Fokker D.VII
Wikipedia
Fokker D.VII oli ensimmäisen maailmansodan lopun hävittäjälentokone, jonka pääsuunnittelijana oli Rheinhold Platz. Sitä valmistettiin vähän ennen ensimmäisen maailmansodan loppua Fokkerin ja Albatrosin tehtaalla Saksassa. Konetta pidettiin sodan parhaana hävittäjänä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
Tammikuussa 1918 Fokkerin prototyyppi V.11 voitti Berliinin Johannisthalissa järjestetyn hävittäjävertailun, testaajinaan mm. hävittäjälentäjä Manfred von Richthofen. Koelentojen perusteella prototyypin runkoa jatkettiin ja sivuvakain muutettiin toisentyyppiseksi. Koneen sarjatuotanto aloitettiin välittömästi keväällä 1918 sekä Fokkerin että sen kilpailijayhtiö Albatros Flugzeugwerken tehtailla.
Kone oli erittäin hyvä kompromissi rakenteen, kestävyyden ja suorituskyvyn osalta, joka oli erinomainen varsinkin korkealla. Sodan päätyttyä liittoutuneet vaativat kaikkien D.VII-koneiden luvouttamista heille. Anthony Fokker onnistui kuitenkin siirtämään useita koneita Hollantiin, jossa Fokkerin lentokoneet saivat uuden tulevaisuuden.
[muokkaa] Rakenne
D.VII:n perusrakenne oli aikaansa edellä: koneessa oli teräsputkirunko, vanerisiivet mäntyisillä siipisaloilla ja kangasverhous. Itsekantavan rakenteensa vuoksi ilmanvastusta lisääviä pingotusjänteitä oli vain pyrstössä ja laskutelineissä.
Moottoreina käytettiin alkusarjassa Mercedes D.III-moottoreita, joiden tehoksi on ilmoitettu eri lähteissä 160 tai 180 hv. Sarjavalmistuksen keskivaiheilta käytettiin BMW D.IIIa- tai Mercedes D.IIIaü-moottoreita, joista jälkimmäisen teho oli jopa 200 hv.
[muokkaa] Käyttö
Konetta käytettiin saksalaisten toimesta ensimmäisen maailmansodan lopputaisteluissa. Myöhemmin sodan loputtua ja liittoutuneiden saatua koneita käyttäjämaita olivat myös Belgia, Hollanti, Puola, Romania, Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Tsekkoslovakia, Unkari, Venäjä ja Yhdysvallat, jossa koneita oli käytössä jopa 142 kappaletta.
Kone oli rakenteellisesti erittäin kestävä. Siinä oli kuitenkin joitain ongelmia, mm. polttoainesäiliöissä. Moottorin ja aseistuksen kanssa oli lämpöongelmia. Kone oli kuitenkin lentäjien mielestä helppo lentää.
Sodan lopussa Saksalla oli 775 D.VII-konetta. Ne saavuttivat 565 ilmavoittoa.
[muokkaa] Käyttö Suomessa
Suomen ilmavoimat olivat neuvotelleet 20 - 30 saksalaisen sotilaskoneen hankinnasta vuonna 1918. Koneet jäivät kuitenkin saapumatta Saksan antauduttua. Vuonna 1919 suomalaisten onnistui kuitenkin hankkia kolme konetta ilman liittoutuneiden välikäsiä, vaikka liittoutuneet tekivät kaikkensa myydäkseen omia lentokoneitaan, kuten Spad S.XIII ja Martinsyde F.4 Buzzard, huomattavasti kalliimmalla. Suomi ostikin liittoutuneilta mm. Breguet 14, Georges Levy G.L. 40 ja Caudron G.3 -lentokoneita.
Kolme Fokker D.VII-konetta saapui yhdessä kahden Albatros C.III-koneen kanssa Uttiin loppukesästä 1919. D.VII-koneet olivat Ostdeutsche Albatros Werke GmbH:n (O.A.W.) valmistamasta erästä 8300/18 - 8469/18. Koneiden tunnukset olivat aluksi 1C.350 - 1C.352, jotka muunnettiin myöhemmin 1C.355 - 357:ksi.
Suomen ilmavoimien Fokker D.VII-lentokoneet | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Valmistenumero | 1. rekisteri | 2. rekisteri | Poisto | ||||||||||
8515/18 | 1C.351 | 1C.356 | Sakkasi lentoonlähdön jälkeen 11.1.1920 | ||||||||||
8532/18 | 1C.350 | 1C.355 | Pakkolasku jäi vajaaksi 6.2.1920 | ||||||||||
8545/18 | 1C.352 | 1C.357, 1D.357 | Syöksyi maahan sumussa Porvoon lähellä 30.1.1924 |
[muokkaa] Lähteet
- Kalevi Keskinen, Kari Stenman, Klaus Niska, Suomen ilmavoimien lentokoneet 1918-1939, Tietoteos, 1976.
- Timo Heinonen, Thulinista Hornetiin, Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 3, Gummerus Kirjapaino Oy, 1992. ISBN 951-95688-2-4.
- Kyösti Partonen, Fokker D.VII - Hyvä hävittäjä, vanha vokkeri, Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti 2/1996, ISSN 1237-2315.