Tietokone- ja videopelimusiikki
Wikipedia
Tietokone- ja videopelien musiikki on usein nopeasti tehtyä, yllätyksetöntä taustamusiikkia, mutta toisinaan peleissä on myös huolella sävellettyjä kappaleita, joita lopulta kuunnellaan muutenkin kuin pelatessa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] 8-bittinen sukupolvi
[muokkaa] Commodore 64
Useimmissa 1980-luvun tietokone-, kolikko- ja videopeleissä oli usein "piipittävältä" kuulostava musiikki (katso chiptune) samaan tapaan kuin yleisesti katsoen 1990-luvun matkapuhelimissa. Toisaalta joissakin kolikkopeleissä oli myös analogisiin nauhoituksiin perustuvia ääniefektejä (kuten Berzerkin (1980) puhuvat robotit). Vuonna 1982 ilmestyneen Commodore 64 -tietokoneen SID-äänipiiri oli aikaansa nähden varsin edistyksellinen. Sen ominaisuuksia ei kuitenkaan ymmärretty hyödyntää vielä ensimmäisinä laitteen ilmestymistä seuranneina vuosina.
Usein sanotaan, että Rob Hubbardin peliin Monty on the Run -säveltämä vauhdikas teema "kitarasooloineen" oli ensimmäinen tietokonepeliä varten ajatuksella tehty sävellys. Rob Hubbard ja toinen huomattava Commodore 64 -säveltäjä, Martin Galway, kehittelivät ohjelmallisia tapoja saada Commodore 64:n SID -piiristä irti mahdollisimman monipuolisia ääniä ja tekivät pelejä varten monia kappaleita, joita kuunnellaan edelleen. Musiikin lähtökohtana oli toisinaan Jean-Michel Jarren musiikkia muistuttava "synapop", mutta peleihin tehtiin tietysti musiikkia pelien tunnelman mukaan, joka takasi, että vaihtelua tyylissä esiintyi riittämiin. Tavanomaisesta kotitietokoneiden musiikista alettiin käyttää harrastelijoiden kesken nimitystä chiptune. Maallikon korvaan myös Commodore 64:n SID-piirin äänet kuulostavat kuitenkin varsin karuilta ja "tietokonemaisiltä", mutta syvemmällä perehtymisellä parhaiden Commodore 64 -säveltäjien kappaleista löytyy varsin mielenkiintoisia äänimaailmoja.
[muokkaa] Muut 8-bittiset kotitietokoneet
Myös 8-bittisissä Atari-tietokoneissa (kuten Atari XL:ssä) oli laadukas, jo vuonna 1979 tehty Pokey -piiri, mutta tämän piirin tasokkuutta ei aikanaan ymmärretty, ja vasta 1990-luvulla jotkut harrastelijat alkoivat tehdä Atari XL:llä musiikkia hyödyntäen Pokeyn ominaisuuksia kunnolla. Etenkin Pokey -piirin "metalliset" bassoäänet ovat persoonallisen kuuloisia. Pokeyn tilannetta vastaava ilmiö oli havaittavissa myös AY-3-8910-perheen äänipiirejä käyttävien koneiden musiikissa (MSX, Atari ST, Amstrad ja 128-kiloiset Spectrumit). Useimmat 1980-luvun tietokonemuusikot keskittyivät Commodore 64:ään, mistä syystä vasta myöhemmät Atari ST- ja Spectrum-demomuusikot alkoivat ottaa AY-sukuisista piireistä enemmän irti. MSX-puolella tapahtui omaperäistä kehitystä – joidenkin Konamin pelimoduulien mukana tuli oma 8-kanavainen SCC-äänipiiri, jonka avulla pelien musiikit olivat 8-bittisten koneiden ehdotonta huippua.
[muokkaa] 8-bittiset pelikonsolit
Pelikonsolien ensimmäinen sukupolvi (kuten laitteet Atari 2600 ja Intellivision) eivät äänipuolella loistaneet. Pelikonsolien seuraavan polven laitteista 8-bittinen Nintendo oli ylivoimaisen suosittu, ja vaikkei sen äänipiiri ollut yhtä edistyksellinen kuin vaikkapa Commodore 64:n SID, tehtiin sillekin joukko melodioita, joista monet muistetaan edelleen. Nintendon äänipiirin tuottamat äänet ovat muihin saman ajan laitteisiin verrattuna suhteellisen pehmeän kuuloiset, mistä Nintendo -musiikin voi helposti tunnistaa. Koji Kondo -niminen säveltäjä laati kuuluisat teemat Nintendon esimerkiksi Super Mario- ja Zelda-peleihin. Hän säveltää pelimusiikkia edelleen. Nintendon musiikki muodosti miltei oman genrensä, koska japanilaiset säveltäjät joko tietoisesti tai tiedostamatta tekivät keskenään varsin samantyylistä musiikkia. Nintendo-musiikkia tyypillisimmillään ja ehkä parhaimmillaan voi kuulla pelissä Mega Man 2.
