen päättyessä molemmat osapuolet olivat iloisia päästessään toisistaan eroon.

Oscar-palkitussa Mildred Piercessä Crawford esitti uudeksi tavaramerkikseen kohonnutta vahvaa ja menestynyttä naista ja käytti kuuluisia olkatoppauksiaan.

Muutamaa päivää myöhemmin, heinäkuussa 1943, Crawford allekirjoitti sopimuksen Warner Bros.-elokuvayhtiön kanssa. Hänen ensimmäinen elokuvansa WB:llä oli Hollywood Canteen (1944), jossa esiintyi myös monia muita Hollywood-tähtiä. Tämän jälkeen Crawford piti lähes vuoden mittaisen tauon näyttelemisestä. Hänelle ei kelvannut yksikään studion tarjoama käsikirjoitus. Studion johtaja Jack Warner hermostui, sillä vaikka Crawford ei tehnyt yhtäkään elokuvaa, joutui yhtiö silti maksamaan hänelle. Lopulta Crawford löysi haluamansa roolin, ja Michael Curtizin ohjaaman Mildred Pierce - amerikkalainen nainen -elokuvan kuvaukset aloitettiin vuonna 1945. Elokuvasta tuli suuri hitti, ja erityisesti kriitikot kehuivat Crawfordin suoritusta. Yhteistyö tuotti tulosta myös Oscar-rintamalla; Crawford sai ensimmäisen ja ainoan Oscar-palkintonsa roolistaan keskiluokkaisena äitinä. Crawfordin kuoleman jälkeen kyseinen palkinto myytiin huutokaupassa 68 000 dollarilla.

Elokuvassa Mieletön rakkaus näkyi Crawfordin perfektionismi. Hän otti perusteellisesti selvää hahmonsa mielisairaudesta ja työskenteli elokuvan aikana läheisesti mielisairaiden ja näiden psykiatrien kanssa.

Mildred Pierce merkkasi käännekohtaa myös Crawfordin hahmoille. Aiemmin hän oli esittänyt pääasiassa nuoria tyttöjä, jotka olivat kotoisin huonoista olosuhteista ja joiden täytyi työskennellä ahkerasti päästäkseen lopulta huipulle. Nyt Crawfordin tytöt aikuistuivat, ja hän alkoi esittää vahvoja, kyvykkäitä aikuisia naisia, jotka jo olivat menestyneet. Näitä hahmoja esittäessään Crawford myös otti käyttöön runsaat olkatoppauksensa, joista hän sittemmin tuli kuuluisaksi. Tämä Crawfordin uusi rooli ei miellyttänyt ainoastaan naiskatsojia, vaan hänestä myös tuli suosittu homoikoni ^[7]. Tämä asema on säilynyt näihin päiviin asti.

Oscar-palkinto tuntui tyydyttäneen Crawfordin halun näyttää olevansa enemmän kuin pelkkä kaunis kasvo ja antaneen hänelle itsevarmuutta näyttelijänä, sillä muutaman seuraavan vuoden ajan Crawford oli alansa huipulla. Seuraavan Oscar-ehdokkuutensa hän sai vuonna 1947 valmistuneesta elokuvasta Mieletön rakkaus. Elokuvaa varten Crawford teki töitä omien sanojensa mukaan enemmän kuin koskaan ^[8]. Hän kävi tutustumassa psykoottisiin potilaisiin useissa sairaaloissa ja jututti psykiatreja. Hän halusi kuvata mielisairaan naisen mahdollisimman todenmukaisesti ja omalle tyylilleen uskollisesti näytellä roolin täydellisesti. Crawford ei voittanut Oscar-palkintoa, mutta se ei jarruttanut hänen menestystään WB:llä. Ongelmat studion kanssa alkoivat vasta 1950-luvun alussa. Crawfordin sen ajan elokuvat olivat parhaimmillaankin vain keskinkertaisia, huonoimmat suorastaan heikkoja. Crawford itse pyysi vapautusta sopimuksestaan vuonna 1952, ja oli taas suuren hitin tarpeessa.

