Sumatra
Wikipedia
Sumatra on maailman kuudenneksi suurin saari. Se kuuluu Indonesiaan. Saaren pinta-ala on noin 470 000 km². Vuoden 2004 joulukuun maanjäristys aiheutti Sumatran saaren kärjen siirtymisen 30 metriä. Sumatran saarella sijaitsee yhdeksän Indonesian provinssia, jotka ovat:
- Acehin erityishallintoalue (1961–)
- Bangka-Belitung
- Bengkulu
- Jambi
- Lampung
- Riau
- Länsi-Sumatra
- Etelä-Sumatra
- Pohjois-Sumatra
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia 300 eaa. – A. D. 1000
[muokkaa] Ihmissyöjien maasta kulttuurisiksi kauppakeskuksiksi
Vanhimmat tunnetut intialaiset maininnat Sumatrasta ovat intialaisissa Ramajana-kertomuksissa kolmannelta vuosisadalta eaa. Ramajanassa Sumatraa kutsutaan Svarnadvipaksi eli Kultaiseksi saareksi, mikä johtuu kullan kaivamisesta antiikin ajoista alkaen. Ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua kreikkalainen Ptolemaios mainitsi ihmissyöjien asuvan Intiasta itään sijaitsevilla Barusain saarilla. Tämän on uskottu tarkoittaneen Luoteis-Sumatraa. Acehin eteläpuolella, Pohjois-Sumatran länsirannikolla sijaitsevasta Baruksesta tuli satamapaikka, ja sen rannikolla tuotettiin kamferia. Aina seitsemännelle vuosisadalle asti kirjalliset lähteet viittasivat Sumatraan kiellettynä villinä maana, jota asuttivat ihmissyöntiä harjoittavat heimot ja missä oli villejä petoeläimiä. Samoissa lähteissä mainittiin myös sen kasvillisuuden monipuolisuus ja mineraalirikkaudet. Saarta yhdisti sivistyneeseen maailmaan Kaakkois-Sumatralla oleva satama, kiinaksi Gantoli, jonka kautta ylläpidettiin diplomaattisuhteita Kiinaan vuosina 441–563. 600-luvun lopulla Sumatralla sijaitsevat kuningaskunnat solmivat suhteet Kiinaan. Hovit lähettivät diplomaattisia lähetystöjä Kiinaan ja buddhalaismunkit tekivät Kiinasta 40 päivää kestäneitä merimatkoja Sumatralle matkoillaan Intiaan. Kuvauksissa mainittiin alueen kehittyneisyydestä ja kaupasta.
[muokkaa] Srivijaja
Maineikkain Sumatralla sijainneista kuningaskunnista oli Srivijaja, jonka nimi tarkoittaa kunniakasta voittoa. 600-luvun lopulla se laajensi vaikutuspiiriään muinaisesta Palembangista koko Kaakkois-Sumatralle ja lopulta Sumatran itärannikkolla oleville saarille Malesiaa myöden. Ensimmäiset maininnat Srivijajasta ovat kiinalaiselta buddhalaismunkilta Ji-jingiltä, joka vietti matkallaan Intiaan kuusi kuukautta Palembangissa. Palembang oli merkittävä buddhalainen kauppa- ja sivistyskeskus. Ji-jingin mukaan siellä oli tuhat buddhalaista munkkia, joilta oli mahdollista oppia sanskritia ennen matkan jatkamista Intiaan. Ji-jingi suoritti Intian matkansa srivijajalaisella laivalla. Srivijajan omat kirjalliset merkinnät uskotaan tehdyn lontar-palmun lehdille, minkä vuoksi ne ovat tuhoutuneet. Joitakin kivikirjoituksia on kuitenkin jäänyt jäljelle, erityisesti vuosilta 682–686, jolloin Srivijaja laajeni ja vakiinnutti valtaansa. Bangkalla säilyneessä kivikirjoituksessa mainitaan sotaretki Jaavalle.
Srivijajan hallinnon uskotaan kirjoitusten perusteella erikoistuneen ja jakautuneen vähintään kahteen tasoon, monarkin keskushallintoon ja kuvernöörien aluehallintoon. Pohjoisimmat maininnat Srivijajasta ovat löytyneet eteläisestä Thaimaasta. Se näyttää ulottuneen Malaijin salmille ja mahdollisesti myös Länsi-Borneolle.
Kiinalaiset ja myöhemmin arabialaiset lähteet kuvasivat Srivijajan vauraaksi ja voimakkaaksi kuningaskunnaksi, joka yritti ylläpitää ylellisyystuotteiden monopolia. Kuitenkaan Sumatran sisämaan ydinalueet eivät koskaan joutuneet Srivijajan suoraan hallintaan, vaan tämän valta keskittyi rannikoille.
