Oolannin sota

Wikipedia

Viaporia pommitetaan

Oolannin sota tarkoittaa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytyjä Krimin sodan taisteluita. Nimitys tarkoittaa "Ahvenanmaan sotaa"; nimi "Oolanti" on suomenkielisten väännös Ahvenanmaan ruotsinkielisestä nimestä Åland.

Sisällysluettelo

1 Tausta
2 Oolannin sodan alku
3 Sotatoimet Ahvenanmaalla (Oolannissa)
4 Sotatoimet Suomen muilla merialueilla
5 Oolannin sodan päättyminen
6 Luettelo Oolannin sodan taisteluista
7 Perinnetietoa
- 7.1 Laulu Oolannin sodasta
8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tausta

Nykyisen Romanian alueella etenevä Venäjä oli provosoinut Osmanien valtakunnan julistamaan sodan 4. lokakuuta 1853, ja Britannia sekä Ranska päättivät tukea osmaneja.

Oolannin sodan tarkoituksena oli eristää Venäjän ulkomaankauppa ja pakottaa se rauhaan. Saarto oli tarkoitus toteuttaa niin, että Venäjän laivasto Itämerellä tehtäisiin toimintakyvyttömäksi tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet, laivastoa ja ulkomaankaupan varastoina toimivia kauppamakasiineja. Vahingosta huomattava osa kohdistui Suomeen, koska suuri osa tuonaikaisesta Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta oli Suomessa.

[muokkaa] Oolannin sodan alku

Brittiläinen laivasto-osasto lähti 11. maaliskuuta 1854 Spitheadistä Itämerelle vara-amiraali sir Charles Napierin komentamana. Sota julistettiin alkaneeksi kuitenkin vasta 27. maaliskuuta. Brittiläis-ranskalainen sadan laivan ja veneen laivasto-osasto oli silloisten mittapuiden mukaan varsin nykyaikainen höyrykäyttöisine aluksineen, ja sen onnistui pakottaa Venäjän laivasto saartoon. Venäjän laivasto kävi puolustustaisteluja vain kiinteiden merilinnoitusten lähistöllä. Laivaston toiminnasta kohdistui pääosa Suomen suuriruhtinaskuntaa vastaan. Brittiläis-ranskalaisessa Itämeren laivastossa taistelleille myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäiset Viktorian ristit.

Kesäkuussa brittiläis-ranskalaisen laivaston uhka oli jo todettu sellaiseksi, että Suomen vanhan Ruotsin vallan aikaisen kaltaisen ruotusotaväen perustaminen uudelleen katsottiin tarpeelliseksi. Suostumuksensa sille antoi väliaikainen kenraalikuvernööri Roskassovski. Sodan alkupuolella Suomen suuriruhtinaskunnassa ollut armeija koostui vain Kaartinrykmentistä, meriekipaasista ja krenatööripataljoonasta. Venäjä ei laivastonsa vanhanaikaisuuden vuoksi kyennyt vastustamaan tehokkaasti, mutta piti laivojaan niiden tykkien lavettina sotasatamien, kuten Viaporin (nykyisin Suomenlinna) ja Kronstadtin, lisäsuojana. Suomessa oli jo 1855 reserviarmeija yhdeksän pataljoonan vahvuisen vakinaisen armeijan täydennyksenä.

[muokkaa] Sotatoimet Ahvenanmaalla (Oolannissa)

Brittiläis-ranskalainen laivasto-osasto tuhosi Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, koska laivatykkien kantama oli pidempi kuin rannikkotykkien ja laivat kykenivät tuhoamaan merilinnakkeen ilman, että tämä kykeni tehokkaasti vastaamaan tykkiensä kantaman ulkopuolelle. Ahvenanmaalla tuhottiin lisäksi Kastelholman linna.

[muokkaa] Sotatoimet Suomen muilla merialueilla

Sotatoimet Suomenlahdella

Suomenlahdella laivasto-osasto tulitti kaksi vuorokautta Viaporiksi silloin kutsuttua Suomenlinnaa, ja helsinkiläiset katselivat tapahtumia rannalta. Suomen meriekipaasi miehitti Santahaminan rannikkopatterit. Britti-laivasto ampui Suomenlinnaan myös raketteja, ja tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta kun näitä käytettiin sodankäynnissä Suomessa (yksi raketti on näytteillä Sotamuseossa Helsingissä). Loviisan eteläpuolella tulitettiin Svartholmaa ja Kymissä (nykyinen Kotka) Ruotsinsalmen merilinnoitusta.

Sotatoimet Pohjanlahdella

Pohjanlahdella sotatoimet ulottuivat Ouluun, Raaheen, Tornioon ja Kokkolaan. Raahen ja Oulun varastoja sekä aluksia tuhottiin neljän fregatin vahvuisella laivasto-osastolla, joka jakautui Kokkolan epäonnistunutta ja Tornion onnistunutta hyökkäystä varten kahteen osastoon.

