Pius X
Wikipedia
Pius X | |
Syntymänimi | Giuseppe Melchiorre Sarto |
Paavius alkoi | 4. elokuuta 1903 |
Paavius päättyi | 20. elokuuta 1914 |
Edeltäjä | Leo XIII |
Seuraaja | Benedictus XV |
Syntynyt | 2. kesäkuuta 1835 |
Syntymäpaikka | Riese, Italia |
Kuollut | 20. elokuuta 1914 |
Kuolinpaikka | Apostolinen palatsi, Vatikaani |
Pyhä Pius X, alk. Giuseppe Melchiorre Sarto, (2. kesäkuuta 1835 – 20. elokuuta 1914) toimi paavina vuosina 1903–1914. Hän oli ensimmäinen pyhimykseksi julistettu paavi sitten 1500-luvulla uskonpuhdistusta vastaan taistelleen Pius V:n.
Giuseppe Sarto syntyi vuonna 1835 Riesen kylässä, lähellä Venetsiaa. Lapsuutensa Sarto vietti köyhyydessä. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1858. 1880-luvulta lähtien Sarto toimi Mantovan piispana, kunnes paavi Leo XIII vuonna 1893 nimitti hänet kardinaaliksi ja Venetsian patriarkaksi.
20. heinäkuuta 1903 paavi Leo XIII kuoli, ja kardinaalit kokoontuivat valitsemaan uutta paavia. Historioitsijoiden mukaan ennakkosuosikki, kardinaali Mariano Rampolla del Tindaro olisi saanut alkuun enemmän ääniä kuin kardinaali Sarto, mutta Itävalta-Unkarin keisari Franz Josef I olisi käyttänyt veto-oikeuttaan, ja uusissa äänestyksissä kardinaalit olisivat lopulta kallistuneet Sarton puolelle. Sarto otti itselleen nimen Pius X kunnioittaakseen aikaisempia sennimisiä paaveja, erityisesti Leo XIII:n edeltäjää Pius IX:tä.
Paavi Pius X julisti autuaaksi kymmenen ja pyhimykseksi neljä henkilöä, muiden muassa Ranskan kansallissankarin Jeanne d'Arcin.
Pius X sai vuonna 1913 sydänkohtauksen, minkä jälkeen hänen terveytensä romahti. Paavi kuoli seuraavana vuonna.
Paavi Pius XII julisti Pius X:n pyhimykseksi vuonna 1954.
Edeltäjä: Leo XIII |
Luettelo paaveista | Seuraaja: Benedictus XV |