Malakan salmesta alkoi muodostua vaihtoehto Kiinan, Intian, Keski-Aasian ja Välimeren Silkkitielle. Sumatralta välitettiin jalostettuja tuotteita kuten mausteita, norsunluuta, sarvikuonon sarvia ja suitsukkeita.
[muokkaa] Muita kuningaskuntia
600-luvulla Sumatralla oli Srivijajan lisäksi myös muita kuningaskuntia ja muita satamia kuin Sririjajan Palembang. Palembangin pohjoispuolella, Hari-joen rannalla oli Malaju Batangin hallitsema Muara Jambi. Srivijaja pakotti sen valtansa piiriin 700-luvun loppuun mennessä. Ulkomaisten kauppiaiden ei sallittu tulla satamiin ilman erikoislupaa. Vuoteen 1000 saakka Srivijaja kykeni monopolisoimaan Kaakkois-Aasian merikauppaa ja myös kehittyi kulttuurin keskukseksi. Palembangin asutus levittäytyi Musi-joen rantaa pitkin. Vasta kiinalaisten alkaessa muuttaa alueelle 1000-luvulla alkoi alue varsinaisesti kaupungistua.
[muokkaa] 1000-luvulta islamilaisvaltaan
[muokkaa] Cholan hyökkäys
Srivijajan kukoistus saavutti huipentumansa 1000-luvulla. Sen hallitsijat rakennuttivat buddhalaisia temppeleitä niin Srivijajaan kuin myös Palembangia hallinneeseen Jambuun, mutta myös Jaavalle. Vuonna 1025 eteläintialainen Cholan kuningaskunta hyökkäsi Srivijajaan. Intialainen laivasto valloitti salmien kautta satamat ja lopulta myös Palembangin. Varsinaista syytä hyökkäykselle ei tiedetä.
[muokkaa] Srivijaja sai kilpailijoita
Srivijajaa kohdanneella onnettomuudella oli seurauksia. Tamilit alkoivat aktivoitua. Sumatran muut satamat ja vanhat kuningaskunnat alkoivat houkutella kauppiaita puoleensa. Malaju onnistui vuonna 1088 tekemään Srivijajasta vasallinsa. Muara Jambista, Batang Harin varrelta löytyneet jäännökset todistivat Malajun hallinneen Sumatraa 1100–1200-luvuilla. Malajun loistoaika kesti 1300-luvun alkuun.
[muokkaa] Malajun olemus muuttui
Vuonna 1278 itäjaavalainen Singhasarin kuningaskunta hyökkäsi Malajua vastaan. Sumatralainen prinsessa vietiin Jaavalle ja naitettiin jaavalaiselle prinssille. Heille syntyi Aditujavarman-niminen prinssi. 1340-luvulla sumatralais-jaavalainen aateli asui Batang Hari -joen alamailla todennäköisesti Jaavan Gajah Madan alaisina vasalleina. Yksi Aditujavarman teettämistä patsaista kuvasi häntä itseään Bharaivana seisomassa ihmispääkallojen päällä.
Vuonna 1370 Malaju lähetti Ming-dynastian valtaansa saamaan Kiinaan lähetystön pyytääkseen diplomaattista tunnustusta. Kiinan keisari lähetti Palembangiin erityislähettiläänsä asiapaperein, joissa Palembang tunnustettiin Kiinan vasallivaltioksi. Erityislähettiläät kuljetettiin edelleen Jaavalle, missä heidät surmattiin.
Aditujavarman ei tyytynyt pysymään alamailla, vaan pyrki ylämaille, minangkabauiden asuttamalle alueelle. Joidenkin teorioiden mukaan hän olisi tällä osoittanut riippumattomuutta Jaavasta tai pyrkinyt siihen ottamalla haltuunsa kultakaivokset ja helpommin puolustettavaa aluetta Jaavan mahdollisten vastatoimien varalta. Aditujavarmanin jättämät kirjalliset lähteet ovat yhdistelmä kieliopiltaan heikkoa vanhaa malaijia ja sanskritia, minkä arvellaan kertovan kulttuurin tason laskusta siitä, mihin se oli kehittynyt Srivijajan huippuaikoina. Lähteet kertovat sisäisistä kiistoista, joiden lopputuloksena on saattanut olla pakkotasa-arvoon pyrkivä johtajavaltainen hallinto. Viimeinen maininta Aditujavarmanista on prinssi Ananggangvarmania koskeva maininta vuodelta 1374. Sen jälkeiseltä ajalta ei Aditujavarmanin seuraajien hallinnosta ole juurikaan tietoja.
