Kansalainen Kane

Wikipedia

Kansalainen Kane Citizen Kane

Valmistusmaa	Yhdysvallat
Ensi-ilta	1. toukokuuta 1941
Ohjaus	Orson Welles
Käsikirjoitus	Orson Welles Herman J. Mankiewicz
Pääosissa	Orson Welles William Alland Agnes Moorehead Joseph Cotten Dorothy Comingore Ray Collins Erskine Sanford
Sävellys
Tuotanto	Orson Welles
Elokuvayhtiö	RKO
Kesto	119 minuuttia
Kieli	Englanti
Budjetti
Ikäraja Suomessa	K-3
Jatko-osa(t)
IMDb
Elonet

Kansalainen Kane on ensimmäinen Orson Wellesin ohjaama elokuva, ja se perustuu löyhästi sanomalehtimagnaatti William Randolph Hearstin elämään. Tuotantovaiheessa elokuva tunnettiin sisäisesti nimellä RKO 281. Elokuvaa on levitetty Suomessa myös nimillä Citizen Kane, Citizen Kane – sensaatioiden mies ja Himo.

Elokuvalla on jotain yhtäläisyyksiä vuonna 1933 tehtyyn elokuvaan The Power and the Glory.

[muokkaa] Juoniselostus

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan alkukohtauksessa lehtikeisari Charles Foster Kane (Orson Welles) kuolee Xanadu-linnassaan ja kuiskaa viimeiseksi sanakseen "Rosebud" (ruusunnuppu). Tämän jälkeen nähdään uutiskatsaus jossa kerrotaan lyhyesti ja virallisesti Kanen julkinen elämä. Reportteri Jerry Thompson (William Alland) lähtee selvittämään "Rosebudin" merkitystä, koska hän toivoo saavansa sen avulla Kanesta inhimillisemmän kuvan.

Thompson haastattelee Kanen ystäviä ja työtovereita, ja takaumien kautta rakentuu kuva salaperäisestä miljonääristä. Lapsena Kane sai suuren perinnön, mutta sen vuoksi hänet erotettiin perheestään ja pankki kasvatti hänet. Aikuisena hän ryhtyi lehtikustantajaksi ja laajensi häikäilemättömillä toimillaan lehti-imperiuminsa maansa suurimmaksi – hän lietsoi Yhdysvaltain–Espanjan sotaa kasvattaakseen lehtiensä levikkiä. Kane nai presidentin veljentyttären ja yritti valtansa huipulla päästä senaattoriksi, mutta avioliiton ulkopuolisen suhteen paljastuminen tuhosi hänen poliittisen uransa ja avioliittonsa. Mentyään naimisiin rakastajattarensa kanssa hän yritti pakkomielteisesti tehdä tästä suuren oopperalaulajan. Lopulta myös toinen vaimo jätti Kanen ja hän kuoli yksinäisenä valtavassa linnassaan.

"Rosebudin" merkitys jää elokuvan lopussa Thompsonille avoimeksi, mutta paljastuu katsojille. Kun Kanen linnaa tyhjennetään, heitetään uuniin kelkka jossa lukee "Rosebud" – sama kelkka, jolla Kane leikki lapsuudessaan kotonaan ennen joutumistaan miljoonaperijäksi.

[muokkaa] Aiheet

Elokuva käsittelee Charles Foster Kanen kykenemättömyyttä rakastaa. Kane kykenee rakastamaan vain omilla ehdoillaan. Kane vähitellen karkottaa luotaan kaikki rakkaansa ja kuolee lopulta yksinäisenä ylellisessä mutta rapistuvassa asunnossaan.

Jorge Luis Borges kuvaa paljastuvaa tarinaa vuonna 1941 tehdyssä haastattelussa ”metafyysiseksi salapoliisitarinaksi”.

Elokuvan kohde (sekä psykologinen että allegorinen) on ihmisen sisäisen olemuksen tutkiminen hyödyntäen hänen tekemiään töitä, hänen sanomiaan sanoja, hänen tuhoamiaan elämiä. – – Orson Welles näyttää ylenpalttisia, loputtomia otteita Charles Foster Kanen elämästä ja kehottaa meitä kokoamaan ne ja luomaan Kanen uudelleen. Elokuva pursuaa monimuotoisuutta ja epäsuhtaisuutta: ensimmäisissä kohtauksissa kuvataan Kanen haalimaa omaisuutta; eräässä viimeisistä köyhä nainen, rehevä ja kärsivä, tekee valtavaa palapeliä lattialla palatsissa, joka on myös museo. – – Lopussa tajuamme, että palaset eivät ole minkään salaisen yhteyden hallitsemia: halveksittu Charles Foster Kane on irvikuva, ulkokuorten sekasotku.

