Matti Laurila

Wikipedia

Matti Arvo Armas Laurila

Muut nimet
Syntymäaika	14. tammikuuta 1895
Syntymäpaikka	Kauhava
Kuolinaika	22. heinäkuuta 1983
Kuolinpaikka
Ammatti ennen värväytymistä	koululainen
Liittymispäivämäärä	27. marraskuuta 1915
Komppania	1. komppania
Taistelut jääkäriaikana	asemasota Misse-joella, asemasota Riianlahden rannikkoasemissa, Aa-joen talvitaistelu
Korkein arvo jääkäriaikana	jääkäri
Palasi Suomeen	25. helmikuuta 1918
Arvo Suomeen tultaessa	vänrikki
Korkein sotilasarvo	eversti

Matti Arvo Armas Laurila (s. 14. tammikuuta 1895 Kauhava - k. 22. heinäkuuta 1983) oli suomalainen jääkäriupseeri, talvi- ja jatkosodan rykmentinkomentaja. Laurilalla oli neljä siskoa ja veli Ilmari. Hänen isänsä Matti Laurila oli kaartin vääpeli.

[muokkaa] Laurilan nuoruus

Kauhavalta Matti siirtyi koulun puutteen vuoksi oppiin Lapualle perustettuun yhteiskouluun 1908. Hän kuitenkin lopetti koulunsa syksyllä 1915 ja liittyi jääkäriliikkeeseen lähtien sotilasoppiin Saksaan Lockstedtiin. Ensimmäisessä maailmansodassa Laurila osallistui taisteluihin Jääkäripataljoona 27:n riveissä ja palasi Suomeen jääkärien pääjoukon mukana.

[muokkaa] Laurila sisällissodassa

Syksyllä 1917 Suomessa ryhdyttiin perustamaan suojeluskuntia. Näin myös Lapualla, jossa suojeluskunta muodostettiin Lapuan Vapaapalokunnasta ja sen johtoon valittiin entinen kaartin vääpeli ja Kauhavan poliisi, Matti Laurila vanhempi.

Nuorempi Matti palasi Saksasta useamman sadan muun jääkärin kanssa sotimaan Suomea vapaaksi ja hänet oli jo Saksassa ylennetty vänrikiksi. Vaasaan saapunut nuori vänrikki Laurila määrättiin joukkueenjohtajaksi 2. jääkärirykmentin IV pataljoonaan.

Länkipohjan taisteluissa kuolivat komppanianpäälliköinä sekä Laurilan veli Ilmari että isä Matti maaliskuun 16. päivänä 1918. Jo samana päivänä nuorempi Matti Laurila "peri" isänsä joukot ja taisteluita jatkettiin useissa kohteissa aina Tampereelle saakka.

Tampereen valtauksen yhteydessä huhtikuun alussa Matti kuitenkin haavoittui. Hän vietti lyhyen aikaa toipilaana kotonaan, mutta veri veti taisteluihin ja jo huhtikuun lopulla Matti oli Viipuria valtaamassa. Hänet ylennettiin toukokuun 5. 1918 luutnantiksi ja määrättiin pataljoonan komentajaksi.

Lauriloiden toimet sisällissodassa nostivat miehet aikalaistensa legendoiksi ja heitä kutsuttiinkin Lapuan lumiauraksi. Lauriloiden sisällissodan aikaisista saavutuksista puhutaan myös Vilppulan urhojen muistolle -nimisessä marssissa.

[muokkaa] Toiminta 1920 - 1930 luvulla

Sodan jälkeen Laurila toimi Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä aina talvisotaan asti. Tässä virassa hän seurasi isäänsä, joka oli ko. suojeluskunnan päällikkönä häntä ennen. Laurila ylennettiin kapteeniksi vuonna 1925, majuriksi 1928 ja everstiluutnantiksi 1931.

