Seleeni
Wikipedia
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Seleeni | ||||
| Tunnus | Se | ||||
| Järjestysluku | 34 | ||||
| Luokka | puolimetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 16, happiryhmä | ||||
| Jakso | 4 | ||||
| Tiheys | (25 °C) (heksagonaalinen harmaa muoto) 4,819×103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 2,0 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | harmaan metallinhohtoinen | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1817, Jöns Jacob Berzelius | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 78,96 amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 115 (103) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 116 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 190 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Ar] 3d10 4s2 4p4 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 6 | ||||
| Hapetusluvut | ±2, 4, 6 | ||||
| Kiderakenne | heksagonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 494 K (221 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 958 K (685 °C) | ||||
| Moolitilavuus | (25 °C) 16,42×10−6 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | 95,48 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | (harmaa muoto) 6,69 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 100 Pa 617 K:ssa | ||||
| Äänen nopeus | 3350 m/s ohuessa sauvassa, 293 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,55 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,321 kJ/kg K | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) (amorfisena) 0,519 W/(m×K) | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Seleeni (lat. 'selenium') on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Se, järjestysluku 34 ja CAS-numero 7782-49-2.
Seleenillä on kaksi päämuotoa. Rengasrakenteinen allotrooppi on myrkyllinen epämetalli, joka muistuttaa kemiallisesti rikkiä ja telluuria. Seleenin ketjurakenteinen allotrooppi on metallinen ja sitä kutsutaan myös harmaaksi seleeniksi. Seleenin harmaa metallinen muoto johtaa sähköä paremmin valoisassa kuin pimeässä. Seleeniä voidaan siis käyttää valonhavainnointidiodeissa. Seleeniä löytyy sulfidimalmeista, kuten pyriitistä.
Seleenin löysi 1817 ruotsalainen Jöns Jacob Berzelius. Nimi on peräisin kreikan sanasta selene, joka tarkoittaa kuuta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Seleeniyhdisteitä
- Seleenidioksidi (SeO2) CAS-numero 7446-08-4
- Seleenihapoke (H2SeO3) CAS-numero 7783-00-8
- Seleeniheksafluoridi (SeF6) CAS-numero 7783-79-1
- Seleenioksikloridi (SeOCl2) CAS-numero 7791-23-3
- Seleenitrioksidi (SeO3) CAS-numero 13768-86-0
- Seleenivety (H2Se) CAS-numero 7783-07-5
[muokkaa] Seleeni ihmisen ravitsemuksessa
Seleeni on ihmiselle ja eläimille välttämätön hivenaine, mutta tarvittavat määrät ovat erittäin pieniä.
Suomalaisten seleenin saannista hivenaineena ravinnossa syntyi taannoin vilkasta keskustelua, kun ilmeni että maaperässämme sitä on vähän ja sitä myöten sen saanti on liian vähäistä. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä lannoitteisiin ruvettiin lisäämään seleeniä. Ainakin Kemiran Y-lannoitteissa on natriumselenaattia, joka pidättyy maahan heikosti mutta kasvit saavat sen helposti käyttöönsä.
Suomalaisten veren seleenipitoisuus on edelleen Kansanterveyslaitoksen seurannassa, ja lannoitteiden pitoisuuksia säädellään seurannan tulosten mukaan. Tarvittava määrä seleeniä tulee nykyisin viljasta, lihasta ja juustosta. Liian suuri vuorokausiannostus aiheuttaa myrkytyksen, jonka oireita ovat väsymys, pahoinvointi, hiusten lähtö, kynsivaurioita, iho-oireet, hampaiden irtoaminen ja hermostomuutokset. Hengityksessä on valkosipulimainen ominaishaju.[1]
[muokkaa] Seleeni eläinten ravitsemuksessa
Erittäin nopeasti kasvavat, lihaatuottavat eläimet voivat sairastua seleeninpuutteessa eräänlaiseen lihasrappeutumaan. Varsinkin pitkiin selkälihaksiin ja takajalkojen lihaksiin syntyy kudosrepeämiä. Mikäli eläin pääsee jalkeille ja saadaan hoidettua, lihaksiin voi jäädä arpeutumia. Vakavasti sairastuneet naudat ja siat joudutaan lopettamaan. Seleeniä on lisätty jo vuosia teollisiin rehuihin ja lannoitteisiin ja seleeninpuutossairaudet eivät enää ole yhtä yleisiä kuin 1980-1990 luvuilla.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin Sanomat 5.12.2005 Seleeni, hivenaine ja myrkky
