Šaria
Wikipedia
| Islam |
| Uskomukset ja tavat |
|
Jumalan Ykseys |
| Tärkeitä henkilöitä |
|
Muhammad |
| Tekstit & lait |
|
Koraani • Hadith • Sunna |
| Islamin suuntaukset |
| Islamilainen kulttuuri |
|
Filosofia |
| Katso myös |
|
Islamin sanasto |
Šaria tai Šari'a (arab. شريعة, šariah, suom. Tie, Polku) on arabian kielen sana islamilaiselle laille. Islamin mukaan se on Jumalan ihmisille antama laki, jonka perusta on Koraanin Polvistumisen suuran jakeessa 18: "Sitten olemme asettaneet sinut käskymme tielle [šaria]. Seuraa sitä, äläkä tietämättömien mielitekoja". Šaria löytyy Jumalan ilmoittamasta Koraanista, joka kuitenkin sisältää varsin vähän selkeitä sääntöjä ja määräyksiä. Tämän vuoksi käytännössä šariassa nojaudutaan usein sunnaan eli Muhammadin elinaikanaan asettamaan esimerkkiin. Islam ei perinteisesti ole tehnyt eroa uskonnollisen ja maallisen elämän välillä ja siksi šaria ei kata ainoastaan uskonnollisia rituaaleja, vaan myös päivittäisen elämän, politiikan, talouselämän, liiketoiminnan, tehdyt sopimukset ja sosiaaliset tilanteet. Professori Bernard Lewis on kuvaillut sukupolvien aikana luotua šariaa ja siihen liittyvää laajaa fiqh-kirjallisuutta yhdeksi islamilaisen kulttuurin suurimmaksi saavutukseksi, joka ehkä parhaiten kuvaa islamilaisen sivilisaation luonnetta ja neroutta. [1] Toisaalta šariaa on kritisoitu sen patriarkaalisista piirteistä sekä joidenkin rikosten nykymittapuun mukaan julmista rangaistuksista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Šaria ja fiqh
Muslimit katsovat, että Muhammadin elinaikanaan antamat lainopilliset ratkaisut ja ohjeet osoittivat, kuinka Koraanin sisältöä tulee tulkita. Muhammadin kuoltua Koraanin tulkitaoikeus siirtyi joksikin aikaa hänen seuraajilleen kalifeille. Ajan myötä keskeisimmiksi laintulkitsijoiksi nousi kuitenkin islamilaisten juristi-teologien ryhmä, joka oli perehtynyt syvällisesti Koraaniin ja islamilaiseen perimätietoon hadithiin. Oppineiston laintulkintaa käsittelevistä kirjoituksista syntyi 600 - 900 -lukujen aikana laaja lainopillinen kirjallisuus fiqh, jota usein kutsutaan "islamilaiseksi laiksi". Fiqhiä pidetään yleensä lainoppineiston tulkintana Jumalan muuttumattomasta laista, šariasta, ja se on avoin muutoksille ja uusille tulkinnoille. Monet muslimit ovat kuitenkin sitä mieltä, että laki siinä muodossa, kun se esiintyy fiqh-kirjallisuudessa edustaa Jumalan lakia ja sitä ei tulisi muuttaa. Heidän näkemyksensä mukaan lain (tai sen tulkinnan) ei tule muuttua vaan yhteiskunnan tulisi siirtyä lähemmäksi lain edustamaa ihannetta ja he vastustavat usein voimakkaasti pyrkimyksiä muuttaa fiqhiä. Toisaalta monet muslimit katsovat, että fiqhin tulisi olla alituisesti muuttuva elävä lakikokoelma, koska yhteiskunnan mukana muuttuva laki mahdollistaa heidän mielestään paremmin sen, että ihmiset pystyvät elämään Jumalan tahdon mukaan.
[muokkaa] Islamilainen oikeuskäytäntö
Perinteinen islamilainen oikeusjärjestelmä poikkeaa huomattavasti länsimaisesta vastineestaan. Lain tulkitsijat ja tuomarit eivät olleet valtion virkamiehiä vaan yksityishenkilöitä ja heidän tuomionsa eivät periaatteessa olleet sitovia eivätkä yksimielisiä. Valtio nimitti tuomarit eli qadit, joiden tehtävänä oli jakaa oikeutta tuomioistuimissa, mutta ei tulkita lakia. Lain tulkinta puolestaan kuului muftille, joka pyydettäessä antoi lainopillisia tulkintoja, eli fatwoja. Fatwa ei kuitenkaan ole sitova laintulkinnan ennakkotapaus ja perinteisen käsityksen mukaan vain fatwan antaja on velvollinen noudattamaan sitä.
