Tampereen taistelu

Wikipedia

Tampereen taistelu

Tammelan kaupunginosa taistelun jäljiltä

Päivämäärä:	8. maaliskuuta–6. huhtikuuta 1918
Paikka:	Tampere
Lopputulos:	Valkoiset voittivat

Taistelijat

Komentajat

Vahvuudet

13 000

yli 13 000

Tappiot

700 kaatunutta

2 000 kaatuneina, 11 000 vankeina

Tampereen taistelu käytiin 8. maaliskuuta–6. huhtikuuta 1918, kun valkoiset valloittivat Tampereen Suomen sisällissodassa. Valkoisia johti C. G. E. Mannerheim. Taisteluun osallistuneiden joukkojen määrillä mitattuna Tampereen taistelu oli Pohjoismaiden siihen astisen sotahistorian suurin.

Valkoisten voittamasta Tampereen taistelusta tuli sisällissodan käännekohta. Taktisesti valkoinen puoli kärsi kuitenkin yllättävän suuria tappioita, sillä taisteluun ryhdyttiin suoraan liikkeestä. Osittain syynä oli Mannerheimin tarve käydä ratkaisutaistelu ennen kuin saksalaiset joukot ehtisivät vaikuttaa sodan kulkuun, mutta osittain kyseessä oli punaisten aliarviointi. Punakaartin joukot olivat luovuttaneet vain vähäistä vastarintaa tehden valkoisille kaikki taajamat Vilppulan ja Messukylän välillä. Punakaartin joukkojen kuri oli kehno ja ne joutuivat useimmiten paniikkiin pelätessään saarrostusta. Tampereella joukot olivat kuitenkin jo motissa eikä staattinen puolustus vaatinut enää yhtenäistä johtoa. Punaiset pakottivatkin valkoiset käyttämään lähes kaikki reservinsä kaupungin valloitukseen, josta tuli molemmille osapuolille verinen. Tampereen taisteluissa kuoli noin 2000 punaista, joista yli puolet oli teloitettuja vankeja. Valkoisia kuoli noin 700.

[muokkaa] Kaupungin lähestyminen ja saartaminen

18. maaliskuuta valkoiset olivat edenneet idässä Orivedelle. Lännen tasalla rintama oli vakiintunut venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentamien kenttälinnoitteiden tasalle Epilään, eikä kaupungin länsipuolella käytykään merkittäviä taisteluja. 21. maaliskuuta alkoi valkoisten yleishyökkäys Tampereen saartamiseksi. Kangasala vallattiin 22. maaliskuuta. 23. maaliskuuta valkoisten tykit kantoivat jo Tampereelle. 24. maaliskuuta punaisten huoltoyhteydet etelästä saatiin katkaistua. Messukylä vallattiin 25. maaliskuuta. Ennen kaupungin valtausta punaisille toimitettiin antautumistarjous 26. maaliskuuta, mutta se hylättiin. Kalevankankaalla käytiin kovia taisteluita 28. maaliskuuta, kun punaisten asemia moukaroitiin tykistön voimin. Taistelussa useat valkoiset joukko-yksiköt, mm. ruotsalaisista vapaaehtoisista koottu "prikaati", kärsivät suuria tappioita ja menettivät taistelukykynsä. Samana päivänä Tampereen punakaartin esikunta, Tampereen teknillinen opisto, vaurioitui merkittävästi räjähdysonnettomuudessa, jossa Punaisen pohjoisen rintaman ylipäällikkö Hugo Salmela sai surmansa. 1. huhtikuuta Mannerheim esitti uhkavaatimuksen, että kaupunkiin ammuttaisiin järeällä tykistöllä, jos punaiset eivät antautuisi, mutta tämäkin antautumisvaatimus torjuttiin.

[muokkaa] Keskusta-alueen valtaus

Kaupunkiin ammuttiin viitisen tuhatta laukausta tykeillä. Taistelu itse kaupungista alkoi 3. huhtikuuta aamuyöllä ja kaupunkiin jääneet punaiset saarrettiin. Eloonjääneet punaiset antautuivat rintamalinjan vetäydyttyä Pyynikille, minkä jälkeen heidät vangittiin ja kerättiin kauppatorille 6. huhtikuuta. Vankeja kertyi noin 11 000. Johtajiksi osoitetut ja venäläiset ammuttiin, muut siirrettiin vankileireille. Joukko korkeinta punaisten johtoa onnistui pakenemaan saarrostuksesta Näsijärven jäälle ja sieltä kiertoteitse Etelä-Suomeen.

Sodan jälkeen Tampere säilyi työväestön leimaamana kaupunkina. Vuonna 1919 ensimmäisen yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimi sama mies kuin punaisten laittoman valtuuston puheenjohtajana. Tampereen suojeluskunta harjoitteli kaupungin valtaamista 1920-luvun loppupuolelle saakka ja vielä 1930-luvulla Puolustusneuvosto epäröi, oliko Tampere liian poliittisesti epäluotettava sijoituspaikka Valtion lentokonetehtaalle.

Vielä vuoden 1918 aikana Hämeenpuiston ja -kadun risteykseen sijoitettiin valkoisten voittoa symboloiva Vapaudenpatsas, jonka miekkaa pitelevä nuorukainen katsoo uhmakkaasti työväentaloa. Mannerheimin patsas olisi haluttu sijoittaa alun perin näkyvälle paikalle Tampereen keskustaan, mutta kovan vastustuksen takia se pystytettiin 1956 Leinolaan metsään alueelle, josta Mannerheim seurasi taistelun kulkua.

[muokkaa] Kirjallisuus

Juhana Aunesluoma & Martti Häikiö toim. (1995): Suomen vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. ISBN 951-0-20174-X.
Jussi T. Lappalainen (1981): Punakaartin sota, osa II. ISBN 951-859-071-0, ISBN 951-859-072-9.
Ohto Manninen toim. (1992-1993): Itsenäistymisen vuodet 1917-1920, osa II. ISBN 951-37-0730-X.
Heikki Ylikangas (1993): Tie Tampereelle. ISBN 951-0-18897-2.