[muokkaa] Kolikkopelit
Kolikkopeleissä musiikki jäi vähemmälle huomiolle, ehkä siksi, että niitä pelattiin meluisassa ympäristössä, ja toisaalta koska niiden ympärille ei voinut muodostua samanlaista harrastelijakulttuuria kuin kotitietokoneiden kohdalla. Jonkin verran mainitsemisen arvoista musiikkia voi kuitenkin myös kolikkopeleissä kuulla. Esimerkiksi Segan palkkalistoilla ollut Hiroshi Miyauchi tunnetaan Out Runin ja Afterburnerin musiikeistaan. Useissa 1980-luvun loppupuolen kolikkopeleissä käytettiin YM2151 -nimistä äänipiiriä, joka tuottaa varsin terävää FM-synteesiin perustuvaa ääntä. Jotkut tällä piirillä tehdyistä kappaleista, kuten Bionic Commandon ja Ghouls 'n Ghostsin musiikit tulivat tunnetuiksi kotitietokoneille tehtyinä sovituksina.
[muokkaa] 16-bittinen sukupolvi
[muokkaa] Amiga
16-bittinen tietokone- ja pelikonsolisukupolvi toi mukanaan myös selvästi paremmat äänipiirit. 1985 julkaistussa Commodore Amigassa oli jo kyky toistaa digitoitua stereoääntä. Aiemmin tietokoneiden äänet olivat perustuneet pelkkään äänipiirin tuottamaan FM-synteesiin. Digitoitua, luonnosta digitaaliseen muotoon nauhoitettua ääntä oli pystynyt rajoitetusti toistamaan jo joillakin aiemmilla laitteilla ohjelmallisin konstein, mutta tulokset olivat jääneet suhteellisen heikkolaatuisiksi (näin oli toteutettu esimerkiksi C64:n Impossible Missionin kuuluisat puheet).
Saksalainen Karsten Obarski kehitti Amigalle vuonna 1987 ensimmäisen tracker-ohjelman, nimeltään Soundtracker. Tracker-ohjelmilla kuka tahansa pystyy helposti tekemään digitoiduista sampleista koostettua musiikkia. Aluksi soitinäänet olivat usein suhteellisen heikkolaatuisia, ja kaikki käyttivät samoja soitinääniä, mutta pian ihmiset oppivat tekemään soitinäänensä itse. Toisaalta monet Amiga-harrastajat halusivat tarkoituksella pysytellä samalta kuulostavassa musiikissa kuin mitä aikaisemmilla laitteilla oli tehty.
Amiga-muusikoiden joukossa ei ollut ketään Rob Hubbardin tai Koji Kondon veroista legendaa, mutta myös Amigalla on tehty runsaasti musiikkia, joka voidaan laskea vanhan pelimusiikin parhaimmistoon. Tunnetuimpia säveltäjiä olivat Commodore 64:llä aloittaneet David Whittaker ja Chris Hülsbeck. Richard Joseph teki Sensible Softwaren peleihin myös tunnusmusiikit, joissa oli mukana laulua.
[muokkaa] Atari ST
Atarin 16-bittisessä tietokoneessa, Atari ST:ssä, oleva YM2149 -äänipiiri on itse asiassa kehittymättömämpi kuin Commodore 64:n. Monet ammattimuusikot käyttivät Atari ST:tä kuitenkin musiikinteossa midi-laitteena, eli tekivät ST:llä nuottidatan ja muut tarvittavat tiedot syntetisaattorien soitettavaksi, koska ST:ssa oli valmiina tarvittavat liitännät. Myöhemmin myös Atari ST:stä onnistuttiin saamaan irti digitoitua ääntä ohjelmallisin keinoin, mutta tämä varasi koneen prosessoritehoa, joten digitoitua ääntä käytettiin ST-peleissä vain harvoin. Atari ST:nkin äänipiirillä tehtiin kuitenkin harrastelijoiden toimesta paljon hyviä melodioita laitteen suuren levinneisyyden takia.