Vuonna 1392 Palembangia hallitseva Parameswara pyrki saattamaan voimaan Malajun itsenäisyyden Jaavasta, mutta Jaavan laivasto tuhoasi Bangkan kylät, mikä oli ratkaisevaa Malajun merivoimalle. Parameswara pakeni Singaporeen, mihin hän yritti perustaa uuden Malajun tukialueen, mutta siiamiaiset (thaimaalaiset) ajoivat hänet pois vuonna 1397 tekemällään hyökkäyksellä. Vuonna 1400 Parameswara onnistui perustamaan Malaijille uuden tukialueen, josta tuli uusi Malajun ja Palembangin kaltainen Kiinan ja Intian välisen kaupan keskus.
Malajulle jäi paljon kiinalaisia Parameswaran kannattajia, jotka valitsivat lopulta oman hallitsijansa. Hallitsijan tehtävät jäivät lopulta kiinalaiselle, joka teki Malajusta kiinalaisten merirosvojen tukikohdan. Kiinalaislaivasto hyökkäsi Palembangiin, vangitsi merirosvohallitsijan ja vei tämän Pekingiin julkisesti teloitettavaksi. Vuoden 1430 jälkeen Kiinan eristäytyi, ja yhteydet Palembangiin katkesivat. 1500-luvulle mennessä Malajusta ja Palembangista tuli jälleen osa jaavalaista kulttuuria.
[muokkaa] Islam sai jalansijaa Pohjois-Sumatralla
1300-luvulla alkoi islam vaikuttaa Pohjois-Sumatralla. Pieniä islamilaisia kuningaskuntia alkaa muodostua Malakan salmille ja nopeasti virtaavien lyhyiden jokien varsille. Alkoi muodostua kulttuuri, jonka kieli oli malaiji arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna, ja islamista tuli yleinen uskonto. Intialaiset ja Keski-Aasiasta tulevat laivat alkoivat käyttää Pohjois-Sumatraa satama- ja kauppapaikkoinaan. Tähän asti Sumatraa oli kutsuttu Jaavaksi tai Vähäksi-Jaavaksi, mutta nyt koko saarta alettiin kutsua Sumatraksi koillisessa olevan Samudra-nimisen sataman mukaan. Samudra tarkoittaa sanskritissa valtamerta. Samudrassa viisi kuukautta monsuunisateen päättymistä Eurooppaan palatakseen odottanut Marco Polo kertoi vuonna 1292, että samudralaiset syövät ihmisiä ja että heidän on rakennettava suojakseen linnoitus. Marco Polo kuitenkin kertoi myös, että viereinen (nykyisen Langsan lähellä sijainnut) Peurlakin kuningaskunta oli islamilainen ja piti yllä suhteita saraseenikauppiaisiin. Vuonna 1323 arabialainen Ibn Battula totesi Samudran tulleen islamilaiseksi ja kehittyneeksi sulttaanikunnaksi, joka kävi kauppaa Etelä-Intian ja Kiinan kanssa. Monet muslimikauppiaat pitivät Samudraa kotisatamanaan. Islamilaiselta nimeltään Samudra on Pasai.
[muokkaa] Malaka, Patani, Aceh ja Johor muodostuivat
Myöhemmin kehittyneet sulttaanikunnat Malaka, Patani, Aceh ja Johor pitivät Pasaita mallinaan islamissa ja kulttuurissa. Samudralta islamilaisuus alkoi levitä pohjoiseen Malaijille ja etelään pitkin Sumatran länsirannikkoa. 1500-lukuun mennessä kaikki tärkeät sumatralaissatamat olivat islamilaisia. Islamin vaikutuspiiriin joutuneet sulttaanikunnat pyrkivät laajentamaan aluettaan kohti sisämaan kultakaivoksia, Aditjawarman ((1356–1375) perustamaa Tantrisen buddhalaisuuden kuningaskuntaa, joka katsoi olevansa niin Srivijajan kuin Majapithinkin seuraajavaltio.
Sumatralaiset islamilaishallitsijat omaksuivat islamilaislegendat Aleksanteri Suuresta, jota muslimit kutsuivat nimellä Iskandar Zulkarnain (Aleksanteri Kaksisarvinen). Pagarrujungin kuningaskunnassa, Minangkabaun ylängöillä omaksuttiin teoria, jonka mukaan Aleksanteri Suurella oli kolme poikaa, joista yhden tuli hallita Kiinaa, toisen Roomaa (Roomaa ja Konstantinopolia sekä tämän peruna vielä Ottomaanien valtakuntaakin) ja kolmannen Minangkabauta. Kiinan keisarin islaminuskoinen eunukki Zeng-ho tuli Sumatralle laivastolla 1400-luvulla, minkä arvellaan johtuneen kiinalaisten sumatralaisille esittämistä tarpeistaan. Näin sumatralaiset ryhtyivät tuomaan pippuria Intiasta Kiinaan.
