Shawneet

Wikipedia

Shawneet olivat intiaanikansa, alun perin kotoisin Kanadan puolelta Winnipeg-järven alueilta. Heidän vaelluksensa Yhdysvaltojen itärannikon tuntumaan on tapahtunut 1300-1400-luvuilla. Todennäköisesti he ovat olleet myös samaa kansaa delaware- ja nanticoke-intiaanien kanssa,joiden kanssa he yhdessä ovat siirtyneet monen osavaltion läpi.

[muokkaa] Kulttuuri

Shawneet kuuluivat algonkin-kieliryhmään. Heitä oli viisi erillistä heimoa ja yli kymmenen eri klaania. Heidän lukumäärästään ei ole tarkkaa tietoa,koska he jo 1600- luvulla jakaantuivat useiksi erillisiksi ryhmiksi. He olivat metsäintiaaneja,jotka liikkuivat pääasiallisesti jalan. Hevoset eivät koskaan juuri kiinnostaneet heitä, vaikka he myöhemmin sellaisia hankkivatkin. Wigwamit toimivat asuntoina ja yleensä joka kylään kuului yksi iso talo neuvoston kokouksia ja muita heimoriittejä varten. Sulkapäähineitä shawneet eivät käyttäneet, vaan he pitivät otsanauhaa, jossa saattoi olla sulka tai kaksi. Tosin useat soturit ajelivat päänsä varsinkin sotaanlähdön kunniaksi. Tapa oli itärannikon ja suurten järvien alueilla yleinen. Useat heistä koristelivat kasvonsa väreillä. He myös muuntelivat yleisesti vaatetustaan ottaen mallia ympäristön intiaaneilta ja myös eurooppalaisilta siirtolaisilta. Joillakin shawneeryhmillä oli naisia päällikön veroisessa asemassa. Shawneiden tarustossa oli paljon kauniita legendoja.

[muokkaa] Rauhatonta seutua

Shawneet asettuivat suuren vaelluksensa päätyttyä asumaan laajoille alueelle, jota sanottiin Ohio-laaksoksi, mutta joka sisälsi Ohion lisäksi Virginian länsiosan sekä Kentuckyn koilliset alueet. He olivat hieman etäällä rannikosta ja kaupankäynti ei juuri onnistunut 1600-luvun alkupuoliskolla eurooppalaisten kanssa. Tosin heillä oli kauppayhteys valkoisiin, mutta se hoideltiin yleensä muiden intiaanikansojen välityksellä. Ehkä juuri tämä oli se syy miksi shawneilla ei ollut juuri ollenkaan tuliaseita 1600-luvun puolenvälin jälkeenkään.

Vuonna 1656 oli irokeesien vahva viiden heimon liittokunta tuhonnut viimeisetkin irokeesinkieliset intiaanikansat lähiympäristöstä, lukuun ottamatta Pennsylvaniassa asuvia susquehannockeja. Joka tapauksessa irokeesit päättivät seuraavaksi raivata tieltään lähiseutujen algonkinkieliset heimot. Ala-Michiganista he olivat ehtineet jo ajaa sen asukkaat pakosalle. Myös Ohion puolella alkoi liikkua irokeesiliiton vahvasti aseistettuja sotapartioita. Shawneet olivat alakynnessä, sillä heiltä puuttui tuliaseita. Heillä oli jonkinlainen löyhä liitto susquehannockien kanssa, mutta aggressiiviset irokeesit alkoivat tehdä rajuja hyökkäyksiä myös heidän kyliinsä. Ruotsista tulleet siirtolaiset olivat aseistaneet susquehannockit hyvin, mutta heidän vastarintansa mureni vuonna 1675. Läntiset irokeesit; senecat, onondagat ja cayugat keskittivät huomionsa nyt suojattomiin shawneihin uudelleen. Susquehannockien poltetut kylät ja mahtavan soturikansan tuho olivat pelästyttäneet shawneet. He eivät jääneet Ohioon kokemaan samanlaista kohtaloa vaan jakaantuivat useaan eri ryhmään, jotka päättivät lähteä eri suuntiin. Kaksi ryhmää liikkui etelään tullen lopulta cherokee-intiaanien alueille. Yksi ryhmä ylitti Appalakkien vuoriston ja asettui Etelä-Carolinaaan. Kaksi ryhmää tai enemmän kulkeutui eteläiseen Pennsylvaniaan,jossa he yhtyivät joihinkin delaware-kansan pakolaisiin. Irokeesit sallivat tämän, eivätkä tehneet hyökkäyksiä. Sen sijaan hankaluuksia tuli Marylandin puolelta samoille alueille pyrkivien brittien taholta. Muutama shawneeryhmä matkasi länteen. Siellä suurin osa heistä asettui Fort St. Louisin lähelle, joka oli ranskalaisten kauppa-asema nykyisessä illinoisissa. Vuonna 1683 alueella oli noin 3 000 henkeä läntisen ryhmän shawneita. Lähialueella asui miami- ja illinois-intiaaneja. Pienen hetken shawneet olivat liitossa heidän kanssaan ja kävivät sotaa irokeeseja vastaan. Irokeesit lähettivät seneca-heimosta muodostetun soturijoukon hyökkäämään miamien kyliin kostoiskuksi sille, että nämä olivat antaneet shawneiden asettua mailleen luoteiseen Indianaan.