[muokkaa] Loppuvuodet

Ensimmäinen freelancerina tehty elokuva toi heti menestystä; Crawfordin kolmas ja samalla viimeinen, Oscar-ehdokkuus tuli film noir -elokuvasta Pelko vuonna 1952. Tälläkään kertaa Crawford ei onnistunut voittamaan. Kahden vuoden kuluttua hän teki western-elokuvan Johnny Guitar, josta ei tullut suurta menestystä. Crawfordin ura alkoi olla jo ohi, ja sen hän tajusi itsekin. Vuonna 1955 hän tapasi neljännen miehensä Alfred N. Steelen ja vetäytyi suurelta osin elokuvateollisuudesta työskennelläkseen miehensä yhtiön Pepsin parissa. Vuotta myöhemmin hän näytteli elokuvassa Syyslehtiä. Myöhemmin Crawford kertoi elokuvan olleen yksi hänen henkilökohtaisista suosikeistaan ^[9]. Vuosikymmenen lopulla hänelle suunniteltiin omaa televisiosarjaa. The Joan Crawford Show'ksi kutsuttu sarja ei kuitenkaan kiinnostanut televisioyhtiöitä ja idea hylättiin.

Elokuvan Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? juliste. Baby Jane aloitti Crawfordin uran kauhuelokuvissa.

1960-luvulla Crawfordin ura oli jo hiipunut. Miehensä kuoleman jälkeen hän teki muutaman elokuvan enimmäkseen taloudellisista syistä. Hänen rahatilanteensa oli nimittäin huomattavasti heikentynyt Steelen kuoleman jälkeen. Vuonna 1962 hän näytteli toista pääosaa suurta menestystä saaneessa elokuvassa Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? yhdessä toisen silloisen "legendan" Bette Davisin kanssa. Davis huomioitiin suorituksestaan Oscar-ehdokkuudella, mutta pysti menikin Anne Bancroftille. Crawford nouti palkinnon poissa olleen Bancroftin puolesta ja sai samalla tilaisuuden ilkkua inhoamalleen Davisille. Kaksikko työskenteli vielä kerran yhdessä Murha asuu sydämessä-elokuvassa vuonna 1964. Crawford kuitenkin jättäytyi elokuvasta heidän erimielisyyksiensä takia kesken filmausten, ja hänen tilalleen palkattiin Olivia de Havilland.

Baby Jane jäi Crawfordin viimeiseksi "laatuelokuvaksi". Seuraavat vuodet hän teki erityisesti B-luokan kauhuelokuvia yhdessä muun muassa ohjaaja William Castlen kanssa. Crawfordin viimeinen elokuvarooli oli scifi-elokuvassa Trogi vuonna 1970. Hän jatkoi kuitenkin näyttelemistä pienissä rooleissa television ja radion puolella. Crawfordin kuuluisin televisioesiintyminen on kenties vierailu omana itsenään "komedian kuningattaren" Lucille Ballin vetämässä The Lucy Show'ssa vuonna 1968. Alkoholisti-Crawford oli jakson kuvauksissa usein humalassa, eikä muutenkaan tullut toimeen päätähti Ballin kanssa, joka vaati hänen vaihtamistaan toiseen näyttelijään. Heidän keskinäinen kahinansa keräsi aikanaan paljon median huomiota. Nuoren ohjaajalupauksen Steven Spielbergin kanssa Crawford puolestaan työskenteli yhdessä tv-sarjan Yöjuttu jaksossa nimeltä Eyes. Heistä tuli kuvausten aikana myös ystävyksiä. Tämä ystävyys kesti aina Crawfordin kuolemaan asti. Crawford esiintyi viimeisen kerran ruudussa sarjassa The Sixth Sense. Tämän jälkeen hän päätti uransa.

Pitkän uransa aikana Crawford ehti esiintyä yli 80 elokuvassa ja lisäksi lukuisissa tv- ja radio-ohjelmissa. Mainoksia hän teki muun muassa Max Factor-meikkivalmistajalle, Coca-Colalle sekä Lux-ihosaippualle ^[10].

[muokkaa] Avioliitot

Useiden romanssiensa lisäksi Joan Crawford oli naimisissa ainakin neljä kertaa. Joissakin lähteissä mainitaan myös vuoden kestänyt avioliitto James Barratt Weltonin kanssa, mutta virallista vahvistusta ei tälle ole saatu ^[11].

Romanssi näyttelijä Douglas Fairbanks Juniorin kanssa alkoi vuonna 1929 ja johti avioliittoon vielä samana vuonna; heidät vihittiin 3. kesäkuuta 1929. Fairbanks tuli näyttelijäperheestä ja oli menestynyt alalla lähinnä sukunimensä takia, kun taas Joan oli saanut raataa taatakseen menestyksensä. Erilaiset asenteet rasittivat liittoa, ja lisäksi molemmat vielä pettivät tahoillaan toisiaan. Avioliitto päättyi toukokuussa 1933 neljän aviovuoden jälkeen.