Käytännössä oikeuskäytäntöjen ero islamilaisen ja läntisen maailman välillä ei ollut niin jyrkkä kuin periaatteellisesti. Vaikka šarian katsotaan olevan Jumalan laki ja islamilaisen näkemyksen mukaan ihmisille ei ole annettu oikeutta lainsäädäntöön, muodostui useiden satojen vuosien aikana vakiintuneita tulkintoja ja Koraanin tai sunnan esittämistä periaatteista johdettuja uusia sääntöjä. Näitä ei kuitenkaan esitetty lakeina perinteissä länsimaisessa mielessä vaan perinteenä, mikäli ne tulivat maan hallinnolta, säädöksinä tai uskonoppineiden tulkintoina. Perinteisessä islamilaisessa yhteiskunnassa ei ollut mahdollista perustaa lakiasäätäviä kokouksia tai säätypäiviä, jotka muodostivat länsimaisen demokratian perustan.
[muokkaa] Islamin lakikoulukunnat
Islamilaiset lainoppineiden joukossa vallitsee eri näkemyksiä lain yksityiskohtien tulkinnasta ja jo varhain merkittävien islamilaisten kaupunkien kuten Basran, Kuufan, Mekan ja Medinan ympärille syntyi omia lakikoulukuntiaan. Kunkin alueen lainoppineiden tulkintaan vaikutti päälähteiden lisäksi myös asuinympäristön tavat ja perinteet ja niin esimerkiksi Medinassa syntyneen malakilaisen koulukunnan perusteoksissa heijastuu arabialainen kulttuuri ja Kuufassa syntyneessä hanafilaisessa koulukunnassa puolestaan on viiteitä Persian sassanidiperinteestä. Koulukuntien väliset tulkintaerot ovat kuitenkin yleisestiottaen varsin pieniä.
Nykyisin islamissa vaikuttaa viisi pääkoulukuntaa joiden katsotaan olevan keskenään yhdenvertaisia. Nämä koulukunnat ovat:
- Hanafilainen koulukunta, perustaja Abu Hanifa (k. 767)
- Malakilainen koulukunta, perustaja Malik ibn Anas (k. 795)
- Shafi'lainen koulukunta, perustaja Muhammad ibn al Shafi'i (k. 820)
- Hanbalilainen koulunta, perustaja Ahmad ibn al-Hanbal (k. 855)
- Ja'farilainen (tai šiialainen) koulukunta, peruistaja Ja'far al-Sadiq (k. 755)
Eroja koulukuntien välillä esiintyy esimerkiksi avioliittosopimuksen tekstissä: osa koulukunnista hyväksyy lisäykset sopimuksen perustekstiin ja pitävät niitä sitovina, toiset puolestaan eivät hyväksy minkäänlaisia lisäyksiä. Šiialaisen ja sunnien laintulkinnan suurin ero erityisesti niiden syntyaikana oli näkemysero siitä, kenellä oli oikeus tulkita lakeja. Sunnilaisuudessa poliittinen valta oli kalifilla, mutta laintulkinnasta vastasivat uskonoppineet, kun taas šiialaisuudessa lakia tulkitsi myös samalla poliittisena johtajana toiminut imaami. Šiialaisten viimeisen imaamin, Muhammad al-Mahdin aloitettua Suuren kätkeytymisen vuonna 940 ei yhteisöllä ollut enää lain tulkinnasta vastaavaa imaamia ja vastuu siirtyi šiialaisille oppineille ja alkoi muistuttaa sunnilaista käytäntöä. Vaikka šiiojen ja sunnien välillä on historiallisesti ollut voimakkaita jännitteitä, on nykyisin keskinäiset harhaoppisyytökset vähentyneet ja šiialainen koulukunta on katsottu yhdeksi islamilaisen lain pääkoulukunnaksi.