Pennsylvaniaan muuttaneet shawneet joutuivat alistumaan vuonna 1694 irokeesien vallan alle ja maksamaan näille veroa. Samoin oli käynyt delawareille. Joillakin muilla shawneeryhmillä, jotka olivat vaeltaneet muualle meni sen sijaan paremmin.

[muokkaa] Ihmissyöjiä ja orjakauppiaita

Eteläiseen Carolinaan muuttanut shawneejoukko opittiin tuntemaan englantilaisten ristimänä nimellä savannah-intiaanit. Savannahit oppivat nopeasti kaupankäynnin aakkoset brittien kanssa. He alkoivat ottaa muista heimoista naisia ja lapsia orjiksi. Se kävi parhaiten hyökkäämällä kyliin, josta miesväki oli poissa. Suurin osa näin saaduista vangeista kulkeutui kauppapaikoille, sillä savannahit alkoivat käydä orjakauppaa. He vaihtoivat naisia ja lapsia lähinnä tuliaseisiin ja viskiin.

Samoihin aikoihin etelä-Carolinan siirtolaiset olivat joutuneet kosketuksiin pienen westo-heimon kanssa. Kyseinen heimo asusti paalutetussa kylässä valkoisten asutuksen liepeillä. Seudun muut intiaanit,mm catawbat, pitivät westoja ihmissyöjinä. Myös he kävivät ihmiskauppaa ja heidän maineensa oli pelottava. Catawbat varoittivat seudun siirtolaisia westoista. Britit ottivat varoitukset todesta. He aseistivat vuonna 1680 savannahit ja usuttivat nämä westojen kimppuun. Paalukylä hävitettiin ja suurin osa westoista tuhottiin. Jäljellejäänyt osa kansasta joutui savannahien vangiksi ja sitä kautta orjamarkkinoiden pyörteeseen. Jos briteillä ja savannaheilla näyttikin aluksi menevän hyvin,niin välit huononivat nopeasti. Cherokee-intiaanit,jotka olivat antaneet savannaheille maata siksi,että nämä suojelisivat heitä catawba-heimon hyökkäyksiltä, huomasivat,että savannahit ottivat työnsä tosissaan. Jopa niin tosissaan,että alkoivat tehdä hyökkäyksiä catawbojen kyliin. Pidemmän päälle nämä savannahien käymät sotaisat retket alkoivat osoittautua vaarallisiksi kaikille - myös valkoisille. Niinpä briteille tuli äkillinen tarve saada savannahit häädetyksi pois etelä-Carolinasta. Englantilaiset eivät halunneet itse osallistua sotaan,vaan he aseistivat seudun muut heimot,catawbat ja yamaseet. Nämä kävivätkin yhdessä savannaheja vastaan. Myös cherokeet osallistuivat savannahien karkotukseen saatuaan näistä kyllikseen. 1700-luvun alusta lähtien pikku ryhmiä savannaheja alkoi vetäytyä pohjoisemmaksi ja vuonna 1707 kokivat jäljelläolevat savannahit kohtalonsa catawbajoukkojen lyödessä heidät likimain täydellisesti.

