Kansallisarkisto

Wikipedia

Kansallisarkisto, entinen Valtionarkisto, muodostaa yhdessä seitsemän maakunta-arkiston kanssa Suomen virallisen arkistolaitoksen, joka hallinnollisesti kuuluu opetusministeriön alaisuuteen.

Sisällysluettelo 1 Tehtävä 2 Historia 3 Yksiköt 4 Kokoelmat 4.1 Kirjasto 5 Rakennukset 6 Tutkimustoiminta 7 Julkaisut 8 Arkkivaarit 9 Yhteystiedot 10 Maakunta-arkistot

[muokkaa] Tehtävä

Kansallisarkiston tehtävänä on johtaa Suomen arkistolaitoksen toimintaa ja toimia myös kansallisena pääarkistona. Tämä tarkoittaa valtion keskushallinnon arkistotoimen ohjaamista sekä toimimista valtakunnallisena keskusvirastona. Sen tehtäviin kuuluu myös oman alansa tutkimus- ja kehittämistoiminta. Tämän tehtävän toteuttamiseksi kansallisarkisto vastaanottaa, säilyttää, ylläpitää ja antaa yleisön käytettäväksi viranomaisten ja yksityisten tekemiä asiakirjoja sekä niitä sisältäviä arkistoja. Arkisto hankkii Suomen historian kannalta merkityksellistä aineistoa, myös kopioina ulkomaisista arkistoista sekä edistää kaiken säilyttämänsä materiaalin käyttöä tutkimuksessa.

Kansallisarkisto toimii myös heraldisten kysymysten asiantuntijavirastona. Heraldinen lautakunta toimii sen yhteydessä. Se valvoo edeltäjänsä, valtioneuvoston vuonna 1957 asettaman heraldisen toimikunnan, tavoin julkisen vallan eli valtion, kuntien ja kirkon kuvallisia tunnuksia. Näitä tunnuksia ovat valtakunnan lippujen ja vaakunan lisäksi läänien, maakuntien ja kuntien vaakunat ja liput sekä kirkolliset vaakunat, lisäksi virastojen sinetit kuin myös huvialusten ja armeijan joukko-osastojen liput. Tämän lisäksi lautakunta opastaa ja antaa neuvontaa heraldisissa kysymyksissä niin viranomaisille kuin yksityisille yhteisöille ja henkilöille.

[muokkaa] Historia

Ruotsin vallan aikana, aina vuoteen 1809 saakka Suomen aluetta koskeva asiakirjamateriaali oli pääsääntöisesti tallennettu Tukholmaan, missä tehtiin kaikki keskushallintoa koskevat päätökset. Suomen alueella oli lähinnä paikallisviranomaisten arkistoja. Näin uusi valtioyhteys, liittyminen Venäjän keisarikuntaan autonomisena alueena, toi esille myös kysymyksen viranomaisten asiakirjojen säilyttämisestä. Myös aluetta koskevien Tukholmassa olevien asiakirjojen saanti autonomisen hallinnon omaavan kansakunnan käyttöön oli ajankohtaista.

Aluksi perustettiin vuonna 1816 senaatin arkisto. Sinne siirrettiin Haminan rauhansopimuksen mukaisesti Ruotsista luovutetut Suomea koskevat asiakirjat. Vähitellen sinne kerääntyi myös muiden virastojen arkistoitavia asiakirjoja. Näin senaatin arkistosta muodostui vähitellen kansallinen keskusarkisto. Aluksi arkisto palveli vain hallinnon tarpeita, mutta vuonna 1859 se avattiin myös yleisön käyttöön. Tässä vaiheessa arkisto toimi vielä senaatin rakennuksessa.

Varsinainen Valtionarkisto syntyi 1869, ja sen nimi kuvasi hyvin viraston tarkoitusta tallentaa valtionhallinnon asiakirjoja. Vasta vuonna 1994 kirjastosta tuli Kansallisarkisto, vaikka se oli toiminnaltaan muuttunut hyvinkin ns. yleisarkistoksi jo kauan ennen nimenmuutosta.