[muokkaa] Šarian lähteet ja tulkinnan periaatteet
Šarian peruslähteinä ovat Koraani ja profeetan sunna, joiden perusteella islamilaiset lainoppineet kehittivät sääntökokoelmansa. Koraanista löytyy varsin yksityiskohtaisia ohjeita muun muassa avioliiton solmimiseen ja perinnönjakoon, mutta suurin osa sen antamista ohjeista on varsin suuntaa antavia yleisiä moraalisia periaatteita, kuten:
» Antakaa orvoille heidän omaisuutensa, älkää vaihtako hyvää huonoon älkääkä liittäkö heidän omaisuuttaan omaanne. Se on suuri synti. »
Mikäli Koraanista tai sunnasta ei löydy selkeää ratkaisua johonkin ongelmaan voidaan lakia lisäksi johtaa kolmesta eri periaatteesta: analagisesta päättelystä (qiyás), umman yksimielisyydestä (ijmá) tai yleisestä edusta (maslaha).
Analogisessa päättelyssä muodostetaan yksittäisestä käskystä yleisempi periaate. Esimerkiksi Koraanin viininjuontikiellon perustana on katsottu olevan viinin humalluttava vaikutus ja siten kielto on laajennettu kaikkiin alkoholijuomiin ja muihin huumaaviin aineisiin.
Muhammadin kerrotaan sanoneen: "Yhteisöni [umma] ei koskaan hyväksy yksimielisesti erehdystä" ja tämän perusteella islamissa katsotaan, että islamilaisen umman yksimielisyys jostain määräyksestä tai kiellosta tarkoittaa, että se on Jumalan tahdon mukainen. Jotkut oppineet ovat katsoneen vaikeaksi määrittää milloin kaikki muslimit ovat jostain ohjeesta yksimielisiä ja ovat siksi rajanneet ijmán koskemaan vain Muhammadin aikalaisten yhteisöä. Yleensä yksimielisyydeksi katsotaan merkittävien uskonoppineiden yksimielisyys.
Yleinen etu tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos jotain sääntöä pidettiin yleisesti oikeana ja yhteisön hyvinvointia edistävänä, se saatettiin ottaa mukaan lakiin. Tämän menetelmän kautta lakiin on tullut monia käytäntöjä, jotka eivät perustu Koraaniin tai sunnaan vaan paikallisiiin tapoihin ja perinteisiin. Yleiseen etuun vedoten ei lakiin kuitenkaan saa tuoda mitään sellaista, joka on ristiriidassa profeetan opetuksen tai Koraanin kanssa.
[muokkaa] Ihmisen toiminnan luokittelu
Šaria-lakikirjat jaottelevat ihmisten toiminnan viiteen luokkaan:
- Velvollisuus: jokaisen yksilön tai yhteisön velvollisuus
- Suositeltava teko: teko, josta katsotaan koituvan palkka Paratiisissa.
- Sallittu teko: suurin osa arkielämään liityvästä toiminnasta, jotka ovat lain kannalta neutraaleja
- Vältettävä teko: toimita, josta ei seuraa rangaistusta, mutta jota ei pidetä suotavana
- Kielletty teko: lain vastainen teko, eli synti
Islam määrittää muslimeille joukon velvollisuuksia, joita on noudatettava mikäli haluaa elää Jumalan tahdon mukaan. Näitä velvollisuuksia ovat muun muassa päivittäinen rukous (salat) ja vuosittainen paasto (saum). Šaria määrittelee myös yhteisöllisiä velvollisuuksia, joita jokaisen yksilön ei ole noudatettava, mutta joiden tulee säilyä yleisönä käytäntönä islamilaisessa yhteiskunnassa. Tällaisia velvollisuuksia ovat muun muassa avioliitto ja perheen perustaminen. Suositeltavien tekojen tekeminen ei ole jokaisen muslimin velvollisuus, mutta niistä katsotaan koituvan palkka paratiisissa. Zakat-veron lisäksi ylimääräisten almujen antaminen köhille on esimerkki suositeltavasta teosta. Vältettäviin tekoihin islamissa kuuluvat muun muassa liika uteliaisuus, epäkohteliaisuus tai veden tuhlaaminen silloin, kun se on käyttäjänsä omaisuutta.
[muokkaa] Lain osa-alueet
Laki jaetaan kahteen pää osa-alueeseen, joista toinen keskittyy uskonnollisiin rituaaleihin ja toinen käsittelee ihmisten välisiä suhteita. Rituaalilakiin kuuluvat myös islamin viisi peruspilaria. Islamilainen laki määrää tarkasti milloin, missä ja miten tulee rukoilla ja kuka saa suorittaa rukouksen. Toinen osa-alue antaa oheita islamilaisen yhteisön elämää varten. Se määrää avioliiton solmimisesta, perinnönjaosta, sopimusten tekemisestä veron maksusta ja muista ihmisten välisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Islamilaisen lain piiriin kuuluu myös monia asioita, joita ei länsimaisessa perinteessä pidetä lainkaan juridisina kysymyksinä kuten esimerkiksi hääjuhlien viettämiseen liittyviä ohjeita.