[muokkaa] Takaisin Ohiolaaksoon

Osa savannaheista päätyi Pennsylvaniaan,jossa siellä asuvat shawneet ottivat heidät vastaan ollen edelleenkin irokeesien tiukassa valvonnassa. Osa pakeni Alabamaan,jossa heistä tuli creek-intiaanien naapureita. Savannahit eivät kuitenkaan koskaan voineet unohtaa mitä catawbat olivat heille tehneet. Kostohyökkäyksiä tehtiin 60 vuoden ajan. Toisaalla olivat ranskalaisten kauppa-aseman Fort St. Louisin seuduille ajautuneet läntiset shawneet joutuneet 1600-luvun loppupuolella uusiin selkkauksiin. Pienelle alueelle oli ahtautunut tuhansia intiaaneja. Se aiheutti rauhatonta liikehdintää eikä mennyt kauankaan kun tilanne kärjistyi. Shawneet ja illinoisit eivät erityisen paljon pitäneet toisistaan. He ottivat yhteen. muutaman kiivaan confliktin jälkeen shawneet jättivät illinoisin alueen ja siirtyivät kohti Tennesseetä. Viha illinoiseja kohtaan ajoi heidät myöhemmin useisiin sotaretkiin näiden kyliin.

Vuonna 1715 Tennesseessä Nashvillen lähellä asuvat shawneet joutuivat vetäytymään brittien liittolaisten chickasawien ja cherokeiden tieltä. Shawneet olivat tehneet rosvoretkiä cherokeekyliin ja harrastaneet orjakauppaa vangeillaan. Englantilaisten aseistamat chickasawit olivat siksi voimakas kansa,että shawneet päättivät siirtyä turvallisemmille alueille. Ohiolaakson alueet,joihin voidaan lukea alempi Michigan, Ohio,länsi-Virginia ja Kentucky olivat käytännöllisesti katsottuna täysin asumatonta seutua. Irokeesit pitivät aluetta omana yksityisenä metsästysmaanaan. He yrittivät ajaa sieltä pois kaikki,jotka sinne uskalsivat majoittua. Mutta seutu oli laaja. Siellä vaelteli ja metsästeli shawneeryhmä,joka ei sieltä ollut koskaan poistunut. He eivät halunneet luopua oikeuksistaan maahan,joka oli kerran kuulunut heille. Pakomatkalla olevat läntiset shawneet kohtasivat sukulaisensa savannahit,jotka yhä etsivät uusia asuinalueita. Kaksi eri haaraa yhdistyi taas yhdeksi. He valitsivat uudeksi kodikseen Kentuckyn - pimeän ja verisen maan - joka ei ollut intiaaneille koskaan kelvannut.

Lähes samoihin aikoihin itäisessä-Pennsylvaniassa asuneet shawneet etsivät hekin uusia asuinseutuja. Siirtolaiset olivat onnistuneet huijaamaan delawareilta maita ja näiden lähtiessä vaeltamaan länteen seurasivat shawneet mukana. Näihin aikoihin oli myös irokeesien voima alkanut heiketä. Ohiojoen varrella asui wyandot-niminen heimo,joka nopeasti oli hankkinut hurjan maineen. Wyandotit sallivat shawneiden muuttamisen naapurikseen. Tästä hetkestä alkoi harvinaisen syvä ystävyys heidän välillään. Asian teki erikoiseksi se,että he kuuluivat eri kieliryhmään. Shawneet olivat algonkiineja,kun taas wyandotit irokeesinkielisiä. Myös delawaret jäivät asumaan lähistölle.