[muokkaa] Yksiköt

Byrokraattisena keskusvirastona Kansallisarkisto jakautuu toiminnallisesti eri yksiköihin eli osastoihin. Jokaisella osastolla on sisäisesti määritellyt toiminta- ja vastuualueensa.

Virka-arkistoyksikkö

Yksikön tehtävänä vastaanottaa Kansallisarkistoon luovutettavat viranomaisten arkistoaineistot. Vastaanotettujen arkistoainesten järjestely käyttökuntoon ja vieminen arkistolaitoksen hakujärjestelmiin kuuluu yksikön tehtäviin. Tietenkin tallennettujen arkistojen säilyttäminen ja niihin kuuluvien asiakirjojen lainaaminen maakunta-arkistoihin ja muihin määrättyihin laitoksiin on osa yksikön toimintaa.

Tietopalveluyksikkö

Tutkijasali lienee Kansallisarkiston käyttäjälle hyvinkin tuttu paikka. Sen tai oikeastaan niiden toiminnasta vastaaminen kuuluu tietopalveluyksikön tehtäviin. Myös asiakkaille annettavat todistukset jäljennöksistä ja tehdyistä selvityksistä ovat yksin tekemisiä. Nykytekniikasta on yksikön vastuulle annettu VAKKA-arkistotietokannasta vastaaminen. Myös arkiston näyttelytoiminta kuuluu tietopalveluyksikön tehtäviin.

Yksityisarkistoyksikkö

Yksityisten arkistontallentajien ja eritoten yksityisten ihmisten arkistojen kokoajana Kansallisarkistolla on erinomaisen merkittävä roolinsa. Eritoten kansalliseen merkittävyyteen kohonnet yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat luovuttaneet arkistoaan sinne säilytettäväksi. Yksityisarkistoyksikön tehtävänä onkin hankkia, järjestää ja luetteloida tietokantoihin yksityishenkilöiden ja yhteisöjen arkistot. Yksikkö myös säilyttää ko. arkistoja sekä lainaa niitä tutkimuskäyttöön alaisiinsa muihin arkistoihin ja joihinkin ulkopuolisiinkin laitoksiin.

Suomessa on yksityisiä, lakisääteistä valtionapua saavia arkistoja 12 kappaletta. Yksityisarkistoyksikkö valmistelee päätökset näille arkistoille myönnettävästä valtionavusta. Samalla se pitää rekisteriä suomalaisista yksityisarkistoista ja tarvittaessa ohjaa ja opastaa tätä hyvin kirjavaa arkistojen joukkoa.

Tekninen yksikkö

Monimutkaistunut yhteiskunta vaatii tarkkaa tietoa esim. menetelmistä ja materiaaleista, jotka edesauttavat arkistojen säilymistä ja hoitoa. Tämä tutkimustyö kuuluu tekniselle yksikölle samoin kuin määräysten valmistelu. Yksikkö vastaan myös asiakirjojen konservoinnista, mikrokuvauksesta, jäljennepalvelusta ja tietenkin nykyisin myös digitoinnista.

Säilytysolosuhteet ovat arkistossa elintärkeät, sillä niiden pettäessä voi koko arkisto tuhoutua, asiakirjat pitää myös suojata. Näiden tehtävien hoitaminen on uskottu tekniselle yksikölle. Sen tulee vastata myös Kansallisarkistoon luovutetuista äänitteistä. Arkiston ulkoinen logistiikka, eli asiakirjojen lähettäminen ja vastaanottaminen kuuluvat myös tekniselle yksikölle.

Asiakirjahallintoyksikkö

Nykyinen ns. tietoyhteiskunta tuottaa kasapäin virallistakin tietoa. Kaiken tuotetun tiedon tallentaminen jälkipolville vaatisi uskomattomia resursseja. Siksi kysymys, mitä säilytetään ja mitä tietoisesti ei säilytetä, on erittäin oleellinen tässä tiedon paisuvassa meressä. Asiakirjahallintoyksikön tehtävänä on valmistella päätökset niistä periaatteista, joilla valitaan pysyvästi säilytettävät, määräajan säilytettvät tai kokonaan vaille säilyttämistä jäävät asiakirjat.