[muokkaa] Hudud
Šaria jaottelee rikoslaissa myös ihmisen ja Jumalan oikeuden. Jumalan oikeutena pidetään niitä rikoksia, jotka erityisesti mainitaan Koraanissa ja niistä mahdollisesti määrättyjä rangaistuksia. Näitä rikoksia pidetään Jumalan asettamina rajoina (hudud) ja niiden rikkominen on Jumalan oikeuden loukkaamista. Islamilaisella tuomarilla ei ole oikeutta olla tuomitsematta hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä vaikka muissa rikosasioissa tuomarilla tai rikoksen uhreilla on oikeus antaa syylliselle anteeksi. Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Eri lakikoulukuntien tulkinnat eroavat tässä asiassa hieman ja kaikki eivät esimerkiksi laske islamista luopumista tai alkoholin juomista hudud-rikoksina. Hudud-rikosten rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista kuolemantuomioon. Koska rangaistukset ovat ankaria on hudud-rikosten määrittely ja todistustaakka myös tiukkoja. Tuomitseminen vaatii joko syyllisen tunnustuksen tai selkeää silminnäköijden todistusta. Rangaistusta ei myöskään langeteta, jos syyllinen oli pakotettu tekemään rikoksen: esimerkiksi ruuan varastaminen nälkäisenä ei täytä hudud-rikoksen tunnusmerkkejä.
[muokkaa] Qisas ja ta'zir
Hudud-rikosten lisäksi islamilainen laki sisältää myös qisas- ja ta'zir-rikoksia. Qisas-rikokset ovat hyvitykseen oikeuttavia rikoksia, joissa uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai he voivat antaa syylliselle anteeksi ja luopua rangaistuksesta. Qisas-rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen. Ta'zir-rikokset ovat rikoksia yhteisöä ja sen jäseniä vastaan ja niitä ei islamilaisissa lakikirjoissa tarkemmin eritellä. Ta'zir-rikosten ja -rangaistusten määrittely on jätetty yhteisön hallinnon tehtäväksi. Ta'zir-rikoksia ovat perinteisesti olleet muun muassa korruptio, petos ja kunnianloukkaus. Myös tilanteissa, jossa uhri tai uhrin omaiset antavat syyliselle anteeksi qisas-rikoksen tuomitaan hänet ta'zir-säännösten perusteella.
[muokkaa] Perhelaki
[muokkaa] Avioliitto
Šarian yleisimmin nykyaikanakin sovellettu osuus on islamilainen perheoikeus. Kaikkien pääkoulukuntien yhteinen näkemys on, että avioliitto solmitaan erityisellä avioliittosopimuksella, johon kuuluu avioliittotarjous (Ííájáb), morsiamen ja sulhasen tai heidän edustajiensa sekä huoltajan hyväksyntä. Muslimimiehet voivat mennä naimisiin musliminaisten tai kirjan uskontoihin kuuluvan naisen kanssa, musliminaiset voivat naida vain muslimimiehiä. Šaria rajoittaa miehen vaimojen lukumäärän neljään, mutta vain jos hän pystyy kohtelemaan kaikki vaimojaan tasapuolisesti. Moniavioisuus on kuitenkin käytännössä harvinaista islamilaisessa maailmassa. Šiialaisessa laintulkinassa on yleisimmän pysyvän avioliiton lisäksi käytössä niin sanottu nikah mut‘ah eli tilapäinen avioliitto, joka on voimassa vain avioliittosopimuksessa määritellyn ajan.
