K. N. Rantakari
Wikipedia
Kaarle Nestor Rantakari (vuoteen 1896 saakka Grönqvist, s. 21. tammikuuta 1877, Loimaa – k. 26. heinäkuuta 1948, Orivesi) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko. Hän oli merkittävä suomalaisen politiikan taustavaikuttaja 1905–1917 ja uudelleen 1930-luvun alussa.
Rantakari valmistui ylioppilaaksi Tampereen lyseosta 1897 ja filosofian kandidaatiksi 1910. Rantakari toimi päätoimittajana useissa eri maakuntalehdissä vuosina 1901–1905 ja oli Suomalaisen puolueen puoluesihteerinä vuosina 1905–1911. Rantakari oli käytännönläheinen organisaattori ja pyrki luomaan Suomalaisesta puolueesta kansallismielisen massapuolueen.
1911–1916 Rantakari oli Turussa ilmestyvän Uusi Aura -sanomalehden päätoimittajana ja onnistui nostamaan lehden levikkiä huomattavasti. Rantakari ajoi myös suomenkielisen yliopiston perustamista Turkuun, mikä toteutuikin Suomen itsenäistymisen jälkeen.
1916 Rantakari valittiin eduskuntaan Suomalaisen puolueen edustajana ja samana vuonna hän siirtyi Turusta Viipuriin Savo-Karjalan Osakepankin pääjohtajaksi. Suomen sisällisodan jälkeen Rantakari toimi Viipurin poliisimestarina ja Suomen ja Venäjän rajamaan komendanttina 1918–1919. Vuonna 1924 Rantakarin johtama pankki teki konkurssin ja hän eli syrjässä julkisesta elämästä koko 1920-luvun lopun terveydellisten ongelmien takia.
Rantakari teki paluun politiikkaan presidentti P. E. Svinhufvudin kaudella erityisesti T. M. Kivimäen hallituksen taustavoimana. Hän oli ulkoministeriön sanomalehtiosaston palveluksessa vuosina 1932–1939. Skandinaavista suuntausta kannattanut Rantakari vastusti 1930-luvun alussa oikeistoradikalismia ja Lapuan liikettä ja hänet karkotettiin Kokoomuksesta tämän vuoksi 1932. Vuonna 1936 Rantakari valittiin Kokoomuksen puoluevaltuuskunnan jäseneksi J. K. Paasikiven painostuksen ansiosta, mutta jatkossa hänelle enää ollut politiikassa sellaista vaikuttajan roolia kuin vielä 1930-luvun alkupuolella.
Vuoden 1939 jälkeen Rantakari toimi vapaana toimittajana ja sotavuosina hän kannatti saksalaismielistä politiikkaa.
Rantakari oli kahdesti naimisissa: 1910–1931 Liisa Maria Danielson-Kalmarin (1883–1931) kanssa ja 1940–1948 Liisa Kyllikki Karjalaisen (1912–1995) kanssa.
[muokkaa] Teokset
- Matkamuistelmia Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta (1913)
- Vihollisen leirissä punaisen kapinan aikana (1918)
- Uusi Aura 1880–1930: Uuden Auran 50-vuotisjulkaisu (1930)
- Kolmikymmenvuotistaipaleelta ja sen takaa; C. G. Mannerheim (1937)
- C. G. Mannerheim valtionhoitajana; Suomen historian käsikirja II (1949)