Toisen aviomiehensä Franchot Tonen Crawford oli tavannut Hänen suuri rakkautensa-elokuvan kuvauksissa vuoden 1933 alussa ollessaan vielä naimisissa ensimmäisen miehensä kanssa. Joanin avioeron tultua voimaan muutamaa kuukautta myöhemmin alkoivat he virallisesti tapailla toisiaan. He seurustelivat kaksi vuotta ja menivät naimisiin 11. lokakuuta 1935. He erosivat neljä vuotta myöhemmin 1939, mutta pysyivät hyvinä ystävinä. Crawfordin omaelämäkerran mukaan hän hoiti Tonea tämän sairauden viime metreillä, ja tämän kuoleman jälkeen sirotutti hänen tuhkansa.

Joan Crawford ja Phillip Terry vihittiin 21. heinäkuuta 1942 vajaa vuosi tapaamisensa jälkeen. Heillä oli yksi lapsi, adoptoitu Christopher Terry. Crawfordin kolmas avioliitto osui aikaan, jolloin hän oli juuri jättänyt ensimmäisen elokuvayhtiönsä MGM:n ja siirtynyt WB:lle. Ura ei ottanut alkaakseen uudessa yhtiössä, mikä heijastui kotielämään. Myös Terryn isän pitkäaikainen ja lopulta kohtalokkaaksi koitunut sairaus koetteli parin suhdetta, sillä Phillipin oli otettava hoitaakseen vanhempiensa liikesuhteet ^[12]. Vuonna 1946 Terry ja Crawford erosivat, jolloin jälkimmäisestä tuli heidän lapsensa yksinhuoltaja. Crawford kutsui liittoa "erehdykseksi" ja myönsi myöhemmin menneensä naimisiin Terryn kanssa lähinnä yksinäisyydestä ^[13].

Pepsin johtajan Alfred N. Steelen Crawford tapasi juhlatilaisuudessa vuonna 1953. Steele oli vielä tällöin naimisissa toisen naisen kanssa. Erottuaan vaimostaan Steele otti uudelleen yhteyttä Crawfordiin, ja he menivät naimisiin Las Vegasissa 10. toukokuuta 1955. Liitto oli kaikista Crawfordin solmimista liitoista onnellisin ja päättyi vasta Steelen kuolemaan vuonna 1959. Crawford myös teki merkittävää työtä, ensin Steelen rinnalla ja miehen kuoleman jälkeen itsenäisesti Pepsille (johon hän viittasi heidän "lapsenaan" ^[14]) vuosina 1955-1973. Steelen kuoleman jälkeen Crawford valittiin miehensä paikalle yhtiön johtokuntaan. Hän erosi paikaltaan vuonna 1973.

Biseksuaalilla Crawfordilla kerrotaan myös olleen suhde näyttelijätärkollegoiden Marilyn Monroen ja Barbara Stanwyckin kanssa. ^{[15] [16]}

[muokkaa] Perhe

Lukuisia keskenmenoja aviomiestensä kanssa kokenut ^[17] Crawford adoptoi lopulta viisi lasta, joista hän kasvatti neljä. Ensimmäisen lapsensa hän adoptoi vuonna 1940. Kesäkuussa 1939 syntynyt tyttö nimettiin alun perin Joan Jr:ksi, mutta nimi vaihdettiin pian Christinaksi. Seuraavana vuorossa oli Christopher-poika, joka syntyi huhtikuussa 1941. Tämän biologinen äiti onnistui kuitenkin saamaan lapsensa olinpaikan selville ja vaati hänet takaisin. Lapsi annettiin myöhemmin uudelleen adoptioon. Kolmas tulokas oli lokakuussa 1943 syntynyt Christopher Terry, jonka Joan adoptoi yhdessä kolmannen miehensä Phillip Terryn kanssa. Nimi "Terry" pudotettiin pois Crawfordin erottua aviomiehestään. Kaksi viimeistä adoptiolasta olivat kaksoset Cynthia ja Cathy, jotka syntyivät tammikuussa 1947. Christina ja kaksoset ovat yhä elossa, Christopher menehtyi syöpään vuonna 2006.