Lisäksi yksikkö ohjaa ja kouluttaa viranomaisia huolehtimaan arkistotoimestaan ja koko asiakirjahallinnostaan. Samoin asiakirjahallinnon menetelmien kehittäminen ja tietotekniikan ja tietohallinnon vaikutusten huomioiminen tässä kehityksessä kuuluvat tälle yksikölle.

Tietotekniikkayksikkö

Tietotekniikka on tullut keskeiseksi toimijaksi myös arkistoihin. Kansallisarkiston tietojärjestelmien teknisestä ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa tietotekniikkayksikkö. Koska myös yhä suurempi määrä tiedosta säilytetään sähköisessä muodossa ja erilaisen tietoturvallisuusongelmat ovat niiden suhteen jokapäiväisiä, niin koko laitoksen tästä turvallisuudesta huolehtiminen kuuluu yksikön vastuulle.

Myös enenevässä määrin tietoa tulee arkistoon sähköisessä muodossa, tämän tiedon vastaanottamisen, säilyttämisen ja käytön toiminnot kuuluvat tietotekniikkayksikölle. Myös koko arkistolaitoksen tietotekniikkakoulutus on yksikön vastuulla.

Hallintoyksikkö

Arkistolaitoksen talous- ja henkilöhallinnosta vastaa hallintoyksikkö. Samoin oikeudelliset asiat, kiinteistöjen hoito, materiaalitoiminnot kuuluvat hallintoyksikön toimialaan. Kansallisarkiston sisäisistä palveluita yksikölle kuuluvat kirjaaminen, tekstinkäsittely ja muut vastaavat sisäiseen toimintaan liittyvät palvelut.

[muokkaa] Kokoelmat

Suomen arkistolaitoksen kokoelmat ovat yhteensä yli 100 hyllykilometriä. Tästä kaikesta keskusarkistona toimivassa Kansallisarkistossa on melkein puolet, eli 45 hyllykilometriä. Kokoelmat käsittävät asiakirjoja koko Suomen historialliselta ajalta, joskin painottuen selkeästi nykyisiin aikoihin. Vanhin asiakirja on kuningas Birgerin suojelukirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Voudintilit ovat vanhin yhtenäinen asiakirjasarja ja se alkaa 1530-luvun lopulta.

Vanhin asiakirjamateriaali on puutteellista, varsinkin ennen vuotta 1809, sillä keskusarkistot olivat Tukholmassa ja mitään erillistä itäisiä maakuntia koskevaa arkistoa ei ollut. Tosin keskeisistä Suomen aluetta koskevista asiakirjoista on hankittu kopioita, samoin on tehty myös Venäjän arkistoissa olevien asiakirjojen kanssa. Toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä kohtuullinen osa suomalaista arkistomateriaalia jäi Neuvostoliiton ja Venäjän haltuun ja sen käyttöä pyritään helpottamaan kopioinnilla.

Koska Kansallisarkiston alaisuudessa toimivat myös Suomen seitsemän maakunta-arkistoa, niiden välillä tulee olla myös selkeä työnjako. Kansallisarkisto tällentaa valtion keskushallinnon ja pääkaupunkiseudulla toimivien valtion piiri- ja paikallisviranomaisten pysyvästi säilytettävät ja yli 40 vuotta vanhat asiakirjat. Arkiston ilmoituksen mukaan pysyvästi säilytetään noin 15-20 % viranomaisten tuottamista kaikista asiakirjoista.

Kansallisarkisto säilyttää hallussaan melkoista yksityisten henkilöiden, yritysten ja yhteisöjen arkistomäärää. Useat keskeiset yhdistykset tallentavat asiakirjamateriaalinsa Kansallisarkistoon ja samoin tekevät monet valtiomiehet ja muut yhteiskunnassamme hyvin tunnetut henkilöt. Toki melko tavallisetkin kansalaiset tekevät talletuksia Kansallisarkiston kokoelmiin.