Matti Laurilan toiminta Lapuan liikkeen kiihkeimpinä toiminta vuosina ja ennen kaikkea hänen toimintansa Mäntsälän kapinan aikana on jäänyt historian kirjoituksessa liian vähälle huomiolle. Henkilönä Matti Laurila oli demokratian ja laillisen yhteiskuntajärjestelmän vankkumaton kannattaja. Mäntsälän kapinan aikana Matti Laurila yhdessä Ilkka-lehden silloisen päätoimittajan, Artturi Leinosen kanssa, mahdollisesti esti uuden sisällisodan puhkeamisen. Molemmat entisinä Lapuan liikkeen kannattajina asettuivat julkisesti laillisilla vaaleilla valitun tasavallan presidentin, eduskunnan ja hallituksen taakse ja tällä sekä muullakin senhetkisellä toiminnallaan estivät tuhansien asestautuneiden Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntalaisten lähdön Mäntsälään taistelemaan laillista hallitusta vastaan. Mäntsälän kapinan aikaan Seinäjoelle oli kokoontunut huomattava joukko Etelä-Pohjanmaan alueen suojeluskuntalaisia valmiina lähtemään Mäntsälään, taistelemaan sinne kapinaa kukistamaan komennettuja armeijan joukkoja vastaan.

[muokkaa] Laurila talvisodassa

Talvisodan alussa Laurila määrättiin etelä-pohjalaisista miehistä koostetun 8. divisioonaan kuuluneen JR 23:n komentajaksi. JR 23 oli määrä pitää armeijakunnan reservinä mahdollisen läpimurron varalta. Joulukuun alussa rykmentti komennettiin Taipaleelle erittäin koviin taisteluihin pitämään rintamaa kasassa. Sotaa käytiin yhtäjaksoisesti pitkään ja kerran rykmentti oli joutua antaa periksi. Vihollinen lyötiin kuitenkin takaisin.

Vasta helmikuussa hyvin kovia tappioita kärsinyt rykmentti pääse hetkeksi lepäämään. Vain kolmen päivän levon jälkeen rykmentti marssitettiin Äyräpään kunnan Vuosalmen kylän alueelle, jossa JR 23:lla oli rintamavastuu. Alue oli varustamatta ja rykmentti taisteli lumiasemissa taivasalla taukoamattomissa taisteluissa. Tappiot rykmentille olivat vielä Taipaleen taisteluitakin kovemmat Vuosalmella ja joukot olivat murtumispisteessä sodan loppupäivät. Kaikista eteläpohjalaisista talvisodassa kaatuneista puolet, 850 miestä, kaatui Taipaleella ja Vuosalmella.^[1]

[muokkaa] Laurila jatkosodassa

Laurila ylennettiin everstiksi 1940 ja hän toimi ennen jatkosotaa Vaasan sotilasläänin itäisen piirin komentajana. Sotilaslääni oli koottu kahtia jaetusta Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiiristä ja läntistä piiriä komensi eversti Eero Juva. Sotilasläänin komentajana toimi eversti Hannu Hannuksela, joka aiemmin oli toiminut Savon sotilasläänin komentajana. Laurilan alaisten mielestä sotilasläänin komentajan pesti olisi kuulunut eversti Laurilalle ja Hannukselan nimitys aiheutti piirissä pahaa verta.

Jatkosodan alla Hannuksela otti komentoonsa 19. divisioonan, jossa toimivat JR16 (Laurila komentajana), JR37 (eversti Into Salmio komentajana ja JR58 komentajanaan Juva). Divisioona oli kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeijassa kenraalimajuri Woldemar Hägglundin VII armeijakunnassa. Hannukselan divisioona hyökkäsi kohti Sotavalaa heinäkuussa 1941. Laurilan rykmentiltä pimitettiin tiedustelutietoja Kumurin taistelussa ja Hannukselan ja Laurilan suhteet olivat hyvin huonot Laurilan rykmentin menetettyä ison joukon miehiä turhaan tai Hannukselan esikunnan vehkeilyn seurauksena. Erityisen huonot välit olivat Hannukselan esikuntapäällikköön majuri Otto Liliukseen, joka talvisodassa oli ollut Laurilan alaisena ja jonka Laurila oli siirrättänyt pois rykmentistään. Laurilan miesten tiedetään sanoneen Liliuksesta: Kyllä me ryssästä selvitään, Liliuksesta ei.

