Suomen senaatti
Wikipedia
Keisarillinen Suomen senaatti oli Suomen suurruhtinaskunnan korkein hallintoelin, se vastasi nykyistä hallitusta ja korkeinta oikeutta. Senaatin edeltäjä hallituskonselji perustettiin 1809 ja vuonna 1816 siitä tuli senaatti. Senaatin tehtävänä oli maan asioiden hoito, siihen kuului talous- ja oikeusosasto, joiden molempien puheenjohtajana oli vuoteen 1917 saakka Suomen kenraalikuvernööri. Vuodesta 1822 alkaen nimitettiin molempiin osastoihin varapuheenjohtajat (siihen saakka kenraalikuvernöörin poissa ollessa osastossa puhetta oli johtanut virkaiältä vanhin senaatin jäsen).
Talousosasto jakautui toimituskuntiin, joiden päällikköinä toimivat senaatin jäsenet. Osa talousosaston senaattoreista oli salkuttomina senaattoreina ilman omaa toimituskuntaa. Talousosasto huolehti siviilihallinnosta ja julkisesta taloudesta, oikeusosasto oikeudenkäytöstä. Oikeusosastossa ei ollut toimikuntia. Ylimpänä laillisuuden valvojana maassa toimi prokuraattori. Vuodesta 1858 Senaatin jäsenten viralliseksi arvonimeksi, virkanimikkeeksi, tuli senaattori.
Senaatin jäseneksi voitiin nimittää vain Suomen kansalainen.
Sortokausien aikana, venäläisten tahtoessa nimittää suorastaan venäläisiä (pelkkä venäläismielisyys tai suomalaisen puolueen jäsenyys ei enää riittänyt), tämä oli kiusallinen perustuslaillinen rajaus. Ratkaisuksi löytyi nimittää Venäjällä pitkään oleskelleita, täysin venäläistyneitä Suomen kansalaisia, etenkin Venäjän upseereita, senaattoreiksi. Näin valikoitui jäseniä mm niin kutsuttuun amiraalisenaattiin. Senaatin johtoon nousi Suomeen muuttaneen venäläisen poika, kenraali Vladimir Markov, joka oli syntyperäinen Suomen kansalainen.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917 senaatti jätti nimestään pois sanan keisarillinen ja talousosaston varapuheenjohtajasta tuli koko senaatin puheenjohtaja.
15. marraskuuta 1917 Eduskunta julistautui korkeimman valtiovallan haltijaksi. Sisällissodan aikana 29. tammikuuta--3. toukokuuta 1918 Senaatti toimi Vaasassa, Vaasan senaatti.
Vuoden 1918 lopussa senaatin nimi muutettiin valtioneuvostoksi ja toimituskunnat ministeriöiksi. Talousosaston varapuheenjohtajasta tuli pääministeri, ja muista senaattoreista ministerejä. Senaatin kanslia muutettiin valtioneuvoston kansliaksi ja prokuraattori oikeuskansleriksi. Senaatin oikeusosastosta muodostettiin korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
Talousosaston varapuheenjohtajat:
- Carl Erik Mannerheim (1822 - 1826)
- Samuel Fredrik von Born (1826 - 1828)
- Anders Henrik Falck (1828 - 1833)
- Gustaf Hjärne (1833 - 1841)
- Lars Gabriel von Haartman (1841 - 1858)
- Johan Mauritz Nordenstam (1858 - 1882)
- Edvard Gustaf af Forselles (1882 - 1885)
- Gustaf Axel Samuel von Troil (1885 - 1891)
- Sten Carl Tudeer (1891 - 1900)
- Constantin Linder (1900 - 1905)
- Emil Streng (1905)
- Leopold Henrik Stanislaus Mechelin (1905 - 1908)
- Edvard Immanuel Hjelt (1908 - 1909)
- August Johannes Hjelt (1909)
- Anders Wirenius (1909)
- Vladimir Ivanovitš Markov (1909 - 1913)
- Mihail Mihailovits Borovitinov (1913 - 1917)
- Anders Wirenius (1917)
Helmikuun vallankumouksen jälkeen
- Antti Oskari Tokoi (sd.) senaatin pj. 1917
- Eemil Nestor Setälä (nuors.) senaatin pj. 1917
- Pehr Evind Svinhufvud (nuors.) senaatin pj. 1917-1918
Svinhufvudin johtaman senaatin esityksestä eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917 - Juho Kusti Paasikivi (suomp.) senaatin pj. 1918