[muokkaa] Sega Mega Drive ja Super Nintendo
Pelikonsolien puolella 16-bittiset laitteet Sega Mega Drive ja Euroopassa tuntemattomaksi jäänyt PC Engine eivät vielä tukeneet digitoitua ääntä. Niiden äänipiirien tuottama FM-synteesi oli kuitenkin huomattavasti korkeatasoisempaa kuin aiempien laitteiden mikä jo sinällään mahdollisti aikaisempaa paremmalta kuulostavan musiikin. Esimerkiksi Sega Mega Driven tunnetuimmassa pelisarjassa, Sonic the Hedgehogissa, panostettiin musiikin laatuun. Samoin Street of Rage -tappelupeleissä kuultiin huolella tehtyä tanssimusiikkia. Vuonna 1990 julkaistussa Super Nintendossa oli jo tuki digitoiduille äänille. Silti varsinkaan vanhat Super Nintendon pelit eivät usein kuulosta musiikiltaan Sega Mega Driven pelejä kummoisimmalta, mutta ajan myötä Super Nintendon peleihin alkoi ilmaantua suhteellisen hyvän kuuloista musiikkia, joka hyödynsi digitoituja soitinääniä. Näistä voidaan mainita esimerkiksi Final Fantasy -pelien musiikit, joita on esitetty myöhemmin myös sinfoniaorkesterien toimesta.
[muokkaa] PC -tietokoneet ja CD-ääni
[muokkaa] IBM PC
Alun perin IBM PC tehtiin vuonna 1981 työtietokoneeksi, ja sen ainoa äänilähde oli PC Speaker -niminen laite, joka kykeni ainoastaan yksiääniseen piipitykseen (joskin siitä sai irti ohjelmallisin konstein myös hyvin heikkotasoista digitoitua ääntä). Myöhemmin IBM -yhteensopivia tietokoneita alettiin käyttää yhä enemmän myös pelaamiseen ja musiikin tekoon, joten niille alettiin valmistaa äänikortteja. Koska IBM -yhteensopivia koneita pystyi valmistamaan kuka tahansa, ei mitään laitestandardeja ollut ja äänikorttejakin valmistivat monet eri yritykset, jotka eivät pyrkineet luomaan mitään yhteistä standardia. Vielä 1990-luvun alussa peleissä (kuten vaikka vuonna 1993 julkaistussa Doomissa sekä Commander Keeneissä) käytettiin useimmiten PC:n tuon aikaisten äänikorttien tukemaa varsin alkeellista FM-synteesiä, vaikka samoilla korteilla olisi useissa tapauksissa pystynyt toistamaan jo digitoitua ääntä (esimerkiksi Doomin ääniefektithän olivat digitoituja vaikka musiikki ei). Amigassa suosittua digitoituja sampleja hyödyntävää tracker -musiikkia ei jostain syystä kovinkaan paljon PC-peleissä käytetty, vaan se jäi enemmän demoscene -harrastajien puuhaksi. PC:n äänikorteista mainittakoon vuonna 1992 julkaistu suosittu Creativen Sound Blaster 16 -kortti, joka tuki jo CD-tasoista 44 kilohertsin 16-bittistä ääntä. Rolandin laadukas MT-32 midimoduuli oli ollut niin ikään saatavilla jo 1980-luvun lopussa, mutta vain harvoilla PC-käyttäjillä oli se kotonaan.
 |
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi. |
| Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
[muokkaa] CD-ääni
Samoihin aikoihin, kun digitoiduista äänistä koostettu musiikki alkoi vihdoin yleistyä PC-peleissä, tapahtui kuitenkin toinen vallankumous: 1990-luvun puolivälin tienoilla CD-ROM -asemien yleistymisen myötä pelien musiikki alkoi yhä enemmän tulla suoraan CD:ltä (ensimmäiset koteihin tarkoitetut CD-ROM pelit ilmestyivät Japanissa jo vuonna 1989 PC Engine -konsolille). Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tietokonemusiikin ja kaupallisen musiikin ero alkoi kaventua vauhdilla. Samalla perinteinen tietokonemusiikki persoonallisine äänineen alkoi hävitä. CD-ROMin myötä peleihin on voinut laittaa minkälaista musiikkia tahansa, ja nykyään monissa peleissä on käytetty esimerkiksi kaupallista musiikkia, johon pelin valmistaja on ostanut oikeudet.
