Ku Klux Klan
Wikipedia
Ku Klux Klan (KKK) (monesti vain Klan) on yleisnimike ja emoveljeskunta useille eri Yhdysvalloissa toimiville entisille ja nykyisille klaaneiksi itseään kutsuville salaseuroille ja järjestöille. Näiden "klaanien" ideologia vaihtelee klaaneittain, mutta yleisimmin keskeisimmät aatteet ovat olleet valkoinen ylivalta, antisemitismi, rasismi, anti-katolilaisuus, homofobia ja maahanmuuton vastustaminen sekä siihen liittyvä syntyperäisen amerikkalaisuuden korostaminen. Järjestö ja myöhemmin sitä myöhemmin mukailleet klaanit ovat tyyliltään salaseuroja, joiden toimintatapoihin on kuulunut terrori, väkivalta ja joukkovoiman osoitukset erityisesti Yhdysvaltojen mustaa väestönosaa ja muita KKK:n vastustamia väestöryhmiä, kuten juutalaisia ja mustalaisia, vastaan. Ku Klux Klanin ensimmäinen ilmestyminen oli vuonna 1866. Järjestön perustivat Konfederaation armeijan upseerit taistellakseen Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeistä jälleenrakennusta (Reconstruction) vastaan. Alun perin järjestö keskittyi taistelemaan pohjoisvaltioista tulleita valkoisia uudisasukkaita (carpetbaggers) sekä Republikaaniseen puolueeseen liittyneitä ja Unionin puolelle kääntyneitä etelävaltion valkoisia (scalawags) vastaan. Jälkimmäisiä KKK ja muut konfederaatiota kannnattavat pitivät maanpettureina ja takinkääntäjinä. Järjestö myös aloitti taistelun sisällissodan jälkeen vapautettuja orjia (freedmen) vastaan. Ensimmäinen KKK oli lähinnä sisällisodan jatkoilmiö, joka eroaa huomattavasti myöhemmistä klaaneista muun muassa siinä, että ensimmäinen klaani oli lähinnä Demokraattisen puolueen aseellinen siipi. Toinen klaanikin oli osittain edelleen vankasti yhteydessä Demokraattiseen puolueeseen, mutta muuten se jo ylitti puoluerajat.
Alkuperäinen Ku Klux Klan ei saanut kannatusta etelävaltioissa, koska paikallinen sivistyneistö katsoi järjestön olevan tekosyy pohjoisvaltioiden miehitysjoukoille etelässä. Samoin raskaan sodan jälkeen KKK:n suunnitelmat väkivaltaisesta taistelusta eivät saaneet kannatusta. Järjestö oli paitsiossa vuodet 1868–1870. Järjestö lakkautettiin 1870-luvun alussa presidentti Ulysses S. Grantin toiminnalla ja vuoden 1871 kansalaisoikeuslain (Civil Rights Act of 1871) perusteella. Kyseinen laki tunnetaan myös nimellä Ku Klux Klan -laki (Ku Klux Klan Act).
Vuonna 1915 Ku Klux Klan perustettiin uudelleen. Perustamisen mahdollisti uusi moderni joukkomedia, kuten elokuva Kansakunnan synty. Keskeisen tapahtuma KKK:n synnylle oli Leo Frankin oikeudenkäynti. Juutalaista Frankia syytettiin lapsen murhasta ja raiskauksesta. Lehdistö vaati uutta KKK:ta ja lietsoi entistä enemmän jo muuten kiihkoista ilmapiiriä. Lopulta tilanne päätyi Frankin lynkkaamiseen. Toinen Ku Klux Klan oli virallinen jäsenjärjestö, jolla oli kansallinen sekä alueellinen organisaatio. Tuhannet miehet organisoivat järjestön paikallisjaostoja ympäri maata. Järjestö saavutti kansanliikkeen tason ja mittasuhteet huippukaudellaan 1920-luvulla, jolloin jopa 15 prosenttia koko Yhdysvaltain jäsenkelpoisesta väestöstä kuului Ku Klux Klaniin. Tämä tarkoitti 4-5 miljoonaa miestä. Toinen KKK agitoi teemoinaan antikommunismi, rasismi, antikatolisuus, antisemitismi ja syntyperäinen amerikkalaisuus. Järjestö olivat voimakkaasti sidoksissa protestanttiseen kristillisyyteen, kuten myös ensimmäinen KKK. Muutamat KKK:n järjestöt ja sen nimissä toimivat ryhmät osallistuivat lynkkauksiin ja väkivallantekoihin. Järjestön suosio alkoi laskea suuren laman jälkeen ja laski entisestään toisen maailmansodan sytyttyä järjestön tunnettujen jäsenten rikoksista syntyneiden skandaalien myötä. Kannatusta laski myös järjestön jäsenten keskuudessa syntynyt tuki kansallissosialistiselle Saksalle ja sen politiikalle.
Toisen KKK:n hajoamisesta lähtien erinäiset irralliset ryhmät ovat toimineen "Ku Klux Klan" -nimen alla. Eniten näitä ryhmiä oli 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin ryhmät vastustivat kansalaisoikeusliikettä ja kansalaisoikeuslakia. Ryhmiä ja niiden jäseniä tuomittiin kansalaisoikeusaktivistien murhista ja tapoista. Näistä merkittävin oli pommi-isku Alabamassa 16th Streetin baptistikirkkoon. Iskussa kuoli neljä mustaa lasta ja 22 haavoittui. Nykyaikana Yhdysvalloissa arvellaan olevan noin 150 eri Ku Klux Klan -klaania, joilla on maanlaajuisesti jäseniä yhteensä noin 8000. Näitä pieniä paikallisia ryhmiä kutsutaan Yhdysvalloissa "viharyhmiksi", eikä näillä ole enää valtamedian, poliitikkojen tai kirkkojen tukea. Viharyhmät ovat radikaaleja, mutta suurimmat nykyiset Ku Klux Klan -nimeä käyttävät järjestöt ovat irtisanoutuneet pistooli- ja terroripolitiikasta, ja korostavat protestanttista kristillisyyttä sekä amerikkalaisuutta. Nämä ovat siis eräänlaisia salaseurojen piirteillä varustettuja poliittisia konservatiivisia ryhmiä.
Nykyisten radikaalien tai maltillisten KKK-klaanien keskuudessa elävät edelleen Ku Klux Klanin tunnetut salaseurarituaalit, kuten valkoiset kaavut, konfenderaation liput, ristitunnukset, soihdut, ryhmäkokoukset ja palavat ristit.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Järjestön historia
[muokkaa] Ensimmäinen Ku Klux Klan
[muokkaa] Perustaminen
Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen alkuperäisen Ku Klux Klanin perustivat 24. joulukuuta 1865 kuusi koulutettua, keskiluokkaista Konfederaation armeijan veteraaniupseeria, jotka olivat kotoisit Pulaskista, Tenneseestä. He olivat myös tylsistyneitä, eivätkä olleet sopeutuneet sodan loppumiseen sekä oman kotimaansa sekä sen armeijan tappioon. Tavoitteena oli jatkaa sotaa Unionia eli "jenkkejä" ja näiden liittolaisia vastaan terrorin ja sissisodan keinoin. Perustajat olivat: John C. Lester, John B. Kennedy, James R. Crowe, Frank O. McCord, Richard R. Reed ja J. Calvin Jones.
Nimi Ku Klux Klan keksittiin kreikan pyörää tarkoittavasta sanasta κύκλος (kyklos). Tarinan mukaan Reed ehdotti nimeksi Kyklos ja Kennedy lisäsi tähän perään sanan clan, joka skottienglannissa tarkoittaa perhettä. Toisen tarinan mukaan Kennedy keksi molemmat sanat, mutta Crowe käänsi sanan kyklos muotoon kuklux.
Alun perin järjestö keskittyi taistelemaan pohjoisvaltioista tulleita valkoisia uudisasukkaita (carpetbaggers) sekä Republikaaniseen puolueeseen liittyneitä ja Unionin puolelle kääntyneitä etelävaltion valkoisia (scalawags) vastaan. Jälkimmäisiä KKK ja muut konfederaatiota kannnattavat pitivät maanpettureina ja takinkääntäjinä. Järjestö myös aloitti taistelun sisällissodan jälkeen vapautettuja orjia (Freedmen) vastaan.
Ku Klux Klan levisi pian lähes jokaiseen etelävaltioon. Järjestö julisti terrorikamppanja Republikaanisen puolueen valkoisia ja mustia johtohenkilöitä vastaan. Kampanjan aikana surmattiin Arkansasisin kongressimies James M. Hinds, kolme Etelä-Carolinan lainsäätäjää ja useita miehiä, jotka olivat mukana perustuslaillisissa puoluekokouksissa.
