Koillis-Eurooppa
Wikipedia
Koillis-Eurooppa on maantieteellinen käsite, joka voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Se voi tarkoittaa Euroopan koillisimpia osia, eli Suomea ja Pohjois-Venäjää (Komin tasavalta, Nenetsia, Arkangelin alue, Karjala ja Murmanskin alue). Usein sitä käytetään kuitenkin kompromissiterminä, jolla viitataan Baltian maihin eli Viroon, Latviaan ja Liettuaan.lähde?
Johtuen historiastaan neuvostotasavaltioina Baltian maat usein lasketaan osaksi aikaisempaa sosialistista Itä-Eurooppaa. On kuitenkin joitakin syitä laskea ne Pohjois-Euroopan osiksi: kulttuurillisesti ja historiallisesti Baltian maihin ovat pääasiassa vaikuttaneet Ruotsi, Tanska, Puola tai Saksa. Ne kuuluvat Itämeren alueeseen ja naapurissa sijaitseva pohjoiseurooppalainen Suomi jakaa samantyyppisen historian Baltian maiden kanssa.lähde?
Valtiollisesta jakaumasta huolimatta Norjan pohjoisin osa Utsjoelta itään Venäjän rajalle asti luetaan käytännön kielenkäytössä myös koilliseksi Euroopaksi. Ja sille on vahvat perusteet ikimuistoisista ajoista asti niin porotalouden kuin kalastajien kielenkäytössä. Ja se koskee erityisesti etelämpää olevien aluetta määrittelevien kielenkäytöä.