Magdalan Maria

Wikipedia

Carlo Crivellin Magdalan Mariaa esittävä maalaus (noin 1476).

Magdalan Maria (kreik. Μαριὰμ ἡ Μαγδαληνή, Mariàm hē Magdalēnē, vanhassa suomalaisessa kirkkoraamatussa Maria Magdaleena) on Raamatun Uuden Testamentin henkilöhahmo, joka kuvataan sekä kristillisten kirkkojen virallisiksi julistamissa evankeliumeissa että Uuden testamentin niin sanotuissa apokryfisissä kirjoituksissa Jeesuksen seuraajana.

Sisällysluettelo

1 Yleistä
2 Magdalan Marian ja Jeesuksen välinen suhde
3 Magdalan Maria populaarikulttuurissa
4 Lähteet
5 Kirjallisuutta
6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Yleistä

Alkuperäisen kreikankielisen kirjoitusasun suomennos ”Magdalan” perustuu tulkintaan, että lisänimellä ”Magdalene” olisi tarkoitettu Magdalan kaupungista kotoisin olevaa henkilöä. Tulkinta on viety Raamatun käännöksiin asti, vaikka Magdala-nimistä kaupunkia ei ole ollut ajanlaskun alussa olemassa. Sellaiseksi on kuitenkin esitetty Magadania tai Dalmanuthaa.

Toinen tulkinta nimelle Magdalene on, että se olisi kreikankielinen väännös hepreankielisestä sanasta ”migdal”, joka tarkoittaa ”tornia”. Jälkimmäinen sopisi gnostilaiseen perimätietoon, jonka mukaan Maria oli Jeesuksen rakastetuin opetuslapsi. Virallisen tulkinnan mukaan kirkkoraamatussa Mariaa ei kuvata Jeesuksen opetuslapseksi, vaikka joidenkin tulkintojen mukaan Johanneksen evankeliumin mainitsema ”rakastettu opetuslapsi” olisi nimenomaan Maria.

Kirkon piirissä on ollut erilaisia näkemyksiä kolmen Uudessa testamentissa esiintyvän naisen henkilöllisyydestä:

"nainen, joka vietti syntistä elämää" (Luuk.7:36-50)
Lasaruksen ja Martan sisko (Luuk. 10:38-42 ja Joh. 11)
Magdalan Maria

Kreikkalaisten kirkkoisien mukaan kyseessä oli kolme eri henkilöä, kun taas latinalaisessa perinteessä on katsottu, että kyseessä on sama ihminen. ^[1]

Kaikki evankeliumit ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen kuoleman, hautauksen ja ylösnousemuksen todistaja oli nimenomaan Maria. Tästä huolimatta hänestä ei kerrota Raamatussa juuri mitään ja hänen kohtalonsa jää avoimeksi. Magdalan Marian nimiin on laitettu apokryfisiin kirjoihin kuuluva gnostilainen Marian evankeliumi.

Suomessa Hannele Koivunen on väitellyt aiheesta: The Woman Who Understood Completely; A Semiotic Analysis of the Mary Magdalene Myth in Gnostic gospel of Mary. Väitöskirjan pohjalta hän on kirjoittanut teoksen Madonna ja huora (1995). Koivunen syyttää Madonna ja huora -kirjassaan kirkkoa siitä, että Magdalan Mariasta on tehty katuvan huoran peruskuva, jonka kautta miehet säätelevät naisen seksuaalisuutta. Naisen on oltava madonna tai huora.