Vuosina 1867–1868 Klan aloitti mustien saarnaajakokousten hajottamiset ja mustien koteihin yöllä tunkeutumisen tuliaseiden varastamiseksi. Näissä tapahtumissa ilmeisesti matkittiin sellaisia Tenneseen tapahtumissa kunnostautuneita ryhmiä kuin "Yellow Jackets" ja "Redcaps".
Vuoden 1867 kokouksessa Nashvillessa, Tennesseessa, yritettiin luoda järjestöstä hierarkkinen organisaatio, jossa paikalliset ryhmät olisivat vastanneet countyn (eräänlainen amerikkalainen suurempi kunta) johtajalle, joka olisi vastannut aluepiireille. Aluepiiri olisi taas vastannut osavaltiolle, joka olisivat vastannut kansalliselle päämajalle. Tämän suunnitelman nimeltä "The Prescript" kehitti Konfederaation prikaatikenraali George Gordon. Suunnitelma sisälsi Klanin tavoitteet ja kysymykset, jotka esitettäisiin järjestön jäseniksi haluaville. Kysymykset olivat sellaisia, jotka keskittyivät jälleenrakennuksen ja Republikaanisen puolueen vastustamisen ympärille. Jäsenhakijalta kysyttiin oliko hän republikaani, Unionin armeijan veteraani tai Loyal Leaguen jäsen. Loyal League eli Union League oli Unionia tukevien järjestö. Samoin hakijalta kysyttiin vastustiko tämä "neekereiden sosiaalista ja poliittista tasa-arvoisuutta" ja oliko tämä "valkoisen miehen hallituksen" suosiossa. Hakijalta kysyttiin myös pitikö tämä "kiinni Etelän perustuslaillisista oikeuksista" sekä kannattiko hän "Etelän valkoisen miehen vapautta ja etelän väestön kaikkien oikeuksien palauttamista" sekä "ihmisten oikeutta suojella itseään mielivaltaiselta ja luvattomalta vallalta".
Huolimatta tällaisen perustuskirjan ja ohjesäännön luomisesta, ainutkaan paikallinen osasto ei hyväksynyt sitä. Ryhmät jatkoivat toimintaansa itsenäisinä ilman alueellisia, osavaltiollisia tai kansallisia päämajoja.
Suullisen tiedon mukaan Gordon meni entisen orjakauppiaan ja kondeferaation kenraalin Nathan Bedford Forrestin luo ja kertoi tälle uudesta järjestöstä, johon tämä vastasi: "Se on hyvä juttu. Se on pirun hyvä juttu. Voimme käyttää sitä pitämään nekrut paikallaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin Forrest julistettiin KKK:n kansalliseksi johtajaksi eli suurvisiiriksi (The Great Wizard, Suurvelho), mutta myöhemmissä haastatteluissaan Forrest väitti, ettei hänellä ollut otetta KKK:n ryhmiin eikä valtaa järjestössä.
[muokkaa] Toiminta
Ku Klux Klan näki tehtäväkseen kontrolloida vapautettujen orjien sosiaalisti ja poliittista asemaa. Erityisesti Klan yritti vähentää mustien koulutusta, taloudellisen aseman kohentumista, äänioikeutta ja aseenkanto-oikeuksia. Vaikka Klanin pääasiallinen kohde oli mustassa väestössä, joutuivat myös etelävaltioiden republikaanit ankaran ja vihamielisen uhkailun kohteeksi. Väkivalta saavutti tuloksensa. Esimerkiksi huhtikuussa 1868 Georgian kuvernöörivaaleissa Columbian county antoi 1 222 ääntä republikaanien Rufus Bullockille, mutta marraskuun presidentinvaaleissa republikaanien ehdokas Ulysses Grant sai vain yhden äänen countysta.
Klanin uhkailu kohdistui erityisesti opettajia ja kongressin perustaman Pakolaisten, vapaiden orjien ja hylättyjen alueiden toimiston (Bureau of Refugees, Freedmen and Abandoned Lands, tunnetummin Freedmen's Bureau) toimijoita vastaan. Tämä toimisto auttoi erityisesti vapautuneita orjia. Loyal Leaguen eli Union Leaguen mustat jäsenet olivat myös usein Klanin rynnäköiden, iskujen ja ratsioiden kohteena. Erään Alabaman sanomalehden päätoimittaja kirjoittikin, ettei "Loyal League ole mikään muu kuin nekrujen Ku Klux Klan". Erään Klanin iskun tapahtumat kirjattiin ylös kongressin kiertokyselyssä:
» Noin 50 ratsastavaa ja naamioitunutta miestä vieraili noin yhden ja kahden aikoihin yöllä Illinoisista kotoisin olevan neiti Allenin luona Gotton Gin Portin koulussa Monroen countyssa maaliskuussa 1871. Jokaisella miehellä oli pitkä valkoinen viitta ja kasvoja peittävä irrallinen naamio, jossa oli punaisia raitoja. Miehet käskivät naista nousemaan sängystä ja pukeutumaan. Nopeasti puettuaan hänet komenettiin huoneeseen, jossa kapteeni ja luutnantti. Poikeuksellisesti näillä kahdella upseerilla oli sarvet päässä ja eräänlainen laite edessään. Luutnantti piti revolveria kädessään ja kapteeni istuutui sillä aikaa, kun noin kahdeksan tai kymmenen miestä täytti ulko-oven eteisen. Miehet puhuivat hiljaa ja herrasmiesmäisesti, mutta valittivat raskasta kouluverotusta. Miehet sanoivat, että opettajattaren tuli lopettaa työnsä ja poistua paikkakunnalta. Toista varoitusta ei kuulemma tulisi. Opettajatar totteli varoitusta ja poistui countysta. »
Myös toisenlaista voimaa käytettiin. Klanin jäsenet surmasivat yli 150 mustaa pelkästään yhdessä Floridassa sijaitsevassa countyssa. Satoja muita surmattiin muissa countyissa.
Prikaatikenraali George Gordon teki julkisen ilmoituksen liittyen Klanin toteuttamiin mustiin kohdistuneisiin väkivallantekoihin:
- Moni musta mies oli Unionin armeijan veteraani ja siten aseistettu. Alusta lähtien Klanin pääasiallisena tehtävänä oli riisua musta väestönosa aseista. Selvityksessä varoitti, että Klania oli ammuttu kolme kertaa ja jos mustat "haluavat käydä sotaa meitä vastaan, tulee heidän varautua varautua siitä seuraavaan kauheen seuraukseen".
- Selvityksessä Gordon myös väitti, että Klan oli rauhallinen järjestö. Tämä oli yleinen väite, jolla yritettiin suojella Klania syytteiltä. Kuitenkin vuonna 1869 liittovaltion valamiehistö (federal grand jury) julisti Klanin olevan "terroristijärjestö". Satoja esimerkkejä rikoksista ja väkivallanteoista tuotiin julki asiaa käsitellessä. Klanin jäseniä alettiin syyttää ja moni jäsenistä pakeni oikeudenkäyntejä, pääasiassa Etelä-Carolinaan.
- Gordon myös kertoi, että eräät henkilöt olivat tehneet olevan väkivallantekoja Klanin nimissä. Tämä oli totta, että Klanin jäsenistöön kuulumattomat henkilöt olivat huomanneet Klanin valeasun olevan hyvä keino peittää henkilöllisyytensä väkivallan tekoja harjoittaessa. Oli myös yleistä, että Klanin korkeampi johto sanoi itsensä ja vastuunsa irti näistä väkivallanteoista. Kaiken lisäksi Klanin jäsenyys oli vaikea todistaa järjestön hajanaisen ja epäkeskittyneen luonteen takia. Monella tapaa Ku Klux Klan oli Demokraattisen puolueen, maanviljelijäluokan ja valkoisen ylivallan ylläpitämistä kannattavien aseellinen siipi.
Vuonna 1868 Klanin toiminnan aktiivisuus alkoi laskea vain kaksi vuotta järjestön perustamisen jälkeen. Kuten Gordonin selvitys todistaa, järjestön toiminnassa oli poliittisuus vähentynyt entisestään. Toiminnan ideana oli lähinnä se kuinka välttää syytökset väkivallasta. Moni vaikutusvaltainen etelän demokraatti alkoi nähdä järjestön rasitteena, joka toimi tekosyynä liittovaltion hallitukselle säilyttää valtansa etelävaltioissa. Georgialainen B.H. Hill meni jopa niin pitkälle, että väitti "eräät näistä levottomuuksien aiheuttajista ovat itse asiassa surmattujen ystäviä". Tämä lausunto väitti siis Klanin olevan itse asiassa liittovaltion ja republikaanien asialla.