Elokuva yhdistää Gregg Tolandin vallankumouksellisen syvätarkan kuvauksen Wellesin ja Herman J. Mankiewiczin Oscarin voittaneen käsikirjoituksen sekä ensimmäistä kertaa elokuvissa esiintyvän näyttelijäkaartin, jossa on Wellesin tuttuja Mercury Theater ajoilta, kuten Joseph Cotten sekä Agnes Moorehead.

Elokuvatutkijat ja -historioitsijat kuvaavat Kansalainen Kanea Wellesin yritykseksi luoda uutta elokuvaa tutkimalla useita erilaisia elokuvantekotapoja ja yhdistämällä ne kaikki toisiinsa. Wellesin ja hänen kuvausryhmänsä käyttämien tekniikoiden tutkiminen paljastaa elementtejä ekspressionismista valon ja varjon käytöstä ja kertoo sekä saksalaisten että venäläisten ohjaajien vaikutuksesta. Elokuva on nähty myös jopa yhdeksi metodinäyttelemisen edeltäjäksi. Tämän voi nähdä kohtauksessa, jossa Kane raivoaa poliittiselle vastustajalleen Jim Gettysille portaiden yläpäässä. Welles todellisuudessa kompastui ja mursi nilkkansa kyseisen kohtauksen kuvauksissa, mutta kohtaus kuvattiin loppuun ja se päätyi elokuvan lopulliseen versioon.

Toinen epäsovinnainen elokuvassa käytetty tapa oli kameroilla kuvaaminen matalista kuvakulmista yläviistoon, jotta katto näkyisi taustalla useissa eri kohtauksissa. Elokuvat kuvattiin Hollywoodin studiosysteemin aikoihin pääasiassa elokuvastudioissa eikä aidoilla kuvauspaikoilla, joten periaatteessa oli mahdotonta kuvata elokuviin kattoa mukaan, koska sudiolavasteissa ei ollut varsinaista kattoa. Wellesin kuvausryhmä käytti mustaa kangasta pingotettuna lavasteiden päälle luodakseen illuusion tavallisesta huoneesta. Mikrofonit olivat piilotettuna kankaan yläpuolelle.

[muokkaa] Historia

Kuvauksien aikana (29. kesäkuuta 1940 — 23. lokakuuta 1940) Welles ei sallinut RKO-studion johtajien vierailla kuvauspaikalla. Hän ymmärsi heidän haluavan hallita projekteja ja tiesi, että he odottivat hänen tekevän jännittävää elokuvaa, joka vastaisi hänen Maailmojen sota -radiokuunnelmaansa. Wellesin sopimus RKO:n kanssa antoi hänelle täyden vallan elokuvan tuotantoon, mutta tuo tilanne ei toistunut enää myöhemmin hänen urallaan.

Kriitikkojen mielestä suuri osa Kanen elämästä on parodiaa (tai jopa hyökkäys) mediaparoni William Randolph Hearstia vastaan. Kaikkein selkein viittaus Hearstiin tulee elokuvan alkuvaiheessa, kun Kane (jota näyttelee Welles) esittää lainauksen joka peilaa Hearstin kommenttia Espanjan ja Amerikan välisestä sodasta: "Järjestäkää te kuvat, niin järjestän teille sodan." Usein keskustelua herättänyt Hollywoodin legenda sanoo, että viittaus "ruusunnuppuun" on myös hyökkäys Hearstia vastaan: väitetään, että Hearst käytti tätä viitatessaan rakastajattarensa Marion Daviesin sukuelimeen. Kuullessaan elokuvasta Hearst tarjosi RKO Picturesille 800 000 dollaria, jos yhtiö tuhoaa elokuvan kopiot ja polttaa negatiivit. Vaikka on usein sanottu, että Hearst suuttui, koska elokuva kertoi hänestä, toinen vaihtoehtoinen teoria on, että Hearst pahastui enemmän Daviesin kuvauksesta (lahjattomana laulajana nimeltä Susan Alexander) kuin omasta osastaan. Davies oli lahjakas komedianäyttelijätär.