[muokkaa] Suosituimpia kappaleita eri laitteilla
- Commodore 64
- Jason Brooke: Vixen
- Tim Follin (osin kolikkopeleistä sovittaen): Bionic Commando, Ghouls 'n Ghosts
- Rob Hubbard: Action Biker, Arcade Classics, Auf Wiedersehen Monty (Ben Daglishin kanssa), Crazy Comets, Delta, Lightforce, Monty on the Run, Ricochet, Skate or Die, Spellbound, Sanxion, Thing on a Spring, Thrust, Warhawk
- Martin Galway: Comic Bakery, Green Beret, Ocean Loader 1, Parallax, Rambo II, Wizball
- Ben Daglish & Anthony Lees: Last Ninja I
- Matt Gray: Last Ninja II
- Chris Hülsbeck: The Great Giana Sisters, Starball, Dulcedo Cogitationis
- Jeroen Tel: Cybernoid I, Cybernoid II, Eliminator, Rubicon, Robocop III
- David Whittaker: Armageddon Man, Glider Rider, Storm
- Björn Fogelberg: Scrollball
- Amiga
- Jason Brooke: Vixen
- Kim Christiansen: Onslaught
- Ben Daglish: Deflektor, Pac-mania (jälkimmäinen sovitettu kolikkopelistä)
- Tim Follin: Bionic Commando, Ghouls n' Ghosts (molemmat osin kolikkopeleistä sovittaen)
- Matt Furniss: Laser Squad
- Jochen Hippel: Prehistoric Tale
- Chris Hülsbeck: Apidya, Turrican II
- Richard Joseph: Cannon Fodder, Magic Pockets, Sensible World of Soccer
- Ron Klaren: Battle Squadron
- Barry Leitch: Lotus 2, Utopia
- Moby: Fury of the Furries
- Paul Van der Valk: Hybris
- David Whittaker: Obliterator, Shadow of the Beast, Speedball
- Tim Wright & Matthew Simmonds (intro): Leander
- Amigan peleissä Gods, Speedball 2 ja Xenon 2 on laadukkaat, kaupallisesti julkaistujen kappaleiden pohjalta pitkiä sampleja käyttäen Amigalle sovitetut alkumusiikit
- Star Control 2:n musiikit on tehty Amigalla, vaikka peli on saatavissa vain PC:lle (useita säveltäjiä, kuten Riku Nuottajärvi).
- Sega Mega Drive
- John Baker: Toe Jam & Earl
- Masato Nakamura: Sonic I & II
- ???: Sonic III
- Yuzo Koshiro: Street of Rage I & II
- Nintendo Entertainment System
- Koji Kondo: Zelda, Super Mario Bros
- Manami Ogeretsu & Yuukichan's Papa: Mega Man 2
- Capcom (julkaisija): Duck Tales (Moon level)
- Tim & Geoff Follin: Silver Surfer
- Super Nintendo Entertainment System
- Koji Kondo: Super Mario World, A Link to the Past
- Nobuo Uematsu: Final Fantasy-sarja
- Yumiko Kanki: F-Zero
- Yasunori Mitsuda: Chrono Trigger
- Robin Beanland, Eveline Fischer & Dave Wise: Donkey Kong Country
- Yuzo Koshiro: ActRaiserit
- Yukahide Takekawa: Soul Blazer
- Miyoko Kobayashi & Masanori Hikichi: Terranigma
- Yuka Tsujiyoko: Fire Emblem-sarja
- IBM PC
- Mark Crowe: Space Quest I
- Rob Hubbard: Ski or Die
- Mark Klem: Wacky Wheels
- Al Lowe: Leisure suit Larry
- Bobby Prince: Commander Keen, Wolfenstein 3D ja Doom-pelisarja (kolmatta osaa lukuun ottamatta)
- Alexander Brandon: Tyrian
- Kenny Chou: One Must Fall 2097, Zone 66
- PC Engine
- June Chikuma: Bomberman '94
- Kolikkopelit
- Hiroshi Miyauchi: Afterburner, Outrun
- Zuntata: Bubble Bobble, The New Zealand Story
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kohina -nettiradio soittaa vanhojen tietokone- ja videopelien musiikkia
- High Voltage Sid Collection C64:n musiikkia sisältäviä SID-tiedostoja
- Unexotica Amiga-musiikin kokoelma (LHA-tiedostoja ei tarvitse purkaa)
- Deliplayer ilmainen soitinohjelma Windowsille. Soittaa esimerkiksi C64:n ja Amigan musiikkia
- UADE Deliplayer Unix-järjestelmille
- SID player soitto-ohjelma C64:n musiikkia varten (huom. SID -musiikkia ei osata vielä emuloida täydellisesti, joskin emulaatio on lähes aina riittävän hyvää)
- ASMA - 8-bittisten Atari -tietokoneiden musiikkitiedostoja ja soitto-ohjelmia
- SC68 Atari ST:n musiikille tarkoitetun SC68 -tiedostoformaatin sivu
- SMSPOWER music 8-bittisen Sega Master Systemin musiikkia
- Zophar's Domain monien pelikonsolien (Mega Drive, PC Engine, Super Nintendo Entertainment System -musiikkia
- OverClocked ReMix Uusia sovituksia pelien musiikeista
- VGMix.com (kuten edellä)
- The Video Game Music Archive Sovituksia eri laitteilta midi-formaatissa
- AMIGAremix - sovituksia Amigan musiikista