Sanomalehti haastattelussa 28. elokuuta 1868 prikaatikenraali kertoi ylpeänä, että Klanilla oli etelävaltioissa noin 550 000 miestä ja Tennesseessä yli 40 000. Samoi hän kertoi, että voisi viiden päivän varoitusajalla kutsua aseisiin juuri 40 000 miestä. Samoin hän sanoi, ettei itse asiassa ollut järjestön jäsen, vaan sen yhteistyökumppani ja sympatisoija. Gordon väitti myös, ettei Klanin vihollisia niinkään olleet mustat kuin pohjoisen puolelle kääntyneet etelävaltiolaiset eli scalawagit (scalawags) ja pohjoisesta tulleet maahanmuuttajat eli carpetbaggerit (carpetbaggers). Tämä oli puolitotuus, koska nämä valkoiset ryhmät juuri estivät sen, että Klan voinut lähteä suoraan toimiin ja ponnisteluihin entisiä orjia vastaan. Tämän takia Klan yritti tavoittaa juuri näihin ryhmiin kuuluvia valkoisia, erityisesti opettajia, jotka Freedmen's Bureau oli tuonut etelään. Näistä opettajista moni oli ollut ennen sotaa abolitionisti tai aktiiveja "maanalaisessa rautatiessä", joka oli etelästä karanneet orjat pohjoiseen auttanut eri etappipisteistä ja- reiteistä koostunut organisaatio. Monet valkoiset etelävaltiolaiset uskoivat, että mustat äänestivät Republikaanista puoluetta vain, koska Loyal Leaquet olivat huijanneet näitä.
[muokkaa] Järjestön hajoaminen
Ensimmäinen Klan ei ollut koskaan keskusjohtoisesti organisoitu. Salaisena "näkymättömänä" ryhmänä sillä ei ollut jäsenlistaa, ei velkoja, ei sanomalehtiä, ei puhemiestä, ei paikallisosastoja, ei pakaillisia päälliköitä eikä valtiollisia ja kansallisia toimihenkilöitä. Järjestön kannatus tuli sen maineesta, jota lisäsivät eksoottiset valepuvut sekä villi ja uhkaava toiminta. Järjestön perustaminen ja toiminta oli aika sponttaani. Historioitsija Elaine Frantz Parsons kuvaili järjestöä:
» Ku Klux Klan-naamion takaa paljastui kaaottinen ja kirjava joukko mustia vastustavia ryhmiä, tyytymättömiä köyhiä valkoisia maanviljelijöitä, sota-ajan sissijoukkoja, demokraattipoliitikkoja, laittomia viskin tislaajia, moraalin uudistaja, tylsistyneitä nuoria miehiä, sadisteja, raiskaajia, kilpailua mustien kanssa pelkääviä valkoisia työmiehiä, työkuria tiukentaa yrittäneitä työnantajia, tavallisia varkaita, vuosikymmenien kaunoja kantavia naapureita, ja jopa muutamia vapautettuja orjia ja valkoisia republikaaneja, jotka olivat liittoutuneet valkoisten demokraattien kanssa tai halusivat ajaa Klanissa omia rikollisia tavoitteitaan. Kaikkia näitä, pääasiassa valkoisia, etelävaltiolaisia ja demokraatteja, yhdisti se, että he kutsuivat itseään tai heitä kutsuttiin klaanilaisiksi »
Kenraali Nathaniel Bedford Forrestin kansallisella organisaatiolla oli vähän kontrollia paikallisiin ryhmiin, jotka olivat erittäin itsenäisiä. Eräs Klanin toimihenkilö valitti, että hänen oma "niin sanottu johtajuus oli puhtaasti muodollista. Minulla ei ole vähäisintäkään auktoriteettia holtittomiin nuoriin maalaispoikiin , jotka ovat aktiivisimmillaan yöratsastuksessa, ruoskimisessa jne.. Kaikki, mikä oli vastoin alkuperäistä aikomusta ja Klanin perustusasiakirjaa..." Forrest määräsi Klanin hajoitettavaksi 1869 väittäen, että järjestö oli "poikennut sen alkuperäisistä kunniallisista ja isänmaallisista tarkoitusperistä tullen laittomaksi toimijaksi sen sijaan, että palvelisi yhteiskuntarauhaa". Koska kansalliselta organisaatiolta kärsi kontrollin puutteesta, tämä julistus oli lähinnä oire Klanin heikentymisestä, eikä niinkään heikentymisen aiheuttaja. Historioitsija Stanley Horn kirjoittaa, että "yleisesti ottaen Klanin loppu johtui lähinnä paikallisesti alkavasti, hitaasta ja lopullisesta hajaannuksesta kuin virallisesta ja ratkaisevasta hylkäämisestä." Georgialainen toimittaja kirjoitti tammikuussa 1870, että "Todellinen väite ei ole se, että Ku Klux olisi organisoitu ryhmä ammattirikollisia, vaan rikoksia suorittavat miehet kutsuvat itseään nimellä Ku Klux."
Monesti Klania käytettiin vain peitenimenä epäpoliittisia rikoksia tehdessä. Osavaltioiden tai paikallisten alueiden hallitukset hyvin harvoin toimivat järjestöä vastaan. Mustien lynkkaustapauksissa valkoisista koostuvat lakimiesoikeudet tuskin koskaan nostivat syytettä lynkkauksen tehneitstä valkoisista. Vaikka syyte oltaisiinkin nostettu, valkoisista koostuvat tuomioistuimet tuomitsivat lynkkaajat epätodennäköisesti. Lisäksi monissa osavaltioissa pelättiin, että mustan miliisin käyttäminen aiheuttaisi rotusodan. Kun republikaaninen Pohjois-Carolinan kuvernööri William Woods Holden komensi miliisin Klania vastaan vuonna 1870, tuloksena oli takaisku, joka johti republikaanien enemmistön menetykseen osavaltion parlamentissa. Lopulta tilanne johti kuvernöörin itsensä syytteeseen panemiseen ja erottamiseen. Tämä oli Klanille erinomainen tuen osoitus, olihan Holden myös "scalawag".
Huolimatta Ku Klux Klanin tuesta, vastustajiakin löytyi. Ajoittain järjestäytyneen ryhmät onnistuivat onnistuneesti vastustamaan Klania. valkoiset Unionin armeijan veteraanit organisoivat Blountin countyssa, Alabamassa anti-Ku Kluxin, joka uhkasi kostotoimenpiteille, jollei Klan lopettaisi unionistien ruoskimiset ja mustien koulujen skeä kirkkojen polttamiset. Toinen esimerkki on se, kun aseistautuneet mustat patrolloivat Bennetsvillen kaduilla Etelä-Carolinassa estääkseen Klanin hyökkäykset.
Oli myös olemassa kansallinen liike Ku Klux Klanin kaatamiseksi, vaikka monet kansallisen tason dmeokraatit kyseenalaistivat oliko mitään Klania edes olemassa vai oliko se vain hermostuneiden etelävaltioiden republikaanikuvernöörien kuvitelmaa. Tammikuussa 1871 Pennsylvanian republikaaninen senaattori John Scott perusti komitean, joka otti todistajanlausunnot 52:lta Klanin hyökkäysten silminnäkijältä. Moni etelävaltio oli jo sivuuttanut anti-Ku Klux Klan lainsäädännön ja helmikuussa etelävaltioissa parjattu kongressiedustaja ja Unionin armeijan entinen kenraali Benjamin Franklin Butler Massachusettsista ehdotti liittovaltion tason anti-Klan lakia. Lakiesitys kääntyi suosioon sen jälkeen, kun Etelä-Carolinan kuvernööri pyysi liittovaltion joukoilta apua samaan aikaan, kun saapui raportteja yhteenotoista ja verilöylystä Meridianissa, Missisippissä, jossa oikeustalolta pääsi musta valtion edustaja pakenemaan vain metsään.
1871 presidentti Ulysses S. Grant allekirjoitti Ku Klux Klan- lain (The Ku Klux Klan Act), jota käytettiin yhdessä vuoden 1870 voimalain (1870 Force Act) kanssa panemaan täytäntöön Yhdysvaltain perustuslaissa kirjatut säädökset. Klan-lain aikana liittovaltion joukkoja käytettiin mieluummin kuin osavaltioiden miliisejä ja klaanilaiset saivat syytteet liittovaltion tuomioistuimeen, joita hallitsivat pääasissa mustat. Klaanilaiset hävitettiin kaikista muistakin osista maata, joissa Klan oli ollut taantunut jo useita vuosia.
