Islamismi
Wikipedia
Islamismi on joukko poliittisia ideologioita, joiden mukaan islam ei ole ainoastaan uskonto, vaan valtioita tulisi hallita islamilaisen lain mukaan.
Moderni islamismin luoja oli intialainen, sittemmin pakistanilainen lakimies Sayyid Abul Ala Maududi (1903–1979), jonka kirjoituksista suuri osa käsitteli šariaa, hallintoa ja ihmisoikeuksia. Hän perusti Jamaat-e-Islami-puolueen 1941 ja oli sen johdossa vuoteen 1972 asti. Maududi kannatti islamilaisen Pakistanin muuttamista šura-tuomiostuinten tulkitseman šarian mukaan hallituksi. Hänen vaikutusvaltaisin teoksensa oli Risalat Diniyat.
Maududin ideat vaikuttivat Muslimiveljeskuntaan, joka perustettiin liberaalin islamilaisuuden kritiikiksi Egyptissä 1900-luvun alussa. Muslimiveljeskunta käytti mottonaan "Koraani on perustuslakimme."
Ensimmäiset merkittävät islamismin sovellukset olivat kenraali Muhammad Zia ul-Haqin uudistukset Pakistanissa ja Iranin islamilainen vallankumous 1979.
Oikeaoppisuutta (ortodoksia) korostavat uskonnon tulkinnat ovat lisääntyneet monissa uskonnoissa. Islamilaisissa maissa Koraanin ja sunnan tiukkaan tulkintaan perustuva šaria-laki on otettu joissain maissa osaksi oikeuskäytäntöä. Šaria määrää varkaan käden katkaistavaksi, avionrikkojat kivitettäväksi. Äärimuslimien aikaisemmin hallitsemissa maissa, kuten talibanin hallitsemassa Afganistanissa pyrittiin järjestelmällisesti kieltämään ja estämään muiden uskontojen harjoittamista. Kuitenkin esimerkiksi talebanien monilla säädöksillä, kuten miesten parran trimmauksen kieltämisellä tai naisten kasvojen peittämisellä, ei ole mitään pohjaa Koraanissa.
Tunnetun ääri-islamilaisista lahkoista on wahhabiitit Saudi-Arabiassa. Lahko muodostui 1700-luvulla Muhammad ibn Abd al-Wahhabin johtamana. Hän tulkitsi, että elämä piti elää kuin profeetta Muhammedin ja hänen seuraajansa aikoinaan Medinassa. Tämä tarkoittaa kaikkien tämän jälkeen kehitettyjen tapojen kieltämistä, kuten minareetit ja hautojen palvonta. Wahhabitit pitivät oppejaan rikkovia muslimeja harhaoppisina. Kuningas Abdul Aziz al-Saudin perustettua Saudi-Arabian, wahhabiitit nousivat valtaan, ja oppi on levinnyt. Al-Saudin kuningashuoneen ja wahhabiittiislamistien läheisten välien vuoksi liikkeellä on ollut paljon rahaa käytettävissään ja se rahoittaa muun muassa koraanikouluja ympäri islamilaista maailmaan. Princeton Universityn Lähi-idän tutkimuksen professorin Bernard Lewisin mukaan tämä vastaa tilannetta, jossa "seitsemännen päivän adventistit vastaisivat lähes kaikkien pyhäkoulujen toiminnasta koko kristikunnassa".
Merkittäviä poliittista islamismia edustavia liikkeitä:
- Al-Qaida
- Dawa (Irak)
- FIS/GIA (Algeria)
- Hamas (Palestiina)
- Hizbollah (Libanon)
- Muslimiveljeskunta (Egypti)
- SCIRI (Irak)
- Sadristit (Irak)
- Taliban (Afganistan)