Tapani Löfving
Wikipedia
Stefan Tapani Löfving (24. joulukuuta 1689, Narva – 22. lokakuuta 1777, Porvoo) oli suomalainen sissipäällikkö ison- ja pikkuvihan aikoihin. Jälkipolville häneltä on jäänyt päiväkirja, jossa hän kertoo huimapäisistä seikkailuistaan. Päiväkirjan tapahtumat ovat tosia, ja niiden pohjalta Kyösti Wilkuna on kirjoittanut romaanin Tapani Löfvingin seikkailut, jonka ensimmäinen painos painettiin yli sata vuotta sitten. Alkuperäinen päiväkirja on nähtävillä Porvoon Lyseon kirjastossa. Löfving taisteli venäläisten miehitystä vastaan henkilökohtaisella tasolla ansiokkaasti, mutta kokonaisuutta ajatellen kaikkien suomalaisten sissien toiminnalla ei ollut suurta merkitystä. Itse asiassa suomalaiset talonpojat suhtautuivat sissien toimintaan kielteisesti, sillä venäläinen kenraali Apraskin oli luvannut suomalaisille täyden turvallisuuden. Koska venäläiset kostivat sissien teot, koki Löfving useasti suomalaisten talonpoikien vastarintaa ja haluttomuutta yhteistyöhön. Ruotsi-Suomen valtionjohdolta Löfving sai kuitenkin täyden sekä henkisen että taloudellisen tuen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Syntymä, lapsuus ja nuoruus
Tapani Löfving syntyi 24.12.1689 Narvassa, Virossa. Koska hän syntyi Tapaninpäivänä, hänet nimettiin marttyyri Stefanuksen mukaan. Tuolloin Ruotsi-Suomeen kuuluvassa varuskunta-ja linnoituskaupungissa oli paljon suomalaisia sotilaita, kuten Tapani Löfvingin isä. Tapani Löfvingin isä palveli armeijassa konstaapelin arvolla, mikä innosti Tapani Löfvingin sotilasuralle. Lapsuutensa Löfving vietti syntymäkaupungissaan mutta muutti yhdeksänvuotiaana perheensä mukana Käkisalmelle isänsä työn vuoksi. Tuolloin, ennen suurta Pohjan sotaa, Ruotsin alue oli laajimmillaan. Vuonna 1703 nuori Löfving lähti kirjuriksi Viipuriin. Kirjanpitäjän tai kauppiaan ammatista hän ei ollut koskaan haaveillut, sillä sotilaan ammatti houkutteli 14-vuotiasta Tapania eniten. Luonteeltaan hän oli vahva, rohkea ja älykäs. Viipurissa Löfving työskenteli kaukaisten sukulaistensa, Freesin kauppiasveljesten, kirjurina. Samoihin aikoihin sekä Ruotsi että Venäjä valmistautuivat sotaan siirtämällä joukkoja Karjalan alueelle. Vuonna 1706 Venäjän tsaari Pietari Suuri joukkoineen aloitti noin kaksi viikkoa kestäneen Viipurin piirityksen, jonka aikana Löfving sai ensimmäisen kosketuksen sotaan. Venäläiset pommittivat Viipuria ankarasti, mutta silti kenraaliluutnantti Meydell ja hänen 3 000 sotilastaan karkottivat venäläisten 20 000 miehen armeijan.
[muokkaa] Löfving rajamajuri Simo Affleckin palveluksessa
Löfvingin ura kauppiaana katkesi äkillisesti hänen ollessaan 19-vuotias. Erään venäläistä kasakkaa esittävän karikatyyrin takia hän menetti työpaikkansa Freesin veljesten kirjurina mutta sai silti heidän suosituksensa rajamajuri Simo Affleckin eli Simo Hurtan palvelukseen. Affleckilta Löfving sai hoidettavakseen Suorlahden kartanon Kiteellä.
Vuonna 1709 Ruotsi-Suomen tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta. Sen armeija hävisi täydellisesti Venäjälle Pultavassa kesällä 1709, minkä jälkeen vuoden 1710 kesällä seurasi Viipurin valloitus ja isoviha. Rajamajuri Affleck, joka oli vaikutusvaltainen mies, oli jo aiemmin paennut Pohjois-Karjalasta turvaan Kajaanin linnaan. Saman vuoden heinäkuussa Löfving joutui Suorlahdessa venäläisten kasakoiden vangiksi. Nerokkuutensa ansiosta hän pääsi kuitenkin karkaamaan. Syksyn tullessa venäläiset joukot olivat edenneet jo Pielisjärvelle saakka, joten Löfving sai komennuksen Kajaaniin. Sieltä käsin hän teki joulukuussa 1710 tiedustelumatkan Nurmekseen, missä hän joutui uudelleen venäläisten kasakoiden vangiksi. Löfving onnistui pakenemaan ja hälyttämään lisäjoukkoja Kajaanista, minkä jälkeen hän ja parikymmentä muuta miestä tuhosivat miesluvulta huomattavasti suuremman venäläisen joukon. Sotasaaliiksi venäläisiltä Löfvingin joukkue sai 60 hevosta.