Syyttäjä toimi oikeusministeri Amos Tappan Ackerman. Hallitus toteutti Klan-lakia noin vuodet 1871–1874, jolloin Klan hävitettiin lopullisesti. Joillakin alueilla toiminta, johon kuului uhkailu ja mustien äänestäjien surmaamiset, jatkui paikallisesti eri pienempien järjestöjen mm. nimillä Valkoinen liitto (White League), Punapaidat (Redshirts) sekä erilaisina sapeli- ja kivääriseuroina. Vaikka Klan ei ollut enää olemassa, oli se saavuttanut monet tavoitteistansa, kuten etelävaltioiden mustien äänioikeuden poistamisen.
Klan-ilmiöiden kitkeminen kuitenkin vei useita vuosia. Pääsiäissunnuntaina 1873 tapahtui Colfaxin verilöyly, joka oli verisin yksittäinen esimerkki rodullisesta väkivallasta jälleenrakennuksen aikana. Verilöyly alkoi kun mustat asukkaat tekivät vastarintaa Klania ja sen Valkoisen liiton liittolaisia vastaan. Louisianan musta opettaja ja osavaltion kansanedustaja John G. Lewis kuvaili tilannetta: "He yrittivät (aseellista itsepuolustusta) in colfax. Tuloksena oli se, että auringon laskiessa illalla pääsiäissunnuntaina vuonna 1873 makasi maassa 280 neekerin ruumiit".
vuonna 1882 useita vuosia ensimmäisen Klanin jälkeen Yhdysvaltain korkein oikeus tuomitsi jutun Yhdysvallat v. Harris käsittelyssään, että Ku Klux Klan ole perustuslain vastainen todeten, ettei kongressin valta oikeuteta perustuslain 14. kohdan perusteella puuttumaan yksityisiin salaliittoihin. Kuitenkin voimalaki ja Klan-laki ovat nousseet myöhemmissä oikeustaisteluissa esille mm. vuonna 1964, kun Ku Klux Klan murhasi kansalaisoikeusaktivistit James Chaneyn, Andrew Goodmanin ja Michael Schwernerin. Chaney oli musta ja Goodman sekä Schwerner olivat juutalaisia. Samoin lait ovat tulleet esille, kun Ku Klux Klan murhasi kansalaisoikeusaktivisti Viola Liuzzon. Samoin lait nousivat esille myös vuonna 1991 abortiklinikoita koskevassa oikeusjutussa Bray v. Alexandria Women's Health Clinic, jossa todettiin 13. tammikuuta 1994 ettei Klan-lakia voida soveltaa aborttiklinikoiden saartojen lopettamiseen.
[muokkaa] Toinen Ku Klux Klan
Neljä ja puoli vuosikymmentä alkuperäisen Klanin hajottamisen jälkeen rotujen väliset suhteet pysyivät edelleen erittäin huonoina. Yleensä Amerikan rotujen välisten suhteiden synkin aika ajotetaan juuri Klanin loppumisen jälkeiselle ajalle 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Väkivaltaisuudet ja murhat olivat itse asiassa paljon yleisempiä kuin Klanin ajalla. Esimerkiksi Tuskogee Instituten mukaan 1890-luvulla lynkkausten määrä saavutti huippunsa.
[muokkaa] Perustaminen
Toisen Ku Klux Klanin perustamisen mahdollistajaksi vuonna 1915 on esitetty yleensä kehittynyt moderni joukkotiedotusvälineet. Kolme läheisesti liittyvää tapausta loi pohjan Klanin uudelleentulemiselle:
- Elokuvan Kansakunnan synty ensiesittäminen. Elokuva kertoi myyttisestä ja kunniakkaasta ensimmäisestä Klanista.
- Leo Frankin lynkkaus, joka syntyi pääasiassa tiedotusvälineiden jatkuvan kiihotuksen tuloksena. Juutalaista Frankia syytettiin 12-vuotiaan valkoisen tytön Mary Phaganin raiskauksesta ja murhasta.
- 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa maahanmuutto Yhdysvaltoihin kiihtyi. Uusi siirtolaisryhmä oli juutalaiset, jotka nähtiin ongelmana. Ensimmäinen Klan ei ollut oikeastaan tietoinen maahanmuutosta tai juutalaisista, mutta toinen Klan perustettiin uudella aikaukaudella, johon kuului maahanmuuton vastustaminen ja antisemiittisyys. Toinen Klan perustettiin järjestön Mary Phaganin ritarit (The Knights of Mary Phagan) ympärille. Uusi järjestö omaksui alkuperäisestä Klanista fiktiivisen version, joka esitettiin Kansakunnan synty-elokuvassa.
D. W. Griffithin Kansakunnan synty ylisti alkuperäistä Klania, joka oli tuohon aikaan enää pelkkä katoava muisto. Hänen elokuvansa Thomas Dixonin perustuivat kirjaan ja näytelmään Klaanilaiset (The Clansmen) ja kirjaan Leopardin täplät (The Leopards Spots). Dixon sanoi tarkoituksekseen "mullistaa pohjoinen asenneilmapiiri sellaisella historian esityksellä, joka muuttaisi jokaisen yleisössä istuvan miehen hyväksi demokraatiksi!". Elokuva luotiin Klanin kansalliseksi ylistyskertomukseksi.
Los Angelesissa Ennakkonäytöksen aikaan klaanilaisiksi pukeutuneet näyttelijät palkattiin ratsastamaan mainostustarkoituksessa. Myöhemmin ensinäytöksen aikaan oikeat toisen Klanin jäsenet ratsastivat Atlantan ylös ja alas katuja. Sattui myös sellaisia tapauksia etelävaltioissa, että innostunut elokuvayleisö alkoi ammuskella valkokankaalle.
Elokuvan suosiota ja vaikutusta vahvisti myös se laajasti toistettu tieto, että historioitsija ja Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli sanonut elokuvan olevan faktoiltaan totuudenmukainen tehdäkseen palveluksen vanhalle kaverilleen. Uuden modernin klaanin tunnuspiirteet, kuten valkoinen kaapu ja ristien polttaminen, olivat matkittu tästä elokuvasta, jonka kuvakieli perustui Dixonin romantisoituun käsitykseen vanhasta Skotlannista sellaisena kuin se on kuvattu Sir Walther Scottin romaaneissa ja runoissa pikemminkin eikä niinkään ensimmäiseen Klaniin.
Kansakunnan synty sisältää useita laajoja lainauksia Woodrow Wilsonin teoksesta History of the American People. Yksi tunnetummista kohdista on tämä: "Valkoiset miehet sai liikkeelle pelkkä itsesuojeluvaisto... kunnes esiin nousi suuri Ku Klux Klan, Etelän todellinen valtakunta, suojelemaan etelävaltioita.". Wilson totesi nähtyään elokuvan erityisessä Valkoisen talon 18. helmikuuta 1915 "Se on kuin salamalla kirjoitettua historiaa ja minut ainut murheeni on se, että se kaikki on niin valtavan totta." Wilson perhe oli sympatisoinut Konfederaatiota sisällissodan aikana ja hoiti haavoittuneita Konfederaation sotilaita kirkossa. Kun Wilson oli nuori mies, hänen puolueensa vastusti ankarasti jälleenrakennusta (Reconstruction) ja presidenttinä hän aloitti uudelleen rotuerottelun ensimmäistä kertaa sitten jälleenrakennuksen aloittamisen.
Tuntien elokuvan voimakkaat demokraattimielisen viestin ja Wilsonin dokumentoidut näkemykset rodusta ja Klanista ei ole perusteetonta tulkita Wilsonin lausuntoa elokuvan jälkeen Klania tukevaksi. Lausunnosta selviää Wilsonin pitäneen murheellisena koko radikaalirepublikaanien toteuttamaa jälleenrakennusta, joka vapautti orjat ja murskasi Etelävaltioiden Konfederaation itsenäisyyden. Myöhempi kirjeen vaihto elokuvan ohjaajan Griffithin kanssa vahvistaa Wilsonin innostuneen elokuvasta. Wilsonin huomautukset raportoitiin laajasti ja niistä tuli heti kiisteltyjä. Wilson yritti pysyä erossa lausuntojansa aiheuttamasta väittelystä, mutta viimein 30. huhtikuuta antoi julki kaksimerkityksisen poliittisen lausunnon, joka vaikutti lausuntojensa kiistämiseltä, muttei todellisuudessa ollut sitä. Wilsonin tuki elokuvalle kuitenkin kasvatti sen suosiota laajasti ja helpotti Griffithiä puolustautumaan NAACP:n kritiikkiä vastaan. National Association for the Advancement of Colored People (Kansallinen järjestö värillisen väestön kehityksen puolesta, NAACP) on mustan ja värillisen väestönosan etuja sekä kansalaisoikeuksia ajava järjestö. Järjestö on edelleen maailman vanhimpia ja suurimpia kansalaisoikeusjärjestöjä. Joka tapauksessa elokuvalla oli suuri vaikutus toisen Klanin syntymiseen myöhemmin samana vuonna.