Sitä mukaa kun irokeesien voima heikkeni eurooppalaissodissa,alkoi Ohioon ja sen ympäristöön ilmestyä yhä uusia shawneiden metsästysleirejä. Niistä alkoi muodostua vakinaisia kyliä. 1740-luvulla tuhannet shawneet ja delawaret irtautuivat vihdoin lopullisesti irokeesien hallinnon alta. Heistä paljon siirtyi Ohiolaaksoon. Pari joukkoa chickasawien karkottamia shawneita kulkeutui vielä Tennesseestä. Vuoteen 1657 mennessä suurin osa elossaolevista shawneista oli siellä. Vain pieniä ryhmiä asui Alabamassa creekien naapureina. Shawneiden vieraanvaraisuus oli kiitettävää tasoa,sillä he ottivat omiin kyliinsä asumaan irokeesia puhuvia minqoja. Kerrottiin shawneiden kielitaidon olleen uskamattoman hyvä. Nopeasti heistä tuli Ohiolaakson kuuluisin intiaanikansa. He olivat pelättyjä ja kunnioitettuja monet sodat läpi käyneitä selviytyjiä.

[muokkaa] Intiaanikapinan pyörteissä

Delawaren "profeetta" nimeltään Neolin oli jo vuosia saarnannut intiaaneilla näiden oikeuksista omaan maahansa ja valkoisen miehen karkottamisesta. Ajatus oli alkanut herättää vastakaikua. Ottawa-päällikkö Pontiac kehitti profeetan ajatusta pidemmälle ja päätti tehdä valtavan intiaaniliiton, jonka avulla tuhottaisiin suurten järvien alueella leviävä uuden-Englannin siirtokunta. Pontiac tarvitsi kuitenkin tuekseen hyviä ja taitavia sotapäälliköitä, joilla olisi takanaan tarpeeksi sotureita. Sekä shawneilla, että delawareilla oli mahtavia päälliköitä. Hetkessä saatiin kasattua hyvin aseistettu intiaaniarmeija, johon liittyi edellä mainittujen lisäksi ojibwayt, wyandotit, miamit, mingot, kickapoot ja monet muut lähiseutujen intiaanit. He iskivät eri alueilla lähes samanaikaisesti useaan brittien linnakkeeseen. Englantilaiset eivät aavistaneet vaaraa, sillä osa intiaaneista valtasi linnakkeet oveluudella. Kapinassa kuoli yli 2 000 brittiläistä siirtolaista. Intiaanien sotataktiikka oli taitavaa ja sen takana olivat paljolti shawneepäälliköt Cornstalk ja Black Hoof, sekä delawarepäällikkö Hopokah. Onkin väitetty, että shawneet, delawaret ja mingot toimivat sodan virittäjinä, Pontiacin saadessa kunnian.

Kapina sammui 1765. Suurin osa heimoista oli vetäytynyt jo aiemmin sodasta, mutta Pontiac uskoi sodan olevan ohi vasta kun hän sai ranskalaisilta käskyn lopettaa. Ranskalaiset olivat koko ajan yllyttäneet Pontiacia jatkamaan ja hän itse taas oli uskonut saavansa tarpeen vaatiessa näiltä tuliapua. Sitä hän ei kuitenkaan koskaan saanut.

[muokkaa] Lordi Dunmoren sota

Vaikka kapina oli saatu kuriin,niin levottomuudet eivät loppuneet. Ohion seuduilla Brittisiirtokuntien liepeillä riitti jatkuvia yhteenottoja. Läntiseen Virginiaan alkoi tunkea valkoisia shawneiden metsästysmaille. Tämä aiheutti kahakointia,sillä shawneilla ei ollut aikomustakaan luopua maistaan. Vuonna 1774 tilanne kärjistyi, sillä britit olivat eri yhteyksissä murhanneet 13 intiaania. Mingopäällikkö Logan oli menettänyt koko perheensä näissä valkoisten veritöissä. Katkera Logan keräsi sotureita taakseen. Mingoja oli vähän,mutta Cornstalk shawneineen kiirehti apuun. Alkoi lordi Dunmoren sota. Shawneet ja mingot kävivät sotaa yhdessä koko Virginian siirtokuntaa vastaan,jota kyseinen Lordi johti. Myös pieni joukko wyandoteja tuli ystäviensä puolelle. Cornstalk johti sotajoukkojaan erinomaisen hyvin. Ratkaiseva taistelu käytiin länsi-Virginian Point Pleasantissa. Intiaanit eivät menettäneet paljonkaan miehiä,mutta Cornstalk katsoi parhaaksi tehdä rauhan. Hän pelkäsi mitä tapahtuisi,jos sota laajenisi. Rauha solmittiin samana vuonna. Cornstalk ei silti ehtinyt pitkään nauttia rauhasta. Hänet surmattiin kolme vuotta myöhemmin yhdessä poikansa kanssa. Surmatyön tekivät valkoiset.

