Synty
Wikipedia
Synty on jonkun asian myyttinen alkuperä suomalaisessa mytologiassa. Syntysanat on syntyä selittävä suullinen kertomus. Synnyt ovat olleet tärkeä osa muinaista maailmankuvaa. Alkuperän ja menneiden vaiheiden uskottiin olevan olennainen osa kaikkia asioita.
Uskottin, että alkuperän tuntemisen avulla asioita saatettiin tuntea ja hallita. Muun muassa monet loitsut pyrkivät hallitsemaan jotakin tai jotakuta kertomalla tälle, miten se on syntynyt. Loitsu saatettiin esimerkiksi aloittaa sanoilla "Kyllä tunnen syntymäsi..." Synnyn kertomista kutsuttiin synnyn luvuksi (=lukemiseksi). Syntyjä kerrottiin myös saduissa ja tarinoissa.
Vaikka nykymaailman ihmisillä on usein laajempi tietämys kuin menneillä polvilla, on tietomäärän kasvu ollut lähinnä laadullista (laadullista tietenkin meidän näkökulmastamme). Myös muinaisilla ihmisillä on ollut laaja tietämys niistä asioista, jotka heitä ympäröivät heidän kulttuurissaan ja ympäristössään. Esimerkiksi muinaissuomalainen saattoi tarkasti tuntea ja muistaa monien luonnonilmiöiden, eläinten, aineiden ja asioiden syntykertomukset. Hänen maailmankuvassaan ne näyttäytyivät varteenotettavina tietoina, jotka osaltaan auttoivat selviytymään maailmassa. Syntyjen todellinen tuntija oli kuitenkin tietäjä. Tietäjien uskottiin voivan muun muassa parantaa sairaita selvittämällä sairauden alkuperän, ja palauttamalla sairauden sinne mistä se on tullutkin. Tarinoissa suuret tietäjät osasivat loitsiessaan lukea syntyjä syviä, asioita ainoisia, jotka olivat ilmeisesti merkittäviä maailman tai perusasioiden alkuperää koskevia tietoja.
Myöhemmällä ajalla syntykertomuksia sisältäviä loitsuja osasivat lähinnä noidiksi tai kansanparantajiksi nimitetyt. Runonlaulajat taas säilyttivät syntykertomuksia osana tarinoitaan. Näistä lähteistä on saatu kerättyä paljon tietoa siitä, millaisena muinaissuomalaiset maailman näkivät.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suomalaisen mytologian syntyjä
[muokkaa] Ihmisen synty
Paljoakaan ei ole säilynyt tietoa siitä, miten ihmisten lajina uskottiin syntyneen. Ehkä tämä johtuu osittain siitä, ettei ihmisen lajina hallintaan pyritty loitsuin. Joissain kertomuksissa ihmisen mainitaan vain ilmaantuvan esiin maasta kuin nurmen. Eräässä loitsussa mainitaan ihmisen tulleen mullasta:
- Tulen synty on taivosesta,
- Vuoresta vein sikiö,
- Mullasta minun sukuni...
- (SKVR:1388)
Tietyillä ihmisryhmillä, kuten vihollisnoidilla, kateilla, oli syntykertomuksia. Samoin tarusankareista, kuten Väinämöisestä, tunnettiin syntykertomuksia. Tarusankari Väinämöinen oli joidenkin mukaan ensimmäinen ihminen, joten hänen syntynsä selittäisi ihmisten alkuperän. Väinämöistä pidettiin toisinaan kantavanhempana.
[muokkaa] Karhun synty
Suomalaisen mytologian ehkä tärkeimmästä metsän villieläimestä Karhusta on kerrottu useammanlaisia syntytarinoita. Eräiden mukaan karhu on syntynyt metsän siimeksessä, toisten mukaan taas Ukko ylijumalan veteen heittämistä villoista, jotka ajelehtivat rantaan. Ehkä merkittävin syntykertomus on kuitenkin kertomus Karhun syntymästä taivaalla otavaisen olkapäillä, luona kuun, tykönä päivän. Sieltä karhu on laskettu maahan hopeisissa köysissä riippuvassa kultaisessa korissa.
Karhunpeijaisissa Karhu on pyritty palauttamaan taivaaseen, muun muassa nostamalla sen pää kallohonkaan. Karhun syntyä on luettu muun muassa vietäessä karjaa laitumelle, ettei karhu tulisi karjan kimppuun.
[muokkaa] Kiven synty
Jos ihminen loukkasi itsensä kiveen, tarvittiin kiven syntysanoja. Niiden mukaan kivi on pudonnut taivaasta, jossa se on ollut "päivättären pääaloilla" tai "jalan juuressa Jumalan". Lisäksi kiven aiheuttamasta vammasta syytettiin olentoa, josta tunnettiin monia nimityksiä, kuten Kimmo tai Kammo.
Nämä syntysanat eivät kuitenkaan koskeneet vahingon aiheuttanutta kiveä, vaan hoidossa käytettävää kiveä. Kiven aiheuttamaa vammaa paineltiin toisella, taikakaluksi otetulla kivellä, joka edusti kaikkia kiviä.
[muokkaa] Käärmeen synty
Käärmeiden syntysanoja on lausuttu käärmeenpuremia hoidettaessa. Erään loitsuperinteen mukaan käärmeiden on uskottu syntyneen Istervon vääntyneistä aseista. (katso:Istervo) Käärmeiden on kerrottu myös syntyneen salamoista. Kumpikin kerrottu syntytapa selittää sekä käärmeiden muotoa, niiden metallinkiiltoa, että vaarallisuutta. Käärme on voitu myös koota eri aineksista.
Eräässä loitsuperinteessä kerrotaan, että pahat olennot, kuten Lapalievo ja Syöjätär kuolaavat tai oksentavat veteen. Lima leviää lautaksi, joka ajelehtii rantaan. Maalla se saa hengen joltakin inhottavalta taholta, kuten hiiden hiilloksesta, ja niin syntyy käärme. (Esim. SKVR:1110)
[muokkaa] Maailman synty
Maailman syntytarinat ovat olleet tärkeä osa suomalaista muinaisrunoutta, ja ilmeisesti samalla tavalla olennainen osa maailmankuvaa, kuin nykysuomalaisille ovat tieteelliset teoriat tai kristilliset kertomukset. Pakanalliset käsitykset maailman synnystä säilyivät vielä pitkään kristilliselle ajalle. Vielä Elias Lönnrot tapasi runonkeruumatkoillaan ihmisiä, jotka ilman muuta ajattelivat maailman syntyneen Väinämöisen polvelle munitusta linnunmunasta.
Maailman synnystä oli useita erilaisia kertomuksia. Itämerensuomalaisille kansoille yleisen käsityksen mukaan maailma oli syntynyt vesilinnun munasta. Lintu (Kalevalan mukaan sotka) kiertelee veden yllä etsien pesäpaikkaa, ja joutuu lopulta munimaan ensimmäiselle löytämälleen kiinteälle paikalle, esimerkiksi vedessä kelluvan Väinämöisen polvelle, laivaan tai ruohomättäälle. Se munii munan tai munia (Kalevalassa kuusi kultaista munaa ja seitsemännen rautamunan). Munat tippuvat aaltoihin ja särkyvät. Kuoren kappaleista syntyvät taivas ja maa, keltuaisesta tulee aurinko, ja munan muista osista muita maailman asioita.
Käsitys siitä, miten Väinämöinen on joutunut veteen, vaihtelee eri runoissa. Erään version mukaan Väinämöinen ratsastaa rautaisella hevosella meren yllä, mutta katkera lappalainen ampuu hevosen, ja Väinämöinen suistuu veteen. Toisten käsitysten mukaan alussa oli ilman impi, jonka meri hedelmöitti. Hän synnytti Väinämöisen mereen, josta lintu sitten keksi Väinämöisen polven pesäpaikakseen. Elias Lönnrot on kansanrunojen perusteella kootussa Kalevalassa muuttanut tapahtumien kulkua siten, että sotka munii jo Ilman immen polvelle, eikä siis Väinämöisen.
Maailma syntyi esimerkiksi pääskysen, sotkan, kokon tai kuikan munasta tai munista. Eräässä versiossa (esim. runonlaulaja Mateli Kuivalattaren) maailman luoneen pääskysen "päivälinnun" toisintona esiintyy lepakko "yölintu". Vastakohtien esittäminen on suhteellisen yleinen tehokeino kalevalaisessa runoudessa.
Monet maailman syntykertomukset ovat hyvin vertauskuvallisia. Vastakohdat (kuten lepakko ja pääskynen samassa olennossa) ja näennäiset mielettömyydet ja mahdottomuudet (kuten veden päällä laukkaava rautahevonen) ilmeisesti olivat aivan tarkoituksellisia. Ne ehkä pyrkivät viestimään, ettei kertomusta tulisi tulkita kirjaimellisesti.
Suomessa tunnettiin myös hyvin laajalle levinnyt maansukellus-myytti. Alussa oli meri, jossa seisoi kultapatsas. Patsaan päällä istui Jumala, joka käski jotakuta hakemaan maata meren pohjasta. Tästä maasta syntyi maailma. Maan hakija oli esimerkiksi paholainen tai kuikka.
Lisäksi on kertomuksia, joissa taivaankankantta, aurinkoa ja kuuta tarkoituksella tehtiin ja asennettiin, merenpohjaa ruopattiin ja maata muokattiin. Mukana oli esimerkiksi seppäsankari Seppo Ilmarinen.
Syntynyt maanpinta oli monissa taruissa vielä tyhjä ja eloton. Taruolento, kuten Sampsa Pellervoinen alkoi kylvää erilaisia kasveja. Maanviljelyksen ja monet keksinnöt keksivät sankarit kuten Väinämöinen tai Seppo Ilmarinen. Isoja kiviä siirsivät ja kasasivat ja saariakin loivat jättiläiset ja muut myyttiset alkuasuttajat.
[muokkaa] Noidannuolten synty
Noidannuolet tai aseet tehtiin maailman alkuajan päätteeksi kaadetun ison tammen, maailmanpuun lastuista. Ison tammen kaato toi myös paljon hyvää. Taustalla saattoi olla myyttinen käsitys, että aseet syntyivät samaan aikaan ja liittyvät samoihin kulttuurin edistysaskeliin kuin monet hyvää tuottavat asiat. Alussa oli ilmeisesti vallinnut monien uskontojen uskontojen paratiisiin tai alkuaikaan verrattava rauhallinen ja onnellinen tila. Noidannuolten syntyloitsua luettiin silloin, kun haluttiin hoitaa pois ihmistä vaivaava noidannuoli.
Loitsut kertovat, että kun tammi oli kaadettu kirveellä, sen lastut heitettiin tarkoituksella mereen, ettei niistä oltaisi tehty nuolia. Nuolet kuitenkin ajelehtivat Pohjolaan. Löydettyään lastut rannalta paha olento, kuten Lapin koira rautahammas vei ne jollekulle, esimerkiksi seppojen pajalle, kavoksi sanotulle immelle tai pirulle. Lastuista tehtiin kolme nuolta. Yhtä nuolta kokeiltiin maaemään (maaperään), ja maaemä oli vähällä haljeta nuolen iskusta. Toista nuolta kokeiltiin taivaankanteen, ja sekin meinasi haljeta kahdeksi. Loitsun mukaan niitä nuolia ei perittäisi takaisin. Kolmatta, kaikkein vihaisinta nuolta kokeiltiin teräksiseen vuoreen, rautaiseen kallioon. Siitä nuoli kilpistyi, ja kimposi ihmisten alastomalle iholle. Siitä lähtien noidannuolet ovat vahingoittivat ihmisiä. Noidannuolia karkottava tietäjä haluaa periä tämän nuolen takaisin ja palauttaa lähtettäjälleen. Ensimmäisiä noidannuolia ei siis tarkoituksella suunnattu ihmisiin.
(Esim. SKVR: 813, 832, 1023)
[muokkaa] Raudan synty
Eräässä tarinassa Ukko ylijumala hieroo käsiään. Tästä syntyy kolme neitoa, jotka kerrotaan myös luonnottariksi. Rauta on syntynyt näiden neitojen rinnoissa. Yksi lypsi mustan maidon, toinen valkean, kolmas punaisen; näistä syntyivät erityyppiset raudat. Raudat valuivat maahan, mutta maan pinnalla tuli karkotti raudat suohon. Raudat säilyivät suossa kauan, kunnes karhu ja susi vaelsivat suolla. Niiden jalanjäljistä rautaruostetta nousi pintaan. Syntyi Seppo Ilmarinen, joka löysi raudan. Rautaa pelotti joutua taas tulen kanssa tekemisiin, mutta ilmarinen tyynnytteli sitä, ja sanoi, että se saa tulessa entistä upeamman muodon. Suo sotkettiin ja rauta nostettiin Ilmarisen pajalle. Rauta sulatettiin velliksi, mutta se alkoi rukoilla päästäkseen pois tulesta. Seppo Ilmarinen vaati rautaa vannomaan, ettei se koskaan vuodata verta, vaan syö vain kiveä ja puuta, jos tulesta pääsee. Rauta vannoi. Ilmarinen otti ja työsti raudan. Lopuksi hän karkaisi raudan upottamalla sen lipeään. Katkerasta lipeäkylvystä rauta kuitenkin suuttui ja petti valansa, ja on siitä lähtien vuodattanut verta.
Raudan aiheuttamia haavoja hoidettaessa on luettu raudan syntyä. Tällöin on pyritty muistuttamaan rautaa sen antamasta valasta ja siitä, että se on kaiken velkaa ihmiselle. Ihminen on nostanut sen suosta, jossa se oli pelkkää liejua. Rautaa on käsketty korjaamaan tekemänsä vahingon, sillä sillä ei ole ollut valtuuksia verenvuodatukseen.