Oulu ja Raahe

Loppukeväällä 1854 brittilaivasto tuhosi laivoja ja tervavarastoja Oulussa ja Raahessa. Raahessa englantilaiset nousivat maihin kenenkään estämättä kuudella haupitsein varustetulla sluupilla ja kahdeksalla pienemmällä veneellä. He polttivat rakenteilla olevat 13 laivaa, tervahovin ja pikipolttimon. Lisäksi poltettiin rakennuspuita, sahatavaraa, suolaa, halkoja ja mm. 7000 tynnyriä tervaa.

Halkokarin kahakka Kokkolassa 1854

Oulusta ja Raahesta saadut tiedot saivat kokkolaiset varautumaan kauppaneuvos Andreas Donnerin varustamina. Ennen brittien tuloa Vaasasta oli tullut avuksi kaksi venäläistä komppaniaa.

HMS Vulturesta ja HMS Odinista laskettiin vesille yhdeksän maihinnousuvenettä, joista osa oli varustettu kanuunoin. Yhdellä veneellä Halkokarille rantautuneet luutnantti Wise ja luutnantti Burton vaativat satamassa olevien laivojen ja olemattoman lautan sekä Venäjän laivastoa huoltavan omaisuuden luovuttamista brittiläisten haltuun. Pormestari Roos ja kauppaneuvos Donner tulkkina toimineen merikapteeni Wiklundin avustuksella torjuivat vaatimuksen.

Brittiläiset lähtivät hyökkäämään. Kenraali A. J. von Wendtin johdolla puolustajat kaatoivat makasiinien väliin pystytetyn valeaidan ja alkoivat ampua. Salmi oli katkaistu pytsyttämällä puita, ja merelle näytti, että vesiväylä päättyisi. Lisäksi veneiden esteeksi oli vedetty kettinki estämään niiden pääsyn Kokkolan rantaan Polttimoniemen ohitse. Maihinnousuhyökkäyksen epäonnistuessa alkoivat HMS Odin ja HMS Vulture ampua tykkitulta, mutta se ei tavoittanut puolustajia.

HMS Odinin laivalääkäri Edward Creen päiväkirjamerkintöjen mukaan brittiläiset eivät olleet odottaneet suomalaisten kykenevän puolustautumaan ja kuulivat myöhemmin kahden venäläisen rykmentin tulleen avuksi. Puolustajat olivat avanneet päiväkirjamerkintöjen mukaan tulen kauppamakasiinen välistä kaatamalla lauta-aidat, mitkä oli siihen yllätystä ja puolustusta varten rakennettu. Kiväärien lisäksi brittiläisiä tulitettiin myös kahdella kenttätykillä. Maihinnousuveneet joutuivat perääntymään, vaikka vastasivat tuleen. HMS Vulturen tykillä varustettu vene, jossa oli 20 miestä, sai osuman. Brittiläisten henkilötappiot olivat kolme upseeria ja viisitoista matruusia kaatuneina, ja kolme upseeria ja 31 matruusia vankeina.

Puolustajien sotasaaliiksi jäi yksi maihinnousuvene, jonka miehistö joutui vangiksi. Väestö otti sotasaalista ja nautti sotasaaliiksi saamaansa viiniä. Kasakat olivat alkoholin vaikutuksen alaisina toista päivää eivätkä kyenneet huoltamaan hevosiaan kunnolla. Voitto kulminoitui kansanjuhlaksi.

Davidsbergin kahakka Kokkolassa 1855

Brittiläiset yrittivät maihinnousua Kokkolassa seuraavana vuonna uudelleen. HMS Tartar ja HMS Porcupine laskivat vesille seitsemän maihinnousuvenettä, mutta hyökkäys torjuttiin aineellisitta vahingoitta.

[muokkaa] Oolannin sodan päättyminen

Britit suunnittelivat kolmanneksi kesäksi edellistä suuremman, jopa yli 250 aluksen suuruisen Itämeren laivaston kokoamista, mutta Krimin sota päättyi ennen kuin siihen ehdittiin ryhtyä.

Krimin sodan päättymisestä oli Oolannin sodan osalta seurauksena se, että britit räjäyttivät Bomarsundin linnoituksen, jota olivat ensin tarjonneet Ruotsille kiitokseksi siitä, että se olivat pysyneet puolueettomina Venäjän tulevia reaktioita peläten. He vaativat rauhansopimuksessa, että Venäjä pitää Ahvenanmaan demilitarisoituna.

Ahvenanmaan demilitarisointi jatkui ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin, kun Ahvenanmaa vahvistettiin lopullisesti Kansainliiton päätöksellä kuuluvaksi historiallisten dokumenttien perusteella Suomelle. Perusteena sillä oli, että sitä on hallittu myös Ruotsin vallan aikana kahdeksan Ruotsin maakuntaa käsittävän Suomen suuriruhtinaskunnan kautta Turusta, ei Tukholmasta. Vastineeksi siitä, että Suomi sai vahvistetuksi alueen itselleen, tuli Suomen taata ahvenanmaalaisille laaja itsehallinto sekä kulttuuriset oikeudet.

