Orson Welles

Wikipedia

Orson Welles Carl Van Vechtenin kuvaamana vuonna 1937.

George Orson Welles (6. toukokuuta 1915, Kenosha, Wisconsin – 10. lokakuuta 1985, Hollywood, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja.

[muokkaa] Elämäkerta

Orson Wellesin lapsuus oli epätavallinen. Hänen vanhempansa halusivat, että Orsonin isoveljestä Dickiestä tulisi merkittävä ja kuuluisa. Valitettavasti Dickie Welles ei pystynyt täyttämään vanhempiensa toiveita vaan hänestä tuli asunnoton alkoholisti. Orson peri ihmepojan roolin ja näytti taianomaisesti täyttävän vanhempiensa toiveet, mutta se vaikutti hänen ihmissuhteisiinsa.

Welles debytoi näyttämöllä Dublinissa Irlannissa vuonna 1931, ja vuonna 1934 hän oli edennyt radiotuottajaksi Yhdysvaltoihin. Welles herätti huomiota 1937 Shakespearen Julius Caesar -tuotannolla, joka esitettiin fasistisessa Italiassa. Pian tämän jälkeen hän perusti yhdessä John Housemanin kanssa Mercury Theatre -yhtiön.

Kesällä 1938 Orson Welles ja Mercury Theatre aloittivat viikoittaiset radionäytelmät, jotka perustuivat klassisiin tai suosittuihin kirjoihin. Heidän 30. lokakuuta lähettämänsä kuunnelma Maailmojen sota, joka perustui H. G. Wellsin klassiseen tieteisromaaniin, teki Orson Wellesistä kuuluisan. Kuunnelma alkoi tavallisen tanssimusiikkiohjelman tapaan, mutta sen keskeytti uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten laskeutuneen Grover's Milliin New Jerseyyn. Tällainen realismilla leikittely oli täysin uutta, ja syntyi pakokauhu, kun miljoonat kuulijat pitivät uutislähetystä totena ja uskoivat marsilaisten todella hyökänneen Yhdysvaltoihin. Ohjelman jälkeen elokuvayhtiö RKO tarjosi Wellesille sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta; aiheet Welles saisi valita itse.

Wellesin debyyttiohjaus Kansalainen Kane (Citizen Kane, 1941) lienee kaikkien aikojen tunnetuin ja arvostetuin elokuva. Welles näytteli itse pääosan elokuvassa, joka kertoo sanomalehtikeisari Charles Foster Kanen noususta ja tuhosta, ja vanhenee elokuvan aikana 20-vuotiaasta pojasta kuolivuoteellaan makaavaksi vanhukseksi. Elokuvan muissa rooleissa on Mercury Theatren näyttelijäkunta. Kansalainen Kane merkitsi visuaalista vallankumousta elokuvanteossa. Aikaisemmissa elokuvissa näyttelijät olivat yleensä lausuneet repliikkejään teatterimaisesti paikallaan seisovan kameran edessä. Welles käytti ensimmäisen kerran täysimittaisesti monia keinoja, jotka nykyään ovat vakiintuneet osaksi normaalia elokuvakieltä: syvätarkkoja kuvia, suuria lähikuvia, poikkeuksellisia kuvakulmia ja pitkiä kamera-ajoja. Näyttelijät lörpöttelivät ja puhuivat toistensa päälle – tyyliin vaikutti Wellesin kokemus radiokuunnelmien ohjaajana.

Kansalainen Kanen myötä Welles joutui jälleen julkisuuden pyöritykseen. Juorutoimittaja Louella Parsons vakuutti lehtikeisari William Randolph Hearstille, että Kanen hahmolle perustui Hearstiin, kuten aivan ilmeisesti olikin tarkoitus. Niinpä Hearstin mediaimperiumi boikotoi elokuvaa, ja taloudelliset vaikutukset olivat elokuvayhtiölle tuhoisat. Wellesin kerrotaan sanoneen sarkastisesti, että todellisuus olisi fiktiota šokeeraavampaa.

Wellsin seuraava filmi RKO:lle oli Mahtavat Ambersonit (The Magnificent Ambersons, 1942), edeltäjäänsä perinteisempi elokuva mahtisuvun hiipumisesta, joka perustui Pulitzer-palkinnon palkinnon voittaneeseen Booth Tarkingtonin romaaniin. Filmiyhtiö toivoi sen tuovan takaisin osan rahoista, jotka se oli menettänyt Kansalainen Kanen taloudellisen epäonnistumisen myötä. Kesken elokuvan valmistumisen USA:n hallitus pyysi Wellesiä tekemään dokumenttielokuvan Etelä-Amerikasta. Welles lähti Etelä-Amerikkaan saatuaan valmiiksi raakakopion Mahtavista Ambersoneista. RKO otti elokuvan lopputuotannon haltuunsa, leikkasi siitä pois yli 50 minuuttia ja lisäsi onnellisen lopun. Yhtiö pelkäsi elokuvalle käyvän kuten edeltäjälleen ja pelasi varman päälle tekemällä siitä lyhyemmän ja sovinnaisemman. Leikatut kohtaukset, mukaan lukien Wellesin loppukohtaus, ovat kadonneet. Katkera Welles kommentoi, että RKO leikkasi pois "elokuvan ytimen" ja uuden loppukohtauksen kuvasi jäljestä päätellen "studion vahtimestari".

Welles ohjasi vielä kolme elokuvaa jättääkseen Hollywoodin 1948. Seuraavana vuonna hän teki merkittävän sivuosaroolin Graham Greenen Kolmannessa miehessä (The Third Man), jossa hän Harry Limen roolissa piti kuuluisan "käkikellopuheen" – kohtauksen, jonka hän itse kirjoitti. Wellesin roolia elokuvassa pidetään kaikkien aikojen hienoimpana sivuosaroolina.

Pahan kosketusta (Touch of Evil, 1958) lukuun ottamatta Wellesin loppu-uran ohjaustyöt tapahtuivat Euroopassa. Welles esitti pääosaa useissa elokuvissaan, samaten kirjoitti käsikirjoituksen. Uransa aikana hän voitti elokuvistaan yhden Oscar-palkinnon (Kansalainen Kanesta) ja oli ehdolla neljän palkinnon saajaksi. Vuonna 1971 hän sai kunnia-Oscarin elämäntyöstään.

Welles kuoli sydänkohtaukseen Hollywoodissa.