Kansallisarkisto on leimallisesti ollut ja yhä ns. tieteellinen arkisto, mutta kuitenkin nykyisin sukututkimuksen harrastajat muodostavat valtaisan osan sen vuosittaisista käyttäjistä. Tämä käyttäjäjoukko käyttää hyvin paljon arkiston jäljennekokoelmia, sillä esim. Suomen kaikkien evankelis-luterilaisten seurakuntien noin sata vuotta vanhempien asiakirjojen mikrofilmijäljenteet ovat arkistossa sukututkijain käytettävissä. Näiden kopioiden lisäksi myös ulkomaisissa arkistoissa ja maakunta-arkistoissa säilytettävistä asiakirjoista on mikrofilmijäljenteitä arkiston kokoelmissa.

Myös kartat ja erilaiset piirustukset kuuluvat arkiston kokoelmiin ja vanhimmat niistä ovat 1600-luvun puolivälistä. Nykyisin myös atk-materiaali on tullut arkistoinnin kohteeksi ja suurin atk-tiedostojen arkisto on Väestörekisterikeskuksen luovuttama aineisto. Tämä asettaa haasteita tulevaisuudelle, sillä arkistossa pitää olla myös laitteita, joilla noita arkistoja pystytään lukemaan. Koska kehitys atk-alalla on nopeata, niin laitteet vanhenevat hyvinkin nopeasti.

Kansallisarkisto itse korostaa mm. seuraavien kansallisesti merkittävien arkistojen olevan sen säilytyksessä:

• Voudin- ja läänintilit 1537-1808
• Vuotta 1809 vanhemmat sotilasasiakirjat
• Alioikeuksien renovoidut (puhtaaksikirjoitetut) pöytäkirjat 1600-luvulta lähtien
• Venäjän keisarikuntaan 1721-1812 kuuluneen Vanhan Suomen oikeushallinnon arkistot
• Pietarissa toimineen valtiosihteeriviraston arkistot 1809-1918
• Helsingissä toimineen kenraalikuvernöörinkanslian arkistot 1809-1918
• Keisarillisen senaatin arkisto 1809-1918
• Valtioneuvoston ja ministeriöiden arkistot vuodesta 1918
• Korkeimpien oikeuksien arkistot vuodesta 1918
• Keskusvirastojen arkistot 1800-luvun alusta lähtien
• Uudenmaan lääninhallituksen arkisto 1600-luvulta lähtien
• Uudenmaan läänin piiri- ja paikallisviranomaisten arkistoja
• Porvoon tuomiokapitulin ja useiden Uudenmaan läänin seurakuntien arkistot
• Suomen kaikkien presidenttien paitsi Urho Kekkosen ja Martti Ahtisaaren arkistot.

[muokkaa] Kirjasto

Kansallisarkistolla on hallussaan myös merkittävä kirjasto, joka käsittää noin 85 000 nidettä ja 200 koti- ja ulkomaista aikakausijulkaisua. Kirjaston kokoelmiin kuuluu luonnollisesti hakuteokset, lähdejulkaisut ja virallisjulkaisut, mutta näiden lisäksi myös Suomen ja naapurimaiden historiaa, oikeus-, hallinto- ja yhteiskuntatieteitä käsittelevää tieteellistä kirjallisuutta. Ennen vuotta 1985 painetusta kirjallisuudesta arkistolla on hallussaan merkittävä kokoelma. Arkiston kirjahankinnat painottuvat luonnollisesti sen omaa toimialaa eli arkistointa käsitteleviin teoksiin, mutta myös historia-alan kirjallisuudella on näkyvä sijansa hankinnoissa. Arkistolle tulevat kirjalahjoitukset painottuvat sukututkimukseen ja maan eri osia käsittelevään kirjallisuuteen, usein paikallishistorioihin.

Arkiston erityistehtävä Suomen heraldisena keskusvirastona on tuonut mukanaan kirjastoon myös laajan heraldiikkaa ja sigillografiaa käsittelevän kirjakokoelman.