Lapsista vanhin, Christina, on äitinsä tavoin näyttelijä. Hän on lisäksi myös kirjoittanut kirjan Äiti kulta (eng. Mommie Dearest) äidistään ja hirviömäisestä lapsuudestaan. Kirjassaan hän väittää Crawfordin olleen sadistinen, väkivaltainen juoppo, joka pahoinpiteli lapsiaan. Christopher tuki väitettä, kun taas kaksoset kiistivät ne. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva, jossa Faye Dunaway esitti julmaa Crawfordia.

Myös Crawfordin veli Hal LeSueur oli näyttelijä. Vaikka Crawford oli huonoissa väleissä veljensä kanssa, tuki hän tätä rahallisesti aina tämän kuolemaan asti. Hal kuoli vuonna 1963. Crawford ei ottanut osaa veljensä hautajaisiin. Halilla oli yksi lapsi, vuonna 1933 syntynyt tytär, joka nimettiin tätinsä mukaan Joan Crawford LeSueuriksi. Nuorempi Joan tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Joan Lowe. Hän työskenteli tanssijana Broadwayllä. Crawfordin äiti Anna kuoli vuonna 1958 74-vuotiaana. Häntäkin Crawford oli huonoista väleistä huolimatta tukenut taloudellisesti, ja äidin kuolema kosketti häntä enemmän kuin hän oli kuvitellut ^[18]. Biologisen isänsä Thomasin Crawford tapasi vain kerran elokuvansa Chained kuvauksissa vuonna 1934. Thomas kuoli neljä vuotta myöhemmin vuonna 1938.

Crawfordilla on adoptiolapsiensa Christopherin (neljä lasta), Cynthian ja Cathyn (kaksi lasta kummallakin) kautta kahdeksan lastenlasta.

[muokkaa] Muu yksityiselämä

Syntyjään katolinen Crawford alkoi 1930-luvulla harjoittaa Kristillisen tieteen oppeja. Vaikka hän ei omien sanojensa mukaan noudattanut liikkeen oppeja aivan sanatarkasti, hän uskoi ruumiillisten vaivojen voivan parantua uskon voimalla.^[19]

Crawford oli intohimoinen siivooja ja hyvin tarkka hygieniastaan. Hän pesi käsiään jopa kymmenen minuutin välein eikä voinut lähteä kotoa ilman hansikkaita. Hän nimittäin pelkäsi saavansa bakteereja käsiinsä. Crawford ei myöskään käyttänyt mitään asua tai asustetta kahteen kertaan, ellei sitä ollut käyttöjen välillä pesty. Hotellissa asuessaan hän aina vaati saada itse siivota huoneensa kylpyhuoneen ennen sen käyttöä. Kotona hän seurasi vieraitaan rätti kädessä ja pyyhki huolellisesti kaikki esineet, joihin he koskivat.^[20]

Myöhempinä vuosinaan Joan tunnustautui alkoholistiksi.^[21] Hän kertoi ongelman alkaneen noin 1938, jolloin hänen uransa laski hetkellisesti. Lisäksi aviomiehen kuolema 1959 ja Baby Janen rasittavat kuvaukset ajoivat Crawfordin juomaan yhä enemmän ja enemmän. Crawford tajusi ongelmansa 1960-luvun lopulla puhuessaan tyttärensä kanssa puhelimessa; hän huomasi, ettei kyennyt edes muistamaan, mistä he hetki sitten olivat puhuneet. Hän kertoi juomisen loppuneen siihen, vaikka hän silloin tällöin vielä nauttikin kohtuullisesti alkoholia. Kokonaan hän lopetti alkoholin käytön vuonna 1974.

Crawfordilla oli läheinen suhde ihailijoihinsa, ja hän oli lähes omistautunut heille. Jokaiseen ihailijakirjeeseen vastattiin; vastauksen kirjoitti joko Crawford itse tai joku varta vasten sitä varten palkatuista työntekijöistä. Crawfordilla oli jopa erityinen asu tätä työtä varten. Joinakin aikoina postia tuli niin paljon, että vastaaminen vei suurimman osan hänen vapaa-ajastaan. Hänen ollessaan matkalla Euroopassa kävi innokas ihailijajoukko hänen kimppuunsa ja repi vaatteita hänen yltään. Tarinan mukaan Crawford oli ihastunut ja syvästi liikuttunut.^[22]

[muokkaa] Viimeiset vuodet

Crawfordin ensimmäinen omaelämäkerta A Portrait of Joan julkaistiin 1962. Se kirjoitettiin yhteistyössä haamukirjailija Jane Kesner Ardmoren kanssa. Kirja antoi pintapuolisen ja kiillotetun kuvauksen Crawfordin elämästä, sillä hän jätti paljon kertomatta ja kaunisteli joitakin osia. Seuraava omaelämäkerta My Way of Life julkaistiin 1971. Se keskittyi näyttelijättären elämän, jota kuvattiin nyt paljon syvemmin kuin ensimmäisessä kirjassa, kuvauksen lisäksi myös antamaan vinkkejä muun muassa kauneuden- ja kodinhoitoon. Crawford itse kutsui kirjaa "käsikirjoitukseksi täydelliselle naiselle" ^[23].