Aikakirjoihin JR16 pääsi muun muassa sankarimaisella suorituksella 29. heinäkuuta Kiteenjoella, kun rykmentti tuhosi Gorolenkon 7. armeijaan kuuluneen ja päälle vyöryneen panssarikomppanian ja jalkaväkipataljoonan perusteellisesti. Hannukselan ja Laurilan välit olivat tulehtuneet ja Hannukselan puhelimessa annettu vastaus Laurilan ilmoittamaan voittoon kuului: Älä valehtele! Ette te ole siellä muuta tehneet kuin maanneet ja haisseet. Älä koeta uskotella minulle, että sinun rykmenttisi pystyisi johonkin.

Rykmentin panssarintorjuntamenestys oli kuitenkin vertaansa vailla ja he tuhosivat alueelle 11 panssarivaunua. Panssarintorjuntatykin ampujana toiminut korpaali Olavi Mantere tuhosi taisteluissa seitsemän vihollisen vaunua ja hän haavoittui taisteluissa molempiin jalkoihinsa. Hannukselan oli lopulta pakko suositella Manteretta ylipäällikölle ja Mantereesta leivottiin divisioonan ainoa Mannerheim-ristin ritari vuodelta 1941.

19.divisioonan kohtaama vastarinta oli kovaa ja 19. divisioonan tappiot olivat raskaat, vuoden 1941 heinäkuun suurimmat. Laurilan rykmentin tappiot 40 päivän hyökkäysvaiheen aikana oli kaatuneina ja haavoittuneina arviolta 800 miestä, joka oli kolmasosa rykmentin vahvuudesta.

Elokuussa Hannuksela järjesti joukkojaan uuteen uskoon ja alisti Laurilalle kuuluneita pataljoonia muille joukko-osastoille. Laurila sai lopulta tarpeekseen ja anoi siirtoa muualle. Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Hägglund arvosteli kuitenkin Laurilaa ankarasti tämän esitettyä esimiehensä toimien tutkimusta ja päätyi suosittamaan Laurilan siirtoa vähemmän tärkeisiin tehtäviin. Päämaja ei kuitenkaan jakanut Hägglundin mielipidettä ja Laurila nimitettiin kenraaliluutnantti Paavo Talvelan VI armeijakuntaan JR22:n komentajaksi eversti Ilmari Karhun 5. Divisioonan alaisuuteen. Laurilan siirtyminen pois pohjalaisten miesten johdosta kirvoitti Laurilan joukoissa kummastusta ja katkeruutta: hän oli taitava ja pidetty johtaja.

Karskina ja kovana tiedetty Talvela pärjäsi hyvin Laurilan kanssa ja kehui tätä taitavaksi. Samoin Karhu piti Laurilaa erinomaisena upseerina. Tuulosjoen taisteluissa Laurilan johtamat joukot etenivät syvälle vihollisen takalinjoihin, katkaisivat yhdysteitä ja ottivat sotasaaliikseen kasapäin tykkikalustoa. Se, että hän on saanut huonoakin arvostelua osakseen muissa yhtymissä, johtunee komentajien luonteenominaisuuksista. tiedetään Talvelan sanoneen Laurilasta.

Syvärin taisteluiden aikana Laurilan vapaussodan ajoilta periytynyt selkävika äityi niin pahaksi, että hän joutui sotilassairaalaan 1941 lopulla. 1942 hän siirtyi Vaasan sotilasläänin komentajaksi, jossa tehtävässä toimi sodan loppuun. Sodan jälkeen Laurila erosi armeijasta.

[muokkaa] Tehtävät siviilissä

Laurila toimi Vapaussodan Invalidien Liiton puheenjohtajana yhteensä kaikkiaan 52 vuotta ja vuonna 1982 hänet nimitettiin liiton toiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Ensimmäinen oli marsalkka Mannerheim. Pohjalaiset yrittivät saada presidentti Urho Kekkosen ylentämään Laurila kenraaliksi 1970-luvulla, mutta Kekkonen ei tätä koskaan tehnyt. Laurila toimi vakuutusyhtiö Tarmossa johtotehtävissä vuoteen 1959 asti.

[muokkaa] Lisää Laurilasta

Pekka Parikan ohjaama elokuva Talvisota (1989)
Antti Tuurin kirja Talvisota, johon em. elokuva perustuu
Ilmari Turjan kirjoittama kirja Kahden Everstin Taistelu, joka kertoo Kumurin taistelusta