Samana vuonna toinen merkittävä tapahtuma toisen Klanin syntymiselle oli juutalaisen tehtaanomistajan Leo Frankin lynkkaus 17. elokuuta 1915. Lehdet syyttivät sensaatiomaisesti ja mielikuvituksellisesti Frankia Mary Phaganin raiskauksesta ja murha. Phagan työskenteli Phaganin tehtäässä. Frank tuomittiin kyseenalaisessa oikeudenkäynnissä Georgiassa murhasta (tuomaristo pyysi, etteivät Frank ja hänen asianajansa esiintyisivät tuomion julistamisen aikana, koska vihainen ja väkivaltainen ihmisjoukko ympäröi oikeustaloa). Frankin vetoomukset ja valitukset hylättiin (Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäsen Oliver Wendell Holmes oli kuitenkin eri mieltä syyttäen, ettei valamiehistö ollut pelottelun takia toiminut asian käsittelyssä puolueettomasti). Kuvernööri lähetti Frankin elinikäiseen vankeuteen, mutta Mary Phaganin ritarit-järjestö (Knights of the Mary Phagan) kaappasi Frankin vankilan pihalta ja lynkkasi tämän. Itse asiassa oikeudenkäynneissä tuli paljon osoitettua todisteita sen puolesta, että tehtaan musta portinvartija oli syyllinen lapsen murhaan ja raiskaukseen. Hän oli todennäköisesti syyllinen, mutta syyttäjä väitti tämän mustan portinvartijan auttaneen vain Frankia piilottamaan ruumiin.
Monelle Frankin syyllisyyteen uskovalle etelävaltiolaiselle Frankin oikeudenkäynnissä ja elokuvan "Kansakunnan synty" välillä oli voimakas yhteenliittyvyys. He näkivät yhtenäisyyden Mary Phaganin ja elokuvan henkilöhahmon Floran välillä. Elokuvassa nuori neitsyt Flora hyppää mieluummin kalliolta alas kuin jää häntä jahtaavan mustan Gusin raiskaamaksi. Elokuvassa kerrotaan, että Gus on "luopio, carpetbaggerien levittämän petomaisen opin tuote".
Frankin oikeudenkäyntiä käytti taidokkaasti hyödykseen georgialainen poliitikko ja julkaisija Thomas E. Watson, joka oli The Jeffersonian-lehden päätoimittaja tuohon aikaan. Myöhemmin hän oli uudelleenjärjestäytyneen Klanin johtaja, joka myöhemmin valittiin Yhdysvaltain senaattiin. Uusi Klan vihittiin tehtäväänsä metodistisaarnaaja William J. Simmonsin johdolla Stone Mountainin huipulla. Tapahtumaa seurasivat vanhat ensimmäisen Klanin ikääntyneet jäsenet Knights of Mary Phaganin jäsenten kanssa.
Simmons sai inspiraationsa toisen Klanin perustamiseen vuoden 1867 Klanin "Prescriptistä", joka oli George Gordonin yritys luoda alkuperäisestä Klanista kansallinen organisaatio. Vuoden 1867 "Prescript" antaa Klanin ohjesäännöiksi:
- Ensimmäinen: Suojella heikkoja, viattomia ja puolustuskyvyttömiä häpeällisiltä, vääriltä ja laittomilta vahingonteoilta; väkivaltaisilta ja brutaaleilta; vapauttaa loukkaantuneet ja poljetut; auttaa kärsiviä ja epäonnisia sekä erityisesti Konfederaation sotilaiden leskiä ja orpoja.
- Toinen: Suojella ja puolustaa Yhdysvaltain perustuslakia
- Kolmas: Auttaa ja avustaa kaikkien perustuslaillisten lakien toimeenpanossa ja suojella ihmisiä laittomilta takavarikoinneilta ja oikeudenkäynneiltä.
[muokkaa] Jäsenyys
Viime vuosina historioitsijat ovat saaneet haltuunsa muutamien paikallisten ryhmien jäsenlistoja, joita he ovat vertailleet kaupunkien ja paikallisten alueiden luetteloihin luodakseen tilastoja järjestön jäsenmäärästä. Suurten kaupunkien sanomalehdet suhtautuivat järjestöön vihamielisesti ja pitivät yleensä klaanilaisia vain mitättöminä maanviljelijöinä. Seuraava analyysi Indianasta osoittaa, että stereotypia oli väärä:
» Indianan klaanilaiset käsittivät eri yhteiskunnan osat laajasti: he eivät olleet vain yksinkertaisesti jaettavissa kaupunkilaisiin ja maalaisiin. Eivätkä he myöskään olleet todennäköisemmin jostain tietystä yhteiskuntaluokasta, kuten työväestä, keskiluokasta tai yläluokasta. Klaanilaiset olivat protestantteja, mutta heitä ei voida kuvailla edes erityisesti tai hallitsevasti fundamentalistisiksi. Todellisuudessa he kattoivat laajan kirjon eri uskonollisista käsityksistä valkoisessa protestanttisessa yhteisösssä kattaen myös ne, jotka eivät kuuluneet mihinkään kirkkoon. »
Klan onnistui värväyksessään hyvin, mutta liittymisesten määrä kääntyi pian nopeasti. Silti edelleen miljoonia liittyi ja 1920-luvulla jäsenmäärä saavutti huippunsa, kun 15 prosenttia järjestön jäseniksi kelpaavista Yhdysvaltojen valkoisista miehistä kuului järjestöön. Klaaneja perustettiin myös Kanadaan, jossa merkittävin klaani oli Saskatchewanissa. Täällä klaani taisteli katolisia maahanmuuttajia vastaan.
Klanin johto tavoitteli alkuperäiselle Klanille poikkeuksellisesti rahallista hyötyä. Siksi järjestö liittyi aikanaan salaseurojen nousukauteen. Paikalliset organisaattorit värväsit useita satoja uusia jäseniä, jotka maksoivat jäsenmaksuja sekä ostivat KKK-asuja. Organisaattori piti puolet rahoista ja lähetti loput osavaltiollisille ja kansallisille virkailijoille. Kun värväys oli toteutettu alueella, järjesti organisaattori alueella suuret Klan-tapahtumat, joissa poltettiin ristejä ja pidettiin mahdollisesti paikallinen Raamatun esittely paikalliselle protestanttiministerille. Tämän jälkeen organisaattori lähti rahojen kanssa kaupungista. Paikalliset Klan-yhdistykset toimivat, kuten veljeskunnat ja salaseurat, silloin tällöin ansaiten rahaa puhujilla. Osavaltiollisilla tai alueellisilla virkailijoilla ei ollut juurikaan tai ollenkaan vaikutusvaltaa paikallisiin ryhmiin ja harvoin yrittivät pakottaa paikallisia niitä poliittisiksi aktivistiryhmiksi.
[muokkaa] Toiminta ja tavat
Toisen Ku Klux Klanin aatteellinen perusta oli Leo Frankin lynkkaukseen johtaneessa ilmapiirissä. Siksi uusi Klan oli antisemitistinen, antikommunistinen, antikatolinen ja maahanmuuton vastainen. Antikommunismi oli uusi aate, joka johtui maailman kaksinapaistumisesta. Ensimmäisen Klanin aikaan Yhdysvalloissa ei vielä ollut mitään tietoa kommunismista saatika Neuvostoliitosta. Klan siis omaksui antikommunismin saman ajan Europaan alkavalta oikeistoradikaalilta liikehdinnältä. Antikatolisuus oli siten alkuperäisen Klanin peruja, että Klan oli aina korostanut etelävaltioiden protestanttisuutta. Ensimmäinen Klan lähinnä vastusti maahanmuuttoa eli uudisasutusta pohjoisvaltioista etelävaltioihin, muttei ottanut kantaa Yhdysvaltoihin suuntautuvaan maahanmuuttoon. Kuitenkin toisen Klanin aatteet tunnetaan paremmin ja samaistetaan yleensä kuuluviksi koko Ku Klux Klaniin.
Uusien aatteidensa takia Klan sai lähinnä kannatusta Keskilännessä eikä niinkään etelävaltioissa. Sen sijaan, että ensimmäinen Klan syytti etelävaltioiden köyhyyden johtuvan Yhdysvalloista eli pohjoisvaltioista, uusi Klan syytti joidenkin Euroopan radikaaliryhmien tapaan Yhdysvaltojen ongelmista mustaa ja juutalaista väestöä. Ensimmäinen Klan oli ollut lähinnä sisällissodan jälkeinen viimeinen keino taistelle Unionia vastaan etelävaltion oman demokratian ja itsenäisyyden puolesta.
