Stéphane Mallarmé
Wikipedia
Stéphane Mallarmé (s. 18. maaliskuuta 1842 Pariisi – k. 9. syyskuuta 1898 Valvins, lähellä Fontainebleauta), oikealta nimeltään Étienne Mallarmé, oli ranskalainen symbolistirunoilija.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Mallarmé toimi englannin opettajana, kirjallisuusteoreetikkona ja sanomalehtimiehenä runojen kirjoittamisen ohella. Hän järjesti kotonaan kirjallisia salonkeja, joihin osallistuivat mm. Marcel Proust, W. B. Yeats, Rainer Maria Rilke, Paul Valéry ja Paul Verlaine. He tapasivat kokoontua tiistai-iltaisin, josta syystä ryhmää kutsutaan nimellä "les Mardistes". Charles Baudelairen Pahan kukkia –runokokoelma (1861) vaikutti suuresti Mallarmén varhaistuotantoon. Hän ihaili myös Edgar Allan Poen runoja, joita hän käänsi ranskaksi.
[muokkaa] "Maailma on olemassa päätyäkseen kirjaan"
Vuonna 1866 Le Parnasse contemporain julkaisi kymmenen hänen runoaan, joista mainittakoon Brise marine (Merituuli). Hän kirjoitti myös runomuotoista näytelmää Hérodiade, joka jäi kuitenkin keskeneräiseksi. Sille läheistä sukua on pitkä rooliruno "Faunin iltapäivä" (L’après-midi d’un faune, 1876), joka on myös käännetty suomeksi.
Mallarmé suunnitteli pitkään suurta teosta, Kirjaa isolla K:lla, josta hän kertoi kirjeenvaihdossaan ystävilleen. Tätä suurteosta hän ei kuitenkaan koskaan julkaissut. Siitä on jäljellä vain fragmentteja, joista Jacques Scherer on toimittanut kokoelman Le ’Livre’ de Mallarmé (1957/1977). "Kirjan" piti olla kaikkien kirjojen hyperbola ja sen tarkoitus oli kattaa koko universumi. Mallarmén kuningasajatus on, että "Maailma on olemassa päätyäkseen Kirjaan." (Le monde existe pour aboutir à un Livre). Suomeksi Mallarmén hanketta on esitellyt Kuisma Korhonen Nuori Voima –lehden avantgarde-numerossa 4-5/2001 artikkelissaan "Kirja Joka Ei Ollut Olemassa".
[muokkaa] Mallarmén merkitys jälkipolville
Paul Valéry välitti luennoissaan Mallarmén ajatuksia tästä kosmisesta Kirjasta, josta Maurice Blanchot sai ajatuksia teoksiinsa Kirjallinen avaruus (L’espace littéraire, 1955) ja Le livre à venir (1959, Tulevaisuuden kirja). Mallarmén ja Lautréamont’n runokielen uudistus on aiheena myös Julia Kristevan väitöskirjassa La révolution du language poétique (Runokielen vallankumous, 1969). Jean-Paul Sartren postuumisti ilmestyneessä teoksessa Mallarmé. La lucidité et sa face d’ombre (Mallarmé. Älyn kirkkaus ja sen varjopuoli, 1986) Sartre korottaa Mallarmén runoilijaksi ylitse muiden. Mallarmé on suuresti vaikuttanut myös muihin ranskalaisiin ajattelijoihin, kuten Barthesiin, Derridaan, Foucault'hon ja Lacaniin.
[muokkaa] Tunnetuimmat teokset
Mallarmén tunnetuimpia teoksia ovat Faunin iltapäivä (1876, suom. Einari Aaltonen (2006), Divagations (Harhautumia, 1897) ja Un coup de dés jamais n’abolira le hasard (Yksi nopanheitto ei milloinkaan poista sattumaa, 1897) [1] sekä postuumisti ilmestynyt Igitur (1925).
[muokkaa] Muita teoksia
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Benichou, Paul (1995) Selon Mallarmé. Paris: Gallimard.
- Korhonen, Kuisma (2001) ”Kirja Joka Ei Ollut Olemassa”. Nuori voima 4-5/2001, ss. 42-43.
- Korhonen, Kuisma (2002) ”Yö, varjot ja tulen virtuaaliset välähdykset. Mallarmén kirous eli ranskalaisen obskurantismin perintö” teoksessa Kielen ja kirjallisuuden hämärä. Toim. Päivi Mehtonen. Tampere : Tampere University Press.
- Mallarmé, Stéphane (1970) Œuvres complètes. coll. Bibliothèque de la Pléiade. Paris: Gallimard.
- Mallarmé, Stéphane (1966) Poésies. coll. Poésie. Paris: Gallimard.
- Meetings with Mallarmé in contemporary French culture. (1998) Edited by Michael Temple. Exeter: University of Exeter Press.
- Sartre, Jean-Paul (1986) Mallarmé. La lucidité et sa face d’ombre. Texte établi et annoté par Arlette Elkaïm-Sartre. Paris : Gallimard.
- Scherer, Jacques (1957/1977) Le «Livre» de Mallarmé. Premières recherches sur les documents inédits. Paris: Gallimard.
- Sinervo, Helena (2006) Nopanheitto. Suomennos ja saatesanat. Helsinki: WSOY.