[muokkaa] Magdalan Marian ja Jeesuksen välinen suhde

Pseudohistoriallisessa kirjassa Pyhä veri, pyhä Graal esitetään väite, jonka mukaan Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen vaimo.^[2] Tämä perustuu gnostilaisista evankeliumeista kirjassa tehtyihin tulkintoihin. Marian evankeliumin lopussa Magdalan Maria esitetään Jeesuksen suosikkioppilaana.^[3] Apokryfisessä Filippuksen evankeliumissa Jeesuksen ja Marian suhde esitetään vielä läheisempänä, ja Jeesus esimerkiksi suutelee Mariaa. Opetuslapset ”kysyivät Vapahtajalta: ’Miksi sinä rakastat häntä enemmän kuin meitä?’ Hän vastasi ja sanoi heille: ’Miksi en rakasta teitä kuten häntä?”^[4] Gnostilaisuuden asiantuntijoiden Ismo Dunderbergin ja Antti Marjasen mukaan ei kuitenkaan ole todennäköistä, että Maria olisi haluttu kuvata kirjoituksessa Jeesuksen puolisoksi, koska hänestä käytetään termiä 'kumppani' (koinōnos), kun taas 'vaimosta' käytetään samassa tekstissä toista sanaa (šime).^[5] Kumppanuussuhde sen sijaan voi tarkoittaa yhtä hyvin esimerkiksi liiketuttavaa, tai uskonveljeä tai -sisarta. Suudelma liittyy eroottisen suhteen sijasta hengellisen tiedon ja erityisen ilmoituksen välittämiseen, ja Jeesus suuteli samalla tavalla myös muita opetuslapsia. Näin tosiasia on se, ettei varhaiskristilliseltä ajalta tunneta yhtään tekstiä, joka olisi väittänyt yksiselitteisesti Jeesuksella olleen puoliso tai lapsia.^[6]

[muokkaa] Magdalan Maria populaarikulttuurissa

Kirjailija Dan Brown hyödynsi menestysromaanissaan Da Vinci -koodi kirjassa Pyhä veri, pyhä Graal esitettyä käsitystä. Sen mukaan Magdalan Maria olisi saanut Jeesuksen kanssa lapsen, josta polveutuivat merovingit. Kirjan mukaan Maria oli raskaana Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaan, ja Jeesuksen kuoleman jälkeen Maria olisi paennut Ranskaan ja siellä jatkanut sukuaan. Teoksen Koodin salaisuudet (2005) toimittanut Dan Burstein kirjoittaa: ”Miljoonille naisille, jotka kokevat, että heitä halveksitaan tai syrjitään tai etteivät he ole tervetulleita minkään uskontokunnan pyhäkköön, Da Vinci -koodi tarjoaa mahdollisuuden nähdä kristinuskon varhaisen roolin täysin uudessa valossa”.

[muokkaa] Lähteet

↑ Catholic Encyclopedia: St. Mary Magdalen
↑ Dunderberg & Marjanen 2005, s. 470.
↑ Marian evankeliumi, kokoelmassa Dunderberg & Marjanen 2005.
↑ Filippuksen evankeliumi, kokoelmassa Dunderberg & Marjanen 2005.
↑ Dunderberg & Marjanen 2005, s. 183.
↑ Dunderberg & Marjanen 2005, s. 475-476.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Ann Graham Brock, Mary Magdalene, The First Apostle: The Struggle for Authority, Harvard University Press 2003

Dunderberg, Ismo; Marjanen, Antti: Filippuksen evankeliumi teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus - gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä, 2. täydennetty painos. WSOY, Helsinki 2005. ISBN 951-0-30859-5.

Koivunen, Hannele: The Woman Who Understood Completely; A Semiotic Analysis of the Mary Magdalene Myth in Gnostic gospel of Mary, Imatra; International Semiotics Institute 1994

Koivunen, Hannele (1995): Madonna ja huora. Pohjautuu tekijän väitöskirjaan The woman who understood completely. 2. painos 2005. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-13525-2.

Marjanen, Antti: The woman Jesus loved: Mary Magdalene in the Nag Hammadi Library and related documents.

Birger A. Pearson, "Did Jesus Marry?" Bible Review, Spring 2005, s. 32-39 & 47

Lynn Picknett and Clive Prince, The Templar Revelation, Simon & Schuster, 1997.

Stephen J. Shoemaker, "Rethinking the ‘Gnostic Mary’: Mary of Nazareth and Mary of Magdala in Early Christian Tradition", Journal of Early Christian Studies, 9 (2001) s. 555-595.