Crawford sai vuonna 1969 Golden Globe -gaalan Cecil B. DeMille -palkinnon elämäntyöstään. Palkinnon hänelle luovutti western-ikoni John Wayne. Crawford oli ollut ehdolla palkinnolle kerran aikaisemminkin vuonna 1954, mutta sinä vuonna palkinto meni Darryl F. Zanuckille. Crawford oli yhteensä kolme kertaa Golden Globe-ehdokkaana. Hän vieraili samaten kolmesti DeMillen juontamassa tv-show'ssa. Muita merkittäviä palkintoja Crawford ei enää uransa loppupuolella saanutkaan.

Viimeisinä vuosinaan Crawford alkoi yhä enemmän eristäytyä julkisuudesta. Hän esiintyi julkisesti viimeisen kerran vuonna 1974 osallistuessaan elokuvan Naiset kollegansa ja pitkäaikaisen ystävänsä Rosalind Russellin kunniaksi järjestettyihin juhliin New Yorkin Rainbow Room -ravintolassa. Juhlien lomassa hänestä otettiin valokuva Russellin kanssa. Nähtyään myöhemmin kyseisen valokuvan aina ulkonäöstään ja imagostaan tarkka Crawford kauhistui omaa ulkonäköään, sillä kuva ei ollut kovin edustava. Hänen kerrotaan sanoneen, ettei enää koskaan esiinny yhdessäkään valokuvassa ^[24], mikä osoittautuikin siinä mielessä todeksi, että tämän jälkeen Crawford vetäytyi lopullisesti julkisuudesta. Kuva siis todellakin jäi hänen viimeiseksi "julkiseksi" valokuvakseen.

Joan Crawford kuoli sydänkohtaukseen 72-vuotiaana 10. toukokuuta 1977. Kuolemansa aikaan hän sairasti myös haimasyöpää. Aikoinaan epäiltiin hänen kuolleen oman kätensä kautta, sillä hänen kuolinpäivänsä sattui olemaan myös hänen ja 18 vuotta aikaisemmin kuolleen aviomiehen Al Steelen hääpäivä. Crawford tuhkattiin ja tuhkat asetettiin kryptaan Ferncliffin hautausmaalle Hartsdaleen New Yorkiin puoliso Al Steelen viereen. Crawfordin jalan- ja kädenjäljet on ikuistettu Grauman's Chinese Theatren eteen betonilaatalle, ja hänellä on tähti Hollywoodin Walk of Famella osoitteessa 1750 Vine Street.

[muokkaa] Perintö

Kirjan kansi toimii vahvana kontrastina sen sisällölle. Christina väittikin hyvän julkisen kuvan ja ulkoasun olleen Crawfordille lastensa onnellisuutta tärkeämpää.

Crawford muistetaan usein erityisesti ulkonäöstään ja Hollywood-glamouristaan, joista kummastakin hän oli hyvin tarkka. Hän ei koskaan edes lähtenyt kotoaan, ellei - omien sanojensa mukaan - näyttänyt elokuvatähti Joan Crawfordilta ^[25]. Häntä onkin kutsuttu glamourin ja todellisen Hollywoodin kulta-ajan elokuvatähden ilmentymäksi ^[26]. Vaikka tämä ominaisuus toi hänelle paljon ihailua, oli sillä varjopuolensakin: Crawford ei elokuvissaankaan halunnut esiintyä epäedullisessa valossa, vaan hänen oli aina näytettävä mahdollisimman hyvältä. Tämä johti lopulta tilanteeseen, jossa Crawford panosti enemmän ulkonäköönsä kuin varsinaiseen näyttelyyn. Tästä onkin ollut seurauksena se, että nykypäivänä Crawford tahdotaan muistaa ennemminkin kauniina elokuvatähtenä kuin taitavana näyttelijättärenä. Elinaikanaan Crawford oli hyvin loukkaantunut tästä, sillä hän näki itsensä aina ensisijaisesti näyttelijänä ja vasta sitten elokuvatähtenä.^[27]