Myös demilitarisointi jatkui. Ahvenanmaan linnoittaminen nousi esille myöhemmin 1938–1939 käydyissä neuvotteluissa, joissa Neuvostoliitto pyrki suojaamaan omaa Itämeren alueitaan Saksan mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Myös toisen maailmansodan jälkeen Ahvenanmaa pysyi demilitarisoituna alueena.

Briteille ja ranskalaisille Bomarsundin linnoitus oli Krimin sodan aikana Ruotsinkin pääkaupungin turvallisuuteen vaikuttava venäläisen ekspansionismin vertauskuva. Linnoituksen tarjoaminen Ruotsille ja sitten sen hävittäminen olivat näyttö kyvystä puskuroida Venäjän oletetut laajentumispyrkimykset.

Krimin sodan aiheuttamista kokemuksista Venäjällä alkoi uudistushenki, mikä Aleksanteri II:n aikana synnytti suuria yhteiskunnallisia uudistuksia Venäjän nykyaikaistamiseksi ja teollistamiseksi.

Sotilaspoliittisesti Venäjä ryhtyi 1800-luvun lopulla laivastokilpaan Britannian ja Saksan kanssa. Tsušiman meritaistelun tappiossa Venäjä menetti huomattavan osan Tyynellemerelle vahvistukseksi vietyä Itämeren laivastoa. Korvaavan laivaston rakentamiseen tarvittavan ajan säästämiseksi Venäjä joutui keskittymään voimakkaan rannikkotykistön kehittämiseen Pietari Suuren merilinnoitus -periaatteen mukaisesti.

[muokkaa] Luettelo Oolannin sodan taisteluista

Tammisaari 20. toukokuuta 1854

britit

HMS Hecla, kapteeni William Hutcheon Hall

HMS Arrogant, kapteeni Hastings Reginald Yelverton

puolustajat

kolme komppaniaa, viisi kenttätykkiä ja 150 sotilasta Suomen tarkk'ampujapataljoonasta.

Raahe 30. toukokuuta 1854

britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osasto

fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard

fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle

fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse

fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott

Kontra-amiraali Plumbridgre oli valtuuttanut HMS Leopardin kapteenin George Giffardin vartioimaan Pohjanlahden sulkeemusta. Britannian sotaministeri Newcastlern herttua oli pyytänyt välttämään puolustuskyvyttömien kaupunkien tuhoamista. Giffardin oma-aloitteisuus asiassa ei johtanut toimenpiteisiin kontra-amiraali Plumbridgen osalta. Raahessa aiheutettu tuho aiheutti keskustelun Britannian alahuoneessa. Kveekarit vaativat rahankeruuta vahinkojen korvaamiseksi. Korvausrahoilla rakennettiin Raaheen Kveekarintie.

Oulu 1. kesäkuuta 1854

britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osasto

fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard

fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle

fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse

fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott

Plumbridgen käskyjen mukaan veneet, laivat, laivavarvit, terva, lankut, laudat ja kaikki muu, joka voitiin katsoa sotatavaraksi tuli hävittää. Toppilassa britit tuhosivat tervahovin sen yli 16 000 tervatynnyrin kera ja sinne upotetut neljä kuunaria tavaroineen. Viimeisen kerran britit saapuivat Ouluun 3. kesäkuuta, jolloin he vaativat puita uhaten polttaa koko kaupungin. Vaikka kaikki lastiveneet oli upotettu, 12 syltä kuljetettiin tervaveneillä englantilaisille. 4. kesäkuuta jälkeen he jakautuivat Tornioon menevään ja Kokkolaan menevään kahteen osastoon.

Oulun maistraatti arvioi tuhopolttojen ja ryöstöjen aiheuttaneen kaupungille ja kaupunkilaisille 380 969 ruplan 98 kopeekan vahingot. Laivojen arvoksi arvioitiin 170 925 ruplaa, 16 460 tynnyrin tervamäärän 40 150 ruplaa, poltettujen makasiinien 22 950 ruplaa, laivavarvien 13 500 ruplaa ja laivapuiden ja -tarpeiden arvoksi 11 495 ruplaa. Suurimmat vahingot Oulussa kärsi G. Berbom, joka menetti omaisuuttaan 101 106 ruplan verran, johon laskettiin toiminimi G. & C. Berbomin häviö 24 600 ruplaa. Kaikkiaan Oulussa vahinkoa ilmoitti kärsineen 53 henkeä, mutta yli 10 000 ruplan verran kärsi vain yhdeksän henkilöä.

Kokkola 7. kesäkuuta 1854

britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osaston puolikas Frederick Glassen komennossa

fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse

fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott

Tornio 8. kesäkuuta 1854

britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osaston puolikas hänen itsensä komennossa

fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard

fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle

Bomarsund I 21. kesäkuuta 1854

britit kapteeni Hall Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osastosta

HMS Hecla

Aiheesta muualla: