Taideolympialaiset

Wikipedia

Jan Wilsin suunnittelema stadion sai kultamitalin vuonna 1928 ja sitä käytettiin samana vuonna olympiakisoissa.

Taideolympialaiset olivat nykyaikaisten olympiakisojen yhteydessä järjestettyjä taidekilpailuja, joita pidettiin vuosina 1912-1948. Taidekilpailut olivat alun perin olympialiikkeen perustajan Pierre de Coubertinin ajatus. Mitaleita jaettiin urheilun innostamille taideteoksille. Taiteenaloja olivat arkkitehtuuri, kirjallisuus, musiikki, maalaus- ja graafinen taide sekä kuvanveisto.

Taideolympialaisista luovuttiin vuonna 1954, koska taiteilijat pyrkivät ammattilaisuuteen, kun taas olympialaisiin osallistuvilta urheilijoilta vaadittiin amatööriyttä. Vuodesta 1956 tilalle tuli olympialaisten kulttuuriohjelma.

[muokkaa] Säännöt

Taidekilpailun säännöt vaihtelivat vuosina 1912-1948, mutta sääntöjen ydinosa oli sama. Kaikkien osallistuvien teosten piti olla urheilun innostamia ja alkuperäisiä, joka tarkoitti sitä, että niitä ei saanut julkaista ennen kilpailua.

Kuten urheilulajeissa, myös taidekilpailuissa jaettiin kulta-, hopea- ja pronssimitaleja parhaiten sijoittuneille taiteilijoille, vaikka kaikkia mitaleita ei jaettu kaikissa kilpailuissa. Muutamissa tapauksissa ei jaettu yhtään mitalia. Mitalit olivat samanlaisia kuin olympiamitalitkin.

Yleensä taiteilijat saivat jättää useita teoksia, vaikka joskus määriteltiin enimmäismäärä. Oli siis mahdollista, että taiteilija saattoi voittaa useita mitaleita yhdestä kilpailusta.

Joillakin kerroilla ehdotettiin myös tanssin, elokuvan, valokuvauksen tai teatterin ottamista mukaan, mutta mitalikilpailuihin nämä taiteet eivät olympiakisoissa päässeet.

[muokkaa] Arkkitehtuuri

Arkkitehtuurikilpailuissa sallittiin teosten julkistaminen ennen olympialaisia. Huomattava saavutus oli vuonna 1928, kun Jan Wilsin suunnittelema olympiastadion sai kultamitalin ja sitä käytettiin samana vuonna Amsterdamin kesäolympialaisissa.

Arkkitehtuurikilpailu oli aluksi yhtenä kilpailusarjana vuoteen 1928 asti, kunnes se jaettiin myös kaupunkisuunnittelun lajiksi. Kilpailusarjojen ero oli joskus epäselvä.

[muokkaa] Kirjallisuus

Kirjallisuuskilpailujen lajit olivat alkuvuosina draama-, eeppinen- ja lyyrinen kirjallisuus, kunnes alalajit poistettiin vuonna 1932. Osallistuvien teosten pituus sai olla korkeintaan 20 000 sanaa ja osallistua sai millä kielellä tahansa, jos liitti mukaan englannin ja/tai ranskankielisen käännöksen tai tiivistelmän (säännöt vaihtelivat vuosien aikana).

[muokkaa] Musiikki

Musiikissa oli vain yksi kilpailulaji, kunnes vuonna 1936 orkesterimusiikki, instrumentaalimusiikki, soolo- ja kuoromusiikki saivat omat kategoriansa. Vuonna 1948 sääntöjä muutettiin hieman.

Musiikkikilpailujen jyryillä oli usein vaikeuksia musiikin arvioinnissa, koska osallistuvat teokset esitettiin paperilla. Luultavasti tästä johtuen joskus päätettiin jakaa vain muutamia palkintoja. Vain kerran, vuonna 1936 voittaneet musiikkiteokset soitettiin yleisön edessä. Tunnetuin olympialaisten musiikkikilpailuihin osallistuja oli säveltäjä Josef Suk, joka sai hopeamitalin vuonna 1932.

[muokkaa] Maalaustaide ja graafinen taide

Myös maalaustaiteessa oli vain yksi laji vuoteen 1928 asti, jolloin se jaettiin kolmeen lohkoon: piirustuksiin, taidegrafiikkaan ja maalaustaiteeseen. Myöhemmin kilpailukategoriat kuitenkin vaihtelivat ja vuonna 1932 ne olivat maalaukset, painovedokset ja vesivärit/piirustukset. Neljä vuotta myöhemmin painovedoskategoria oli poistunut ja tilalle tuli taidegrafiikka ja kaupallinen graafinen suunnittelu. Viimeisissä taideolympialaisissa oli mukana taideteollisuus ja käsityö, kaiverrukset/etsaukset ja öljy/vesivärimaalaukset.

[muokkaa] Kuvanveisto

Kuvanveistoluokassa oli myös vain yksi kilpailukategoria vuoteen 1928 asti, jolloin veistosten lisäksi reliefit ja mitalit saivat oman kilpailulajinsa. Myöhemmin myös reliefeistä ja mitaleista tuli omat lajinsa.

[muokkaa] Kilpailijat ja mitalit

Vaikka useat taideolympialaisten mitalistit ovat saavuttaneet ainakin kansallista kuuluisuutta, vain harvoja heistä voi pitää kansainvälisesti tunnettuina. Esimerkiksi vuonna 1924 jyryn jäsenet Selma Lagerlöf ja Igor Stravinsky olivat kuuluisampia kuin osallistujat.

Luxemburgilainen taidemaalari Jean Jacoby on voitettujen mitalien määrän suhteen kaikkein menestynein taideolympialaisten taiteilijoista. Hän voitti kultamitalit maalauksestaan vuonna 1924 ja piirustuksestaan 1928.

Sveitsiläinen taiteilija Alex Diggelmann voitti kolme mitalia, yhden kultamitalin vuonna 1936 ja hopeaa ja kultaa taideteollisuuskilpailussa vuonna 1948. Diggelmannin urheiluaiheiset julisteet olivat kuuluisia.

Tanskalainen kirjailija Josef Petersen voitti hopeamitalin kolme kertaa, vuosina 1924, 1932 ja 1948.

Vain kaksi henkilöä voitti mitaleja sekä urheilu- että taideolympialaisista. Englannissa asunut amerikkalainen Walter Winans voitti kultamitalin sekä ammunnassa, että kuvanveistossa vuosina 1908 ja 1912. Unkarilainen Alfréd Hajós voitti uimarina kaksi kultamitalia Ateenassa vuonna 1896, sekä kaksikymmentä kahdeksan vuotta myöhemmin hopeamitalin arkkitehtuurissa stadionin suunnittelusta yhdessä Dezső Lauberin kanssa.

[muokkaa] Suomalaisten mitalisato

Suomi sai yhteensä kuusi mitalia taideolympialaisissa seuraavasti:

1936 kirjallisuuden epiikka-sarjassa kirjailija Urho Karhumäki, kultaa teoksella Avoveteen.
1948 kirjallisuuden lyriikka-sarjassa runoilija, kirjallisuus- ja teatteriarvostelija sekä suomentaja Aale Tynni, kultaa teoksella Hellaan laakeri/Laurel of Hellas.
1948 arkkitehtuurin kaupunkisuunnittelu arkkitehti Yrjö Lindegren, kulta, Varkauden urheilukeskus ja arkkitehti Ilmari Niemeläinen, hopea, Kemin urheilukeskus. Niemeläinen osallistui myös vuoden 1936 olympialaisiin uimahyppääjänä sijoittuen ponnahduslautakilpailussa sijalle kolmetoista.
1948 orkesterisävellys, säveltäjä Kalervo Tuukkanen, hopea, teos Karhunmetsästys/Bear Hunt.

[muokkaa] Taideolympialaisten loppu

Kansainväliselle olympiakomitealle KOK:lle esitettiin vuonna 1949 raportti, jonka johtopäätös oli, että käytännöllisesti katsoen kaikki kilpailijat taidekilpailuissa olivat ammattilaisia. Sen takia kilpailut pitäisi kieltää ja korvata näyttelyllä ilman palkintoja ja mitaleita.

Tämä aiheutti kovasti keskustelua KOK:ssa. Vuoden 1951 kokouksessa komitea päätti ottaa kilpailut käyttöön uudelleen vuoden 1952 olympialaisissa Helsingissä. Suomalaiset järjestäjät valittivat, että aikaa on liian vähän, ja sekä taidekilpailu että taidenäyttely jäivät järjestämättä.

Aiheesta keskusteltiin olympialiikkeessä ja KOK:n jäsenet äänestivät Ateenassa vuonna 1954 sen puolesta, että taidekilpailut korvataan tulevaisuuden olympialaisissa näyttelyllä. Niiden uudelleen järjestämisestä on tehty useita aloitteita ilman menestystä.

Olympialaisten yhteyteen liittyy kuitenkin erilaisia taidenäyttelyitä. Olympialainen peruskirja velvoittaa olympiakisojen järjestäjiä edistämään olympia-aatetta muun muassa rohkaisemalla luomaan olympialiikkeeseen liittyviä kulttuuriohjelmia, sekä yhdistämään urheilun kulttuuriin ja kasvatukseen.