[muokkaa] Rakennukset

Valtionarkisto jatkoi toimintaa entisissä senaatin arkiston tiloissa valtioneuvoston linnassa. Suuri edistysaskel oli siirtyminen vuonna 1890 professori Gustaf Nyströmin suunnittelemaan uuteen arkistorakennukseen Rauhankadulle, Säätytalon, Suomen Pankin ja yliopiston eräiden laitosten välittömään läheisyyteen.

Uusi rakennus kävi kuitenkin pieneksi hyvin nopeasti itsenäistymisen tapahduttua ja vuonna 1928 valmistui ensimmäinen lisärakennus. Näin saatu lisätila riitti arkiston tarpeisiin lähes 50 vuoden ajan ja seuraava laajennus tapahtui 1972, jolloin valmistui professori Olof Hanssonin suunnittelema lisärakennus, jonka myötä myös arkiston sisäänkäynti muuttui. Uusin laajennus ei enää tapahtunut vanhan kiinteistön puitteissa, vaan vuonna 2000 arkisto sai käyttöönsä Siltasaaresta niin sanottu Provianttimakasiini, jossa oli aiemmin toiminut sota-arkisto.

Tänään kansallisarkiston rakennuksissa on asiakirjoille säilytystilaa noin 80 kilometriä. Kahdessa varsinaisessa tutkijasalissa on yhteensä 121 paikkaa tutkijoille. Aiemmin tutkijasalit täyttäneet sukututkijat ja mikrofilmien ja -korttien lukulaitteet on sijoitettu uuteen erilliseen tutkijasaliin, jossa on 58 laitetta (33 korttilaitetta, 23 rullalaitetta, 2 kopiolaitetta). Näin esimerkiksi niin sanottu vanha tutkijasali on saanut takaisin entisen rauhallisen ja viihtyisän ilmapiirinsä. Kansallisarkistossa on myös kaksi 60 hengen luentosalia, näyttelytila ja uusimman osan ylimmässä kerroksessa kahvilaravintola Café Hausen.

Arkkitehtonisesti merkittävimpiä nähtävyyksiä ovat vanha pääsisäänkäynti ja sen yhteydessä olevat tila kuten arkistonjohtajan työhuone, jotka edustavat oman aikansa hienointa seinämaalausarkkitehtuuria. Myös vanha tutkijasali seiniä kiertävine hyllyineen ja asiakirjoineen on esteettinen kokemus.

[muokkaa] Tutkimustoiminta

Kansallisarkistolla ei ole omaa erillistä tutkimusorganisaatiota, vaikka se tavallaan on Suomen suurimpia humanististen tieteiden tutkimuslaitoksia. Luonnollisesti arkistotoimeen liittyvää työtä arkistossa tehdään päivittäin ja se palvelee laitoksen toiminnan toteuttamista. Tämä tutkimus liittyy aina asiakirjapapereista sähköisen tiedontallennuksen turvallisuuteen.

Tarvittaessa Kansallisarkisto kuitenkin osallistuu ja myös hallinnoi toimialaansa sivuavia erillisiä tutkimushankkeita. Näihin tutkimushankkeisiin rahoituksen tulee kuitenkin tulla muista lähteistä, esim. opetusministeriön erikseen myöntämistä varoista.

Ajankohtainen tällainen laaja tutkimushanke, johon Kansallisarkisto osallistuu, on toisen maailmansodan aikaisten sotavankikuolemien ja ihmisluovutusten selvittämiseksi perustettu tutkimusprojekti. Valtioneuvoston kansliahan päätti 23.6.2004 asettaa julkisuudessa paljon huomiota herättäneen jatkosodan ihmisluovutuksia koskevan tutkimushankkeen Kansallisarkistoon. Tämä hanke käynnistyi 1.9.2004 ja se nykyisellään työllistää hanketta johtavan erikoistutkijan ja lisäksi kuusi henkilöä. Hankkeen on arvioitu kestävän vuoteen 2008.

