Toni Nieminen
Wikipedia
Talviolympialaiset | ||
Kultaa | 1992 | suurmäki |
Kultaa | 1992 | joukkuemäki |
Pronssia | 1992 | normaalimäki |
Toni Markus Nieminen (s. 31. toukokuuta 1975, Lahti) on entinen mäkihyppääjä ja olympiavoittaja. Hänen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluu vuonna 1992 Albertvillen talviolympialaisissa, vain 16 vuoden iässä, saavutettu suurmäen kulta. Nieminen oli Albertvillessä mukana myös kultaa hypänneessä joukkueessa, sekä otti normaalimäessä pronssia. Samana vuonna hän voitti myös sekä Keski-Euroopan mäkiviikon että maailmancupin kokonaiskilpailut. Nieminen on myös edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkiviikon kokonaiskilpailun voittoon yltänyt hyppääjä.
Nieminen nousi yleisön tietoisuuteen toimimalla 13-vuotiaana 1989 Lahden MM-hiihtojen koehyppääjänä. Hän siirtyi V-tyyliin keväällä 1991, jonka jälkeen ura lähti jyrkkään nousuun. Nieminen voitti ensimmäisen maailmancup-osakilpailunsa syksyllä 1991 Thunder Bayssa. Saman kauden aikana hän voitti 1992 kolme SM-kultaa ja kaksi nuorten MM-kultaa ja yhteensä kahdeksan maailmancupin osakilpailua edellä mainittujen saavutusten lisäksi.
Myöhemmin urallaan Nieminen ei enää päässyt vuoden 1992 saavutustensa tasolle. MM-Falunissa 1993 Toni oli 5:s normaalimäessä mutta vastapainoksi epäonnistui lähes täysin suurmäessä ja oli joukkuekisassakin varsin vaisu. Planican lentomäessä vuonna 1994 hän tosin ensimmäisenä mäkihyppääjänä ylitti 200 metrin rajapyykin. 1994/95 Nieminen otti Puijolla viimeisen maailmancup-voittonsa K90-mäessä ja oli saman talven maailmancupissa 11:s kokonaispisteissä sekä Keski-Euroopan mäkiviikon 8:s. Thunder Bayn MM-kisoissa Toni sen sijaan epäonnistui lähes täysin ja katsoi sivusta kun joukkuekaverit (Ahonen, Nikkola, Soininen ja Laitinen) voittivat joukkuemäen maailmanmestaruuden. Nieminen kuului vielä Suomen 2002 Salt Lake Cityn olympialaisten mäkijoukkueeseen, ja hän kantoi Suomen joukkueen lippua kilpailujen avajaisissa.
Aikoinaan otsikoihin nousi myös Toni Niemisen erikoisluvalla 17-vuotiaana saama ajokortti. Mäkihyppyuransa jälkeen Nieminen on muun muassa kilpaillut raviohjastajana. Hän on myös toiminut MTV3-kanavalla mäkihyppylähetysten asiantuntijakommentaattorina selostaja Jani Uotilan rinnalla. Nieminen toimii nykyisin Suomen Hiihtoliiton mäkihypyn junioriryhmän valmentajana.
Vuosina 1992–96 Toni oli ylivoimaisesti tunnetuimpia ellei tunnetuin nuori mies Suomessa. Menestystalvena puhuttiin suoranaisesta Toni-ilmiöstä. Menestyksen loputtua ilmiö kuihtui, mutta otsikoissa ja urheiluohjelmissa Toni pysyi esillä vuosia eteenpäin, kunnes nousu takaisin huipulle ei onnistunut.
Lahden kaupunginhallitus myönsi hänelle 1.11.2000 Lahti-mitalin numero 40.
1964: Toralf Engan | 1968: Vladimir Belousov | 1972: Wojciech Fortuna | 1976: Karl Schnabl | 1980: Jouko Törmänen | 1984: Matti Nykänen | 1988: Matti Nykänen | 1992: Toni Nieminen | 1994: Jens Weissflog | 1998: Kazuyoshi Funaki | 2002: Simon Ammann 2006: Thomas Morgenstern |