Toinen merkittävä ero ensimmäiseen Klaniin oli se, että alkuperäinen nojasi ehdottomasti Demokraattiseen puolueeseen ja etelävaltioihin, kun taas toinen Klan nojasi edelleen demokraatteihin, mutta yhä enemmän republikaaneihin. Ensimmäisellä klaanilla sisällissodan hävinneen osapuolen edustajana ei ollut suurta vaikutusta politiikkaan tai poliitikkoihin, mutta toisella Klanilla oli erittäin merkittävä. Monet Yhdysvaltojen ja sen osavaltioiden myöhemmistä korkea-arvoisista poliitikoista on kuulunut toiseen Klaniin.
1920- ja 1930-luvuilla Klanista erosi radikaali alajärjestö Musta legioona (Black Legion), jonka noin 20 000–30 000 jäsentä operoi mustiin univoirmuihin pukeutuneena pitkin Keskilänttä. Se oli Klanin väkivaltaisin ja häikäilemättömin haara, joka kunnostautui erityisesti kommunistien ja sosialistien murhissa.
Klanin ryhmät ottivat osaa lynkkauksiin. Klan lynkkasi ensimmäisestä maailmansodasta palaavia mustia sotilaita niin nopeeseen tahtiin, että monella lynkatulla oli vielä asepuku päällä. Klan muistutti, että mustien tuli kunnioittaa valkoisia "joiden maassa heille oli lupa asua".
Ku Klux Klaniin yleensä samaistettavat rituaalit ja tavat ovat toisen Klanin keksintöjä ja pääasiassa Kansakunnan synty-elokuvan tuotetta. Legendaariset valkoiset kaavut ja huput ovat kyseisen elokuvan romanttisoitua kuvitelmaa. Ensimmäiselle Klanilla oli kylläkin huppu tai naamio päässä, muttei sellaista kaapua kuin nykyään KKK:n ajatellaan käyttävän. Ilmeisesti rekvisiittana ensimmäisellä Klanilla oli kylläkin päällään valkoisia viittoja tai jonkintyylistä kaapua. Monesti ensimmäisen Ku Klux Klanin jäsenillä oli Konfederaation armeijan asepuku tai etelävaltiolaisen maanviljelijän asu. Mitään yhtenäistä univormua ei ensimmäisllä Klanilla siis ollut. Kuuluisa ristien polttaminen on ilmeisesti toisen Klanin perustajan metodistisaarnaaja William J. Simmonsin keksintö. Hän keksi tämän liikkeen kristillisyyttä pelottavalla tavalla korostavan tavan vuonna 1915. Kuitenkin jo keskiajalla skottiklaanit polttivat ristejä uhmatakseen vastustajiaan. Toinen Klan ilmeisesti omaksui paljon tapoja muinaisilta, erityisesti skotlantilaisilta salaseuroilta ja veljeskunnilta. Samoin kaikki salaseuratyyliset soihtukulkueet ja kehäkokoukset ovat Kansakunnan synty-elokuvan keksintöä ja toisen Klanin kehittelemiä sekä omaksumia.
[muokkaa] Poliittinen vaikutus
Toisen Ku Klux Klanin vaikutus oli erittäin suuri ja sen toiminta levittäytyi siis etelävaltioista, Keskilänteen ja pohjoisvaltioihin seka Kanadaan. Huippukaudellaan, jolloin sen jäsenmäärä ylitti 4 miljoonaa, joidenkin suurten alueiden valkoisista miehistä 20 prosenttia kuului Klaniin ja joillain alueilla jopa 40 prosenttia. Suurimmat jäsenmäärät olivat Keskilännessä.
Ku Klux Klan kontrolloi KKK-mielisten viranomaisten kautta Tennesseen, Indiana, Oklahoman ja Oregonn osavaltioiden hallituksia ja myös joitakin etelävaltioiden parlamentteja. Klanin vaikutusvalta oli erityisen suuri Indianassa, jossa republikaaninen klaanilainen Edward Jakcson valittiin kuvernööriksi vuonna 1924. Täten samalla koko osavaltiohallinto tuli salaperäisesti klaanilaisten haltuun. Toinen tunnettu esimerkki samalta vuodelta on se, kun Klan päätti tehdä Anaheimista klaanilaisen mallikaupungin. Klan otti haltuunsa salaisesti neljällä jäsenellään kaupunginvaltuuston, mutta nämä neljä klaanilaista äänestettiin valtuustosta ulos erityisillä ylimääräisillä vaaleilla.
Klanilla oli erittäin suuri ja tärkeä vaikutus presidenttiehdokasasettelussa vuoden 1924 Demokraattien puoluekokouksessa (1924 Democratic National Convention) Madison Square Gardenissa, New Yorkissa. Kokous tunnetaankin nimellä "Klanbake Convention" (Klanbake on väännös sanasta clambake, joka tarkoittaa meluista poliittista kokousta. Convention taas tarkoittaa yleisesti puoluekokousta). Heti alussa puoluekokous asetti klaanilaisen ehdokkaan William McAdoon vastakkain New Yorkin kuvernöörin Al Smithin kanssa, joka sai katolisen uskonsa takia Klanin ja sitä tukevien demokraattien vastustuksen päälleen. Useiden päivien umpikujaan johtaneiden väittelyiden ja rähinöinnin jälkeen molemmat ehdokkaat vetäytyivät ehdokkuudesta kompromississa. Klan myös onnistui kumoamaan puolueohjelman kohdat, jotka olisivat tuominneet sen toiminnan. 4. heinäkuuta tuhannet klaanilaiset kokoontuivat New Jerseyn läheisellä kentällä ja polttivat ristejä sekä Smithin kuvia juhlien voittoa puolueohjelman KKK:n tuominneista kohdista.
On myös useita todisteita siitä, että joissakin osavaltioissa, kuten Alabamassa, KKK ei ollut vain ns. "viharyhmä", vaan se vaati myös poliittisia ja sosiaalisia uudistuksia. Klan vastusti Alabaman konservatiivista poliittista ilmapiiriä ja vaati parempia julkisia kouluja, tehokkaampaa kieltolain toimeenpanoa, teiden kunnostusta ja muita edistyksellisiä poliittisia vaatimuksia. Nämä uudistukset hyödyttivät pääasiassa tavallista ja köyhempää valkoista väestöä. Klan tarjosi tälle köyhälle valkoiselle väestölle mahdollisuudet saada edustajan poliittisiin virkoihin ja päästä vaikuttamaan omiin oloihin. Vuodesta 1925 lähtien Klan oli merkittävä poliittinen voima Alabaman valtiossa, jonka voimakkaat johtohahmot, kuten senaattori J. Thomas Heflin, kuvernööri David Bibb Graves ja senaattori Hugo Black, manipuloivat Klanin jäsenistöä taistelemaan alueen suurtehtaanomistajia ja suurtilallisia vastaan. Black valittiin senaattoriksi 1926 ja hänestä tuli johtava New Dealin kannattaja. Kun hänet valittiin korkeimpaan oikeuteen vuonna 1937, selvisi hänen olleen Klanin jäsen. Tämä aiheutti hieman skandaalia maassa, mutta hän pysyi silti korkeimman oikeuden virassaan. Vuonna 1926 Klanin tuella kuvernööriksi valittiin Bibb Graves, joka oli alun perin Klanin paikallisjaoston johtaja. Hän johti Klanin tuella osavaltion historian edistyksellisimpiä lakialoitteita painostamalla koulutuksen rahoittamiseen, parempaan julkiseen terveydenhuoltoon, valtateiden kunnostamiseen ja työlainsäädännön parantamiseen.