Kentuckyyn leviävä amerikkalaisasutus oli shawneille viimeinen pisara. He eivät voineet rauhassa katsalla kun heidän maansa vietiin pala palalta. Niinpä heidän täytyi jatkaa loputonta sissisotaansa tunkeilijoita vastaan. Usein he pyysivät yhä wyandoteja avukseen. Vuonna 1780 yli tuhatpäinen shawnee-wyandot armeija kävi sotaa Kentuckyn siirtolaisia vastaan tuhoisin seurauksin valkoisille. Vastaiskut amerikkalaisten taholta olivat kovia ja monta shawnee-kylää tuhottiin. Wyandotien luovutettua shawneet jatkoivat hellittämättä omaa sotaansa yksinään. 1790-luvulla he toimivat iskujoukkona suuressa intiaanisodassa amerikkalaisia vastaan päällikkö Blue Jackettin johdolla. Kohtalokas tappio vuonna 1794 Fallen Timbersissä lopetti sodan. Tämän jälkeen myös shawneet elivät rauhassa jonkin aikaa

[muokkaa] Tecumsehin tappio

Suuri shawneepäällikkö Tecumseh oli sivistynyt ja korkeasti oppinut mies. Hän osasi lukea kuin valkoinen,häntä ihailtiin ja kunnioitettiin. Hän oli inhimillinen ja oli saanut shawneiden lopettamaan vankiensa kiduttamisen. Hän oli myös rauhan mies,mutta tarvitessa myös tiukka sotapäällikkö. Tecumsehilla oli veli nimeltään Tenskwatawa. Hän oli suuri "profeetta",joka näki paljon asioita ja jolle henget puhuivat. Henget olivat kertoneet profeetalle intiaanien maasta,jossa valkoisia ei ollut. Amerikka oli punaisten miesten synnyinmaa,jota valkoisten miesten mukanaan tuoma rappiotila tuhosi yhä enemmän. Tenskwatawa tiesi mistä puhui. Hän oli itse nuorena viettänyt huikentelevaista ja synnillistä elämää ja käyttänyt väkijuomia. Mutta se oli ohi. Hän oli selvinnyt ja hänestä oli tullut profeetta. Hän kommunikoi suoraan suurelle hengelle.

Joskus 50-vuotta aiemmin oli delawareprofeetta julistanut samoja asioita. Tecumseh teki kuulemastaan oman visionsa. Hän halusi yhdistää niin monta heimoa kuin vain pystyisi saamaan liittoon. Tarkoitus ei ollut niinkään sotia,vaan muodostaa eri heimoista niin suuret sotajoukot intiaanivaltojen rajojen turvaamiseksi, etteivät amerikkalaiset uskaltaisi sitä vastustaa. Ei ollut tärkeää oliko shawnee vai joku muu. Tärkeää oli olla intiaani,koska yhdessä he olisivat vahvoja. Ensimmäinen paha takaisku tuli heti, kun irokeesit eivät olleet halukkaita lähtemään mukaan. Mutta shawneen sisukkuudella Tecumseh jatkoi työtään lähettäen viestinsä kymmenille eri heimoille kansojen yhteenliittymisestä ja intiaanikulttuurin elvyttämisestä. Jotkut nauroivat hieman ivallisesti ja jotkut torjuivat idean täysin. Mutta löytyi myös niitä,jotka innostuivat.

