Lääkäri

Wikipedia

Lääkäri on lääketieteen lisensiaatin (LL) tai ulkomailla vastaavan koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattilainen, laillistettu ammattihenkilö. Lääkärit toimivat kunnallisella sektorilla yleensä viranhaltijoina. Lääkärin ammatti on perinteisesti ollut hyvin arvostettu Suomessa. Lääkäri toimii hoitotiimin johtajana ja vastaa antamastaan ja tiimin antamasta hoidosta.

[muokkaa] Koulutus

Lääkärikoulutusta annetaan Suomessa Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion ja Oulun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Koulutus kestää kuusi vuotta ja sen tavoitteena on lääketieteen lisensiaatin (LL) tutkinto. Peruskoulutuksen jälkeen lääkari anoo Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta (TEO) laillistamista eli oikeutta harjoittaa ammattia laillistettuna lääkärinä toisen johdon ja valvonnan alaisena. Jotta lääkäri voisi harjoittaa ammattiaan itsenäisesti, hänen tulee EU-säännösten mukaan suorittaa peruskoulutuksen lisäksi kolmivuotinen perusterveydenhuollon lisäkoulutus (ns. eurovaihe). Lisäkoulutukseen kuuluu käytännön lääkärinä työskentelyä sairaalassa ja terveyskeskuksessa sekä pieni määrä terveydenhuollon hallinnon koulutusta. Suomessa tai Belgiassa valmistunut lääketieteen lisensiaatti saa vuoden perusterveydenhuollon lisäkoulutuksesta korvattua lisensiaatin perustutkintoon kuuluvalla yleislääketieteen oppimäärällä.

Suuri osa lääkäreistä jatkaa kouluttautumista erikoislääkäriksi. Erikoisaloja on Suomessa tällä hetkellä 49, ja niiden pituus on viisi tai kuusi vuotta. Erikoistumiskoulutus sisältää lähinnä käytännön työntekoa sairaalalääkärinä, esitelmiä ja teoriakoulutusta. Erikoistumisen lisäksi lääkäri voi suorittaa lisäansiona erityispätevyyden (noin kaksi vuotta), jonka tarkoituksena on täydentää lääkärin koulutusta suppealla osa-alueella. Suomen Lääkäriliitto valvoo ja koordinoi erityispätevyysjärjestelmää. Ammatillisen jatkokoulutuksen ohella lääkäri voi suorittaa tieteellisen jatkotutkinnon väittelemällä lääketieteen tohtoriksi (LT). Helsingin yliopiston vanhempi tutkintonimitys on lääketieteen ja kirurgian tohtori (LKT), joka on viimeksi myönnetty Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan promootiossa 1999.

Lääkärin peruskoulutus on laaja ja johtaa suoraan lääketieteen lisensiaatin tutkintoon. Laajuutta tutkinnolla on vähintään 360 opintopistettä (250 opintoviikkoa), joka on käytännössä lähes kokonaisuudessaan pakollista opetusta. Valinnaisia opintoja on tiedekunnasta riippuen enimmillään muutamia kymmeniä opintopisteitä. Koulutuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana (nk. prekliininen vaihe) opiskellaan muun muassa terveen ihmiskehon rakennetta ja toimintaa, farmakologiaa, biokemiaa, kehitysbiologiaa, histologiaa sekä solu- ja molekyylibiologiaa. Prekliininen vaihe on luonteeltaan melko teoreettista ja tapahtuu pitkälti irrallaan potilaskontakteista. Ensimmäisten kahden tai kahden ja puolen vuoden jälkeen opiskelija saa arvonimen lääketieteen kandidaatti (LK), vaikkei tutkintoa. Opintojen toisessa vaiheessa (nk. kliininen vaihe) opiskellaan käytännön lääkärin työssä tarvittavia taitoja, potilastyötä ja sairauksien diagnosointia ja hoitoa käytännössä. Kliininen koulutus ja harjoittelu tapahtuu lähinnä opetussairaalassa. Peruskoulutuksen rakenne vaihtelee hieman eri tiedekuntien kesken: osassa on käytössä perinteisempi malli, jossa eri oppiaineet ovat omia kokonaisuuksiaan, kun taas toisissa tiedekunnissa opetusta on integroitu oppiaineiden ja kliinisten ja prekliinisten opintojen välillä. Helsingin yliopistossa on maan ainoa ruotsinkielinen opintolinja, jolle hyväksytään 5 % lääkärikoulutukseen otettavien opiskelijoiden määrästä.

[muokkaa] Työnkuva

Lääkärin työnkuva vaihtelee toimipisteestä ja erikoisalasta riippuen. Lääkäri voi toimia perusterveydenhuollossa eli terveyskeskuksessa tai terveysasemalla. Terveyskeskuslääkärin työ on monenlaisten sairauksien ja vaivojen ensikohtaamista. Vaikeammat sairaudet ja vammat vaativat erikoissairaanhoidon kannanottoa, jonne potilaat lähetetään perusterveydenhuollon lääkärin lähetteellä. Erikoissairaanhoidon lääkäri on yleensä erikoistumassa tai erikoistunut jollekin erikoisalalle ja tekee pääsääntöisesti tälle erikoisalalle kuuluvien tautitilojen kanssa töitä. Yhteistyö eri erikoisalojen ja ammattiryhmien kesken on avainasemassa hyvän potilashoidon saavuttamiseksi. Sairaaloissa on useiden eri erikoisalojen vastaanottoja eli poliklinikoita ja vuodeosastoja.

Suomessa oli vuonna 2006 noin 21 400 lääkäriä, joista noin 18 400 työikäisiä. Heistä työskenteli päätoimisesti sairaaloissa 47,0 prosenttia, terveyskeskuksissa 22,7 prosenttia ja yksityisvastaanottoa piti 10,5 prosenttia. Lisäksi lääkäreitä toimii mm. opetus- ja tutkimustyössä, hallintotehtävissä, lääketeollisuuden palveluksessa ja järjestöissä. Lääkärien työllisyystilanne on tällä hetkellä Suomessa hyvä.^[1]

[muokkaa] Erikoistumisalat

Lääkäri voi erikoistua esimerkiksi yleislääketieteeseen, neurokirurgiaan, yleiskirurgiaan, lastentauteihin tai käsikirurgiaan.Erikoistumisaloja on yhteensä 49 kappaletta.[1] Erikoistunut lääkäri on erikoislääkäri.

[muokkaa] Palkkaus

Palkka muodostuu peruspalkasta sekä erilaisista lisistä. Tärkeimmät lisät muodostuvat päivystyslisistä. Lisien osuus on noin 20–50 % palkasta. Yksityisvastaanotolla tulot muodostuvat potilaspalkkioista.[2]