Kun Klan sai näitä vaatimiaan poliittisia saavutuksia, sen iskuryhmät ajattelivat nauttivansa hallituksen suojelusta ja käynnistivät Alabamassa 1927 laajan terroriaallon, joka kohdistui sekä valkoisiin että mustiin. Klan ei vain varjellut myös rotutietoisuutta, vaan se myös taisteli moraalista rappiota vastaan kristillisten arvojen puolesta, tosin kovin keinoin. Alabaman Birminghamissa KKK poltti bordelleja ja majataloja. Alabaman Troyssa Klan julkisesti ilmoitti vanhemmille kaikista teineistä, jotka se oli löytänyt lemmiskelemästä autoista. Eräs paikallinen klaani kaappasi myös "erään eronneen valkoisen naisen, riisui hänet vyötäröön asti, sitoi puuhun ja ruoski villisti". Konservatiivinen eliitti teki vastahyökkäyksen. Motgomery Advertiser-lehden päätoimittaja Grover C. Hall vanhempi alkoi kirjoittaa useita pääkirjoituksia ja artikkeleita, joissa hyökättiin Klania tämän "rodullisen ja uskonnollisen suvaitsemattomuuden" takia. Hall sai Pulitzer-palkinnon Klanin vastaisen ristiretkensä ansiosta. Myös useat muut sanomalehdet aloittivat voimakkaan ja kovaäänisen hyökkäyksen Klania vastaan syyttäen sitä väkivaltaiseksi ja "epäamerikkalaiseksi". Sheriffit murskasivat ja kuihduttivat Klanin väkivallan. Vastahyökkäys onnistui; katolinen Al Smith sai osavaltion kannatuksen vuoden 1928 presidentinvaaleissa. Vuonna 1930 Klanin virallinen jäsenmäärä Alabamassa laski alle kuuden tuhannen.
Klanin poliittisen vallan huipulla useat erittäin korkeat poliittisen vaikuttajat Yhdysvalloissa ja Kanadassa liittyivät Klanin tai olivat läheisessä yhteistyössä sen jäsenistön kanssa. Klanin jäsenistöön tai sen piireihin on väitetty kuuluneen mm. kaksi korkeimman oikeuden tuomaria ja kaksi Yhdysvaltain presidenttiä, joista toinen oli Harry S. Truman ja toinen Warren G. Harding. Truman kuului vuonna 1924 Klanin rivijäsenistöön, eikä ollut kovin aktiivinen. Hardingia on väitetty Klanin jäseneksi, mutta hänen jäsenyytensä on erittäin epätodennäköistä. Korkeintaan hän saattoi olla vain rivijäsen. Sen sijaan korkeimman oikeuden tuomari Hugo Black oli erittäin aktiivi ja Klanin johtoa. Korkeimman oikeuden päätuomari Edward Douglass Whiten on sanottu väittäneen olleensä ensimmäisen Klanin jäsen, muttei toisen. Hän ainakin oli Konfederaation sotilas. Demokraattinen senaattori Robert Byrd taas on edelleen taistellut Klanin arvojen ja aatteiden puolesta. Hän on tunnetusti ollut 1920-1930-luvuilla Klanin jäsen. Klanin on väitetty järjestäneen 16 miestä (yhdeksän republikaania ja seitsemän demokraattia) Yhdysvaltain senaattiin, 11 kuvernööriä (kuusi republikaania ja viisi demokraattia) osavaltion johtoon ja tietämättömän määrän kongressiedustajia Kongressiin.
[muokkaa] Hajoaminen
Toinen Klanin romahti pääasiassa sitä vastaan suuntautuneen toiminnan, takinkääntöjen ja selkäänpuukotusten takia. Klan ei ollutkaan enää poliitikkojen suosiossa ja suojeluksessa. Toinen hajoamiseen vaikuttanut tekijä oli 25. marraskuuta 1925 skandaaliksi syntynyt suurvisiiri David Stephensonin oikeudenkäynti, jossa hähet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Madge Oberholtzerin raiskauksesta ja toisen asteen murhasta. Oberholtzer oli purtu erään miespuolisen silminnäkijän mukaan niin pahasti, että hän näytti kuin "kannibaalin järsimältä". Hän oli ollut alun perin myyntiedustaja Amerikan sosialistisen puolueen (Socialist Party of America) aktiivijäsen, mutta vuonna 1920 hän oli liittynyt Demokraattiseen puolueeseen ja Ku Klux Klaniin. Marraskuussa 1923 hänestä tuli Suurvisiiri (Grand Wizard) eli Indianan osavaltion ja 23 muun pohjoisvaltion Klanin johtaja. 1923 hän liittyi Republikaaniseen puolueeseen ja perusti kansallisen Klanin kanssa kilpailevan Ku Klux Klanin. Tämän Ku Klux Klanin johtajana hän korosti kieltolakia ja "protestanttista naiseutta", mutta puheet olivat ristiriidassa hänen todellisen luonteensa kanssa, kun hän sadistisesti raiskasi Oberholtzerin. Stephensonin puri Oberholtzerin henkihieveriin ja ajoi tämän lopulta itsemurhaan. Klanin jäsenet eivät voineet ymmärtää johtajansa sadistista toimintaa naisen kohtelussa ja kokonaiset aluejärjestöt erosivat Klanista. Vuonna 1922 Stephenson oli johtanut 300 000 klaanilaista Indianassa (aiis noin joka kolmas valkoinen mies oli Klanin jäsen). Kansallisesta Klanista eronneessa Stephensonin johtamamalla Klanilla oli Indianan osavaltiossa ennen Oberholtzerin raiskausta ja murhaa 178 000 jäsentä, mutta 20. helmikuuta 1928 enää 4000 jäsentä. Historioitsija Leonard Mooren mukaan johtajien epäoonistuminen johti järjestön romahtamiseen:
» Stephenson ja muut kaupparatsut ja viran tavoittelijat, jotka esiintyivät Indianan Näkymättömän Valtakunnan (Invicible Empire, Stephensonin johtama KKK) johtajilta puuttui sekä kyky, että halu käyttää poliittista järjestelmää Klanin tavoitteiden läpiajamiseksi. He eivät olleet kiinnostuneita, tai ehkä jopa tietämättömiä, liikkeen ruohonjuuritason toiminnasta. Heille Klan oli vain keino päästä käsiksi vaurauteen ja valtaan. Nämä marginaalimiehet olivat nousseet huppupäisen veljeskunnan johtoon, koska Klan ei ollut vaatinut vahvaa, omistautunutta johtoa, ennen kuin siitä tuli poliittisesti voimakas tekijä. Osaavammat ja kokeneemmat poliitikot, jotka kannattivat Klania tai olivat sen linjoilla, saivat aikaiseksi vain vähän. Myös puoluepolitiikka oli yksi este, mutta moni poliitikko kannatti Klania vain yksinkertaisesti oman edun takia ja hyötyäkseen siitä. Kun rikossyytteet ja korruptio alkoi tunkeutua järjestöön, nämä poliitikot huolestuivat poliittisesta tulevaisuudestaan ja saivat syyn olla vielä vähemmän tekemisissä järjestön kanssa »
Näiden skandaalien myötä järjestön julkinen kannatus väheni pitkin 1930-luvun ja järjestö vetäytyi päivänpolitiikasta. Suurvisiiri (Grand Wizard) Hiram Wesley Evans myi järjestön indianalaiselle eläinlääkäri James Collescottille ja atlantalaiselle synnytyslääkäri Samuel Greenille, mutta he eivät pystyneet pysäyttämään jäsenmäärän vähenemistä. Klanin mainetta vahingoittivat myös Colescottin suhteet kansallissosialistismielisiin järjestöihin, sen osallistuminen Detroitin rotumellakkaan vuonna 1943 ja yritykset sekoittaa Yhdysvaltojen sotaponnisteilut toisessa maailmansodassa. Yhdysvaltain verojen perintätoimisto Internal Revenue Service peri 685 000 dollaria maksamattomia veroja ja Colescott oli pakotettu purkamaan ja lakkauttamaan järjestöä vuonna 1944.
Eräs amerikkalainen folkloristi ja kirjailija Stetson Kennedy soluttautu pienentyneeseen Klaniin toisen maailmansodan jälkeen ja tarjosi Klanista saamaansa luottamuksellista tietoa medialle ja pakkoperintätoimistoille. Hän tarjosi myös Klanin tietoja, kuten salasanoja, amerikkalaisen Teräsmies-radioshow'n käsikirjoittajille. Näistä tiedoista syntyikin neljä kuunnelmajaksoa, joissa Teräsmies taisteli Klania vastaan. Kennedyn pyrkimyksillä riisua Klanin salaperäisyys ja mitätöidä salasanat vähäpätöisiksi oli todennäköisesti negatiivinen vaikutus Klanin värväykseen ja jäsenmäärään. Kennedyn kirja "I Rode With The Ku Klux Klan" julkaistiin vuonna 1954 ja se vahingoitti entisestään Klania.