Kun Tecumsehin ja hänen veljensä alullepanema "profetia" alkoi levitä laajemmalti intiaanien keskuuteen,tuli amerikkalaisille maanostajille ongelmia. Juuri hieman aiemmin oli Yhdysvaltain silloinen presidentti Thomas Jefferson ehtinyt valtuuttaa Indianan kuvernööri William H. Harrisonin ostamaan intiaanimaita niin paljon kuin mahdollista. Nyt maakaupat tuntuivat tyssäävän. Yhtäkkiä ei kukaan halunnut myydä, kun kaikki puhuivat intiaanien yhdistymisestä. Mutta Harrison keksi keinon. Sillä aikaa kun Tecumseh oli käännyttämässä naapuriheimoja liittoon,kutsui kuvernööri Harrison intiaanipäälliköitä neuvotteluun. Istunnon yhteydessä hän hyvänä isäntänä tarjosi vierailleen alkoholipitoisia juomia. Vieraille juoma maittoi ja Harrison teki hyvät maakaupat delaware-,miami- ja wyandotpäälliköiden kanssa. 3 miljoonaa eekkeriä intiaanimaita oli myyty Wabash-joen varrelta. Päälliköt saivat kaupasta vajaat 10.000 dollaria. Kun Tecumseh palasi matkoiltaan ja kuuli mitä oli hänen poissa ollessaan tapahtunut alkoi hänen itsehillintänsä pettää tyynen kuoren alla. 300 vahvasti aseistettua soturia mukanaan hän marssi Harrisonin luo. Sotatila ei alkanut,mutta Tecumseh kiisti suoraan päälliköiden oikeudet maiden myyntiin,syytti amerikkalaisia sopimiksen rikkomisesta ja loukkaavasta käytöksestä. Nöyristelevä Harrison lupasi välittää terveiset "Suurelle Valkoiselle isälle",presidentille.

Suurta profeettaa Tenkswatawaa alettiin pitää Suuren hengen lähettiläänä ja maine kasvoi entisestään kun hänen ennustamansa auringonpimennys osui kohdalleen. Uusia heimoja liittyi Tecumsehin liittoon. Se sai siunauksensa suurilta shawneejohtajilta kuten Blue Jacket ja Black Hoof. Mutta kun Tecumseh oli poistunut taas kylästään Tippecanoesta,alkoi tapahtua asioita,joita hän itse ei olisi sallinut. Asia numero yksi oli se,että kuvernööri Harrison päätti ottaa käyttöön pakkokeinot. Hän kokosi tuhatkunta sotilasta 6.marraskuuta vuonna 1811 tuhotakseen Tippecanoen. Tecumsehin ollessa poissa tuurasi hänen paikallaan hänen veljensä. Profeetta sai tietää mitä Harrison aikoi ja pyysi seuraavaksi päiväksi neuvottelua. Kuvernööri suostui. Hän ja hänen joukkonsa leiriytyivät yöksi kolmen mailin päähän Tippecanoesta. Samana yönä intiaanikylässä profeetta piti uskonnollisia menoja ja puhui suuren hengen kanssa. Tecumseh oli varoittanut veljeään tekemästä tyhmyyksiä. Mutta henget olivat eri mieltä. Profeetta kertoi sotureille,että valkoisen miehen luodit eivät tulisi sattumaan,koska hänen taikansa oli niin suuri. Intiaanit uskoivat suuren profeetan sanoja.

Hyökkäys tapahtui amerikkalaisten leiriin aamuhämärissä juuri ennen kuin aurinko nousi. Harrison oli viisaasti sijoittanut miehensä nukkumaan ymryrässä niin,että aseet olivat vieressä. Hyökkäys torjuttiin. Vain osa intiaanisotureista onnistui murtautumaan läpi Harrisonin miesten muodostaman ympyrän. Aamun valjetessa hyökkäys oli ohi. Amerikkalaisia menehtyi 60 sotilasta,intiaaneja vähemmän. Mutta profeetan "taika" ei suojannutkaan hänen soturijoukkoaan. Intiaanit pakenivat huomatessaan valkoisen miehen luodin aiheuttaman kuoleman ja tuskan. Nopealla vastaiskulla,joka seurasi pian,onnistui Harrison sotajoukkoineen tuhoamaan Tippecanoen suuret muona- ja ammusvarastot.