Crawfordin mainetta näyttelijättärenä ja elokuvatähtenä on lisäksi mustannut hänen tyttärensä Christinan kirjoittama ja äitinsä kuoleman jälkeen julkaisema muistelmateos Äiti kulta. Kirjassa Crawford esitettiin hulluna ja sadistisena äitinä, jolle oma ura ja julkinen kuva oli lapsiaan tärkeämpi. Christina väittikin, että Crawford oli adoptoitunut lapset vain julkisuustemppuna. Hänen veljensä Christopher vahvisti kirjan ja sen tapahtumat paikkansapitäväksi. Vaikka monet Crawfordin ystävät ja lisäksi hänen kaksi muuta lastaan kiistivät jyrkästi nämä väitteet, on huonon äidin leima säilynyt Crawfordin yllä.

Tänä päivänä Crawfordia pidetään yhtenä Hollywoodin niin sanotun kulta-ajan merkittävimmistä ja legendaarisimmista näyttelijöistä. Vuonna 1999 Amerikan elokuvainstituutti valitsi 25 suurinta mies- ja naistähteä, ja Crawford sijoittui sijalle kymmenen ^[2]. Samana vuonna hänet myös valittiin miestenlehti Playboyn äänestyksessä 100 seksikkäimmän naisen listalle sijalle 84 ^[28].

[muokkaa] Valikoitu filmografia

Pääartikkeli: Joan Crawfordin filmografia

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ celebheights.com Joan Crawford Celebrity Heights. Luettu 12. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
2. ↑ ^{2,0 2,1} AFI's 100 YEARS...100 STARS AFI.com. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
3. ↑ Charles Kidd, Debrett Goes to Hollywood (London: George Wiedenfeld and Nicolson Limited, 1986), pp. 51, 54.
4. ↑ Joan Crawford's Family Tree Geneology Magazine.com. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
5. ↑ The Early Years Legendary Joan Crawford. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
6. ↑ Chaney, Lon Sr Best of Joan Crawford. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
7. ↑ Homoseksuaalisuuden esi-ikonit ja kuvat Widerscreen.fi. Luettu 17. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
8. ↑ Possessed'47 Best of Everything: Joan Crawford. Luettu 08. maaliskuuta 2007.  (englanniksi)
9. ↑ Autumn Leaves Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
10. ↑ Joan Crawford's Print Ads Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
11. ↑ Welton Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
12. ↑ To Have and Have Not Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
13. ↑ Part 3: Warners and Freelancing Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
14. ↑ Joan Crawford part 3 Jayspace. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
15. ↑ Best of Joan Crawford: Bisexuality Best of. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
16. ↑ Joan Crawford NNDB. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
17. ↑ Biography for Joan Crawford IMdb. Luettu 13. helmikuuta.  (englanniksi)
18. ↑ All Business Legendary Joan Crawford. Luettu 13. helmikuuta.  (englanniksi)
19. ↑ Christian Science Best of. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
20. ↑ Tribute at Classic Movie Stars Angelfire.com: Joan Crawford. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
21. ↑ Best of Everything: Alcoholism Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta.  (englanniksi)
22. ↑ Joan Crawford Trivia Diva the Site. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
23. ↑ My Way of Life Best of Everything. Luettu 26. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
24. ↑ Final Years Legendary Joan Crawford. Luettu 26. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
25. ↑ Joan Crawford Greenlightwrite.com. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
26. ↑ Bitch Fight Writer's Club. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
27. ↑ Best of: What Ever Happened to Baby Jane? Best of Everything. Luettu 13. helmikuuta 2007.  (englanniksi)
28. ↑ Joan Crawford blogspot.com. Luettu 08. maaliskuuta 2007.  (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Joan Crawford.

• Joan Crawford Elonetissä
• Joan Crawford Internet Movie Databasessa (IMDb.com)
• Joan Crawford nndb:ssä (englanniksi)
• Joan Crawford Classic Actresses -sivustolla (englanniksi)
• Joan Crawford Photo Gallery (englanniksi)
• The Best of Everything: A Joan Crawford Encyclopedia (englanniksi)
• Artikkeli Joan Crawfordista (englanniksi)
• Joan Crawford Timeline (englanniksi)
• Michelle Vogel, Joan Crawford: Her Life in Letters (englanniksi)
• Joan Crawfordin testamentti(englanniksi)
• Joan Crawford - Her Life and Career(englanniksi)
• Joan Crawford Find a Grave -sivustolla (englanniksi)