Kun RKO kieltäytyi, Hearst suuttui ja kielsi kaikki omistamiaan sanomalehtia ja radioasemia arvioimasta tai edes mainitsemasta elokuvaa. Kamppailu itsessään päätyi toiseksi elokuvaksi, RKO 281:ksi. Vaikka kaikki tämä haittasi elokuvan suosiota, se ei lopulta kuitenkaan onnistunut tarkoituksessaan, kun ottaa huomioon että nykyään lähes jokainen viittaus Hearstin elämään ja uraan sisältää viittauksen tähän elokuvaan.

Vaikka elokuvaa ei nähnyt monikaan ensiesityksen aikaan (suureksi osaksi Hearstin kampanjan takia) ja vaikka se lähes unohdettiin ennen sen uudelleenjulkaisua 1950-luvulla, se sai sitäkin enemmän huomiota tämän jälkeen. Monet kriitikot pitävät Citizen Kanea parhaana koskaan tehtynä elokuvana. American Film Institute listasi sen sijalle 1 omalla 100 parhaan elokuvan listallaan. Se on valittu säilytettäväksi Yhdysvaltain National Film Registryssä, ja on jatkuvasti top 5:ssä Internet Movie Databasessa. Vuodesta 1962 alkaen ja joka 10 vuoden välein siitä eteenpäin elokuva on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi Sight & Soundin kriitikkojen äänestyksessä.

Elokuvan Suomen-ensi-ilta oli vasta toisen maailmansodan jälkeen 18. heinäkuuta 1947 Helsingissä.

[muokkaa] Palkinnot

Oscar parhaasta käsikirjoituksesta alkuperäisessä elokuvassa jaettiin Wellesin ja Herman J. Mankiewiczin kesken ainoana elokuvalle myönnettynä Oscarina. Elokuva oli kuitenkin ehdolla kahdeksaan muuhun Oscariin:

Palkinto parhaasta elokuvasta – Orson Welles, tuottaja
Paras miespääosan esittäjä – Orson Welles
Palkinto parhaasta ulkoasusta – sisätilojen somistus, mustavalkoinen – Perry Ferguson, A. Roland Fields, Van Nest Polglase sekä Darrell Silvera
Paras kuvaus, mustavalkoinen – Gregg Toland
Paras ohjaaja – Orson Welles
Paras leikkaus – Robert Wise
Paras ääni, draamaelokuvan musiikki – Bernard Herrmann
Paras äänitys – John Aalberg

[muokkaa] Kopiot

Wellesin alkuperäinen master-negatiivi Kansalainen Kanesta tuhoutui tulipalossa 1970-luvulla. Kaikki olemassa olevat kopiot elokuvasta on tehty alkuperäisen elokuvan kopioista. Kun Turner Networks osti elokuvan oikeudet MGM:tä ja RKO:n elokuvakirjastolta, filminpalautustekniikoita käytettiin tuottamaan alkuperäistä vastaava kopio 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2003 tehty DVD-versio on valmistettu British Film Instituten hallussa olevasta positiivista. Sen levittäjä suomessa on Pan Vision. Aikaisempi DVD-julkaisu (Future Film) oli tehty Turner Networksin valmistamasta videomasterista, ja sen kuvanlaatu kärsi PAL-nopeutuksen puuttumisesta.

Vuonna 2003 Orson Wellesin tytär Beatrice haastoi Turner Entertainmentin ja RKO Picturesin oikeuteen väittäen, että Wellesin perikunta on elokuvan oikeuksien laillinen omistaja. Hänen asianajajansa sanoi, että Orson Welles lopetti yhteistyönsä RKO:n kanssa sopimuksella, joka päätti hänen muut sopimuksensa studion kanssa. Tämä tarkoittaisi, että Wellesillä oli vielä intressejä elokuvan suhteen, ja että hänen aiempi sopimuksensa elokuvan oikeuksien antamisesta studiolle ei ollut voimassa. Beatrice Welles väitti myös, että mikäli oikeus ei tue hänen väitteitään elokuvan oikeuksista, RKO on silti velkaa perikunnalle 20 % elokuvan tuotoista aiemman sopimuksen perusteella.