Protagoras

Wikipedia

Protagoras (kreik. Πρωταγόρας, 481 - 420 eaa) oli kreikkalainen esisokraattinen filosofi ja Platonin mukaan yksi sofisteista. Hän oli kotoisin Abderasta.

Platonin samannimisen dialogin mukaan Protagoras oli ensimmäinen sofisti, joka kehitti ammattimaisen sofistiikan ja "hyveen" opetuksen. Hänet tunnettiin retoriikan ja väittelytaidon opettajana. Nämä taidot olivat elintärkeitä kreikkalaisessa sosiaalisessa elämässä. Tämän vuoksi häntä kiehtoi orthoepeian eli sanojen oikean käytön opiskelu.

Protagoraan tunnetuin sanonta on: "Kaikkien arjen asioiden tarpeen mitta on ihminen, sellaisina kuin asiat ollessaan ovat, ja kun niitä ei ole, myös silloin". Vaikka lause onkin kuuluisa, sen asiayhteys ei ole säilynyt, ja siksi sen merkitys ei ole täysin selvä. Sen katsotaan opettavan relativismia, jossa asioiden totuudenmukaisuus tai eettisyys riippuu tilanteesta. Protagoraan opetukset saivat Platonin ja muut myöhäisemmät filosofit etsimään objektiivisia, ylivoimaisia moraalisen elämän ohjeita. Subjektiivisuuden merkitys on tärkeä teema myös nykyfilosofiassa.

Protagoras oli tunnettu agnostikkona. Diogenes Laertioksen mukaan hän kirjoitti teoksessaan Jumalista seuraavasti: "Jumalista en voi tietää, että he ovat, enkä että he eivät ole. Monet seikat estävät tätä tietämästä, sekä asian epäselvyys että ihmisen elämän lyhyys".

[muokkaa] Protagoras ja tieteellinen metodi

Vaikka Protagoras olikin Sokrateen aikalainen, hänet lasketaan esisokraatikkoihin. Hän seurasi Abdrean koulukunnan perinteitä, jotka olivat peräisin joonialaisesta luonnonfilosofiasta. Sen tärkeimpiä periaatteita oli kriittisyys, asioiden systemaattinen pohdinta, jota voidaan kutsua "esisokraattiseksi dialektiikaksi". Sen voidaan katsoa olevan vaihtoehto aristoteeliselle esittävälle metodille, joka esimerkiksi Karl Popperin mukaan kärsii dogmaattisuudesta.

Protagoraan panos oli ehkä merkittävin epistemologiassa. Hän pyrki löytämään totuuden hylkäämällä epätodennäköisemmät argumentit. Hänellä oli kaksi periaatetta. Ensimmäinen oli, että "ennen mitään epävarmuutta, kaksi vastakkaista väitettä voivat kohdata toisensa yhtä pätevinä". Toinen täydentää ensimmäistä huomauttamalla tarpeesta "vahvistaa heikompaa argumenttia".

Koska Protagoras oli fallibilisti ja siten valmis tarvittaessa myöntämään minkä tahansa ajatuksen vääräksi, hän tiesi, että myös vähemmän houkutteleva argumentti saattoi kätkeä sisäänsä parhaan vastauksen. Tämän vuoksi hän sanoi, että heikompaa argumenttia tulisi vahvistaa. Juuri tätä on pidetty relativismina. Protagoras kuitenkin pyrki objektiivisuuteen suosimalla argumenttien tasa-arvoistamista, toisin sanoen hän pyrki saamaan tietoa niin paljon kuin mahdollista etsimällä kullekin väitteelle vahvimman mahdollisen vastaväitteen, joka voitaisiin esittää sitä kohtaan. Näin hän löysi vähemmän dogmaattisen tavan lähestyä totuutta, sellaisen, joka johti hänen mielestään parhaaseen lopputulokseen tieteen mukaan. Se oli tapa etsiä objektiivista totuutta taistelemalla omaa subjektiivisuutta vastaan. Vähiten todennäköinen argumentti tuli hylätä, vaikka se olisikin järjen tai oikeudenmukaisuuden vastainen, sillä hän katsoi näiden käsitteiden olevan vain ihmisten ominaisuuksia, ei mitään universaaleja totuuksia. Näin ne edustivat ihmisen omaa subjektiivista näkemystä, ajattelun väistämätöntä lähtökohtaa, josta piti päästä yli. Protagoraalle tämä oli tieteellisen metodin päämäärä. Näin voidaan katsoa, ettei hän ollut todellinen relativisti, vaan ennemminkin suuri fallibilisti.