Karl Popper

Wikipedia

Sir Karl Popper (28. heinäkuuta 1902, Wien, Itävalta - 17. syyskuuta 1994, Lontoo, Britannia) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka näkemyksiä pidetään eräinä vaikutusvaltaisimmista myös 1900-luvun yhteiskuntafilosofiaan.

Hänen suurin saavutuksensa tieteenfilosofian saralla oli falsifioitavuuden painottaminen induktivismin sijaan tieteellisten teorioiden todellisena tunnusmerkkinä. Popper vaikutti merkittävästi analyyttisen filosofian kehitykseen. Hänen tietoteoreettinen kantansa on instrumentalistinen, vaikka sen pohjana onkin vahva tieteellinen realismi.

[muokkaa] Hypoteesit ja falsifioitavuus

Teoksessaan Logik der Forschung (1934, 'Tutkimuksen logiikka') Popper arvosteli loogisen empirismin käsitystä tieteestä induktiivisena toimintana. Popper kannatti itse niin kutsuttua hypoteesi-deduktio -mallia: tieteelliset teoriat ovat hypoteeseja eli oletuksia, joista johdetaan uusia ennusteita.

Falsifikaatioperiaatteen pohjalla on Popperin havainto siitä, että tieteellisiä selitysjärjestelmiä on mahdotonta todistaa aukottomasti oikeiksi, koska induktiivisen eli yksityistapauksista, esimerkiksi tieteellisistä kokeista, yleistävän päättelyn pohjalta voidaan päätellä itse asiassa vain se, että tähän mennessä ei ole tullut vastaan yksittäistapausta, joka kumoaisi esitetyn selityksen tai teorian. Sen sijaan falsifikaatioperiaatteen mukaisesti teorian aukottomasti vääräksi todistaminen on mahdollista. Sen vuoksi tieteellisestä teoriasta on oltava mahdollista johtaa ennuste tai seuraamus, jota voidaan kokeellisesti testata. Näin voidaan tieteellisten kokeiden avulla löytää alkuperäisen teorian heikkoja kohtia tai virheellisyyksiä.

Falsifikaatioperiaate on vanhan kokemusperäisen koeteltavuuden vaatimuksen uusi muoto. Muita tieteellisen teorian kriteerejä ovat esimerkiksi looginen ristiriidattomuus.

Popper määritteli muun muassa astrologian, freudilaisuuden ja marxilaisuuden näennäistieteiksi, koska niitä ei voi todistaa vääriksi.

Yhteiskunnallisesti falsifiointi edellyttää avointa keskustelua, joka on mahdollista vain avoimessa yhteiskunnassa (The Open Society and its Enemies (1945), suom. Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (2000)). Popperin mielestä avoimen yhteiskunnan vihollisia olivat varsinkin Platon, Hegel ja Marx. Yhteiskuntafilosofiassa Popper perusteli käytännöllisesti liberalistista kansanvaltaa ja yhteiskuntakritiikkiä avoimen yhteiskunnan perustana.

[muokkaa] Totuudenkaltaisuus

Myöhemmin Popper yritti määritellä myös totuudenkaltaisuuden (truthlikeness) käsitettä (Conjectures and refutations, 1963, suom. Arvauksia ja kumoamisia, 1995; Objective Knowledge, 1972). Ilkka Niiniluoto on jatkanut tämän ongelman käsittelyä. Totuudenkaltaisuuden sijaan nykyisin puhutaan myös karkeistuksesta (Kari Enqvist, Olemisen porteilla).

[muokkaa] Popperin kolme maailmaa

Popper tunnetaan myös niin sanotusta kolmen maailman ontologiastaan, jota Suomessa on tehnyt tunnetuksi Ilkka Niiniluoto. Teoria edustaa niin kutsutta emergenttiä materialismia. Aineellista todellisuuskäsitystä edustava vastustajat ovat arvioineet, Popperilaisen ontologian ottaminen vakavasti tuottaa tuskin parempia tuloksia kuin emergenssin luonnontieteelliseltä pohjalta karkeistuksena määrittelevä palauttava aineellinen todellisuuskäsitys eli reduktiivinen materialismi.

[muokkaa] Historisismin kritiikki

Historisismi on Karl Popperin määrittelemä, mutta hänen itsensä kritisoima tieteenfilosofinen oppi, jonka kannattajien mukaan yhteiskuntatieteiden ensisijainen tarkoitus on historiallisten ennustusten tekeminen. Historisismi pyrkii tähän etsimällä "rytmejä" tai "kuvioita", löytäen "lakeja" tai "trendejä" historian kehityksestä.

Käytännössä tämä tarkoittaa historiallista dialektiikkaa sekä Hegelin ja myöhemmin Marxin oppeja. Popper arvostelee tämänkaltaista tutkimustyötä, koska se ei täytä hänen mielestään luotettavan tieteellisen tutkimustyön kriteerejä, falsifioitavuudesta objektiivisuuteen. Hän käsittelee aihetta kirjassaan Poverty of historicism sekä jatkaa omalla vaihtoehdollaan kirjassa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Jälkimmäisessä hän tiivistää vastauksensa historisismille: "Tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, ja me emme ole riippuvaisia mistään historiallisesta välttämättömyydestä."

Popper näkee historisismin haitallisena, koska se on hänen mielestään pohjavire ja perimmäinen syy lähes aina totalitarismiin ja autoritarismiin. Se perustuu hänen mukaansa vääränlaisiin oletuksiin luonnontieteellisten lakien ja ennustamisen suhteesta. Koska ihmisten tieto on kausaalinen tekijä ihmiskunnan historian kehityksessä ja koska "yksikään yhteiskunta ei voi tieteellisesti ennustaa tulevaa tietoaan", ei myöskään ihmiskunnan tulevaisuutta ennustavaa tiedettä voi olla olemassa.

Popperilla metafyysinen ja historiallinen indeterminismi kulkevat käsi kädessä.

[muokkaa] Popper-kritiikki

Popperilainen tieteenteoria joutui Thomas Kuhnin sekä postmodernististen filosofien (Foucault ja Derrida) hyökkäyksen kohteeksi 1960-luvulla. Osa arvostelusta oli selkeästi poliittista. Popperin ajattelu sai osakseen myös rakentavampaa arvostelua. Popper joutui peräytymään yleistävän päättelyn vastaisuudessaan. Tilastotieteen kehitys teki mahdolliseksi kokemusperäisten tutkimusten aikaisempaa luotettavamman tekemisen, ja myös induktiologiikka kehittyi.

[muokkaa] Teokset

Popper, Karl: Avoin yhteiskunta ja sen viholliset, 1995
Popper, Karl: Arvauksia ja kumoamisia, 1995

[muokkaa] Kirjallisuus

Deutsch, David (1997): Todellisuuden rakenne. (Alkuteos: The Fabric of Reality: The Science of Parallel Universes and Its Implications, 1997.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-05-4.
Enqvist, Kari: Olemisen porteilla (WSOY)
Edmonds, David ja Eidinow, John: Wittgensteinin hiilihanko
Frederic Raphael: Popper: historismi ja sen riittämättömyys