[muokkaa] Armeija-aika ja urotyö Porvoossa
Palattuaan voitokkaalta tiedusteluretkeltä Nurmeksesta Löfving pyysi eroa rajamajuri Affleckin palveluksesta ja päätti liittyä armeijaan. Tammikuun 1711 alussa hän matkusti Liljendaliin, jossa Suomen pääarmeija oli silloin leirissä. Aluksi Löfving joutui vasten tahtoaan kirjuriksi, mutta pian hänet komennettiin tiedustelu- ja partioretkille. Retket suuntautuivat suurimmaksi osaksi Karjalan alueelle, missä Löfving teki havaintoja venäläisten joukkojen lukumäärästä ja liikkeistä. Aina Viipuriin asti ulottuvilla retkillä Löfvingin johdolla toimineet 3–5-henkiset ryhmät tekivät tuhotöitä polttamalla varastoja, järjestäen väijytyksiä ja surmaten vihollisia. Soluttautuminen vihollisen joukkoihin oli Löfvingille helppoa, sillä hän oli varsin kielitaitoinen ja osasi puhua suomen ja ruotsin lisäksi saksaa ja venäjää. Retkillä Löfving vietti yhteensä kaksi vuotta, minä aikana hän teki tarkkoja raportteja esimiehilleen.
Keväällä 1713 venäläiset tekivät maihinnousun Helsinkiin. Heinäkuuhun mennessä vihollinen oli edennyt Porvooseen, jonne Suomen armeijan pääjoukko Löfving mukaan lukien oli joutunut perääntymään. Porvoon taistelussa Suomen armeija oli altavastaajana venäläisten suuren miesylivoiman takia, joten Löfving sai käskyn polttaa Porvoon sillan suomalaisten sotilaiden perääntymisen jälkeen. Sillan polttaminen onnistui, mutta taistelun tiimellyksessä Löfving menetti vasemman korvansa. Yksittäiset taistelut vaikuttivat koko sotaan vain vähän, sillä eteläinen Suomi oli pian venäläisten miehittämä. Suomen armeija perääntyi Hämeenlinnaan.
[muokkaa] Sissisotaa Etelä-Suomessa ja rannikolla
Ratkaiseva suomalaisten ja venäläisten välinen taistelu käytiin vielä samana vuonna Hämeenlinnan lähellä. Se johti Suomen armeijan pirstoutumiseen. Turusta tuli venäläisille tärkeä alue, joten Löfving jäi myös Lounais-Suomeen. Löfvingin maine oli sekä suomalaisten että venäläisten keskuudessa suuri, ja hänet oli etsintäkuulutettu. Lukuisista yrityksistä huolimatta häntä ei enää saatu vangituksi. Vuosina 1713–1717 Löfving toimi myös Ahvenanmaan saaristossa. Löfving käytti jälleen soluttautumistaitojaan, sillä koko läntinen ja eteläinen osa Suomea oli venäläisten miehittämä. Hän käytti valepukuja tekeytyen mm. vanhukseksi, kerjäläiseksi, venäläiseksi rengiksi ja omaksi kirjeenkantajakseen. Tukikohtanaan Löfving piti noiden viiden vuoden aikana Ahvenanmaan pieniä saaria, sillä miehittämättömille saarille oli helppo piiloutua ja yhteydet Ruotsiin olivat hyvät; talvisin meri oli jäässä ja kesäisin Ruotsiin oli avoin väylä kulkea laivalla tai veneellä. Löfving teki raportteja ja sabotoi pääosin Turkua, sillä suurin osa kaupungin väestöstä oli venäläisiä sotilaita. Tiedustelu- ja sabotointimatkoilla Löfvingillä oli mukanaan vain mies tai pari, sillä suora sodankäynti ei enää tullut kysymykseen vihollisten suuren määrän vuoksi. Matalalla profiililla toiminut Löfving sai kuitenkin aikaan huomattavaa tuhoa, mm. räjäyttämällä viljavarastoja ja särkemällä tsaarille tarkoitetut ja varatut täydet viinitynnyrit. Ahvenanmaan saaristossa hän jäljitti ryösteleviä kasakoita ja onnistui toimittamaan heistä useita vankeuteen Ruotsiin. Vuonna 1717 Löfving sai kutsun Ruotsin kuninkaalta Kaarle XII:lta saapua Lundin kaupunkiin. Turkista palannut Kaarle antoi Löfvingille henkilökohtaisen tunnustuksen, Löfving puolestaan kertoi kuninkaalle Suomen tilanteesta ja pyysi häneltä apujoukkoja venäläisten karkottamiseen. Ruotsalaisten joukkojen lähettämiseen kuningas ei kuitenkaan suostunut. Löfving sai jatkaa sissisotaa ja tiedusteluretkiä suomalaisten voimin isänmaan puolesta.
[muokkaa] Elämä Uudenkaupungin rauhan jälkeen
Armeijan palveluksesta Tapani Löfving erosi vasta vuonna 1720, vain vuotta ennen rauhaa. Vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi. Löfving meni naimisiin lapsuudenystävänsä Riikan kanssa, vuokrasi maatilan Helsingistä ja ryhtyi viljelemään maata.
Löfving ei saanut minkäänlaista tukea valtiolta isonvihan aikana Ruotsi-Suomen hyväksi tekemästään työstä. Vuonna 1736 hän sai kuitenkin lahjoituksena Hommanäsin tilan Porvoosta uskollisuudestaan kuninkaalle. Pikkuvihan, joka tunnetaan myös nimellä hattujen sota, alkaessa vuonna 1741 Löfving pestautui jälleen partiotehtäviin. Sodan loputtua hän jatkoi maanviljelyä Porvoossa. Vuonna 1747 maineikas sissipäällikkö Löfving sai majurin arvon ja valtio alkoi maksaa hänelle eläkettä. Sotien ja miehitysten aikoihin kymmeniä venäläisiä tuhonnut Tapani Löfving kuoli Porvoossa, 22. lokakuuta 1777 varsin korkeassa, lähes 88 vuoden iässä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Wilkuna: Tapani Löfvingin seikkailut