[muokkaa] Myöhemmät Klanit
Kansallisena organisaationa toimineen toisen Ku Klux Klanin jälkeen on muodustunut enää vain yksittäisiä itsenäisiä Ku Klux Klan-nimeä käyttäviä "klaaneja". Taulukosta näkee hyvin jäsenmäärän kehityksen eri aikakausina:
| vuosi | jäsenmäärä |
|---|---|
| 1920 | 4 000 000 |
| 1924 | 6 000 000 |
| 1930 | 30 000 |
| 1970 | 2 000 |
| 2000 | 3 000 |
1950-luvun alussa suuri joukko erilaisia itsenäisiä klaaneja alkoi vastustaa Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliikettä. Tämä vastarinta sisälsi useita väkivallantekoja ja erinäisiä uhkailuja. Tunnetuimmat ja tärkeimmät tapahtumat tältä aikakaudelta olivat:
- NAACP:n organisaattorin Medgar Eversin salamurha 12. kesäkuuta 1963. Entinen klaanilainen Byron De La Beckwith tuomittiin tästä teosta 1994.
- 58-vuotiaan Forrestin coyntyn NAACP:n jaoston puheenjohtajan Vernor Dahmer vanhemman surmaaminen polttopulloilla Missisippissä 10 tammikuuta 1966. 21. elokuuta 1998 entinen Klanin suurvisiiri Sam Bowers tuomittiin Dahmerin murhasta. Kahta muutakin klaanilaista syytettiin Bowersin lisäksi, mutta toinen heistä kuoli ennen oikeudenkäyntiä ja toisen syytteet hylättiin. 82-vuotias Bowers kuoli elinkautisvankina 5. marraskuuta 2006.
- Pommi-isku 16th Streetin baptistikirkoonthe 16th Street Baptist Church Bombing 15. syyskuuta 1963 Birminghamissa, Alabamassa. Iskussa sai surmansa 4 mustaa lasta ja 22 haavoittui. Tässäkin tapauksessa tekoon syylliseksi epäiltyjä neljää klaanilaista saatiin syytettyä vasta vuosia myöhemmin kiinni. Robert Chambliss tuomittiin vuonna 1977, Thomas Blanton vuonna 2001 ja Bobby Frank Cherry vuonna 2002. Neljäs epäilty Herman Cash kuoli ennen kuin häntä ehdittiin syyttää.
- Mustan Willie Edwards nuoremman kuolema 23. tammikuuta 1957 Alabamassa. Neljä klaanilaista pakotti Edwardsin hyppämään sillalta 27 metrin korkeudesta Alabama-jokeen[1]. Miehiä ei saatu tuomituksi erään syytetyn tunnustuksesta huolimatta, koska kuolinsyytulosta ei oltu saatu selville ruumiin mädäntyneisyyden takia. Juridisesti ei siis voitu olla varmoja siitä, että hyppäämiseen pakottaminen olisi johtanut kuolemaan. Myöhemmin tapauksen on katsottu olleen murha, mutta epäillyt ovat kuolleet, eikä tapausta enää käsitellä.
- Kansalaisoikeusaktivistien mustan James Chaneyn ja juutalaisten Michael Schwernerin ja Andrew Goodmanin ampumiset 21. kesäkuuta ja ruumiiden löytymiset 4. elokuuta 1964. Goodmania ja Schwerneriä oli ammuttu kerran sydämeen ja Chaney pahoinpidelty, jonka jälkeen häntä oli ammuttu kolme kertaa. Murhia sympatisoivat paikalliset viranomaiset ja lopulta syytettiin demokraattista sheriffiehdokasta E.G. Barnettia ja pastori Edward Ray Killeniä. Lopulta klaanilainen Killen tuomittiin kolmesta taposta 21. kesäkuuta 2006.[2]
- 25. maaliskuuta 1965 Viola Liuzzon ampuminen Alabamassa. Detroitissa asuva etelävaltiolainen valkoinen viiden lapsen äiti oli vierailemassa Alabamassa osallistuakseen kansalaisoikeusliikkeen marssiin. Murhan aikana Liuzzo kuljetti autollaan marssiin osallistuineita. Eräs Liuzzon ampuneista Klanin jäsenistä oli FBI:n tietolähde, joten lisäksi tämä sekoitti murhan selvittämistä myöhemmin.
Klaanit surmasivat myös useita muita näihin aikoihin, mutta moni näistä tapauksista jäi ilmoittamatta. Esimerkiksi vuonna 1951 opettaja ja NAACP:n osavaltiojohtaja Harry T. Moore kuoli vaimonsa Harrietten kanssa, kun heidän makuuhuoneensa lattian alle asetettu pommi räjähti. Vaikka FBI:n tutkimuksissa nousi esille useita eri epäiltyjä, ketään vastaan ei nostettu syytteitä. Myöhemmin eräs klaanilainen ja Yhdysvaltain merijalkaväki|merijalkaväen sotilas]] kertoi NAACP:n toimijoilla, että hän ja eräät muut klaanilaiset olivat viranomaisten kanssa suunnittelleet Mooren murhaa ja sen toteuttamista. Atlantan Southern Regional Councilin tekemän murhanjälkeisen raportin mukaan neljänkymmenen mustan etelävaltiolaisen perheen koteja oli pommitettu 1951-1952 välisenä aikana. Moore oli juuri sellaisia henkilöitä, jotka olivat jatkuvasti vaarassa, mutta suurin osasurmansa saaneista oli viattomia tai sellaisia, jotka eivät välittäneet klaaneja myötäilevästä ilmapiiristä.
Sodänjälkeiset klaanit olivat erityisen väkivaltaisia. Itse asiassa Klanin todellinen maine väkivaltaisena järjestönä perustuu juuri näihin aikoihin. Kuitenkin Klan kärsi myös tappioita voimannäytöistään huolimatta. Esimerkiksi yöllä 18. tammikuuta 1958 käytiin Hayes Pondissa, Maxtonissa, Pohjois-Carolinassa intiaanien ja Klanin välinen taistelu, jossa intiaanit piirittivät Klanin kokouksen eräällä aukealla kaupungin lähettyvillä ja avasivat tulen kohti kokoontujia. Klaanilaisista neljä haavoittui, muttei kovin vakavasti. Ennen kokoontumista klaanilaiset olivat polttaneet ristejä intiaanien kotien edustoilla.
[muokkaa] Lähteet
- Axelrod, Alan. The International Encyclopedia of Secret Societies & Fraternal Orders, New York: Facts On File, 1997.
- Dray, Philip. At the Hands of Persons Unknown: The Lynching of Black America, New York: Random House, 2002.
- Feldman, Glenn. Politics, Society, and the Klan in Alabama, 1915–1949. University of Alabama Press, Tuscaloosa, AL, 1999.
- Horn, Stanley F. Invisible Empire: The Story of the Ku Klux Klan, 1866–1871, Patterson Smith Publishing Corporation: Montclair, NJ, 1939.
-
- Horn, syntynyt 1889, oli etelävaltiolainen historioitsija, joka sympatisoi ensimmäistä Klania. Vuoden 1976 suullisessa haastattelussa [1] hän tarkasti huomautti, että "valheellinen Ku Klux oli huonomainen järjestö, jolla ei tietenkään ollut yhtään mitään tekemistä alkuperäisen jälleenrakennuksen (Reconstruction) ajan Klanin kanssa".
- Ingalls, Robert P. Hoods: The Story of the Ku Klux Klan, New York: G.P. Putnam's Sons, 1979.
- Levitt, Stephen D. and Stephen J. Dubner. Freakonomics: A Rogue Economist Explores the Hidden Side of Everything. New York: William Morrow (2005).
- Moore, Leonard J. Citizen Klansmen: The Ku Klux Klan in Indiana, 1921–1928 Chapel Hill: U of North Carolina Press, 1991.
- Newton, Michael, and Judy Ann Newton. The Ku Klux Klan: An Encyclopedia. New York & London: Garland Publishing, 1991.
- Parsons, Elaine Frantz, "Midnight Rangers: Costume and Performance in the Reconstruction-Era Ku Klux Klan." The Journal of American History 92.3 (2005): 811–836.
- Rhodes, James Ford. History of the United States from the Compromise of 1850 to the McKinley-Bryan Campaign of 1896. Volume: 7. (1920)
-
- Pulitzer-palkinnon voittaja.
- Rogers, William; Ward, Robert; Atkins, Leah; and Flynt, Wayne. Alabama: The History of a Deep South State. University of Alabama Press, Tuscaloosa, AL, 1994.
- Steinberg. Man From Missouri. New York: Van Rees Press, 1962.
- Thompson, Jerry. My Life in the Klan, Rutledge Hill Press, Nashville. Originally published in 1982 by G.P. Putnam's Sons, ISBN 0-399-12695-3.
- Trelease, Allen W. White Terror: The Ku Klux Klan Conspiracy and Southern Reconstruction (Louisiana State University Press: 1995).
- Wade, Wyn Craig. The Fiery Cross: The Ku Klux Klan in America. New York: Simon and Schuster (1987).
[muokkaa] Aiheesta muualla