[muokkaa] Julkaisut

Julkaisutoiminta on aina ollut oleellinen osa Kansallisarkiston / Valtionarkiston toimintaa. Tämä toiminta alkoi jo heti Senaatin arkiston puitteissa kun Adolf Ivar Arvidsson julkaisi vuonna 1846 ensimmäisen osan 10-osaisesta lähdejulkaisusarjasta "Handlingas till upplysning af Finlands Häfder".

Tätä ensimmäistä julkaisua seuraten ovat arkiston julkaisujen aihepiiriit käsitelleet joko arkistoimeen liittyviä asioita tai sitten ne ovat olleet pääsääntöisesti lähdejulkaisuja. Valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen teki laajan elämäntyön juuri lähdejulkaisujen toimittajana. Hänen toimittamansa viisiosaisen julkaisusarjan "Bidrag till Finlands historia" ensimmäinen osa (niteet 1-2) ilmestyi vuosina 1881-1883. Seuraavana oli vuonna 1890 julkaistu "Registrum ecclesiae Aboensis eller Åbo domkyrkas svartbok med tillägg ur Skoklosters Codex Aboensis" eli nk. Turun tuomiokirkon Mustakirja.

Arkiston julkaisuja on myös laaja 8-osainen lähdejulkaisusarja "Finlands medeltidsurkunder", joka ilmestyi vuosina 1910-1935. Vuonna 1900 oli jo ilmestynyt keskiajan sinettejä ja vaakunoita käsittelevä julkaisu "Finlads medeltidssigill", joka tuo esille myös Kansallisarkiston roolin Suomen heraldisena keskusvirastona.

Lisätäkseen keskustelua arkistoon liittyvistä kysymyksistä Kansallisarkisto alkoi julkaista vuonna 1973 Yleisarkistojen tiedotuksia -nimistä arkistoalan aikakauslehteä. Nykyään lehti ilmestyy Arkistoviesti -nimisenä laajennettuna Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen yhteisjulkaisuna. Viimeisten vuosien aikana Kansallisarkiston oma julkaisutoiminta on vähentynyt ja entistä enemmän valmistuneet teokset julkaistaan yhteistyössä kaupallisten kustantajien kanssa.

Kansallisarkiston omien julkaisujen määrä on nykyään runsaat 70 nimikettä. Kansallisarkiston julkaisujen luettelo loytyy osoitteesta:[1]

[muokkaa] Arkkivaarit

Ruotsin valtionarkiston (Riksarkivet) arkistonhoitaja on titteliltään Riksarkivarie. Tämä on johtanut suomessa epäviralliseen Kansallisarkiston ja eritoten aiemman Valtionarkiston arkistonhoitajan nimitykseen Arkkivaari.

Kansallisarkisto / Valtionarkiston hoitajina eli arkkivaareina (vuodesta 1992 pääjohtaja) ovat toimineet mm.:

• K. A. Bomansson (1880-1883)
• Reinhold Hausen (1883-1916)
• Leo Harmaja 1917
• J. W. Ruuth 1917-1926
• Kaarlo Blomstedt (1926-1949)
• Yrjö Nurmio (1949-1967)
• Martti Kerkkonen (1967-1970)
• Tuomo Polvinen (1970-1974)
• Toivo J. Paloposki (1974-1987)
• Veikko Litzén (1987-1996)
• Kari Tarkiainen (1996-2003)
• Jussi Nuorteva (2003-)

[muokkaa] Yhteystiedot

Arkisto on avoinna:

ma - pe klo 9:00 - 20:00

la klo 9:00 - 15:00

Kesä- elokuu: ma - pe klo 9:00 - 18:00

Jäljennepalvelu ma - pe klo 10:00 - 16:00

Osoite:

Rauhankatu 17

PL 258

00171 Helsinki

Puh: 09 - 228 521

Fax: 09 - 176 302

E-mail: kansallisarkisto@narc.fi

Kansallisarkiston kotisivut

[muokkaa] Maakunta-arkistot

Kansallisarkiston alaisuudessa toimii seitsemän alueellista yksikköä, maakunta-arkistoa. Ne vastaavat mm. valtiohallinnon alue-, piiri- ja paikallishallinnon asiakirjojen arkistoinnista.