Kardinaali
Wikipedia
Kardinaali on paavin myöntämä arvonimi, jonka kantajat ovat oikeutettuja valitsemaan paavi konklaavissa. Lisäksi heillä on erityinen vastuu katolisen kirkon hallinnosta. Osa kardinaaleista toimii korkeissa hallintoviroissa Roomassa sijaitsevan Vatikaanivaltion yhteydessä toimivissa hallintoelimissä. Heitä kutsutaan kuuriakardinaaleiksi ja kirkon keskushallintoa vanhan Rooman valtakunnan esikuvan mukaan kuuriaksi. Suurin osa kardinaaleista toimii paikallisten hiippakuntien piispoina, vaikka heilläkin on kardinaalinarvon myötä myös vastuuta kokonaiskirkon hallinnosta. Kardinaalilla on oikeus kantaa erityisiä arvonmerkkejä ja hänen protokollan mukainen puhuttelunsa kuuluu "eminenssi". Paavi vihkii (virallisesti "luo") uudet kardinaalit kardinaalikollegion virallisessa kokouksessa, konsistoriumssa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nimitys kardinaali
Nimitys kardinaali on peräisin latinan sanasta cardinalis = tärkeä, keskein, joka puolestaan on johdettu sanasta cardo = ovensarana. Ei ole täyttä selvyyttä siitä, miten nimitys kardinaali on alun alkaen syntynyt. Yleisimmän teorian mukaisesti nimitystä cardo alettiin käyttää Rooman kaupungin tai sen ympäristön pääkirkoista, jolloin kirkoista vastuussa olevia pappeja alettiin kutsua nimellä cardinalis (in cardinatus cardinalis). Myöhemmin näistä kirkoista samoin kuin eräistä Roomassa sijaitsevista vanhoista diakonialaitoksista tuli titulaarikirkkoja, joiden johtoon nimettiin muodollisesti ansioitunut pappi. Hän ei siis enää käytännössä vastannut kirkon tai diakonialaitoksen toiminnasta, vaan kyseessä oli pelkkä arvonimi (tituli cardinales). Toinen mahdollinen teoria on, että kardinaalinimitys on syntynyt siitä, että kyseiset papit toimivat Rooman piispan eli paavin, joka piti itseään apostoli Pietarin seuraajana, läheisimpinä työtovereina. Koska Jeesus lupasi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet (Matteus 16:18-20), kardinaalit katsoivat olevansa taivasten valtakunnan oven "saranoita".
Kyseessä on eräs katolisen kirkon vanhimmista kunnianimityksistä. Protokollaarisesti kardinaalit ovat kirkon korkeimpia viranhaltijoita heti paavin jälkeen. Nimitystä käytti ensi kertaa paavi Silvester I (314-336) - presbyteri et diaconi cardinales.
Kardinaalin koko arvonimi kuuluu: Sanctae Romanae Ecclesiae Cardinalis ("Pyhän Rooman kirkon kardinaali").
[muokkaa] Kirkko-oikeudellinen asema
Kardinaaliksi nimitettävä on yleensä jo aikaisemmin vihitty piispaksi. Kuitenkin kardinaaliksi voidaan vihkiä myös ansioitunut pappi - yleensä tällöin on kyse teologisista ansioista. Katolisen kirkon kanoninen laki kuitenkin edellyttää, että kardinaaliksi nimitettävä pappi vihitään piispaksi. Paavi voi kuitenkin vapauttaa tästä velvollisuudesta, mikä kardinaaliksi vihittävä näin toivoo. (Viimeinen tällainen tapaus oli saksalainen teologi Leo Scheffczyk.) Paavi ei ole velvoitettu antamaan kardinaaliksi nimittämänsä henkilön nimeä julkisuuteen, tällöin puhutaan kardinaalinimityksestä in pectore ("rinnassa"). Näin tapahtuu tavallisesti, kun kardinaali nimitetään maasta, jossa kirkkoa vainotaan.
Kardinaaleissa on kolme eri luokkaa (ordines):
- Kardinaalipiispat,
- Kardinaalipapit ja
- Kardinaalidiakonit.
Kardinaalit muodostavat katolisen kirkon kardinaalikollegion, jota johtaa kardinaalidekaani (toukokuusta 2005 Angelo Sodano). Kardinaalien nimitysoikeus on yksin paavilla, joka vihkii eli "luo" uudet kardinaalit kardinaalien juhlallisessa kokouksessa eli konsistoriumissa. Kirkkolain mukaan kardinaalit ovat paavin välittömiä avustajia hänen johtaessaan kirkkoa. Paavin kuoltua ja kirkon näin jouduttua sedisvakanssiin äänioikeutetut kardinaalit kokoontuvat konklaaviin valitsemaan uuden paavin. Paavi Paavali VI:n vuonna 1968 antaman asetuksen mukaan paavinvaalissa ovat äänioikeutettuja ne kardinaalit, jotka eivät paavin kuolinpäivää edeltävänä päivänä olleet täyttäneet 80 vuotta. Samainen paavi antoi Johannes Paavali II:n 1996 vahvistaman määräyksen, jonka mukaan konklaaviin kokoontuneiden kardinaalien lukumäärä ei saa ylittää 120:tä. Helmikuussa 2001 ja lokakuussa 2003 pidetyt konsistoriumit kohottivat lukumäärän väliaikaisesti 135:een.