[muokkaa] Sairauksien ja vammojen synty
- Katso myös: yhdeksän sairautta
Monien sairauksien ja vammojen ajateltiin aiheutuneen haltijoiden väen tartuttua ihmiseen ympäristöstä. Tällöin sairautta hoidettiin käskemällä väen palata sinne mistä se oli tullutkin. Jos tässä tapauksessa tarvittiin syntysanat, ne olivat usein väen oman elementin syntysanat. Esimerkiksi rautaesineen aiheuttamaa vammaa hoidettiin lukemalla raudan syntysanat.
Joillekin sairauksille oli kuitenkin myös omat syntysanansa. Eräs melko yleinen loitsu kertoo useiden sairauksien synnyn. Syntyvien sairauksien määrä eri loitsuissa vaihtelee; yleinen määrä on yhdeksän. Ne on synnyttänyt paha eukko, Loveatar (josta on monia muitakin nimityksiä). Loveatar makaa alapää paljastettuna, ja tuuli tekee hänet raskaaksi. Hän synnyttää ja nimeää lapsensa jossain pahassa paikassa. Yleisimpiä nimiä ovat pistos, ähky, riisi, horkka, rutto, raani, ajos, ruusu ja luuvalo. Tällainen monen sairauden synnyn selittävä kertomus on kelvannut monien eri sairauksien hoitoon.
[muokkaa] Tulen synty
Tulen syntyä on selitetty siten, että jumalolento tai -olennot, kuten Ukko ylijumala, on iskenyt tulta aseellaan tai erilaisista esineistä. Esineet ovat voineet olla esimerkiksi Kokon sulkia. Eräässä tarinassa ukon iskemä tuli putoaa taivaasta kipunana Aluen järveen, maahan tai manalaan asti, ja sytyttää metsiä palamaan. Kytevästä metsäpalosta on ihminen saanut ensimmäisen tulen. Tulen syntyä on luettu esimerkiksi palovammoja hoidettaessa.
- Katso myös: tulen iskentä
[muokkaa] Tuulen synty
Erään runon mukaan tuuli syntyi kahden kannon välissä, jossa sitä syötti kyy ja imetti kana. Kurjasta lapsuudestaan johtuen tuuli oli tyhjä ja aineeton, ja vaikersi surkeasti vesien ja maiden päällä.
[muokkaa] Veden synty
Usein mainitaan veden syntyneen vuoresta. Eräät yleiset säkeet kuuluvat tähän tapaan:
- Vuoresta vetosen synty,
- Tulen synty taivosesta...
- (Esim. SKVR:1762)
[muokkaa] Veren synty - ensimmäinen verenseisautus
- pääartikkeli: Väinämöisen haava
Veren syntykertomusta on voitu tarvita vertavuotavia haavoja parannettaessa. "Veren synty" on hieman harhaanjohtava nimitys, sillä tämä kertomus ei selitä veren alkuperää, vaan sitä, miten verta vuotavien haavojen arkkityyppi, "ensimmäinen haava", syntyi ja miten se hoidettiin, tehtiin "ensimmäinen verenseisautus". Kyseessä on tarkkaan ottaen verenseisautuksen syntysanat.
Kertomuksen mukaan Väinämöinen veisti vuorella venettä. Jostain syystä mainitaan usein, että kirves ei kalkahtanut kallioon. Alun perin tällä lienee tarkoitettu, että työskentely oli hiljaista. Paha henkiolento, kuten piru tai lempo, ohjasi kirveen sivuun, jolloin se osui Väinämöisen polveen tai varpaaseen. Syntyi vertavuotava haava, jota Väinämöinen lähti hoidattamaan. Muutamasta talosta ei löytynyt kunnollista parantajaa. Vihdoin eräästä talosta löytyi ukko, joka oli parantanut pahemmatkin haavat. Hän paransi Väinämöisen käyttäen muun muassa taikavoidetta.
Kertomuksen katsotaan kuuluvan lähes maailmanlaajuisesti tunnettuihin vedenpaisumusmyytteihin, joista eräissä, ehkäpä kaikkein vanhakantaisimmissa, tulvivan veden tilalla on tapetun alkuolennon veri.
[muokkaa] Viljelyksen synty
Maanviljelyksen on kerrottu saaneen alkunsa särkyneen sammon sirpaleista. Sampo on myyttinen, myllyä muistuttava esine, joka luo viljaa ja muuta hyvää.
Kuuluisan runonlaulajan Ontrei Malisen pojanpoika Jyrkini Iivana kertoi kansanperinteen kerääjälle, että heidän suvullaan on ollut tapana kevätkylvöjen aikaan laulaa kylvösanat eli hedelmällisyyttä lisäävä loitsu, ja sen jälkeen kertomukset sammon taonnasta ja ryöstöstä. Tarinan lopuksi sampo luo maanviljelyksen:
- Tänne kyntö, tänne kylvö,
- Tänne kasvu kaikenlainen.
[muokkaa] Lähde
- Martti Haavio: Suomalainen mytologia (1967)