Kuvernööri William Harrisonista tehtiin sankari. Hänen urotekoaan juhlittiin,vaikka tosiasiassa amerikkalaisia oli kuollut taisteluissa enemmän kuin intiaaneja. (Hieman myöhemmin Harrisonista tuli yhdysvaltain presidentti.) Tippecanoen tuho oli tehnyt kuitenkin tarkoituksensa: Se oli murskannut Tecumsehin unelman intiaaniliitosta. Amerikkalaiset syyllistivät brittejä,jotka olivat myyneet intiaaneille tuliaseita ja yllyttäneet sotaan. Tilanne ajautui sodaksi Englantilaisten ja amerikkalaisten välillä vuonna 1812.

Suuri shawneejohtaja Tecumseh kokosi kaikki saatavilla olleet intiaanisoturit ja yhtyi brittijoukkoihin. Saukpäällikkö Black Hawk soti shawneiden rinnalla. Hieman erikoista oli,että wyandotit sotivat kahdella puolella. Tecumseh siirtyi sotimaan Kanadan puolelle. Hänen aikomuksenaan oli yhdistää siellä olevien intiaanien sekä brittien sotajoukot. Aikomus ei täysin onnistunut,sillä lokakuussa 1813 tapahtui kesken sodan jotakin,joka muutti kaiken. Tecumseh oli Ontariossa kannustamassa joukkojaan eteenpäin,kun luotiryöppy osui häneen etulinjassa. Hänen kohtalokseen tuli kunniakas kaatuminen taistelukentällä. Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty, mutta on arveltu,että hänen soturinsa piilottivat hänen ruumiinsa onttoon puuhun, ettei vihollinen olisi häpäissyt sitä.

Tecumsehin mukana kaatui intiaanien vastarinta. He luopuivat taisteluista. Shawneet olivat menettäneet suuren päällikön ja samalla intiaanihistoria yhden parhaimmista johtajistaan. Intiaanivaltio oli jäänyt luomatta,mutta miten olisi käynyt jos jokuset asiat olisivat menneet toisin? Tecumsehin taidot olivat sodanjohtajana olleet siksi loistavat,että englantilaiset olivat antaneet hänelle prikaatinkenraalin arvonimen.

[muokkaa] Rohkea kansa

Tämän jälkeen ei shawneista ja heidän johtajistaan ole paljon kirjoitettavaa. Sodat olivat siirtyneet preerioille,jossa kokonaan eri heimot kävivät loputonta sotaansa toisiaan ja amerikkalaisia vastaan. Tecumsehin kanssa sotineet Indianassa asuneet shawneet siirtyivät Ontarioon. 1810-luvun alkupuolesta lähtien siirtyi shawneita etelään yhdessä ystäviensä delawarein kanssa. Ohion shawneet vaelsivat Kansasiin. Heitä siirtyi myös Texasiin. Monista shawneista tuli farmareita,mutta aika useat heistä olivat saaneet verenperintönä seikkailevan ja rohkean luonteen,joka tahtoi vetää heitä yhä mukaan muiden sotiin. Niinpä he taistelivat hallituksen värvääminä Floridassa seminoleja vastaan yhdessä delawarein kanssa. Kumpiakin kansoja yhdisti periksiantamattomuus ja yhteinen historia. Armeijan tiedustelijoina shawneita oli paljon ja eräoppaina he olivat vertaansa vailla. Uuden Meksikon sisällissodassa heitä näkyi pohjoisvaltioiden joukoissa. Tuntui,että shawneet olivat siellä missä tehokkaita miehiä kipeimmin tarvittiin.

Tänä päivänä shawneet ovat ahkeria työntekijöitä,hyvämaineisia ja rehellisiä. Kieli ei ole kokonaan kadonnut. Heitä on tuhansia ja useimmat asuvat Oklahomassa. He ovat pystyneet säilyttämään paljon alkuperäisistä traditioistaan.