Kardinaalit eivät ole aina valinneet paavia. Alun perin paavin valitsi Rooman kansa, mutta keskiajalla oikeus siirrettiin vain kardinaaleille. Paavilla on koska tahansa oikeus korvata kardinaalikollegio millä tahansa muulla valitsevalla elimellä.
Alun perin kenestä tahansa katolisesta voi tulla kardinaali. Esimerkiksi 1500-luvulla Reginald Pole oli kardinaali 18 vuotta ennen kuin hänestä tehtiin pappi. Nykyään tyypillisesti vain piispoista tehdään kardinaaleja, mutta myös pappi voidaan valita kardinaaliksi, minkä jälkeen hänet on vihittävä piispaksi.
Kardinaalien määrä on vuosisatojen kuluessa kasvanut. 18. marraskuuta 2004, kardinaaleja oli 185, joista 122 oli alle 80-vuotiaita, ja he saivat osallistua paavin valintaan.
Uuden ajan alussa Englannin ja Ranskan monarkeilla oli kardinaaleja ministereinä — Englannissa Wolsey ja Ranskassa Richelieu ja Mazarin. He eivät olleet kardinaaleja uskonnollisten velvollisuuksiensa takia, vaan koska tätä kautta kuninkaat pystyivät maksamaan ministereiden palkan kirkon rahoista.
[muokkaa] Kardinaalin vaatetus ja arvonmerkit
Arvonsa merkkinä kardinaalilla on erityinen vaatetus, joka erottaa hänet muista katolisen papinviran haltijoista. Erityisissä liturgisissa juhlatilanteissa kardinaalit käyttävät helakanpunaista (paastonaikaan ja aikaisemmin yleensäkin purppuranpunaista) viittaa eli sutaania, hartioita peittävää mozettaa sekä erityistä papillista hattua eli birettaa, jonka paavi luovuttaa kardinaaleilla erityisessä seremoniassa. Lisäksi kardinaalin asuun kuuluu leveä vyöhihna eli zingulum sekä pileolus, pieni päälaen peittävä päähine, moiréesilkistä. Asun punainen väri viittaa siihen, että kardinaalien tulee aina olla valmiita marttyyrikuolemaan uskonsa tähden. Jumalanpalvelusten ulkopuolella kardinaalit käyttävät mustaa sutaania, jossa on punainen ommeltu reunus ja punaiset napit. Aikaisemmin yleinen kardinaalinhattu, jossa on leveä lieri ja kummallakin sivulla roikkuvat viisitoista punaista solmuketta, on nykyään jäänyt pois käytöstä. Se kuvataan kuitenkin kardinaalin vaakunassa, ja kardinaalin hautajaisissa hattu asetetaan hänen arkulleen.
Arvonsa merkkinä jokaisella kardinaalilla on myös kardinaalin sormus, jonka hän on saanut paavilta. Sormus kuvaa täten myös paavin ja kardinaalien läheistä yhteyttä. Jokainen paavi luovuttaa kardinaaleilla oman sormuksensa, jonka etupuolella on sama, paavin valitsema kuva. Nykyisen paavin Benedictus XVI:n sormuksessa on kuvattuna moderni ristiinnaulitun kuva, jonka vierellä seisovat Maria ja Johannes. Sormuksen sisäpuolella on jokaisen kardinaalin oma vaakuna. Perinteisesti katolilaiset ovat kunnioituksensa osoituksena suudelleet kardinaalin sormusta tavatessaan tämän.
[muokkaa] Kardinaalin oikeudet
Kardinaalilla on oikeus osallistua paavinvaaliin ja päästä paavin puheille aina halutessaan. Tämän lisäksi hänellä on tiettyjä, lähinnä seremoniallisia oikeuksia. Kardinaalilla on oikeus tulla haudatuksia omaan kirkkoonsa, hänellä on oikeus antaa synninpäästö kaikkialla maailmassa (yleensä synninpäästöoikeus on sidottu hiippakuntaa), hän saa kantaa erityistä "kardinaalinpurppuraista" asua (joka tosiasiassa on helakanpunainen) ja vuodesta 1630 hänellä on oikeus tulla puhutelluksi sanalla "eminenssi". Mikäli kardinaalia syytetään rikoksista kanonista lakia vastaan, häntä vastaan voidaan käydä oikeutta vain paavin omassa tuomioistuimessa. Sitä paitsi hän saa itse määrätä todistajien kuulemisen paikan. Omassa titulaarikirkossaan hänellä ei ole johtoasemaa, mutta kirkon suojelijana hänellä on oikeus toimija neuvonantajana.