Koraanisssa ja haditheissa on esitetty joitakin tilanteita, joissa avioero on sallittu, mutta sitä ei pidetä suositeltavana, vaan suvun ja yhteisön on pyrittävä kaikin tavoin saattamaan aviopuolisot sovintoon. Aviomies voi periaatteessa erota vaimostaan sanomalla todistajien´läsnä ollessa "talaq" eli "eron sinusta" kolmesti, vaikka sellainen avioero ei useimmissa muslimimaissa enää olekaan laillinen. Nainen tarvisee eroon miehen suostumuksen tai joskus (esimerkiksi jos mies ei pysty elättämään tai fyysisesti tai henkisesti vahingoittaa vaimoaan) oikeus voi määrätä avioeron ilman miehen suostumusta.[2] Avioerotilanteessa parin lapset tulevat isän hoitoon lukuun ottamatta aivan pieniä lapsia. Esimerkiksi Iranissa lain mukaan alle kaksivuotiaat pojat ja alle seitsenvuotiaat tytöt jäävät avioerossa äidille. Nainen on oikeutettu saamaan aviomieheltään elatusapua lasten elatuksen varten. Islam katsoo, että sukupuolinen kanssakäyminen kuuluu avioliittoon, ja perinteinen rangaistus avioliiton ulkopuolisista suhteista šarian mukaan on sata ruoskaniskua. Aviorikos on hudud-rikos, ja siitä on tuomittu kuolemaan.
[muokkaa] Naisten asema
Šarian mukaan naisilla on täysi oikeus hallita omaisuutta ja omaa rahaansa huolimatta hänen aviollisesta statuksestaan. Hänellä on myös oikeus myydä, lainata tai vuokrata hallinnoimaansa omaisuuta. Vaikka islamissa naisen tärkeimmäksi velvollisuudeksi katsotaan lasten kasvattaminen, Šaria tunnustaa myös naisen oikeuden palkkatyöhön perheen ulkopuolella. Naisella on myös oikeus osaan isänsä sekä aviomiehensä perinnöstä. Perinnön määrä voi olla samansuuruinen kuin miespuolisilla perillisillä tai pienempi, riippuen perittävän ja perillisen sukulaissuhteesta. Koraani mainitsee naisen olevan syntynyt miestä ala-arvoisemmaksi, ja mikäli hän ei tottele miestään hänet tulee sulkea taloonsa, kunnes "kuolema korjaa hänet tai Jumala valmistaa hänelle jonkin toisen tien".
[muokkaa] Šaria nykypäivänä
Šaria ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa. Iran, Saudi-Arabia ja Pakistan soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti, mutta niissäkin sitä täydennetään parlamentin säätämillä laella (Pakistan ja Iran) tai kuninkaan antamilla hallintomääräyksillä (Saudi-Arabia). Myös Sudanissa, Somaliassa ja Pohjois-Nigeriassa on ainakin ajoittain ollut käytössä šarian rikoslaki ja siihen liittyvät hudud-rangaistukset. Suurimmassa osassa islamilaista maailmaan perinteistä islamilaista lakia noudatetaan vain perheoikeuden sekä rituaalilain osalta.
Monien islamilaisten maiden lainsäädäntö pohjaantuu muilta osin länsimaiseen esimerkkiin. Tämä pohjautuu 1900-luvun alkupuolella niissä vallinneeseen sekulaarin modernismin aatesuuntaukseen, jossa uskonto pyrittiin rajaamaan ihmisten yksityiselämään. Tämä johti monissa maissa islamilaisen lain merkityksen vähenemiseen. Islamin ideologisen merkityksen kasvettua 1980-luvulta lähtien on islamilaisen lain asemaa muslimimaissa ryhdytty pohtimaan uudelleen. Erityisesti Islamistiset ryhmät ovat vaatineet sen uudellen käyttöön ottamista ja laajempaa soveltamista yhteiskunnissa.
Šaria-lakia sovelletaan aina vain muslimeihin niissäkin valtoissa, joissa se on käytössä, vaikka joissain poikkeustapauksissa yksittäiset säädökset saattavat koskea myös muihin uskontoihin kuuluvia. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa alkoholin nauttiminen on kielletty myös ei-muslimeilta. Niissä muslimimaissa, jossa perhelaki noudattaa šariaa, on uskonnollisille vähemmistöille, dhimmeille säädetty omat rinnakkaiset lakinsa ja usein myös tuomioistuimensa.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Yleiset lähteet
- Heikki Palva ja Irmeli Perho (toim.) (2001): Islamilainen kulttuuri. Otava. ISBN 951-1-13315-2.
- Kristiina Kouros ja Susan Villa (toim.) (2004): Ihmisoikeudet ja Islam. Like. ISBN 951-471-435-3.
- Fadhlalla Haeri (1995): Islam. Tammi. ISBN 951-31-0671-3.
- Bernard Lewis (1995): The Middle East. Phoenix Press. ISBN 1-84212-139-1.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Bernard Lewis (1995): The Middle East, s. 223. Phoenix Press. ISBN 1-84212-139-1.
- ↑ PERSONAL STATUTES: According to Five Islamic Schools of Law
